Onko kellään ollut tällaista? Ärtyiköhän kohtu jotenkin katetrista vai mitä voisi olla? Alkio on nyt 5 vrk, mikäli on vielä hengissä.
2 pv passista - menkkamaista juilintaa
Passailija
214982
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Mietin juuri samaa. Mulla alkionsiirto 21pv ja tänään juilinta alkanu :o
mulla alkionsiirto oli to 22.9. ja nyt jo menkkamaisia kohtauksia.. esim. viime yö tuli aivan kamala kipukohtaus.. ei ihan menkkamainen, mutta sinnepäin! luulen, että myös lugesteronit aiheuttaa mahakipuja..
Mites teillä muilla sujuu? Mulla on ajoittaista lievää menkkajuilintaa, ei oikeastaan muuta. Inhoan sitä, ett luget voivat olla kaikkien oireitten takana. Nyt ei kyllä tosiaan oireita liiemmin ole, tuoresiirron jälkeen oli kaikki mahdollinen ja nega paukahti.
Moikka. Mulle on tehty yksi pass josta negaa mutta kaksi kertaa on tuoresiirrosta tullut plussaa ja silloin oli menkkamaista joulintaa. Aluksi n.3 päivää siirron jälkeen, toisella kerralla oikein tosi kovaakin (varmasti kiinnityskipua) ja kummallakin kerralla myös ennen raskaustestiä, olinkin varma että tulee negaa koska niin kovat menkkakivut.
Mulla oli kans aikanaan tuoresiirron jälkeen tollasta juilintaa.. Johtui varmaan lugesteronista.. Siirto oli pe ja sunnuntaina oireet alkoi.. Sitten maanantain aikana olikin sellaista jännää ennen tuntumatonta nipistelyä ja aavistin, että nyt kiinnittyi. Ja tuossahan tuo 10kk ikäinen vieressä nytkin kitisee.. Olis vissiin iltapuuron aika..
täällä edelleen kärsitään menkkamaisista kivuista varsinkin öisin.. katsotaan mitä ensi yö tuo tullessaan ;((
toivottavasti tää ei merkkais mitään huonoa!! pelottaa niin vietävästi ;((((((
meillä siis oli tuoresiirto!! ikinä en ole passeihin päässyt, vaikka alkioita ollaan pakkaseen saatu 3 kpl.. ei selvinnyt sulatuksesta ;((
Nyt on kp 22, pp 8 ja alkio 11 vrk ikäinen, mikäli vielähengissä. Tällä hetkellä ihan tajutonta menkkajuilintaa, juuri sellaista "kohta ne alkaa" fiilistä. Mites muilla?
Piti tulla kertoilemaan teille omaa tarinaa.
Alkion siirto oli 14.9 pari päivää tuosta masua juili ja teki kaikkee mahdollista. Siirron jälkeen joka yö oon rampannu vekissa, eikä moista oo koskaan ennen ollu. pp5 tienoilla olin aivan satavarma, että vuoto alkaa viimestään pp10 ellei jo aiemmin. pp9 olo oli kun jumppapallolla (niinkun aina ennen menkkoja). pp10 aamuna kävin veskissä ja pettymys oli sanoin kuvailematon.. nyt se vuoto alkaa. Aamupäivällä tuli lugemönjän mukana verta ja illasta ei mitään, ei edes lugea laittaessa mitään :o pp 11 sama juttu mutta nyt vuoto oli rusehtavaa. Iltrapäivästä/illasta ei sit taas mitään :o pp12 käytiin testi ostamassa valmiiks.. ihan turhaan tietenkin :) Kumpikaan ei jaksanu piinata enää pidemmälle. Mietittiin halutaanko pettyä nyt vai vasta varsinaisena testipäivänä. Petytään nyt niin sittenhän se on petytty ja niin testi tehtiin pp12 iltapäivällä. En osaa sitä tunnetta kertoo kun testi näytti plussaa, haamua tosin mutta selkeestä sellasta. Sitä ei tarvinnu missään valossa tihrustaa vaan näky ihan normisti katsoen. Ei auttanu kun lähtee kauppaan testin hakuun että saa aamulla(pp13) vielä varmistella. Aamun viiva oli hailakampi mutta testkin oli eri. Tunteet siis romahti se on sittenkin nega, mitä tästä opittiin älä ikinä testaa ennen varsinaista päivää. Täähän on ihan selkee keskenmeno. Haettiin sit kuitenkin vielä apteekista testi varsinaista päivää varten kunnon testi. pp14 aamulla sit testasin vahvan plussan ja koko aikana ei mitään muita oireita kun ne aivan satavarmat menkka oireet joista ei voi erehtyä (tissien kipeys, jumppapallo-olo, juilinnat millon missäkin kohtaa alamahaa) Ja tässä sitä ollaan, edelleen ilman oireita... paisti alaselkä joka temppuilee toisinaan muutenkin ja se ettei tissikipu o loppunu niinkun yleensä ois tehny
passiplussa 4 jotain (kai vissiin:D)
Kuulostaa niin samoille mietteille kun ite täällä pohdin! Mulla PAS 22.9 ja nyt siis PP 8 menossa. Nyt 2 päivää ollut menkkamaista kipua alavatsalla ja alaselässä. Ei kokoajan, vaan enemmänkin aaltoillen. Pelottaa koko ajan että vuoto alkaa, mutta ei mitään! yksi veriviiru oli PP6, mutta se jäi siihen. meillä siirrettiin 10 ja 12 soluiset alkiot, jotka näytti hyville. Limakalvo vaan on niin kauheen ohut (vaan 7.5mm) että se harmittaa :(
Toivon teille muille samoissa fiiliksissä eläville tsemppiä ja plussa-tuulia! Toivottavasti saadaan ihanat nyytit kainaloomme alkukesäksi
mä tein roskishaamuplussan illalla pp11 kun olin ihan varma, että oli tärpännyt.. kauhee pettymys ku ei testiajassa mitään, mutta sit puolen tunnin kuluttua näytti plussaa... ja sit pp12 aamulla aamupissasta testiajassa plussa samalla testillä..
Torstain mielettömän juilinnan jälkeen ei ole ollut yhtään mitään oireita - ei niitäkään, jotka normaalisti tulevat tässä kierron vaiheessa. Ti varmaan testailen, mikäli vuoto ei ala.
Täällä pp10 ja kovat menkkakivut menossa!!! En usko enää ollenkaan, etteikö menkat tulisi.. ihan kaikki oireet viittaa siihen esim. maha löysällä ja tosi kovat menkkakivut välillä.. ei kokoaikaa!! Mitään raskauteen liittyviä oireita ei ole... Taitaa olla täällä toivo mennyttä ;((((((((((( Pakkasessa 2 alkiota yhdessä oljessa, olivat vaan 2-solun, joten en usko niittenkään selvitymiseen sulatuksesta ;((((((((((((((((( Kokemusta nimittäin on, kun 3 kpl 2-solun pakkasessa ollutta alkiota ei selvinnyt... täällä on niiiiiin mieli maassa!!!
Voi eiii :( kunpa olisit väärässä :( toivoa kannattaa pitää yllä, koskaan ei voi tietää. voimia !
Itsellänikin mahaan koskee aika ajoin, mutta ei mitää verrattuna to-pe kipuihin... Kohdun kohdilla välillä juilii, muuten ei mitään. Onneks ei myöskään vuotoa, mikä ylensä on jo tässä vaiheessa alkanut lääkkeistä huolimatta... rinnat arat, mut Luget on sen tehnyt aina ennenkin.
tsemiä ja toivoa!
No niin, testasin sitten täysin blankon negan aamulla :(. Nyt on pp 13, huomenna verikoe. Vaikka aika turhaa sitä on edes ottaa. Kyllä nyt olisi jo pitänyt näkyä jotain. Ei muuta kuin takaisin jonoon, sillä pakastin on tyhjä. Aika surkea olo :(. Toivottavasti teitä muita onnistaa, on aina niin hienoa, kun se ilo suodaan niille, jotkaovat joutuneet taistelemaan :).
Meille tehtiin tuoresiirto keväällä. Siirron jälkeen olo oli koko ajan kipeä ja tuntui että kuukautiset alkaa. Raskaustesti näytti kuitenkin plussaa. Kipuilu jatkui ja ajattelin varhaisultraan mennessä että elämää kohdusta ei löydy. Yllätys yllätys kaikki olikin kunnossa ja sain ohjeen varata neuvola aikaa. Kipuilu jatkui ja raskaus meni kesken rv 7. Nyt ollaan menossa pakastealkion siirtoon ja minua pelottaa aivan hirveästi että taas käy samoin. Jos raskaus alkaa niin uskaltaako siitä edes iloita:/
Toivottavasti sinulta kuuluu tänne iloisia uutisia niin saa itsellekin uskoa onnistumiseen:)
Täällä tuskaillaan tämän oireettomuuden kanssa. Mitään muuta ei ole kun tissit edelleen järkyn kipeet. Eilen oli pakko testata taas yhden kerran :)) Tällä kertaa viksuna testasin samalla testillä kun sen ekan haamun. Ja vieläpä melkeen samaan kellon aikaankin iltapäivällä :) Plussaa vieläkin näytti. Mutta sehän ei kuitenkaan pois sulje sitä etteikö ois tuulimuna tms. ultra ois 20.10 siitähän on ikuisuus kun jan varasin ja vieläkin pitää viikko tolkulla odottaa, miks tämä aika ei kulje sillon kun pitäis.
Pitkätpiinapäivät, mulla oli ja limakalvo aikalailla ohut. En tiedä mitä oli siirtopäivänä mutta sillon kp12 oli 6.7 tai 7.6 en nyt tiiä kun lääkäri sano toista ja kirjotti toista :)) Mutta kuitenkin.. kyytiläinen on tarrannu mukaan :)
passiplussa Pikku-Sitkis 5 (2?)
Eihän se välttämättä viel pp13 näy. Mulla tuoresiirrosta oli pp11 kun testasin ja täysi nega. Oli kovaa menkkamaista joulintaa. Juuri se tunne et kohta alkaa. Virallisena testipäivänä pp16 kuitenkin veritestistä vahvaa plussaa. Sain kaksoset(yhdestä alkiosta identtiset) joten hcg tosi korkealla mutta silti ei tosiaan näkynyt vielä pp11.
Mulla menkkamaiset oireet johtuivat kohdunulkopuolisesta raskaudesta :(
Joo, toivo alkaa olee menetetty :( vaaleanpunaista vuotoa tänään. Eilen illalla tein negatiivisen testin (pp13), lauantaina pp16 on vasta "virallinen lupa" testata ja sen mukaan lääkkeiden lopetus. En ymmärrä missä vika!?!? mut ei kyllä klinikallakaan. Nyt oli käytössä jo mini asperin ja kortisonikin, mutta näyttää menevän vanhaa kaavaa.
Pistää kyllä mielen matalaksi, tää kun oli suunniteltu viimeiseksi (3.IVF ja PAS siirrot) hoidoksi meille. Tästä sitten eteenpäin luonnon armoilla.
Täällä sama tilanne.. vuoto alkoi maanantai-iltana ;(((((
Meillä oli kans 3 hoito tämä ja pakkasessa vain kaksi 2-solun alkiota yhdessä oljessa.. koskaan en ole passeihin päässyt, kun alkiot eivät ole selvinneet sulatuksesta ;(( Nyt tää viimenen hoito oli puregonin sijaan menopurilla, jossa ei ollut niin hyvä vaste, mikä puregonilla.. ehkä vähän parempia alkioita kyllä tuli..
Meille lääkäri puhui 4 hoidosta, vaikka julkisella olenkin.. en tosin taida kestää enää sitä jonotusta, tämä viimenen kerta oli jo henkisesti raskas ;((
Tsemppiä sinulle!
joo, negatiivinen tänäkin aamuna. Lopetin lääkkeet ja aloitan surutyön ikuisen lapsettomuuden suhteen. Kauheinta on nähdä miten oma rakas mies itkee ja suree kohtaloa :(
Ehkä meille on jotain muuta sitten suunniteltu tämän elämän varalle.