Oletteko huomanneet?

Jos narsistin kanssa on isoja ongelmia, niin silloin kyse on siitä että narsisti hakee virikkeitä sisäiseen tyhjyyteensä ja ensisijaisesti puolisosta. Lähinnä tietysti kiusaamisen muodossa.

Mutta jos on kovin rauhallista ja puoliso huomaa tietysti sen ja on tyytyväinen ja olettaa että asiat on vihdoin kunnossa, niin todellisuudessa ne voikin olla todella huonolla tolalla. Narsku on nimittäin melkoisella varmuudella löytänyt jonkun muun virikeitä antavan kohteen.
Pahimillaan se voi olla sitä että narsku harjoittaa aviorikosta tai ainakin yrittää saada suhdetta aikaan.
Lievimmillään se on sitä että narskulla on työpaikalla suurempia ongelmia, niin vastavuoroisesti ongelmat kotona pienenee.

Yhdessä perheessä tämä vuorovaikutus toimii saumattomasti, ennen puoliso toivoi että narsku saisi työpaikkalla ongelmat ratkaistua, mutta kun ymmärsi että tämä olikin narsku, niin nyt toivoo että tappelis työpaikkalla niin hän saisi olla kotona rauhassa. Nimittäin kun työpaikalla tulee rauhallista esim. lomien aikana, niin taistelu ja kiusaaminen siirtyy kotiin..

Narskun ongelmien määrä on yleensä vakio, ne vain siirtyilevät ja hajaantuvat tai keskittyvät välillä jonnekin, yleensä kotiin.

Onko tällaisesta havaintoja ? Myös narskuksi itsensä tunnistavat voivat kertoa rohkeasti kokemuksia.. :)
55266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Sellaisia havaintoja on että kun narsku ei saanut kotona tarpeeksi vastusta niin sitä piti lähteä hakemaan muualta ulkomaailmasta. Voi tietenkin olla niinkin että narsku koki asemansa jollain tavalla uhatuksi siellä kotosalla joten se narsistinen illuusio oli vaarassa romahtaa. Tosin aika vaikealta se tuntui olevan sitä illuusiota ylläpitää muuallakaan eli narsistin itsepetos oli niin suurta että ei ymmärtänyt kuinka kaikki muut näkevät hänen lävitseen. Eihän se silti kiusaamista estänyt kun löysi yhteisen päämäärän toisten kanssa ja sai myös paljon aikaan positiivisessa mielessä.

Itse sitä oikein odotti että koska se taas lähtee sinne maailmalle toteuttamaan itseänsä että saisi olla rauhassa.

Äänestä

En edelleenkään pysty katsomaan asiaa siitä näkökulmasta, että joku vaan siirtyy paikasta A, jossa ei saa aikaiseksi tahallista hämminkiä, paikkaan B purkamaan turhautumistaan ja aiheuttamaan tahallista hämminkiä.

Sori. Jollakin tavalla niin lattea käsitys ja yleistys. Kuten vaikkapa sellainen kuin, että vauvat huutavat kun eivät saa mitä haluavat ja paskovat kun ovat syöneet.. Tietyllä tapaa tottakin mutta myös hirveän yksiulotteiseksi latistettu näkemys aavistuksella vihamielistä ripausta. Joten ei kiitos.

Äänestä
  • "En edelleenkään pysty katsomaan asiaa siitä näkökulmasta, että joku vaan siirtyy paikasta A, jossa ei saa aikaiseksi tahallista hämminkiä, paikkaan B purkamaan turhautumistaan ja aiheuttamaan tahallista hämminkiä."

    Ei tarvitsekkaan, tuosta ei ole kyse.

    Kyse on siitä, että narsu elää omaa elämäänsä paikasta riippumatta.
    Jos jollakin punainen tukka, niin se on sitä kotona ja muualla..

    Näin on myös narskun laita, hän elää tavallaan paikasta riippumatta.
    Jos tästä elämäntavasta aiheutuu työpaikalla hänelle ongelmia, niin se työllistää häntä niin että kotiväki saa olla rauhassa.

    Ei hän välttämättä tietoisesti ongelmia halua ei ainakaan itselle, mutta hän suuressa kaikkivoipaisuudessaan tulee talloneeksi yhden jos toisenkin varpaille..

    Äänestä

Päätelmässäsi on vinhasti perää, mutta voisi päteä ihan normi-ihmisenkin käytökseen. Työpaikan ongelmat näkyvät kotona ja parisuhteessa ja parisuhteen ongelmat työssa ja kenelläpä ne koskaan niin tasapainossa ja ongelmattomina pysyisi.

Narsistin ongelma on vaan siinä, kun häneltä puuttuu se rakentava ongelmien ratkomisen taito, asioiden näkeminen vähän laajemmalti kuin omasta navasta. Lisäkäksi kuuntelemisen taito on heikko ja näin yheys katkeaa ja purkaantuu agressiivisena vihana, kiukutteluna..ja syyttelynä: "Ethän sä edes kuuntele minua"!

Äänestä

Se on se konfliktinhakuisuus, konfliktinhakuisuus =)

Toisaalta se vaivaa monenlaisia muitakin ihmisiä varsinkin tänä päivänä.

Jotkut harrastavat sitä netissäkin. Siis purkavat aggressioitaan. Toiset liikenteessä vaiks.

Jees...konflikti on olemassaolon tunnun edellytys "sellaiselle". Minä olen, minä olen merkittävä, elän, hengitän.

Se on voimavara, moottorin polttoaine jota on aina helposti saatavilla verraten esim positiiviseen huomioon jonka teho laimenee väistämättä.

Äänestä
  • "Jotkut harrastavat sitä netissäkin. Siis purkavat aggressioitaan. Toiset liikenteessä vaiks."

    Totta, kyse ei kuitenkaan ollut ulkopuolisen ärsykkeen aiheuttamasta vihanpurkauksesta, vaan narskun sisäisestä tunnekylmästä maailmasta tuleviin itsetekoisiin ympäristöstä johtumattomista ongelmista.

    Esim. Joku voi purkaa aggressioita, kun joku narsku kiilaa auton melkein seinää vasten, narsistille se on vain yksi sen päivän toisten ihmisten elämää pilaavista teoista. Hän jatkaa iloisesti matkaansa, "siitäs sait" ja narsu pärjää hyvin seuraavan kaksituntia hyvin tämän uuden virikkeen ansiosta.

    Sitten pääseekin jo kotiin levittämään ilosanomaansa omasta kaikkivoipaisuudesta..

    Äänestä

> Narskun ongelmien määrä on yleensä vakio, ne vain siirtyilevät ja hajaantuvat tai keskittyvät välillä jonnekin, yleensä kotiin.

Ei ole pakko ottaa noin negatiivista kantaa. Voi lähestyä myös siltä kannalta, että ylikierroksilla elävän paikka ei ole siviilielämässä. Maailmassa on paljon oikeasti korjattavaa ja vaaroja ja pahuutta. Ylikierroksilla elävä voi olla hommissa esimerkiksi kriisialueella tai alkaa sissisotaan, vähintään voi alkaa esimerkiksi huippu-urheilijaksi tai punaisen ristin vapaaehtoiseksi. Kun tarpeeksi raskaita hommia tekee, on kiva tulla kotiin eikä jaksa kiukutella yhtään.

Pitää vaan muistaa, ettei lepää laakereillaan. Projekteja oltava koko elämän kokoisia aina kesken tarpeeksi.

Nyt vähän laajensin, koska ajattelin että osa "narsisteista" onkin ylikierroksilla eläviä. Pesukoneessa esimerkiksi jos onkin villapesu- tai vaikka silkkiohjelma päällä ja lämpö säädetty 40 asteeseen tai vaikka 30 asteeseenkin, voi olla vahingossa hypännyt 1000 kierrosta minuutissa nappula päälle tai jumittunut. Näyttö ei ehkä ilmoita siitä ja sieltä tulee sitten reikävaatteita ja pikkupöksyt ja kashmirpaita ovat sen jälkeen 1980-luvun alun punk-muotia.

Äänestä

Kyse ei ollut siitä että eikö normaali perheessä olisi vastaavia ongelmia ja paineet työpaikalla vaikuttaisi kotielämään. Tällaisissa tapauksissa
kyse on ongelmien henkilöitymisestä ja jos pariskunnat rakastavat toisiaan, niin ongelmat on voitettavissa, jos ei niin voi tulla ero.

Narskun kanssa on vaan, niin että vaikka hänellä olisi kuinka hyvä puoliso ja vaikka työpaikalla menisi kuinka hyvin tahansa, niin ongelmia riittää molemmissa päissä. Suhteet vain vaihtelee, jos sotkua on työpaikalla paljon, niin kotona on rauhallisempaa..

Äänestä
  • > jos sotkua on työpaikalla paljon, niin kotona on rauhallisempaa..

    Juuri sitä. Ajattelin ylikierroksilla käyville sopivia paikkoja. On myös sellaisia vaikka syntymätrauman vuoksi stressihäiriöisiä, jotka oikein pääsevät oikeuksiinsa, kun on oikein paha paikka. Ennen sanottiin, että tuosta esimerkiksi tulee hyvä sotilas. No sotiminen on ei-toivottavaa, mutta on paljon muita kriisialueita. Ylikierroksilla käyviä kannattaa rohkaista tällaisiin tehtäviin ja kun siellä kuluttavat kaikki henkiset ja fyysiset voimansa joka päivä hyvin raskaissa tehtävissä, niin tykkäävät olla rauhassa puolison kanssa eivätkä suutu hänelle koskaan. - Nyt en tässä puhunut empatiaa vailla olevista, esim. narsistisen persoonallisuushäiriön kriteerit täyttävistä. Kommentoin sinun avaustasi konfliktien/stressin vakiomäärä-ihmisistä.

    Yksi hyvin raskas ja vaikea tehtävä olisi tällaiselle esimerkiksi vankimielisairaalan hoitaja tai narsistiparantolan lääkäri :) ... No meni vähän vitsiksi, mutta vitsit ovat yleensä hyvä asia. (Jos ne ymmärretään vitseiksi.)

    Äänestä

" kuluttavat kaikki henkiset ja fyysiset voimansa joka päivä hyvin raskaissa tehtävissä, niin tykkäävät olla rauhassa puolison kanssa eivätkä suutu hänelle koskaan."

Hyvä pointti, noinhan se normaaleilla menee.

Äänestä
  • No enpä tiiä. Normaaleille tuntuu sitten äkkiseltään aateltuna ihan normaaliannos tekemistä tekemisen raskaaksi määrittelyyn niin, että uupuneina eivät sitten kotona kärtyä turhaa rakkaallensa..

    Ja normaalina pidettäneen sitä enemmistöä. Eli enemmistö kansastamme on laiskanpulskeaa mitäänjaksamatonta.. :D Ja toienen ääripää, se hentoinen piikki käyrässä, on liian vähällä vastustuksella itsensä turhautuneisuuden tilaan saattavaa kotonajamuuallakinrähisijää..

    *myönnän syyllisyyteni vääntämiseen tässä kohden*

    Johtuu sanasta 'normaali'. Aiheuttaa anafylaktisen shokin..kaltaisen..reaktion..joka ilmenee näppäimistökouristeluna..pakonomaisena sellaisena.

    Äänestä

Siis se mitä osa nyt ei selvästikkään sisäistä sitä että nph ihminen ei todellakaan elä todellisuudessa, ei kyse ole siitä etteikö jotku sinänsä normaalit ihmiset tee narsumaisia tekoja. Mutta ero on siinä että ymmärtävät tekonsa ja esim. jos sortuu vieraisiin, niin katuessaan on rehellinen ja kertoo kaiken.

Nph ei koskaan kerro ja jos on niin vahvat todisteet että on pakko myöntää, niin kokee häpeää, raivoa, nöyryyttämisen tunnetta. Kostaa muutaman viikon päästä hänelle aiheutetun nöyryyttävän epäoikeudenmukaisen häpeän.

Narsisti elää koroonisessa valhemaailmassa, katsokaa ihmeessä netistä asiantuntijoiden lausuntoja. Esim. Minun ja hennan lausunnot ovat lastenleikkiä niiden rinnalla, ne on todella suoria. Jos enkku taittuu, niin lukekaa kuunellkaa yotubesta nph ongelmasta myös englanniksi.

Yrittäkää sisäistää ongelma kokonaisuudessaan, jos teillä on ollut suhde jonka olette osaltanne myrkyttäneet, niin ei tule ajatella että kaikilla nph uhreilla on niin. Meidän joukossa on todella kilttejä ja vaatimattomia ihmisiä, joiden mielen nph narsisti on jauhanut ajan kanssa aivan muusiksi.

Äänestä
  • Niin. Moni ei tajua narsistin todellisuutta. Kuinka moni tajuaa sen todellisuuden todellisuusluonteen, missä se narsu elää?

    Asiantuntijalausunnot ovat asiantuntijalausuntoja.

    Huvikseni, vain jotta eräillä olisi valta sanoa, että sählään tahalleni, linkitän tähän linkin, jossa on esitettynä kaksi asiantuntijalausuntoa ohjelman sisässä. Ei ole pakko katsoa, ohjelma kun ei liity sinänsä narsismiin, mutta ehkä todellisuuskäsitykseen.. No, tai siis muutenkaan ei ole pakko katsoa.

    http://areena.yle.fi/ohjelma/1674592

    Äänestä

  • M.B. kirjoitti:

    Niin. Moni ei tajua narsistin todellisuutta. Kuinka moni tajuaa sen todellisuuden todellisuusluonteen, missä se narsu elää?

    Asiantuntijalausunnot ovat asiantuntijalausuntoja.

    Huvikseni, vain jotta eräillä olisi valta sanoa, että sählään tahalleni, linkitän tähän linkin, jossa on esitettynä kaksi asiantuntijalausuntoa ohjelman sisässä. Ei ole pakko katsoa, ohjelma kun ei liity sinänsä narsismiin, mutta ehkä todellisuuskäsitykseen.. No, tai siis muutenkaan ei ole pakko katsoa.

    http://areena.yle.fi/ohjelma/1674592

    "Niin. Moni ei tajua narsistin todellisuutta. Kuinka moni tajuaa sen todellisuuden todellisuusluonteen, missä se narsu elää? "

    Ei kukaan, mutta tiettää kuinka se toimii ja mistä se jothuu. Kukaan ei tajua painovoimaa eikä mangetismia, mutta molempien toiminnat tunnetaaan tarkasti.

    "Asiantuntijalausunnot ovat asiantuntijalausuntoja."

    Jep. perustuvat tuhansiin narsisteista tehtyihin tutkimuksiin, joten sinänsä luotettavampia kuin niinden jotka syllistävät uhria. Asiantuntija lausunnoista puuttuu uhrien syyllistäminen kokonaan.

    Äänestä

  • xcch kirjoitti:

    "Jep. perustuvat tuhansiin narsisteista tehtyihin tutkimuksiin, joten sinänsä luotettavampia kuin niinden jotka syllistävät uhria. Asiantuntija lausunnoista puuttuu uhrien syyllistäminen kokonaan. "

    Täsmälleen näin.

    Äänestä

  • henna... kirjoitti:

    Ja uhri jää. Siitä huolimatta että ei halua edes yrittää ymmärtää sitä ihmistä, joka aiheuttaa pahaa oloa ja suoranaista henkistä tuskaa. Ja uhri jää, koska rakastaa ja uskoo ja yrittää. Sen seitsemännen tuhannenkin kerran. Ja uhri jää ja on uskomatta itseään, koska narsu manipuloi, hypnotiseeraa, painostaa ja uhkailee jäämään. Ja uhri uskoo. Uhri uskoo sitä ihmistä, jota hän haluaa rakastaa, johon hän haluaa uskoa ja luottaa, jota hän haluaa kuunnella... koska??

    Taidan jättää suosiolla seurustelut vähemmälle hamaan tulevaisuuteen. Ollut niin hyvä onni tähän mennessä, kun olen ottanut ja lähtenyt halustani uskoa, luottaa ja rakastaa huolimatta. Olen lähtenyt, koska olen ihan helvetin narsistisesti ajatellut, että minua ei kohdella huonosti ja että minä olen se, joka sen kohtelun huonouden ja hyvyyden määrittelee silloin kun se koskee minua.

    Minä itse, ei kukaan muu.

    Mutta niin ei saa tehdä. Niin kun tekee, onkin narsisti :) Ja mies kaltoinkohdeltu reppana, joka jätettiin kaikista hyvistä yrityksistään huolimatta.

    Ja joo, saatte ottaa uhrin syyllistämisenä tämän kommenttini. Ei hetkauta juurikaan, voisin jopa väittää, että ei yhtään. :)

    Miten niin uhri jää?
    Aikansa yrittää ymmärtää ja kun huomaa, ettei mikään muutu niin yleensä lähtee.

    En ymmärtänyt oikein kirjoittamaasi, etenkään sitä mitä kirjoitit itsestäsi. Vaikuttaa vähän epätoivoiselta selittelyltä kyllä.

    Menee kyllä vähän epätoivoisen tuntuiseksi selittelyksi kun narsismi puheenaiheena. Ehkä olet omimmillasi kirjoittaessasi vaikka muinaisista jumalista, kun ensin olet jotain tietoa niistä netistä opetellut. Paitsi että niitäkään ei juuri kukaan jaksa lukea.

    Äänestä

  • ihansamamitäteet kirjoitti:

    Miten niin uhri jää?
    Aikansa yrittää ymmärtää ja kun huomaa, ettei mikään muutu niin yleensä lähtee.

    En ymmärtänyt oikein kirjoittamaasi, etenkään sitä mitä kirjoitit itsestäsi. Vaikuttaa vähän epätoivoiselta selittelyltä kyllä.

    Höpö höpö.. Tuo yllä oli vastausta siihen kun koskaan ei koskaan saa vedota uhrin vastuuseen omasta elämästään ja että koska ja kun NORMAALI ihminen ei ole kiinnostunut oman narsistinsa sielunelämästä, etenkään sen jälkeen enää kun on lähtenyt, tai jos on niin ei siis ole normaali, käänteisverrannollinen parodiateksti (alku) vastaavaan kommentointiin siitä, että mitä narsisti aina.. niin uhrista. Koska joku selityshän sillekin on olemassa, että miksi se uhri ei ota ja lähde.... Ja nuo tuolla ylhäällä on ne... joihin useimmiten törmää?? Uhrin suureen empaattisuuteen narsistiaan kohtaan, jonka vuoksi ei voi irrottautua ihmisestä, joka aiheuttaa pahaa oloa ja ahdistuksenkaltaista sielunmönjää..

    Mutta, samaa mieltä. Aikansa yrittää ja sitten lähtee. Mitä sitä suotta jäädä tuleen makaamaan. Ja siihen valittamaan vielä päälle kun paikkoja polttelee ja palovammat on mahtavat. Siirtyy pois vaan liekkien ulottuvilta ja nuolee ne pienet kipinöinnit terveiksi ihan rauhassa ja jatkaa matkaa. Hyvä tulee. Ellei jopa oikeasti parempi :)

    *tsemppiä*

    Äänestä

  • suoraan sanoen kirjoitti:

    Menee kyllä vähän epätoivoisen tuntuiseksi selittelyksi kun narsismi puheenaiheena. Ehkä olet omimmillasi kirjoittaessasi vaikka muinaisista jumalista, kun ensin olet jotain tietoa niistä netistä opetellut. Paitsi että niitäkään ei juuri kukaan jaksa lukea.

    No eipä nuo sinun kommenttisi ole yhtään sen täyteläisempiä noin niin kuin asian suhteen. Jos ihan rauhassa vaan jätät tulkitsematta epätoivoiseksi sen mikä epätoivoista ei ole :)

    Äänestä

  • M.B. kirjoitti:

    Ja uhri jää. Siitä huolimatta että ei halua edes yrittää ymmärtää sitä ihmistä, joka aiheuttaa pahaa oloa ja suoranaista henkistä tuskaa. Ja uhri jää, koska rakastaa ja uskoo ja yrittää. Sen seitsemännen tuhannenkin kerran. Ja uhri jää ja on uskomatta itseään, koska narsu manipuloi, hypnotiseeraa, painostaa ja uhkailee jäämään. Ja uhri uskoo. Uhri uskoo sitä ihmistä, jota hän haluaa rakastaa, johon hän haluaa uskoa ja luottaa, jota hän haluaa kuunnella... koska??

    Taidan jättää suosiolla seurustelut vähemmälle hamaan tulevaisuuteen. Ollut niin hyvä onni tähän mennessä, kun olen ottanut ja lähtenyt halustani uskoa, luottaa ja rakastaa huolimatta. Olen lähtenyt, koska olen ihan helvetin narsistisesti ajatellut, että minua ei kohdella huonosti ja että minä olen se, joka sen kohtelun huonouden ja hyvyyden määrittelee silloin kun se koskee minua.

    Minä itse, ei kukaan muu.

    Mutta niin ei saa tehdä. Niin kun tekee, onkin narsisti :) Ja mies kaltoinkohdeltu reppana, joka jätettiin kaikista hyvistä yrityksistään huolimatta.

    Ja joo, saatte ottaa uhrin syyllistämisenä tämän kommenttini. Ei hetkauta juurikaan, voisin jopa väittää, että ei yhtään. :)

    > Mutta niin ei saa tehdä. Niin kun tekee, onkin narsisti :) Ja mies kaltoinkohdeltu reppana, joka jätettiin kaikista hyvistä yrityksistään huolimatta.

    Saa tehdä. Olet reipas. :)

    Mutta jätä sille reppanalle toinen mahdollisuus. Sekin saattaa kasvaa nyt kun on yksin. Et sinä vain. ... Letit muuten sopisivat sinulle.

    Äänestä

  • A kirjoitti:

    *vetää pään hartioitten väliin*

    ..ei saa repimällä harjata takkuja auki.. Mulla on niin pikkiriikkiset hiukset, että niihin ei mahdu lettejä..

    *juoksee nukkumaan*

    öitä

    Äänestä

  • M.B. kirjoitti:

    Höpö höpö.. Tuo yllä oli vastausta siihen kun koskaan ei koskaan saa vedota uhrin vastuuseen omasta elämästään ja että koska ja kun NORMAALI ihminen ei ole kiinnostunut oman narsistinsa sielunelämästä, etenkään sen jälkeen enää kun on lähtenyt, tai jos on niin ei siis ole normaali, käänteisverrannollinen parodiateksti (alku) vastaavaan kommentointiin siitä, että mitä narsisti aina.. niin uhrista. Koska joku selityshän sillekin on olemassa, että miksi se uhri ei ota ja lähde.... Ja nuo tuolla ylhäällä on ne... joihin useimmiten törmää?? Uhrin suureen empaattisuuteen narsistiaan kohtaan, jonka vuoksi ei voi irrottautua ihmisestä, joka aiheuttaa pahaa oloa ja ahdistuksenkaltaista sielunmönjää..

    Mutta, samaa mieltä. Aikansa yrittää ja sitten lähtee. Mitä sitä suotta jäädä tuleen makaamaan. Ja siihen valittamaan vielä päälle kun paikkoja polttelee ja palovammat on mahtavat. Siirtyy pois vaan liekkien ulottuvilta ja nuolee ne pienet kipinöinnit terveiksi ihan rauhassa ja jatkaa matkaa. Hyvä tulee. Ellei jopa oikeasti parempi :)

    *tsemppiä*

    "Siirtyy pois vaan liekkien ulottuvilta ja nuolee ne pienet kipinöinnit terveiksi ihan rauhassa ja jatkaa matkaa".

    Pienet kipinöinnit....voi jumal..... et kyllä tiedä asiasta yhtään mitään. Tai ehkä tiedätkin ja haluat puhua p*skaa.
    Kunpa se olisikin vain "pientä kipinöintiä" mitä narsistin kanssa saa kokea, ja tuosta vain suit sait olisikin sitten ihan kevyesti ja helposti kunnossa niin että voi rauhassa jatkaa matkaa.

    Vai vielä eron jälkeen pitäisi olla kiinnostunut "oman narsistinsa" sielunelämästä, sen jälkeen kun toinen on rääkännyt melkein hengiltä ja kenties oman henkensä uhalla on päässyt narsistia pakenemaan.

    Tiedänpähän ainakin tästä lähtien miten suhtaudun teikäläisen kirjoituksiin tällä palstalla.

    Äänestä

  • todella sairasta kirjoitti:

    Juu, EI PIDÄ ellei halua.

    Pienet kipinöinnit olivat suoraan verrannollista omiin kokemuksiini. Olen ollut onnekas vain. Helpolla olen päässyt ja se ei voi johtua siitä, että itse olen rajoja vedellyt ja niistä jotenkuten pidellyt kiinni.

    Helpolla siksi, että olen hengissä.

    Mutta suhtautumistavan saat toki valita ihan itse, se nyt sinänsä ei varmaankaan kiinnosta ketään, ainakaan minua. Siirry hennan kaveriksi, ellet jo ole :)

    Mun kirjoituksia ei tarvitse sen kummemmin edes lukea, saati jauhaa p*skaa siihen perään nuin mittavissa määrin.

    Äänestä

  • suoraan sanoen kirjoitti:

    Menee kyllä vähän epätoivoisen tuntuiseksi selittelyksi kun narsismi puheenaiheena. Ehkä olet omimmillasi kirjoittaessasi vaikka muinaisista jumalista, kun ensin olet jotain tietoa niistä netistä opetellut. Paitsi että niitäkään ei juuri kukaan jaksa lukea.

    suoraan sanoen; suoraan sano en ;)

    Täällä ihmisten (myös allekirjoittaneen) kommenteista paistaa läpi omien oletusarvojen vangiksi jäänti, ts subjektiivinen näkemys tuntemattomista kanssakirjoittajista.

    Kuulun itse siihen 'ei juuri kukaan jaksa lukea'-ryhmään, joka jaksaa lukea kaikkien kommentit. Tai ainakin pyrin siihen aikani salliessa. Me kaikki olemme tärkeitä.

    Äänestä

  • M.B. kirjoitti:

    Ja uhri jää. Siitä huolimatta että ei halua edes yrittää ymmärtää sitä ihmistä, joka aiheuttaa pahaa oloa ja suoranaista henkistä tuskaa. Ja uhri jää, koska rakastaa ja uskoo ja yrittää. Sen seitsemännen tuhannenkin kerran. Ja uhri jää ja on uskomatta itseään, koska narsu manipuloi, hypnotiseeraa, painostaa ja uhkailee jäämään. Ja uhri uskoo. Uhri uskoo sitä ihmistä, jota hän haluaa rakastaa, johon hän haluaa uskoa ja luottaa, jota hän haluaa kuunnella... koska??

    Taidan jättää suosiolla seurustelut vähemmälle hamaan tulevaisuuteen. Ollut niin hyvä onni tähän mennessä, kun olen ottanut ja lähtenyt halustani uskoa, luottaa ja rakastaa huolimatta. Olen lähtenyt, koska olen ihan helvetin narsistisesti ajatellut, että minua ei kohdella huonosti ja että minä olen se, joka sen kohtelun huonouden ja hyvyyden määrittelee silloin kun se koskee minua.

    Minä itse, ei kukaan muu.

    Mutta niin ei saa tehdä. Niin kun tekee, onkin narsisti :) Ja mies kaltoinkohdeltu reppana, joka jätettiin kaikista hyvistä yrityksistään huolimatta.

    Ja joo, saatte ottaa uhrin syyllistämisenä tämän kommenttini. Ei hetkauta juurikaan, voisin jopa väittää, että ei yhtään. :)

    "Ja joo, saatte ottaa uhrin syyllistämisenä tämän kommenttini. Ei hetkauta juurikaan, voisin jopa väittää, että ei yhtään. :)"

    Kun joskus lukee nuita sinun kommentteja, niin saa sen käsityksen että sinulla on hormoonitoiminta karannut aisoista :o}

    Narsistisen miehen kommentti, ylimielinen ja naista halventava kaikessa biologisuudessaan.. ;D

    Juu, ei ole. Sen huomaa aina finneistä :) Nyt niitä ei ole. Tai en ainakaan kerro jos on (8'}

    Äänestä

Kun en vielä ymmärtänyt mistä on kyse, ihmetteli kuinka ihminen voi ottaa niin lunkisti vaikka kaikki menee päin p....tä. Valittaa kyllä, mutta ei vaikuta olevan oikeasti huolissaan, innoinssaan enemmänkin. Ja miksi ihminen ei edes tee asiolle mitään vaikka mahdollisuuksia on. Antoi olla, tai jopa pahensi tilannetta. Ja loukkaantui selvästi jos joku vinkkasi kuinka ongelma voisi selvitä. Sitten kun asiat menivät paremmin sitä odotti että toinen olisi ollut helpottunut ja nauttisi elämästään mutta ei, alkoi naama mennä ruttuun. Ongelmien valittaminen vaihtui ilkeilyyn ja muuhun oheistoimintaan. Ei aikaakaan kun tyyppi keksi taas jonkin valmiiksi tuhoon tuomitun projektin jolla sai huomiota: Ensin mainostamalla mahtavaa ideaansa, sitten valittamalla kuinka raskas projekti on (teetti käytännössä muilla) ja lopuksi heittäytymällä marttyyriksi kun projekti meni persiilleen, mikä oli tietysti jonkin/jonkun muun syy.

Kyllähän sitä ajan kanssa alkoi aueta humpan juoni. Vain kaaoksella on merkitystä. On vaan helkkarin hankalaa aiheuttaa kaaosta ja vaikuttaa samalla rationaaliselta joten kyllähän siinä kulisseja kaatui ja piti pistää yleisöä pihalle. Draama alkoi naurattaa monia eikä se tietysti ollut tarkoitus.

Äänestä

"Myös narskuksi itsensä tunnistavat voivat kertoa rohkeasti kokemuksia.. :) "

En uskalla. Jännittää liikaa. :(

Äänestä
  • =D hah haa!
    Samoin =)

    Äänestä

  • UPDATE_9507895 kirjoitti:

    =D hah haa!
    Samoin =)

    ( Hui. Joku puhuu mulle... ) *punastuu*

    Äänestä

  • UPDATE_9721742 kirjoitti:

    ( Hui. Joku puhuu mulle... ) *punastuu*

    Olet soman näköinen kun punastut. Olet oikein reippaan näköinen :)

    Äänestä

  • UPDATE_9507895 kirjoitti:

    =D hah haa!
    Samoin =)

    > =D hah haa!
    Samoin =)

    Sinun punastumistasi kukaan edes huomaa. Olet taas laittanut niin paljon maalia naamaasi :)

    Äänestä

  • A kirjoitti:

    Olet soman näköinen kun punastut. Olet oikein reippaan näköinen :)

    :)

    Oikeasti mulle on sanottu, etten punastu koskaan.

    Äänestä

  • UPDATE_9721742 kirjoitti:

    :)

    Oikeasti mulle on sanottu, etten punastu koskaan.

    Niinhän ne kaikki sanoo. Itse tiedät parhaiten. Kyllä sinä osaat.

    Vielä jos jännittää, niin ota kädestä kiinni, kun lähdetään.

    Äänestä

"Kyllähän sitä ajan kanssa alkoi aueta humpan juoni. Vain kaaoksella on merkitystä. "

Hyvin kuvailtu :)

Äänestä

xcch: Kiinnostaa, kun sulla on tuo "kotikenttäetu", mutta on tietysti harkinnassasi kuinka haluat vastata...

Sinä olet kertonut kouluttaneesi kotinarsua kymmenisen vuotta, niin mitkä seikat ovat tuottaneet parasta tulosta tälle saralle?

Ja aloitukseesi liittyen; kun N-hlö hakee virikkeitä puolisostaan (olkoon sitten myönteisiä tai kielteisiä), niin miten olet opettanut hänet sellaiseksi, että antaa sinun etsiä virikkeitä muualta (nettikirjoittelut esimerkiksi)? Ei siis ole siten riippuvainen, että "oma" jää; hakee katkeamatonta huomiota jatkuvasti ja kieltää toiminnan? Saatko sanktioita tästä? Miten rajaaminen onnistuu?

Äänestä

"Sinä olet kertonut kouluttaneesi kotinarsua kymmenisen vuotta, niin mitkä seikat ovat tuottaneet parasta tulosta tälle saralle?"

No hienostelin hieman tuossa kun sanoin, että olen kouluttanut yli kymmenen vuotta, todellisuudessa olen taistellut oikeuksistani elää normaalia elämää yli kymmenen vuoden ajan. :oi

"Ja aloitukseesi liittyen; kun N-hlö hakee virikkeitä puolisostaan (olkoon sitten myönteisiä tai kielteisiä), niin miten olet opettanut hänet sellaiseksi, että antaa sinun etsiä virikkeitä muualta (nettikirjoittelut esimerkiksi)?"

Kyllä sain kuulla usein kunniani netissä oltuani, etsi silloin vielä virikkeitä lähinnä minusta. Mutta N alkoi itse käyttää nettiä ja nyt roikkuu netissä kaiken päivää paljon enemmän kuin minä. Niin minun arvostelu loppui siltä osin siihen tässä asiassa.

" Ei siis ole siten riippuvainen, että "oma" jää; hakee katkeamatonta huomiota jatkuvasti ja kieltää toiminnan? Saatko sanktioita tästä? Miten rajaaminen onnistuu?"

Saa sieltä virikkeitä siinä määrin, että olen saanut olla viimeaikoina muutenkin rauhassa. Niinpä olen panostanut netin toimivuuteen :)

Äänestä
  • Okei, kiitos. Olen vain ihmetellyt miten ihmeessä homma voi pelittää, siis peilaan johonkin aiempaan omaan elämääni. N oli nettiaddikti kyllä, mutta yritti salata sen. Voin vain kuvitella millaista älämölöä olisi syntynyt jos olisin keikkunut koneella (kirjoittanut vaikka S24; vattuilu ja jälkisanktiot olisivat olleet potenssin kymmenen) :)

    Netin toimivuus :)

    Äänestä

  • elisakettu kirjoitti:

    Okei, kiitos. Olen vain ihmetellyt miten ihmeessä homma voi pelittää, siis peilaan johonkin aiempaan omaan elämääni. N oli nettiaddikti kyllä, mutta yritti salata sen. Voin vain kuvitella millaista älämölöä olisi syntynyt jos olisin keikkunut koneella (kirjoittanut vaikka S24; vattuilu ja jälkisanktiot olisivat olleet potenssin kymmenen) :)

    Netin toimivuus :)

    Mun mielestä olisi oikeasti mielenkiintoinen sellainen tilanne, jos kaksi "anonyymisti" keskenään netin runsaslukuisilla palstoilla seilaavaa paljastuisivatkin saman asunnon keskenään jakaviksi..

    Ja sitä ennen olisivat muutaman kitkeränkatkeran kommentin toisistaan vaihtaneet..

    *Missä on Kaurismäki*

    Ja aatellaan jos alkavat vaihtaa yksäreitä ja tapaavat toisensa treffeillä...

    Joo, mutta kommenttisi on mahdollisuuksia täynnä.

    *Minkälaista jälkeä syntyisi Turkalta? Ja käsis vaikka Anja Kauraselta ja näyttelijöinä iliman muuta Mari Rantasila ja Vesa Keskinen*

    Käsis on parhaillaan työn alla.

    Miespääosaan olen ajatellut Martti Suosalon ja naispääosaan Aake Kallialan.

    Äänestä

  • M.B. kirjoitti:

    Mun mielestä olisi oikeasti mielenkiintoinen sellainen tilanne, jos kaksi "anonyymisti" keskenään netin runsaslukuisilla palstoilla seilaavaa paljastuisivatkin saman asunnon keskenään jakaviksi..

    Ja sitä ennen olisivat muutaman kitkeränkatkeran kommentin toisistaan vaihtaneet..

    *Missä on Kaurismäki*

    "Mun mielestä olisi oikeasti mielenkiintoinen sellainen tilanne, jos kaksi "anonyymisti" keskenään netin runsaslukuisilla palstoilla seilaavaa paljastuisivatkin saman asunnon keskenään jakaviksi.."

    SItä on tapahtunut, sellaista olen kuullut. Joskus myös kun toinen tiennyt puolison nimerkin, niin on alkanut "vietellä" ja kysellä puolisosta, minkälainen puoliso sinulla on? Joskus on mennyt hyvin ja joskus käynyt huonosti.

    Ehkä traagisimpia tapauksia on italialaisen keski ikäisen liikemiehen tarina. Hänellä oli pahoja tapoja, kun hän matkusti vieraalle paikkakunnalle, niin hän tilasi "ilo tyttö" palveluja hotellihuoneeseensa.

    Kerran hän tilasi ilotytön huoneeseensa, jonkin ajan kuluttu tyttö saapui, kaunis lyhythameinen ja muutenkin paljastavasti pukeutunut nuori tyttö.
    Jotain meni kuitenkin pieleen, nimittäin tyttö oli hänen oma tyttönsä. Siitä ei hyvää seurannut, tyttö raivostui isälleen petturuudesta ja isä tytölleen huoraamisesta. Asia tuli julki ja jopa lehdistöön asti, josta minä sen pongasin. Miehelle tuli avioero, muija lähti kiitämään, ilmeisesti miehellä meni myös tytön kanssa välit melko viileäksi.

    Äänestä

  • Teillä on varmaan myös kokemusta siitä kuinka narsu tekee jotakin idioottimaista vain uhmatakseen kieltoja, kuin pieni lapsi. Taas kerran, kun ei vielä tiennyt mistä on kyse, sitä ihmetteli narsun järjenkäyttöä kun tämä puski pää edellä ongelmiin sitä lujempaa mitä enemmän varoteltiin. Kun sitten ongelmat alkoivat, alkoi kietäminen, syyttely jne. Narsu häipyi paikalta ja jätti muut selvittämään sotkut. Koska tuollainen käytös oli niin käsittämätöntä ihmiseltä joka esiintyi oikeana yhteiskunnan tukipilarina, älyn ruumiillistumana, sitä jäi hämmästyksestä sanattomaksi. Alkoi epäillä ettei itse nyt tiennyt/tajunnut jotakin olennaista.

    Mahtaisikohan toimia jos narsua kieltäisi tekemästä jotakin mitä toivoo tämän tekevän, tekisikö ihan uhmatakseen?

    Äänestä

  • xcch kirjoitti:

    "Mun mielestä olisi oikeasti mielenkiintoinen sellainen tilanne, jos kaksi "anonyymisti" keskenään netin runsaslukuisilla palstoilla seilaavaa paljastuisivatkin saman asunnon keskenään jakaviksi.."

    SItä on tapahtunut, sellaista olen kuullut. Joskus myös kun toinen tiennyt puolison nimerkin, niin on alkanut "vietellä" ja kysellä puolisosta, minkälainen puoliso sinulla on? Joskus on mennyt hyvin ja joskus käynyt huonosti.

    Ehkä traagisimpia tapauksia on italialaisen keski ikäisen liikemiehen tarina. Hänellä oli pahoja tapoja, kun hän matkusti vieraalle paikkakunnalle, niin hän tilasi "ilo tyttö" palveluja hotellihuoneeseensa.

    Kerran hän tilasi ilotytön huoneeseensa, jonkin ajan kuluttu tyttö saapui, kaunis lyhythameinen ja muutenkin paljastavasti pukeutunut nuori tyttö.
    Jotain meni kuitenkin pieleen, nimittäin tyttö oli hänen oma tyttönsä. Siitä ei hyvää seurannut, tyttö raivostui isälleen petturuudesta ja isä tytölleen huoraamisesta. Asia tuli julki ja jopa lehdistöön asti, josta minä sen pongasin. Miehelle tuli avioero, muija lähti kiitämään, ilmeisesti miehellä meni myös tytön kanssa välit melko viileäksi.

    "Mun mielestä olisi oikeasti mielenkiintoinen sellainen tilanne, jos kaksi "anonyymisti" keskenään netin runsaslukuisilla palstoilla seilaavaa paljastuisivatkin saman asunnon keskenään jakaviksi.."

    boooooriiiingg...

    Todennäköisesti Elias Koskimies ohjaa sen elokuvan sitten.

    Äänestä

"Mahtaisikohan toimia jos narsua kieltäisi tekemästä jotakin mitä toivoo tämän tekevän, tekisikö ihan uhmatakseen?"

Tuota en ole testannut, mutta oletan että narsulla on mukavampi tehdä jotain mikä on kiellettyä, kuin samaa asiaa jos se olisi sallittua. Tämä johtunee siitä että kun joku on kiellettyä niin narsu omassa kaikkivoipaisuudessaan ottaa ohjat käsiin ja tekee tekee jutun riippumatta kiellosta.

Mutta jos narsulle antaa luvan tehdä jotain, niin luultavasti kiinnostus lopahtaa kun joku muu on katsonut hyväksi tuon teon ja hän on vain "juoksupoika".
Yleensä tällaisissa tapauksissa hän odottaa niin kauan että voi ottaa esille ko.idean omana keksintönä.

Narsu on siitä hankala, että sitä ei voi kehua. Jos kehuu, niin se vain syventää hänen narsismiaan. Ja narsu näkee kehujan vielä suurempana idioottina kuin ennen kehumista "eikö tuo tollo edes tuota tajunnut" :/

Äänestä

"Koska tuollainen käytös oli niin käsittämätöntä ihmiseltä joka esiintyi oikeana yhteiskunnan tukipilarina, älyn ruumiillistumana, sitä jäi hämmästyksestä sanattomaksi"

Olen vähän samaa ihmetellyt ja sitä että luuleeko narsku todellakin että muut uskoo hänen valheitaan vaikka selkä on jo seinää vasten?
Vai tietääkö hän muiden tiedostavan valheen, mutta ei vaan pysty sitä myöntämään?
Oli miten oli, mutta kun ekan kerran törmäsi tähän järjettömyyteen, niin todellakin jäi sanattomaksi.

"Kun sitten ongelmat alkoivat, alkoi kietäminen, syyttely jne. Narsu häipyi paikalta ja jätti muut selvittämään sotkut."

Olen törmännyt myös tilanteeseen, että narsku tulee selkeesti aiheuttamaan hämmennystä ja jää sitten tilanteen ulkopuolelle virnuilemaan ja katsomaan minkälaisen hämmingin on saanut aikaiseksi. Kun ei mitään hämmennystä tapahtunutkaan, niin sitten vedetään naama norsun v*tulle ja heitetään joku perus narskumainen kommentti ja lähdetään mököttämään

Äänestä

"Olen vähän samaa ihmetellyt ja sitä että luuleeko narsku todellakin että muut uskoo hänen valheitaan vaikka selkä on jo seinää vasten?
Vai tietääkö hän muiden tiedostavan valheen, mutta ei vaan pysty sitä myöntämään?"

Ei todellakaan myönnä koskaan mitään vaikka niitä todisteita olisi vino pino naulattuna seinään. Turha odottaakaan. Sen sijaan odotettavissa on tuhat ja yksi erilaista tarinaa joissa musta on valkoista ja toisinpäin niin että lopulta mietit oletko itse hullu vai onko tuo toinen / muut hulluja vai olenko itseasiassa edes olemassa.

Äänestä
  • "Sen sijaan odotettavissa on tuhat ja yksi erilaista tarinaa joissa musta on valkoista ja toisinpäin niin että lopulta mietit oletko itse hullu vai onko tuo toinen / muut hulluja vai olenko itseasiassa edes olemassa. "

    Tiedän vastapuolen olevan se hullu, mutta se minua lähinnä kiinnostaa että kuinka henkisesti sairas hän on. Uskooko hän todellakin omiin valheisiin, kun pystyy niin vakuuttavasti niitä heittämään?
    Tietenkin jos elää valheessa, niin se totuuden kertominen voi olla vaikeampaa ;-)

    Itse olen narskua kusettanut ihan kypällä ja se oli minulle melkoinen ihme että hän ilmeisesti uskoi minun jutut, vaikka omasta mielestä ne olivät aika huonosti keksitty.
    Hän pelkäsi paljastuneensa minulle ja oli kovin kiinnostunut mitä tiedän hänen säädöistään. Kun valehtelin etten tiedän mitään ja muutenkin muotoilin vastaukset niin kuin hän haluasi asioden olevan, niin sitten hän vaikutti kovin tyytväiseltä.
    Uskoiko hän minun jutut sen takia kun luulee olevansa muita viisaampi, älykkäämpi, muiden yläpuolella jne.?
    Vaiko siitä että ensin menin haukkumaan tyhmäksi ja esitin asiat niin, että rivien välistä voi ymmärtää ne väärin? Kuulemma narsistin helposti ymmärtävät asian väärin ja kokevat ne hyökkäykseksi....
    Anyway, suutuspäissään meni vielä lisää paljastamaan käsittämättömiä ajatuksiaan.....

    Äänestä

  • freestyle2 kirjoitti:

    "Sen sijaan odotettavissa on tuhat ja yksi erilaista tarinaa joissa musta on valkoista ja toisinpäin niin että lopulta mietit oletko itse hullu vai onko tuo toinen / muut hulluja vai olenko itseasiassa edes olemassa. "

    Tiedän vastapuolen olevan se hullu, mutta se minua lähinnä kiinnostaa että kuinka henkisesti sairas hän on. Uskooko hän todellakin omiin valheisiin, kun pystyy niin vakuuttavasti niitä heittämään?
    Tietenkin jos elää valheessa, niin se totuuden kertominen voi olla vaikeampaa ;-)

    Itse olen narskua kusettanut ihan kypällä ja se oli minulle melkoinen ihme että hän ilmeisesti uskoi minun jutut, vaikka omasta mielestä ne olivät aika huonosti keksitty.
    Hän pelkäsi paljastuneensa minulle ja oli kovin kiinnostunut mitä tiedän hänen säädöistään. Kun valehtelin etten tiedän mitään ja muutenkin muotoilin vastaukset niin kuin hän haluasi asioden olevan, niin sitten hän vaikutti kovin tyytväiseltä.
    Uskoiko hän minun jutut sen takia kun luulee olevansa muita viisaampi, älykkäämpi, muiden yläpuolella jne.?
    Vaiko siitä että ensin menin haukkumaan tyhmäksi ja esitin asiat niin, että rivien välistä voi ymmärtää ne väärin? Kuulemma narsistin helposti ymmärtävät asian väärin ja kokevat ne hyökkäykseksi....
    Anyway, suutuspäissään meni vielä lisää paljastamaan käsittämättömiä ajatuksiaan.....

    Olen huomannut että narsistille menee täydestä kun alkaa ihan pokkana suoltaa jotain täyttä soopaa, joka sopii hänen ajatusmaailmaansa jotenkin. Ihan vaan huvikseni joskus kokeilin sillain tieteellisenä kokeiluna kun tajusin että tuo ei ihan taidakaan elää tässä maailmassa vaan ihan jossain omassa haavemaailmassaan. Siinä vaan pitää olla yhtä pokkana kuin narsisti ja olla välittämättä omasta valehtelustaan, koska muuten se narsku hoksaa että valehtelet tai huijaat jotenkin ja sillä vainoharhalla ei ole mitään rajaa. On ne tavallaan aika hauskojakin otuksia joskus varsinkin jos ei tarvitse olla lähemmin tekemisissä.

    Äänestä

Joskus tuntuu että narsulle tärkeitä on saada itsensä vakuuttuneeksi ettei oikeastaan valehtele koska sellainen on hävettävää käytöstä. Mielikuva valehtelusta pitää poistaa omasta päästä ja siitä muistuttavat henkilöt pitää lähinnä vaientaa. Kun nuo ihmiset ovat hiljaa niin silloin on helpompi ajatella ettei mitään valhetta ole koskaan ollut. Ehkäpä narsisti ajattelee, tai haluaa uskoa, että valheesta vaikeneva ihminen ei valheesta mitään edes tiedä. "poissa silmistä, poissa mielistä". Mitä ei peilistä näy, ei ole olemassakaan ja peiliä kääntelemällä voi kuvaa muuttaa mukavammaksi, rajata ikävät näkymät pois.

Ja ihmisethän vaikenevat. Joku ei jaksa uskoa/ymmärtää kuulemaansa, moni katsoo paremmaksi välttää narsistin raivoamisen olemalla hiljaa.

Äänestä
  • Luulisin, että narsisti myös usein sekoittaa valheisiinsa myös hiukan totuutta tehdäkseen tarinansa uskottavammaksi ja ehkä uskotellakseen itselleen, ettei hän valehtele. Narsistin mielestä myös se, että jättää jonkin asian kertomatta, on rehellisyyttä. Mitä toinen ei tiedä (pettäminen, valehtelu ym), sitä ei ole narsistille olemassakaan. Yleensä myös käy niin, että jos joku ulkopuolinen käräyttää narsistin mm. pettämisestä ja valehtelemisesta niin narsistin mielestä se käräyttäjä on syyllinen kaikkeen pahaan mieleen ja kaikkiin seuraamuksiin, mitä sitten tulee esimerkiksi pettämisestään, oman osuutensa hän ohittaa kevyesti. Vaikka hän itse tekee väärin niin syyllinen siihen on se, kuka paljastaa hänen väärät tekonsa.

    Äänestä

  • henna... kirjoitti:

    Luulisin, että narsisti myös usein sekoittaa valheisiinsa myös hiukan totuutta tehdäkseen tarinansa uskottavammaksi ja ehkä uskotellakseen itselleen, ettei hän valehtele. Narsistin mielestä myös se, että jättää jonkin asian kertomatta, on rehellisyyttä. Mitä toinen ei tiedä (pettäminen, valehtelu ym), sitä ei ole narsistille olemassakaan. Yleensä myös käy niin, että jos joku ulkopuolinen käräyttää narsistin mm. pettämisestä ja valehtelemisesta niin narsistin mielestä se käräyttäjä on syyllinen kaikkeen pahaan mieleen ja kaikkiin seuraamuksiin, mitä sitten tulee esimerkiksi pettämisestään, oman osuutensa hän ohittaa kevyesti. Vaikka hän itse tekee väärin niin syyllinen siihen on se, kuka paljastaa hänen väärät tekonsa.

    Tuo asioiden jättämättä kertominen, on jotakin, jotakin... En tiedä. Itse saatan löytää itseni sen narsistisen raivon partaalta, kun joudun kuuntelemaan kun joku selittää kuinka ei valehdellut jättäessään vain sen olennaisimman asian kertomatta.

    Muuhun asiaan,
    niin viestinviejä/-tuoja ammutaan aina. Tai lähes poikkeuksetta :)

    Äänestä

Ehkäpä narsisti ajattelee, tai haluaa uskoa, että valheesta vaikeneva ihminen ei valheesta mitään edes tiedä. "poissa silmistä, poissa mielistä". Mitä ei peilistä näy, ei ole olemassakaan ja peiliä kääntelemällä voi kuvaa muuttaa mukavammaksi, rajata ikävät näkymät pois"

Toi varmaan pitää paikkaansa, itse en jaksanut lähteä sen enempää syyttämään narskua valheista, olin vain tyytyväinen ettei enää tarvitse hänen kanssaan olla niin paljon tekemisissä.
Hän ilmeisesti tulkitsi asian, niin että uskoin hänen juttunsa, tai ainakin siltä se vaikutti.

Äänestä

Niinpä. Sitä pitää suunsa kiinni ja kiertää kaukaa mutta kieltämättä jäi hiukan vaivaamaan se että narsisti taisi jäädä luuloonsa eli etten muka huomannut, että olen niin helposti vedätettävissä. Toisaalta, vaikka luettelisin narsulle kaikki tämän valheet niin narsu kuitenkin kääntelisi ja vääntelisi asiaa niin että saisi päänsä taas puhtaaksi ikävistä asioista. Ei mikään muttuisi. Narsistilla on niin selkärangassa tuo itsensä voittajaksi todistaminen että siihen on vaikea puuttua. Tiukan paikan tullen narsisti voi mennä hyvinkin syvälle mielikuvitusmaailmaan, pakoon pelottavaa ajatusta omasta heikkoudesta ja virheellisyydestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

xcch kirjoitti:

Jos narsistin kanssa on isoja ongelmia, niin silloin kyse on siitä että narsisti hakee virikkeitä sisäiseen tyhjyyteensä ja ensisijaisesti puolisosta. Lähinnä tietysti kiusaamisen muodossa.

Mutta jos on kovin rauhallista ja puoliso huomaa tietysti sen ja on tyytyväinen ja olettaa että asiat on vihdoin kunnossa, niin todellisuudessa ne voikin olla todella huonolla tolalla. Narsku on nimittäin melkoisella varmuudella löytänyt jonkun muun virikeitä antavan kohteen.
Pahimillaan se voi olla sitä että narsku harjoittaa aviorikosta tai ainakin yrittää saada suhdetta aikaan.
Lievimmillään se on sitä että narskulla on työpaikalla suurempia ongelmia, niin vastavuoroisesti ongelmat kotona pienenee.

Yhdessä perheessä tämä vuorovaikutus toimii saumattomasti, ennen puoliso toivoi että narsku saisi työpaikkalla ongelmat ratkaistua, mutta kun ymmärsi että tämä olikin narsku, niin nyt toivoo että tappelis työpaikkalla niin hän saisi olla kotona rauhassa. Nimittäin kun työpaikalla tulee rauhallista esim. lomien aikana, niin taistelu ja kiusaaminen siirtyy kotiin..

Narskun ongelmien määrä on yleensä vakio, ne vain siirtyilevät ja hajaantuvat tai keskittyvät välillä jonnekin, yleensä kotiin.

Onko tällaisesta havaintoja ? Myös narskuksi itsensä tunnistavat voivat kertoa rohkeasti kokemuksia.. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu