Toinen lapsi?

Esikoinen on nyt hiukan vajaa 1,5-vuotias ja omat ajatukset askartelee päivittäin seuraavan ajatuksen parissa: Toinen lapsi vaiko ei. Aiemmin ajattelin, että ehdottomasti kaksi lasta, jos vain mahdollista. Esikoisen vauvavuoden jälkeen asiasta on tullut yksi suuri kysymysmerkki, joskin enemmän olen kallellani "ei" vaihtoehdon puolelle. Niin moni asia mietityttää, että olen välillä ihan pyörällä päästäni näitä ajatuksia kelaillessani.

Ensinnäkin esikoinen valvotti koko ensimmäisen vuoden niin paljon, että väsymys oli käydä ylivoimaiseksi. Lähipiiri epäili jo masennusta, mutta itse tiesin kyllä että kyse oli vain unen puutteesta. Asiat korjaantuivatkin nopeasti, kun lapsi n. vuoden iässä alkoi nukkua öitään hyvin. Yhden lapsen kanssa oli vielä mahdollista saada pienet tirsat joskus päivisin (nukkui päiväunetkin huonosti), mutta kahden kanssa tilanne olisi taas aivan erilainen. Lapsi ei nytkään nuku enää kuin yhdet n. 1,5h päikkärit eivätkä nekään välttämättä osuisi yksiin vauvan unien kanssa. Miten siis selviäisin järjissäni taas yhdestä unettomasta vuodesta :)?

Toinen seikka on se, että esikoisen kanssa imetys takkuili pitkään ja ensimmäiset kuukaudet olivat yhtä imettämistä. Miten pystyisin huolehtimaan isommasta ( kotitöistä), jos istuisin taas tuntikausia sohvalla imettämässä pientä. Miten saisin kaiken sujumaan niin ettei esikoinen kärsisi tilanteesta?

Kolmas seikka on se, että minua odottaa hoitovapaalta palatessani vakituinen työpaikka, jossa viihdyn ja palkkakin on tietysti huomattavasti parempi kuin kotihoidontuki... Toinen lapsi merkitsisi tietysti työhönpaluun lykkääntymistä enkä tiedä, jaksaisinko olla kotiäitinä vuosikausia. Kuitenkin haluan hoitaa lapsen/lapset kotona mahdollisimman pitkään ja taloudellisesti se todennäköisesti olisi joten kuten mahdollistakin. Tuntuisi siis väärältä viedä toinen lapsi hoitoon huomattavasti aiemmin kuin esikoinen vain sen vuoksi, että itse kaipaisin vaihtelua ja erilaisia haasteita arkeen.

Neljäs seikka on se, että mies on yrittäjä ja hyvin paljon pois kotoa. Kaikkiin "miten jaksan, miten järjestän, miten selviän" -ongelmiin minun olisi siis löydettävä resurssit ihan omasta itsestäni. Isovanhemmat asuvat kyllä lähellä ja auttavat mahdollisuuksien mukaan, mutta ovat kuitenkin vielä työelämässä eivätkä eläkkeellä olevinakaan tietenkään korvaisi poissaolevaa isää. Hän kyllä sanoo haluavansa toisen lapsen ja kuittaa minun epäilykseni asian suhteen sanomalla, että aina jotenkin selvitään ja lupailemalla olla aktiivisemmin apuna, mutta ne lupaukset olisi sitten oikeasti lunastettava. Muuten selviytyminen revittäisiin taas minun selkänahastani (ja yöunistani...)

Kaikki järkisyyt siis sanovat "ei" toiselle lapselle ja olen sen itselleni tehnyt jo moneen kertaan selväksi. Mutta silti jää tämä haikea ja surullinen olo. Kaipa se on vain luopumisen vaikeutta. Olisi kuitenkin kiva kuulla kokemuksia äideiltä, jotka ovat olleet edes suunnilleen samanlaisessa tilanteessa ja tehneet sitten ratkaisun suuntaan tai toiseen.
8439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jätä se toinen väliin ja teet se kolmas lapsi eli aikanikin 5v eroa lapsilla niin hyvä tulee.

Äänestä

itsellä eka lapsi oli mallia helppo, vaiikakin esim söi tissiä liki vuosikkaaksi öisinkin, eli en kans oo ihan heti ehjää yötä nukkunut. lisäksi meillä on pitkään venynyt raksa viimeistelyvaiheessa, mikä rassaa nyt aika paljon. silti saatiin toinen alulle silleen että ikäeroa tulee 1v9kk. olisin ehkä ollut tyytyväinen yhteenkin lapseen, mutta aattelin että lasten kannalta on kiva että on seuraa ja pieni ikäero. jos nyt muutaman vuoden vähän urakoi niin ehkä se kiittää sit jo 5 vuoden päästä. mutta kaks saa riittää, vaikka isovanhemmat taatusti oottaa kolmattakin. Aattelin kyllä olla sikäli itsekäs enkä venyttää raha ja aikaresursseja ihan tappiin asti. ikää toisen syntyessä on 34 ja sikälikin on ihan ok aika. en jaksa itte kotihommia ja sitä loputonta jälkiensiivousta mikä useemmasta lapsesta tulee. ja tuo eka meni päiväkotiin reilu vuoden vanhana, ja itte takasi töihin. mulla on mukava työ, enkä nytkään sitten aio olla vuosia kotona, ei oo oikein varaakaan.

ehkä sun tapauksessa kävisin välillä töissä, ja odottaisin että esikko nukkuu hyvin ja on vaipaton. ainahan on kiva ajatella miten olis kiva lasten olla sama ikäsiä yms, mutta järki käteen. tai sitten isukki heti nyt jo aktiivisemmaksi. esim sulle ainakin 1 aamu että isukki hoitaa lapsen ja sä saat nukkua pitkään. sovit vaan enemmän omia menoja jaehen on joustettava töistään. mietitte oikeesti mikä on tärkeää.

Äänestä

outoa että te vain "teette" lapsia.. voi kun olis noin helppoa-tai ees puoliks tota :"(

Äänestä

Jos ikä tai muut seikat ei estä, niin olisiko "kompromissiratkaisu" se, että lapsille tulee ikäeroa keskivertoa enemmän?

Meillä on 8kk ikäinen tyttö ja mulla on jo jonkin aikaa ollut vauvakuume. Tai no, haluaisin olla taas raskaana ja jopa synnyttää (vaikka olikin aika pitkä synnytys ja mutkiakin oli matkassa, jäi silti hyvät fiilikset). Vastasyntynyttä kääröäkin olisi kiva nuuhkia. Se, miksei toisen muksun aika ole vielä (edelliselle tuumaan, että edes yritettäväksi. Lähipiiristä löytyy useampi lapseton / hoitojen avulla lapsen saanut niin en todellakaan pidä asiaa itsestäänselvyytenä, vaikka eka nappaskin varsin nopeaa.) on se, etten halua ihan pientä ikäeroa. Sellanen 2-3v on hyvä meille. Haluan nukkua välissä kokonaisia öitä (keväällä onnistui pari kuukautta, mutta sitten tuli kiinteiden aloitus, hampaat, liikkuminen jne. ja nyt tyttö syö 2-3 kertaa yössä), käydä töissä mutkan välillä (tyttö menee hoitoon kun on 1,5v) ja haluan, että esikoinen osaa tehdä edes jotain avustettuna itse kun uusi vauva syntyy.

Äänestä

Jos lapsilla on pitempi ikäero, niin se helpottaa monia asioita. 4- tai 5-vuotias ymmärtää jo paljon enemmän kuin 2-vuotias, leikkii kaverin luona itsekseen välillä, käy kerhossa, hoitaa vessahommat ja pukemisensa itse jne.

Ja toinen lapsi ei välttämättä ole yhtä huonouninen kuin ensimmäinen, toiset lapset tottuvat moneen elämänmenoon luontevasti esikoisen esimerkistä. Jo aika mahassa on meluisampi! :)

Äänestä

Toinen lapsi ei välttämättä ole yhtä huonouninen tai vaativa kuin ensimmäinen tai sitten on vaativampi. Eräässä tuttavaperheessä esikoinen oli kaikinpuolin helppo vauva: söi ja nukkui hyvin, oli terve ja luonteeltaan perustyytyväinen. Toinen lapsi syntyi vajaa 2 vuotta myöhemmin. Lapsi oli moniallerginen, oli paha korvatulehduskierre, koliikkia sekä vaativa temperamentti. Pikkulapsiaika oli rankka, mutta sen jälkeen helpotti. Mun pointti tässä on siis se, että kannattaa varautua siihen, että toinen lapsi on vaativa, vaikka eka olis helppo. Sen mukaan pitää suunnitella ikäero, että vanhemmilla on voimavaroja tarpeeksi. Jos kuopus onkin helppo niin plussaahan se vain on.

Äänestä

vai nin

Äänestä

On se hirveetä, kun tekee yhden niin pitäisi tehdä myös toinen.

Kun ei tee yhtään, eikä ylipäänsä elä minkään ympäristön saneleman tai ennalta laaditun kaavan mukaan, niin ei ole tällaisiakaan ongelmia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juueiehkä...ei kirjoitti:

Esikoinen on nyt hiukan vajaa 1,5-vuotias ja omat ajatukset askartelee päivittäin seuraavan ajatuksen parissa: Toinen lapsi vaiko ei. Aiemmin ajattelin, että ehdottomasti kaksi lasta, jos vain mahdollista. Esikoisen vauvavuoden jälkeen asiasta on tullut yksi suuri kysymysmerkki, joskin enemmän olen kallellani "ei" vaihtoehdon puolelle. Niin moni asia mietityttää, että olen välillä ihan pyörällä päästäni näitä ajatuksia kelaillessani.

Ensinnäkin esikoinen valvotti koko ensimmäisen vuoden niin paljon, että väsymys oli käydä ylivoimaiseksi. Lähipiiri epäili jo masennusta, mutta itse tiesin kyllä että kyse oli vain unen puutteesta. Asiat korjaantuivatkin nopeasti, kun lapsi n. vuoden iässä alkoi nukkua öitään hyvin. Yhden lapsen kanssa oli vielä mahdollista saada pienet tirsat joskus päivisin (nukkui päiväunetkin huonosti), mutta kahden kanssa tilanne olisi taas aivan erilainen. Lapsi ei nytkään nuku enää kuin yhdet n. 1,5h päikkärit eivätkä nekään välttämättä osuisi yksiin vauvan unien kanssa. Miten siis selviäisin järjissäni taas yhdestä unettomasta vuodesta :)?

Toinen seikka on se, että esikoisen kanssa imetys takkuili pitkään ja ensimmäiset kuukaudet olivat yhtä imettämistä. Miten pystyisin huolehtimaan isommasta ( kotitöistä), jos istuisin taas tuntikausia sohvalla imettämässä pientä. Miten saisin kaiken sujumaan niin ettei esikoinen kärsisi tilanteesta?

Kolmas seikka on se, että minua odottaa hoitovapaalta palatessani vakituinen työpaikka, jossa viihdyn ja palkkakin on tietysti huomattavasti parempi kuin kotihoidontuki... Toinen lapsi merkitsisi tietysti työhönpaluun lykkääntymistä enkä tiedä, jaksaisinko olla kotiäitinä vuosikausia. Kuitenkin haluan hoitaa lapsen/lapset kotona mahdollisimman pitkään ja taloudellisesti se todennäköisesti olisi joten kuten mahdollistakin. Tuntuisi siis väärältä viedä toinen lapsi hoitoon huomattavasti aiemmin kuin esikoinen vain sen vuoksi, että itse kaipaisin vaihtelua ja erilaisia haasteita arkeen.

Neljäs seikka on se, että mies on yrittäjä ja hyvin paljon pois kotoa. Kaikkiin "miten jaksan, miten järjestän, miten selviän" -ongelmiin minun olisi siis löydettävä resurssit ihan omasta itsestäni. Isovanhemmat asuvat kyllä lähellä ja auttavat mahdollisuuksien mukaan, mutta ovat kuitenkin vielä työelämässä eivätkä eläkkeellä olevinakaan tietenkään korvaisi poissaolevaa isää. Hän kyllä sanoo haluavansa toisen lapsen ja kuittaa minun epäilykseni asian suhteen sanomalla, että aina jotenkin selvitään ja lupailemalla olla aktiivisemmin apuna, mutta ne lupaukset olisi sitten oikeasti lunastettava. Muuten selviytyminen revittäisiin taas minun selkänahastani (ja yöunistani...)

Kaikki järkisyyt siis sanovat "ei" toiselle lapselle ja olen sen itselleni tehnyt jo moneen kertaan selväksi. Mutta silti jää tämä haikea ja surullinen olo. Kaipa se on vain luopumisen vaikeutta. Olisi kuitenkin kiva kuulla kokemuksia äideiltä, jotka ovat olleet edes suunnilleen samanlaisessa tilanteessa ja tehneet sitten ratkaisun suuntaan tai toiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu