Heippa! Asun avopuolisoni kanssa Riihimäellä ja olemme molemmat 20 vuotiaita. Olemme yrittäneet vauvaa jo noin vuoden verran mutta mitään ei tapahdu.. Miten, ja missä voi hakeutua tutkimuksiin, paljonko maksaa ja voimmeko hakea apua näin nuorina? Olen aikaisemminkin miettinyt onko minun mahdollista saada lasta, kun nuo kuukautiskierrot ovat todella epäsäännölliset, joskus voi olla 3 kk ilman vuotoa ja joskus n kuukauden välein, mutta vuotoa kestää jopa 2 viikkoa putkeen!
Olen myös hieman ylipainoinen ja en tiedä vaikuttaako se asiaan..
Hieman harmittaa kun moni tuttuni on jo vanhempia tai tullut juuri raskaaksi, osa jopa vahingossa, ja vaikka me kuinka yritämme aina testi on negatiivinen..
Tutkimuksiin?
7
359
Vastaukset
- ikuisestiko lapseton
Me hakuduimme tutkimuksiin kun olin 19vuotias. Kyllähän sen huomasi, ettei lääkärit ihan tosissaan ehkä ottaneet, mutta olimme kuitenkin oikeutettuja tutkimuksiin, kuten tekin. Ota vaikka terveyskeskuseen yhteyttä , ohjaavat eteenpäin. Itse jätin tutkimukset kesken, lääkärin käytöksestä johtuen, myös pelkäsin. Nyt kaduttaa! Olen 22vuotias ja edelleen lapseton:( . Yksityiselle olisi tarkoitus, ehkä ensi vuonna mennä. Älä jää odottamaan, kuten itse tein.
Hei,
Kiitokset hyvästä kysymyksestä. Kyllä sinun kannattaa hakeutua tutkimuksiin. Jos nuorella naisella raskaus ei ala helposti, on taustalla yleensä joku selvä syy ja pitkä kuukautiskierto kertoo siitä, että mahdollisuuksia raskauden alkamiseen vuoden aikana onkin selvästi tavallista vähemmän.
Perustutkimukset; gynekologinen tutkimus, ultraäänitutkimus ja perushormonimääritykset voi tehdä kuka tahansa asiaan perehtynyt gynekologi vaikkapa Riihimäellä. Ne maksavat arviolta 200 - 250 euroa. Terveyskeskuksessa onnistuu hormonitutkimukset, mutta yleensä ei gynekologinen ultraäänitutkimus. Miehelle on myös hyvä tehdä sperma-analyysi. Siihen suosittelen lapsettomuusklinikkaa.
Jos todetaan, että tarvitset esimerkiksi hormonihoitoa, niin senkin voi toteuttaa oman lapsettomuuteen perehtyneen gynekologin kanssa. Hormonihoidon seuranta voi vaatia useampia ultraäänitutkimuksia parin viikon sisällä, joten käytännössä hoito voi olla helpompi toteuttaa lapsettomuusklinikalla esim. Helsingissä.
Perustutkimusten jälkeen voit myös saada gynekologiltasi lähetteen julkiselle puolelle lapsettomuuspoliklinikalle. Ja lopuksi, ylipaino voi todella hidastaa raskauden alkuun lähtöä. Nyt sinulla on hyvä syy pinnistää painonpudotus käyntiin.
Syysterveisin
Anne-Maria / Väestöliiton klinikat- Perheenpää70
Kun menet tutkimuksiin, niin myös miehen kannattaa käydä tarkistamassa siittiöiden määrä. Nykymiéhillä on sperman laatu heikompaa verrattuna meihin vanhempiin.
Joskus myös tuo turhautuminen nostattaa sellaisia hormonitasoja, jotka ovat esteenä raskaudelle. Usein lapset syntyvät juuri tuollaisen huolettoman seksin seurauksena ja harvemmin kovien yritysten kautta. Vaikeaa onkin olla yrittämättä :)
Olet vielä nuori, joten sinun pitää olla ehdottoman varma, että haluat lapsen. Lapsella pitää olla myös isä. Jos raskaus osuu kohdalle, onko tämä sama isä edelleen kuvioissa vaikkapa 5 vuoden päästä? Lasta ei kannata hankkia sen takia, että muillakin on. Mielestäni lasta kannattaa harkita silloin, kun on avioliitossa ja taloudellinen tilanne on kohtuullinen. Tällöin lapsella on edellytykset kasvaa turvatussa ympäristössä.
Totuus on vain se, että taloon tullut lapsi lisää vanhempien väsymystä ja stressiä. Jos sen lisäksi on vielä jatkuva huoli rahasta, vanhempien välit kiristyvät väistämättä. Sen lapsi aistii, ja ei tunne oloaan turvalliseksi, ja oravanpyörä on valmis. Monet valvotut ja lapsen itkuiset yöt vaikuttavat kaikkeen elämiseen.
Kannattaa kuitenkin käydä tutkimuksissa ja niiden tulosten myötä miettiä asiaa uudelleen. Älä ota lasta leikkikaluksi, jota on muille kiva näyttää, että "minullakin on tälläinen". Näitä äitejä olen tavannut tarpeeksi.- nyde
"Joskus myös tuo turhautuminen nostattaa sellaisia hormonitasoja, jotka ovat esteenä raskaudelle. Usein lapset syntyvät juuri tuollaisen huolettoman seksin seurauksena ja harvemmin kovien yritysten kautta. Vaikeaa onkin olla yrittämättä :)"
Tämä on yleinen urbaanilegenda, jonka soisi jo poistuvan lopullisesti. Turhautuminen ei vaikuta millään tavalla mihinkään mystisiin hormonitasoihin, uskokaa jo! Millä ihmeellä selität esimerkiksi teiniraskaudet tai insestin tai raiskausten seurauksena raskaaksi tulemisen? Entä nälänhädässä tai sotien keskelle syntyvät lapset? Eihän tällaisten raskauksien pitäisi olla tällä logiikalla edes mahdollista!
Raskautuminen on biologiaa ja matematiikkaa. Kun sekä naisen että miehen lisääntymisterveys on tutkittu ja hyväksi havaittu, on jokaista kuukautiskiertoa kohden 25 % todennäköisyys raskautua kun harrastaa seksiä ovulaation aikan (2-4 päivän ikkuna joka kuussa). Simple as that. Periaatteessa.
Meillä ei löytynyt mitään vikaa kummastakaan ja yritimme (kyllä, nimenomaan yritimme!) kolme vuotta ennen kuin onneksi tärppäsi ja saimme ihanan lapsen! Asiaa ei olisi todellakaan auttanut yhtään se, että olisimme harrastaneet pelkkää "huoletonta seksiä" emmekä olisi esim. ajoittaneet tarkoin yhdyntöjä! Toki harrastimme seksiä myös huvikseen, mutta fakta nyt vaan on se, että pelkällä onnella ei raskaaksi tule jos ei tajua harrastaa huoletonta seksiä ovulaation aikaan.
Vähän asiatonta on mielestäni myös edellisen vastaajan holhoava asenne nuorta naista kohtaan. Kyllä ne vanhemmatkin ihmiset tekevät virheitä ja eroavat vaikka kuinka olisivat toisin suunnitelleet! - A.M.U.
"Mielestäni lasta kannattaa harkita silloin, kun on avioliitossa ja taloudellinen tilanne on kohtuullinen."
Mitä merkitystä sillä on, onko avio- vai avoliitossa? Rakastamme toisiamme, olemme olleet pitkään yhdessä ja yrittäneet lasta. Tulisinko raskaaksi helpommin, tai olisimmeko parempia vanhempia, jos olisimme naimisissa? En ymmärrä tätä logiikkaa..
- asian toinen puoli
Niin onhan se noinkin, mutta asioilla on myös toinen puoli. On siinäkin riskinsä, että jättää lapsen hankkimisen sinne kauas tulevaisuuteen. Nuorena raskautuminen voi käydä helpommin.
Valitettavasti ei aina ole niin, että kun olet ajattelematta asiaa niin naps, raskaana ollaan. Itse saatiin lapsi hoidoilla. Ilman niitä olisi ollut kuin lottovoitto jos luomusti raskaaksi olisi tultu. Oli se suoranainen ihme hoidoillakin:)
Kyllä se lapsi tuo väsymistä ja stressiä kaikille vanhemmille, mutta myös paljon iloa! Jaksamista, toivon että vielä saatte sen kaivatun lapsen! - nuorena-äidiksi
Kiitos tiedosta ja mielipiteistänne. :) Kokeilenki ensiksi tuota painon pudotusta ja jos ei auta otan yhteyttä lääkäriin..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768