Olen nyt jonkin aikaa seuraillut tätä keskustelua tällä palstalla ja ihmetellyt tätä psykiatrian mustamaalaamista. Olisi todella kiinnostavaa tietää, että mistä minä olisin apua saanut muualta kuin psykiatrilta?
Terapia auttoi minua, samoin lääkitys. Onko se sitten niin paha asia? Lääkkeet eivät auta kaikkia, mutta minua ne auttoivat. Syön siis masennukseeni zoloftia. Ehkä olen sitten lääkäreiden aivopesemä idiootti ja osa tätä salaliittoa, mistä täällä jatkuvasti jauhetaan. (huolestuttavia sinänsä tuollaiset salaliittoteoriat)
Terapia auttoi minua, samoin lääkitys. Onko se sitten niin paha asia? Lääkkeet eivät auta kaikkia, mutta minua ne auttoivat. Syön siis masennukseeni zoloftia. Ehkä olen sitten lääkäreiden aivopesemä idiootti ja osa tätä salaliittoa, mistä täällä jatkuvasti jauhetaan. (huolestuttavia sinänsä tuollaiset salaliittoteoriat)
Vastaukset 33
Vanhimmat
Tällä foorumilla käytävään keskusteluun osallistuu aktiivisesti... no, ehkä viitisen kymmentä ihmistä, vähän alle tai yli (näin täysin hatusta vedettynä arvioina). Sen sijaan esim. vuonna 2002 yhteensä 31 865 suomalaista käytti psykiatrisia sairaalapalveluita. Lukuun eivät siis edes sisälly muissa kuin sairaaloissa asioineet - esim. yksityisen puolen asiakkaat, perheneuvoloiden asiakkaat, mielenterveystoimistojen asiakkaat jne.
Uskoisin (tämä on vain omaa spekulointiani eikä perustu mihinkään tutkimustuloksiin tms.), että hoitoonsa tyytymättömillä on suurempi tarve tuoda hoidossa havaitsemiaan epäkohtia julki tällaisilla foorumeilla ja etsiä vertaistukea tällaisilta foorumeilta kuin niillä, jotka ovat hoidosta saaneet tarvitsemansa avun ja joilla ei siis ole syytä etsiä apua tai välttämättä edes kertoilla kokemuksistaan toisaalla.
Tokihan kaikki tyytymättömät eivät ole tällä foorumilla... Eivätkä kaikki tällä foorumilla ole tyytymättömiä... Mutta jos Suomen noin 40 000 mielenterveyspotilaasta noin viitisen kymmentä on kokenut tarpeelliseksi kertoa muille saamansa hoidon epäkohdista, on edelleen 39 950, jotka eivät ole tällaista tarvetta kokeneet.
Eli veikkaisin siis (tämä on todellakin vain omaa arvailuani), että hoitoonsa tyytymättömät ovat yliedustettuna tällä foorumilla. Luulisi, että jos kaikki 40 000 mielenterveytensä kanssa kamppailevaa olisivat huonoa hoitoa saanut, asia olisi saanut jo huomattavasti laajempaakin julkisuutta... (ja kyseessähän on vain yhden vuoden tilasto - jossain elämänsä vaiheessa hoitoa on saanut moninkertainen määrä suomalaisia)
Edelleen... Ihmiset ovat erilaisia, ongelmat ovat erilaisia, elämänkokemukset ovat erilaisia... Joillekin sopii jokin hoito, joillekin ei. Jotkut hyötyvät jostain hoidosta, toiset eivät. Yleisesti tutkimukset viittaavat hoidon olevan hyödyllisempää kuin hoitamatta jättämisen, mutta kyseessä ovat keskiarvot: löytyy aina niitäkin, joiden tilaa hoito jopa huononpaa - pieni vähemmistö, mutta löytyy kuitenkin.
Pelkästään vuonna 2002 taisikin mielenterveysongelmien vuoksi olla hoidossa huomattavasti enemmän väkeä kuin tuo arvioimani 40 000. Psykiatrisessa laitoshoidossa olleet 31 865 suomalaista käyttivät yhteensä 1 921 812 hoitopäivää, kun taas yhteensä mielenterveysongelmien takia käytettiin kokonaista 4 040 830 hoitopäivää.
Eihän tällä nyt oikeastaan ole niin väliä, mutta päätinpähän korjata levittämäni alakanttiin tehdyn arvion...
Onneksi ed. selvensi, että täällä on yliedustus ilmeisesti hoidon huonoksi kokeneet. Itselläni on pelkkiä hyviä kokemuksia masennukseni hoidosta, sen jälkeen, kun väännöt oli tehty, eli itse hyväksynyt avun. Nyt iloisena, energisenä ihmisenä en voi muuta kuin kiittää ja jos joku nyt sanoo, mistä tiedät, ettet olisi vielä terveempi ilman hoitoa, niin vastaan: tiedän, syvästä masennuksesta ei parannuta ilman hoitoa.
Aivan varmasti aina ei onnistuta, mutta eihän selkäleikkauskaan aina onnistu tai pitäisikö psykologin sanoa alussa: sinulla on 60% mahdollisuus tervehtyä, siten sanotaan selkäleikkauksessa joskus.
Haluaisin sanoa, että tuskinpa kukaan todella kieltää, että psykiatriasta olisi ollut apua ihmisille - en ainakaan minä. Mutta, siitä ei ole pelkästään kysymys. Eräässä toisessa viestissäni olen kirjoittanut, että ehkä se ongelman ydin ei olekaan siinä, että kuinka paljon saadaan huonoa hoitoa, vaan siinä, että huonossa hoidossa syyllistytään jo ihmisoikeuksien rikkomiseen. Ettekö ymmärrä, että sellainen on jo kohtuutonta ihmiselle joka on joutunut kärsimään tarpeeksi muutenkin?
Eli, kovat kokemukset ja huono hoito ovat kohtuuttomia. Hienoa, että olette saaneet apua ongelmiinne, mutta tekin voisitte vähän ymmärtäväisemmin suhtautua niihin, jotka eivät ole saaneet. Ettekö tajua, miten epäoikeudenmukaiselta sellainen voi tuntua? Epäoikeudenmukaisuus aiheuttaa juuri sitä katkeruutta, jota täällä käyvät ihmiset selvästi purkavat.
Sanoisin, että rajansa kaikella. Ihmiset ovat rajallisia olentoja, joten ei kukaan jaksa loputtomasti kärsiä. Tietenkään ei ymmärretä silloin, kun ei ole omakohtaisia kokemuksia, tai ei jakseta ymmärtää. Vaatii paljon energiaa ja inhimillisyyttä keskittyä toisen ihmisen vaikeisiin asioihin, kun voi aivan hyvin keskittyä vain omaan itseensä. Eihän kukaan yleensä pakota toista ihmistä kuuntelemaan ja auttamaan, vaikka tarvetta olisikin.
Vielä tarkennettuna: mielenterveystyössä tapahtuvat vääryydet ovat sitä luokkaa, joita ei saisi tapahtua ollenkaan ja joita ei voi selitellä millään resurssipulalla yms. Minä olen todella sitä mieltä. Mielestäni mielenterveysongelmaisilla pitäisi olla oma potilasasiamies tai juristi, joka valvoisi heidän etujaan. Nimittäin, monissa huonon hoidon tapauksissa on jo kysymys laittomuuksista, jos tarkkoja ollaan (perustuu kokemuksiin lakipykäliin potilaan oikeuksista). Miten siis laittomuutta ja ihmisoikeusrikkomuksia voi millään selittää ja puolustella? Kertokaapa se, vai eikö hyvät kokemukset anna mahdollisuutta empatian tunteisiin ja laajempaan ymmärrykseen?
...ja ihmisoikeusrikkomuksia ei voi puolustella millään. Niistä voikin tehdä valituksen Terveydenhuollon oikeusturvakeskukseen (TEO). Käsitin, että sinulla on omakohtaisia kokemuksia epäeettisestä kohtelusta. Oletko tehnyt asiasta valitusta? Kuinka kävi?
Viestilläsi osuit ainakin minun mielestäni hyvin asian ytimeen. Alalla kuin alalla tehdään rikkomuksia sekä vahingossa että tarkoituksella eikä mielenterveystyö varmasti ole poikkeus. On varmasti sekä potilaiden että koko alan ja myös sillä työtä tekevien etu, jos epäeettinen kohtelu saadaan karsittua minimiin... Ihan täysin hoitovirheiltä ei ikävä kyllä varmaan koskaan pystytä millään terveydenhuollon osa-alueella välttymään, ihhimillisyyteen kun kuuluu aika erottamattomasti erehtyväisyys.
Virheethän tulevat tietämättömyydestä ja huolimattomuudesta. Kun tiedät ihan oikeasti ihmisestä ja elämästä voit ottaa vastuun heidän hoitamisestaan sekä kontrolloida omia toimiasi niin, että saat heidät todellakin takaisin kuntoon. Tämä on ainoa tapa hoitaa ihmistä eettisesti.
Toden totta. Olen samaa mieltä. Tosin samaan hengenvetoon on myös todettava, että varmaankin kaikilla terveydenhuollon osa-alueilla ongelmana on se, että aina ei ole aivan selkeää, mistä vaivasta on kyse. Oirekuvat ovat usein epätyypillisiä eivätkä yhden vaivan tunnusmerkit täyty. Tai sitten täyttyvät useammankin vaivan tunnusmerkit. Mitä pitäisi sitten lähteä hoitamaan? Etenkin kun resurssivajeen takia työntekijät on ajettu niin ahtaalle, että aikaa ja rahaa kunnollisten tutkimusten tekemiseen ei useinkaan edes ole. Omasta polvestani toinen lääkäri löysi vaivan syyn lihaksesta, toinen nivelestä. En edelleenkään tiedä kumpi oli oikeassa - vai oliko kumpikaan.
Minulla on ollut kaikenlaisia kokemuksia mielenterveyspuolella, joten en ole aina tiennyt asioiden vakavuudesta. Yleensä vasta jälkeenpäin olen saanut selville asiattoman ja jopa rikollisen puolen. Aina ei tiedä, missä ollaan rikottu potilaan oikeuksia ja missä ei. Kun ihminen kärsii vaikeasta mielensairaudesta, hän ei kykene aina erottamaan, että milloin on aiheellista valittaa ja milloin ei. Minulla ainakin vaikea masennus ja tuskatilat ovat aiheuttaneet sen, etten erota "todellista" rikkomusta. Vakavassa mielenterveysongelmassa tuska on niin suuri, jolloin kaikki voi tuntua pahalta. Hyvää tarkoittavien ihmistenkin käyttäytyminen voi tuntua ikävältä, vaikka mitään kummempaa ei olisi tapahtunut. Tarkoitan siis, että esim. masennustilassa ihminen on PALJON HERKEMPI kokemaan asioita kuin muulloin.
Viime kesänä sairaalassa ollessani oli kyllä selvä asia/tilanne, josta aioin tosissani tehdä valituksen. MUTTA, usko ja rohkeus ei riittänyt. En ole siis vienyt asioita pidemmälle. Tosin, en varmaan vieläkään tiedä tarpeeksi, että minne otetaan yhteyttä ja kuka hoitaa hoitovirheitä. Minulla on ollut tapana antaa palautetta sinne, jossa minua hoidetaan, kun muusta en ole tiennyt ja tietenkin olen muutenkin ajatellut sen olevan paras vaihtoehto. Eikö asiat pitäisi ainakin ensisijaisesti selvittää siellä missä ne ovat tapahtuneet?
Olen huomannut, miten hoitoyksikön ihmiset voivat olla lojaaleja toisiaan kohtaan. En viitsi valittaa lääkärille hänen työtovereistaan, kun huomaan miten hyvin he tulevat toimeen keskenään, ja miten huonosti minä tulen lääkärin kanssa toimeen. Jos siis olen ajatellutkin valittaa (ja olenkin valittanut),en ole jaksanut uskoa sen kannattavuuteen. Valitukset eivät tosiaankaan ole kannattaneet niinä kertoina, kun olen valittanut huonosta hoidosta. Eihän minua ole edes aina uskottu, kun olen kertonut kokemuksistani. Ja, vaikka minua uskottaisiinkin, niin itse en usko sen paljoakaan auttaneen; ts. tapahtumaan ei puututtaisi. Siksi olisi hyvä, jos mielenterveysongelmaisilla olisi potilasasiamies tms., koska siellä missä syyllistytään hoitovirheisiin, siellä myös syyllistytään asioiden kieltämisiin tai selityksiin. Nämä väitteet ovat tietenkin nyt kokemuksista ja tunteista tulevia. En siis sano, että aina olisi näin. Tämä on silkkaa pohdintaa.
Ongelmana on siis tiedon, uskon ja rohkeuden puuttuminen, jotta mielenterveysongelmaiset antaisivat palautetta. Palautteen antamista varten olisi hyvä olla tietty henkilö, joka muutenkin valvoisi potilaiden etuja. Eihän kukaan halua myöntää tehneensä väärin, vaan helposti itse kukin alkaa selittelemään ja jopa puolustelemaan tekojaan. Mielestäni silloin asioiden selvittely onnistuu vain, jos ulkopuolelta puututaan. Ihmiset eivät välttämättä näe asioita oman toimipaikkansa ulkopuolelta, vaan saattavat ajatella kaiken kuuluvan asiaan tms. Eli, he eivät itse näe töppäyksiään, vaikka se olisi kuinka silmiinpistävää. Erityisesti silloin, jos lääkärit/hoitajat väsyvät tai ovat väärällä alalla. Sellaisen selviämiseksi/selvittämiseksi tarvitaan ulkopuolisia ihmisiä.
Haluan vielä lisätä edelliseen viestiini, että tiedon, rohkeuden ja uskon puuttumisen lisäksi on kysymys myös voimavarojen puuttumisesta, kun ajatellaan valituksen tekemistä huonosta hoidosta. Mielestäni voimavarojen puuttuminen on kaikista tärkein ja oleellisin asia ajatellessa mielenterveysongelmaisia.
Mielenterveysongelmista kärsivillä menee suurin osa energiasta sairautensa kanssa kamppailemiseen -riippuen sairauden vakavuusasteesta. Heillä on siis aivan tarpeeksi tekemistä itsensä kanssa erityisesti silloin, kun on kysymys elämästä ja kuolemasta. Pelkkä ajatuskin oikeuksien kiinnipitämisestä voi olla väsyttävä ja järkyttävä. On erikoista, että ihminen, jolla on paha olo, joutuisi vielä valittamaan huonosta hoidosta. Mielestäni ajatuskin tällaisesta on kohtuuton.
Olisi hyvä, että mielenterveysongelmaisilla olisi tukijoita, jotka tuen lisäksi pitäisivät heidän puoliaan.
Haluan vielä kommentoida täällä käytävää keskustelua mielialalääkkeistä.
Ensinnäkin, minua mietityttää ajatus, että kaikilla mielenterveysongelmaisilla olisi poikkeavuuksia aivojen välittäjäaineissa. Voiko se olla mahdollista? Myönnän, että joissakin tapauksissa näin on, mutta ei kai sentään kaikissa tapauksissa? Jos näin on, niin mihin ko. väite perustuu???
Sitten, vaikka kaikilla masentuneilla tm. olisi niitä poikkeavuuksia aivoissa, niin tarvitaanko siihen kuitenkaan aina lääkitystä? Olen sitä mieltä, että silloin on lääkityksen paikka, jos muut keinot eivät riitä/auta, mutta ei toki aina.
Eikö myös JOKAISELLE sairastuneelle pitäisi erikseen tehdä oma aivotutkimus, jossa asia todettaisiin, eikä vain olettaa, että kaikilla on liiallista/puutteellista välittäjäainepitoisuutta, koska niin uskotaan/väitetään?
Voiko näin olettaa vain aikaisempien tutkimusten perusteella? Eikö ihminen ole yksilö, jolloin on mahdollista löytyä poikkeavuuksia tässäkin asiassa?????
No, oli asia niin tai näin, minä olen aika skeptinen psyykenlääkkeiden suhteen. En ole koskaan hyötynyt psyykenlääkkeistä, vaikka olen ollut kohta kahdeksan vuotta hoidon piirissä. Tosin, ihan heti minulla ei aloitettukaan lääkehoitoa, mutta aika pian kuitenkin. Toiseksi, minä EN TARVITSE psyykenlääkkeitä, vaikka lääkärit niin väittävätkin. Olen lopettanut kokonaan lääkkeiden syönnin, ja täytyy sanoa, että voin paremmin kuin koskaan ennen. Olen kyllä korvannut kemialliset psyykenlääkkeet luontaisilla psyykelääkkeillä (Bachin kukkatipoilla), joista taas olen hyötynyt.
Eli, vaikka minulla olisikin poikkeavuuksia aivojen välittäjäaineissa, minä kuitenkin pärjään ilman kemiallisia psyykenlääkkeitä (ehkä ilman luontaisiakin). Joten, väite, että kaikki mielenterveysongelmaiset tarvitsevat lääkkeitä, on virheellinen tai vähintään kyseenalainen.
Tietoisuuden tilaan sanoisin, että ehkä lääkkeet eivät laske tietoisuuden tilaa, mutta jollain lailla ne kyllä turruttavat. Minulla lääkkeet aiheuttivat passivoitumista, mikä on myös eettisesti aika kyseenalaista. Tosin, söin myös neuroleptinejä, mutta jossain vaiheessa pelkästään masennuslääkkeitä. Väitetään, että masennuslääkkeet poistavat/lieventävät itsemurhariskiä. Herranen aika, ei ainakaan minun kohdallani, koska Cipramilia syödessäni yritin itsemurhaa!!! Ehkä Cipramil ei ollut sopiva lääke minulle, mutta kun ei mikään muukaan lääke. En oikein jaksa uskoa lääkkeiden hyötyyn psyykeongelmissa, koska mielestäni psykologisella ja sosiaalisella osalla on HYVIN SUURI merkitys psyykkisissä sairauksissa, joista myös sairauksien syyt lähes poikkeuksetta löytyvät!
Minä en suinkaan ole ainakaan väittänyt, että kaikki mielenterveysongelmaiset tarvitsisivat psyykelääkkeitä. Eiväthän ne todellakaan kaikille sovi, tosin silloin ei voi syyllistää psykiatreja, toisaalta ei hoidettavaa itseäänkään.
Välittäjäaineiden muutoksiin ei tarvita aina lääkkeitä. Olen kuullut, että terapiakin edesauttaa serotoniini-tason normaaliksi palautumista.(ainakin ihmisillä, jotka kärsivät pakko-oireisista häiriöistä)
Minua taas eivät psyykelääkkeet ole turruttaneet, päinvastoin. Masentuneena vasta turtunut olinkin. Välillä en päässyt sängystä ylös aamuisin.
Ja totta kyllä.. Sosiaalisella osalla on kyllä kovin suuri merkitys sairauksien hoidossa. Loppujen lopuksi ihminen kaipaa ymmärtämystä, ja jos hän ei sairastuneena sitä saa, hän tuskin tuntee oloaan terveemmäksikään.
Olet enemmän kuin oikeassa!
Kunnollinen molempiaosapuolia tyydyttävä kommunikaatio saa ihmeitä aikaan!
Kemia ei koskaa korvaa kommunikaatiota!
Ihmisten välinen hyvä kommunikaatio ja siitä johtuva yhteisymmärrys on tärkeämpi kuin lääkkeet
tai lääkärin ykspuolinen "oikeassaoleminen" omasta näkökulmasta! Se on moro!Mies
Tässä käytännössä saatua faktaa mielialalääkkeistä omalta kohdaltasi, kiitos kun kerroit. Ja omakohtaisella kokemuksella saatu havainto onkin ainoa oikea tapa omaksua itselleen toimivaa tietoa (käytännössä toimivaa tietoa).
Eihän henkilö itse havaitsekkaan oman tietoisuutensa laskua. Humalainenkin ajaa kuin rallikuski ja luulee olevansa parempikin sellainen kännipäissään. Sivustaseuraajan on kyllä mahdollista havaita tämä toisen henkilön tietoisuustason lasku. Sen takiahan poliisitkin tekevät testejänsä rattijuopolle (tai ainakin ennen kuulemma tekivät). Sama tilannehan se on kaikkien huumaavien aineiden kanssa.
Sehän on selvä asia, että ihmisen mieli ohjaa meidän kehon automaatti toimintoja, esim. rauhasia. Niiden eritteitähän mieli käyttää yhtenä keinona kontrolloidakseen ruumistamme (esim. testosteroni, etrogeeni, adrenaliini, kilpirauhashormoni ja lisäkilpirauhashormoni). Ja tätä kauttahan on ymmärrettävissä se, että eri nestetasapainot voivat olla aivan sekaisin mielen vaikutuksesta. Jos henkilön krooninen tunnesävy muuttuu esim. iloisesta vihaiseksi muuttuu hänen ruumiinsa nestetasapainonsakkin. Eli tunnesävymme ohjaa suoraan kehomme nestetasapainoja. Vihaisenahan tiettyjen nesteiden tasapainojen on muututtavakin koska organismi "valmistautuu taisteluun". Tämä on se pointti miksi kehon automaattist nestetasapainot voivat muuttua radikaalistikkin pysyvästi.
Ja näinhän se asia muuten on, että psyykeongelmat ovat lähtöjään henkilön ulkopuolisesta maailmasta ja ne ovat jollain tavoin tulleet hänen sisäpuoliseksi maailmakseen. MIELISAIRAS IHMINEN ON NIMITTÄIN YKSINKERTAISESTI KIINNI MENNEISYYDESSÄÄN.
En ole ajatellutkaan, että sinä olisit väittänyt kaikkien mielenterveysongelmaisten tarvitsevan psyykenlääkkeitä. Pohdintani oli yleisellä tasolla tapahtuvaa, eli mitä yleisesti uskotaan.
Olen kanssasi samaa mieltä. Eli, esim. terapia voi auttaa parempiin välittäjäainemuutoksiin, jolloin lääkitystä ei välttämättä tarvita. Sanoisin, että kaikki vaikuttaa kaikkeen; esim. psyykkisellä puolella voi vaikuttaa fysiologiseen puoleen ja päinvastoin. Sosiaalisella puolellakin on oma merkityksensä. Ihminen on nähtävä PSYYKKISFYYSISSOSIAALISENA kokonaisuutena!!!
Tiedätkö sitä, voitko joskus lopettaa tämän zoloftin syömisen? Mitäs sinulle kerrotaan tästä masennuksestasi eli mihin tämä zolofti nyt sitten vaikuttaa? Onko sinulla itselläsi arvailuja tai ajatuksia mistä masennuksesi voisi johtua? Milloin se alkoi, tapahtuiko silloin jotain erikoista?
Mielialalääkkeet tietenkin tuntuvat helpottavan, koska ne laskevat ihmisen tietoisuuden tasoa alaspäin. Ne siis estävät mielessäsi olevia asioita vaikuttamasta sinuun. Mielialalääkkeet vaikuttavat oireisiin ei itse masennuksen syihin.
Tässä on syy miksi moni jää koukkuun näihin mielialalääkkeisiin. Syita ei pystytä poistamaan. Pystytään vaikuttamaan vain oireisiin.
Mitä terapiassa tapahtuu? Mitä se tarkalleen ottaen on?
Ihan hyvä viesti ja oikein hyviä kysymyksiä. Kuitenkin lienee syytä todeta, että mielialalääkkeet eivät "laske tietoisuuden tasoa alaspäin". Vai väittääkö joku, että kunnon aterian aiheuttama mielihyvän tunne laskee tietoisuuden tasoa alaspäin? Kysymys on nimittäin ihan samasta ilmiöstä... Sekä hyvä proteiinipitoinen ateria että masennuslääke nostavat serotoniinipitoisuutta aivoissa ja vaikuttavat sitä kautta mielialaan.
Saahan sen huonon mielialan(minkä henkilö kokee siis itse)turrutettua (eli siis nostettua paremmaksi) aivan varmasti kemiallisilla aineilla jotka vievät tietoisuutta alaspäin esim. alkoholilla ja huumaaavilla aineilla. Ei siinä enää sen jälkeen huomio ole kyllä kiinni olotilassa.
Oletko sinä muuten psykiatri? On nimittäin aika uskomattomia nämä sinun ravinteiden ja jonkun mielialalääkkeen vertailut. Eli mielialalääkkeet ovatkin siis itseasiassa lisäravinteita!!! Et kai sinä nyt usko, että minä noin paksua juttua ihan todesta otan!!! En todellakaan.
Heh. :) Ei, en todellakaan ole psykiatri. En myöskään tuleva sellainen, mikäli joku sitä miettii.
Ja en tarkoittanut, että mielialalääkkeet olisivat "lisäravinteita", vaan että vaikutus perustuu samaan ilmiöön; grillikyljyksen proteiini pilkkoutuu elimistössä tryptofaani-nimiseksi aminohapoksi, mikä puolestaan on serotoniinin esiaste (Atrian mainoksen sanoin: Hyvä ruoka, parempi mieli!). Proteiinipitoinen ruokavalio siis lisää serotoniinia aivoissa, mihin perustuu myös useimpien masennuslääkkeiden vaikutus. Keskimääräinen masennuslääke toki nostaa serotoniinitasoa enemmän kuin grillikyljys, mutta toimintaperiaate on sama... Jotkin voimakkaammat masennuslääkkeet kyllä aiheuttavat esim. uneliaisuutta, mutta ainakaan lievempiin ei minun kokemukseni mukaan liity minkäänlaista "tietoisuuden tason laskua". Niiden sivuvaikutukset ainakin oman kokemukseni mukaan ovat olleet enemmänkin päänsäryn ja pahoinvoinnin tapaisia.
(Selvennykseksi sanottakoon, etten itse ole mielialalääkkeitä käyttänyt. Omilla kokemuksilla tarkoitan tietoja, joita olen noin puolelta tusinalta niitä pitkäaikaisesti käyttäneeltä ystävältäni ja lähiomaiseltani saanut.)
Ei, en usko enkä edes toivo, että ottaisit tämän sanomani todesta vain, koska täältä niin luet. Itse asiassa olisi erittäin tyhmää tehdä niin. Ylipäätään en suosittelisi ketään uskomaan mitään, mitä joku teille netissä (tai etenkään keskustelupalstalla!) väittää ilman, että harrastatte huomattavaa lähdekritiikkiä. Itse kyllä tiedän, mistä tietoni ovat peräisin, mutta sinä et loppujen lopuksi tiedä minusta yhtään mitään, joten... Älä usko sitä, mitä minä sanon vaan ota asioista itse selvää!
Kuten olen jo aikaisemminkin tällä foorumilla kehoittanut, kyseenalaistaminen ja epäileminen on fiksua. Sen sijaan on tyhmää "vitut, tää mitään totta oo!" asenteella puida nyrkkiä kaikelle, mistä ei loppujen lopuksi itse niin tiedä... Tuollainen asenne pysäyttää sen tiedonetsinnän, jota kysely ja epäileminen edistävät.
Fiksua olisi - nyt kun luit minun väitteeni, että mielialalääkkeet ja proteiinit vaikuttavat elimistössä suunnilleen samalla tavalla - marssia huomenna paikalliseen kirjastoon ja ottaa selvää, puhuinko p*skaa. Nettilähteisiin ei yleensä kannata luottaa (ainakaan, jollei ole harrastanut hyyyyvin huolellista lähdekritiikkiä), koska netissä kuka tahansa voi julkaista aivan mitä tahansa. Minäkin voisin milloin hyvänsä perustaa sivuston nimeltä "Zoloft parantaa syövän, kupan ja jalkasilsan!" ja varmaan löytyisi joku kahjo, joka siihenkin uskoisi...
Että älä usko vaan ota selvää! Mene kirjastoon ja selvitä, mihin minä väitteeni perustan. Kannattaa myös tutustua ihan vastakkaisilla tavoilla ajattelevien ajatuksiin; psykiatrien ja heidän vastustajiensa. "Totuus" sijainnee jossain siellä välissä...
salpaavat serotoniinin takaisinottoa (päasiassa) hippokampuksessa, ja millä mekaniikalla.
Vastauksia kysymyksiin siis... Tiedän voivani lopettaa joskus zoloftin syömisen. Sain lääkäriltä tarkan ohjeistuksen, miten sen pitäisi tapahtua. Mutta vielä se ei ole ajankohtaista.
Zoloft vaikuttaa aivojen serotoniini-tasoon, palauttaa sen normaalille tasolle. Masennukseni alkoi melkein kymmenen vuotta sitten, joten vaikea tässä on ruveta muistelemaan, että tapahtuiko silloin jotain erikoista. Luulen kuitenkin, että perheoloilla ja jatkuvalla itsetunnon latistamisella on osuutta asiaan.
Aivojen tietoisuutta mielialalääkkeet eivät laske. En oikein ymmärrä, mihin tuollainen väite perustuu. Onko tästä tehty kenties jonkinlaisia tutkimuksia?? :)
Ja koska tunnut tietävän kaiken kaikesta, tiedät myös varmasti mitä terapiassa tapahtuu. Siellä nimenomaan pyritään vaikuttamaan masennuksen syihin. Ja nämä syyt ovat oikeastaan asioita jotka eivät sinun kaltaisellesi ymmärtämättömälle ihmiselle kuulu.
läpikäyneenä, toivon jaksamista ja toipumista sinulle.
Kuitenkin ... tuntuu olevan hyvin yleinen tapa muodostaa lääkeaineiden vaikutuksista teorioita joilla selitetään mielialahäiriöitä, hyvä esimerkki on serotoniinin ja depression syy-seurausyhteysteoria.
On esitetty että masennus johtuu serotoniin puutteesta mutta sitä ei ole todistettu tieteellisesti, ei myöskään voida esittää jotain yleispätevää, tai edes yksilokohtaista "normaalitasoa" solujen väliselle serotoniinipitoisuudelle.
Ihmeellisintä on että SSRI-lääkkeet nostavat serotoniinitasoa välittömästi vaikutuksen alkaessa solutasolla mutta masentuneisuuden oireet helpottuvat vasta viikkojen kuluttua, jos silloinkaan, ja että kliinisissä kokeissa plasebolla on 75% teho SSRI-lääkkeisiin verrattuna.
Onkin esitetty että SSRI-lääkityksen teho perustuu osittain tietoisuuteen ja uskoon lääkityksestä (joskus sivuvaikutukset vahvistavat tätä tietoisuutta), eli plasebovaikutukseen joka toimii eräänlaisena psykoterapiana.
Kun ihminen tunnistaa itsessään masennuksen merkit siinä määrin että hakee apua, hänen elämäntilanteessaan tapahtuu ratkaiseva muutos, hän ei ole enää yksin itsensä kanssa vaan hänet huomataan ja koetaan tärkeäksi.
Jo tuo tilanteen muuttuminen on mielestäni voimakas terapeuttinen tekijä. Kun yhtälöön lisätään vielä lääke johon ihminen uskoo, vahvistuu terapeuttinen tekijä, varsinkin jos lääke aiheuttaa tuntemuksia esim. sivuvaikutusten muodossa joka on selvä todiste siitä että aine todella omaa jotakin vaikutusta.
Masennuksen taustalla on psyykkisiä ja sosiaalisia tekijöitä joita yksilöä ei osaa käsitellä, tai joita hän ei muista syistä kykene muuttamaan ja siksi ne aiheuttavat pitkäkestoista stressiä joka aiheuttaa aivotoiminnoissa muutoksia jotka tunnemme esim. juuri masentuneisuutena.
Kukaan ei ole todistanut tieteellisesti kumpi aiheuttaa kumman, masennus serotoniinitason laskun vai päinvastoin.
Ihmisille syötetään mieluusti lääkkeitä ja samalla väitetään, että aivojen kemiaa muuttamalla tämä tervehtyisi, mutta esim. nim. Psykiatri kirjoitti aikaisemmassa keskustelussa, että terveeksi olonsa tunteva sairas alkaa kokemaan sairautta, koska hänen elintoiminnot palautetaan normaalille tasolle. Onko siis kysymys oikean sairauden hoidosta ja onko eettistä tehdä potilaasta tarkoituksella oirehtiva? Samalla toinen kirjoittaja on tuonut esille väitteen jossa eri sairaaloissa eri ajankohtina on esiintynyt potilaita jotka on väittänyt lääkkeiden aiheuttavan oireita ja että tämä olisi ensimmäinen sairauden osoitus, koska yhteys ei ole mahdollista.
Kotioloissa, työpaikoilla ja jopa armeijaan tuloselvityksissä kysellään parisuhdeasioita ja mahdollisia parisuhteen loppumiseen kuuluvia asioita. Armejan motivaatiota kysellä näitä asioita en tunne, mutta koti ja työpaikkaoloista koettuna tiedän miten yksilöt pyrkivät hahmotamaan mahdollista taipumusta masennukseen. Kolmen eri naisen suusta kuultuna olen saanut väitteen jossa pitkän parisuhteen loputtua mies olisi masentunut. Omituinen väite, koska hankalan parisuhteen loputtua yleisesti ottaen ollaan vain tyytyväisiä. Parisuhde ei voi olla muuta kuin hankala mikäli suhde halutaan lopettaa. Oli asia miten tahansa, niin elämäntilanteen muutos ei siis järjellä ajateltuna voi aiheuttaa aivoissa kemiallista muutosta jonka vuoksi masennus syntyisi ja masennusta voitaisiin lääkitä. Mikäli elämänmuutos on henkiselle elämälle muutoin vahingoksi, onko lääkintä oikea vaihtoehto?
Henkisestä hyvinvoinnista puhuminen tuo esille automaattisesti myös suljetun sairaalahoidon. Pakkohoidonkin perusteissa mainitaan, että ihmisen pitää olla mm. fyysisesti uhaksi itselleen taikka muille. Mikäli fyysisesti uhkasi oleva henkilö joutuu suljettuun sairaalaan samalle osastolle muiden potilaiden kanssa, niin eikös uhaksiolija ole uhaksi myös sairaalan henkilökunnalle taikka muille potilaille? Kunnolliseen pahoinpitelyyn ei käytännössä tarvita kuin 10-sekuntia ja mikäli sairaalassa oleva potilas syylistyy väkivaltaan, niin sehän on sairaalan oma vika varsinkin pakkohoitopotilaan osalta, koska potilaalla ei ole ollut valinnan mahdolsuuttaa sairaalassaolon taikka vapauden väliltä. Toisaalta, suljettu sairaalahoito ja pakkolääkitys on fyysinen uhka jo itsessään. Mikäli saljettuja osastoja ei olisi, niin suljetulle osastolle ja pakkolääkitykseen joutumisen uhkaakaan ei olisi.
Joo, olet oikeassa, en tiedä, mikä tekisi tarkalleen tämän. Serotoniinin vaikutuksen kannalta on (ainakin minun tietoni mukaan - korjatkaa joku, jos olen väärässä) kuitenkin yhdentekevää, lisääntyykö serotoniinipitoisuus hermosolun presynaptisella kalvolla takaisinoton vai uusien välittäjäaineiden muodostumisen kautta - vaikutus on sama. Ja ravintoaineet mielestäni vaikuttavat masennuslääkkeitä laajemmin kaikkialla aivoissa vallitsevaan serotoniinitilaan. Eli ei pääasiassa hippokampuksessa, kuten itsekin sanoit.
Eivät ne mielialalääkkeet mitään aivojen tietoisuutta laske vaan estävät mielessäsi olevia asioita vaikuttamasta tietoisuuteesi. Niinhän ne huumepohjaiset "lääkkeet" tekevät kaikki sitä (ei siinä mitään tutkimuksia tarvita, sehän tiedetään).
Et sinä ystäväiseni minun ymmärryksen tasoa valitettavasti määrittele, vaikka niin haluaisitkin/yritätkin tehdä. Kyllä minä itse tiedän mistä asioista olen perillä ja mitä tietoa minulla on mistäkin asiasta. En kysele silloin kun tiedän asioista, huomioi myös se.
En todellakaan tiedä kaikkea kaikesta, mitä en kyllä ole todennutkaan. Esim. golfista en tiedä mitään muuta kuin että siinä lyödään mailalla palloa.
Hmm...Mitkäköhän mielessäni olevat asiat eivät vaikuta enää tietoisuuteeni? Tiedän, että masentuneena reagoin kovin vahvasti kaikkiin ikäviin asioihin, mitä elämässäni vastaan tuli. Tiedostan nämä asiat edelleen, mutta zoloftin avulla kykenen käsittelemään näitä asioita paremmin kuin masentuneena eli terveen ihmisen lailla. Masentunut ihminen ei kykene kestämään kohtaamiaan ikäviä tapahtumia terveellä tavalla. Joten älä tule väittämään minulle, ettenkö tajuaisi oman mieleni toimintaa, saati ajattelua. Tajuan nämä asiat varmasti paremmin kuin sinä...
Sinun kirjoituksesi mukaan masentuneisuus on ihmisen normaalitila ja lääkitys muutttaa sen epänormaaliksi. Ainakin sellaisen käsityksen tuosta saa. Minä en toki aina ole ollut masentunut. Eli mikä nyt sitten on normaalia??
Sinun tuntuu olevan kauhean vaikea tajuta sitä, että masennus on sairaus siinä mikä muu tahansa ja sitä voi hoitaa myös lääkkeillä. Nämä lääkkeet eivät tosin huumaa. Ymmärtääkseni huumausaineet vaikuttavat ihmisen mieleen välittömästi tai suhteellisen lyhyen ajan sisällä. Lääkkeet eivät muuta minun persoonani mihinkään suuntaan kuten huumeet taas saattaisivat tehdä. Minä tunnen oloni vain terveeksi. Mielestäni se on normaalitila, sanoit sinä mitä tahansa.
Ja ymmärryksen tasosi voin määritellä helposti. Ehkä sinäkin joskus tajuat millä tasolla se on. Näissä asioissa se on suhteellisen alhainen, valitettavasti. Ja minun sanomiseni eivät valitettavasti vaikuta sinun mielipiteisiisi millään lailla. Joten päätän keskustelun tästä aiheesta kanssasi tähän. Kiitos mielipiteestäsi.
Ja yksi asia vielä... Voisit tulevaisuudessa kirjoittaa tällä palstalla samalla nimimerkillä, ettei joku vaan erehdy luulemaan, että täällä on useampiakin kaltaisiasi ihmisiä. Kiitos. :)
Ihan niinkuin olisit vastannut johonkin toiseen viestiin kuin minun. Niin päälaelleen kyllä käänsit viestini. Aina ei onnistu näköjään kommunikoinnissa.
Olet tosiaankin hoidon tarpeessa. Vielä vainoharhainenkin!
Heh.. Tuota osasin jopa odottaa. :)
Aluksi pitää tietenkin olla jokin oire miksikä lähteä hankkimaan / saamaan apua. Onhan ihmisiä jotka kokevat höpöhöpö-asiasta oiretta ja höpöhöpö-hoidolla kokevat tervehtyvänsä. Hoidot ja hoitotavat sallitaan siltäosin jota ne ovat potilaan omasta aloiteesta alkaneet, mutta muoti-ilmiönä on mustamaalata psykiatrialla potilaaksi leimattuja. Leimattujen osalta voi hoito olla alkanut ulkopuolisen "musta tuntuu" ilmiannolla. Kokemuksesta voi kertoa miten ne ihmiset jotka uskovat hoitojen auttavan taikka tarkoituken mukaisesti mustamaalaavat muita, ovat eniten hoivaa tarvitsevia.
Hoidot ovat melko poliittisia. Hoidoissa voidaan puuttua vapaaehtoisuuteen kuuluvaan asiaan esim. työhön, vapaa-ajanviettoon, ystävys-suhteeseen taikka koulutukseen. Hoitoa vaativat voivat kuvitella, että yhteisellä ja siten demokraattisella päätöksellä voidaan ajaa ihmiset hoitoon, hoidon perusteena voi olla vilpillinen kertomus jotta hoitoperusteet täyttyvät, tapa taikka mielihalu puuttua henkilön yksityiselämään ja koskemattomuuteen.
Sitä en tiedä, että minkälainen vanha mielenterveyslaki on ollut, mutta kuuleman mukaan mielenterveyslakia ollaan muutettu. Eräältä hoitajien palstalta lukiessani hoitajien kommentteja sain käsitykseksi, että uusi laki ei miellytä alan ammattilaisia. Olkoon tämä jälleen osoitus välinpitämättömyydestä "potilaita" kohtaan.
Tällä palstalla kirjoitetut salaliittojutut ovat melko varmasti tarkoituksenmukaisia höpöhöpö-juttuja, mutta seläntakana hoidon puuhastelu on jo konkreettinen osoitus käytännön salaliitosta yksilö vastaan.
Mikäli Suomessa pitää olla muita maailman kansalaisia terveempi jopa mielenterveyden osalta, niin mitenkä suhtaudutte linkkinä antamaani salaliittokirjoutukseen?
Kirjoituksessa väitetään, että syyskuun 11. iskut tehtiin USA:n hallituksen salaliittona ja että lentokoneet joita käyetttiin olikin kauko-ohjattuja valereittilentoja. WTC romahti kirjoituksen mukaan hallitusti erillisillä räjähteillä ja että Pentagoniin ei osunutkaan lentokone.
http://members.surfeu.fi/11syyskuu/index.htm
Palstalla kerrottuihin asioihin löytyy jo maailmalta kyllä näyttöä ja dokumentointia, kysymyshän on vain siitä kuka on valmis heittämään piintyneet ajatusmallinsa nurkkaan ja katsomaan/tutkimaan ja havainnoimaan miten nämä asiat todellisuudessa ovat. Ei näitä asioita mikään mediakaan tule vapaaehtoisesti kiljumaan kurkku suorana suurelle yleisölle, sekin on päivän selvä asia. Kaikilla tahoillahan on omat intressinsä kertoa tai olla kertomatta tietojaan.
Ei saa olla liian sinisilmäinen, mutta ei liian skeptinenkään. Asiat kyllä selviät aikanaan kun vain malttaa odottaa.
Psychiatrists - the Men Behind Hitler: the Architects of Horror
by Thomas Rèoder, Volker Kubillus, & Anthony Burwell
ALL the world knows of Adolf Hitler and the atrocities committed under his leadership during the Nazi era. But were he and his small band of accomplices alone?
Meticulously researched and thoroughly documented, Psychiatrists -The Men Behind Hitler gives a rare glimpse into the real forces that instigated the genocide of the Third Reich - and that still exert an incalculably destructive impact on our world today. This book answers questions such as:
Who really stood behind Hitler, indoctrinating him and inspiring him?
What role did these people play in the "extermination machines" of the death camps?
How did they escape punishment after World War II and return to become "respectable" members of society?
Under what disguise are the Men Behind Hitler and their disciples responsible for the skyrocketing statistics in crime, illiteracy and drug abuse in today's society?
How can we stop their pernicious influence - before it's too late?
Book Description:
ADOLF HITLER - a man whose name will live forever in infamy, synonymous with racism, hatred and genocide.
Over the years, much attention has been focused on this madman and his partners in crime. How could such a phenomenon have come to be, and how could it possibly have brought an entire country to commit such senseless acts of mass human extermination?
The result of years of research, this highly explosive and well-documented book will reveal the hidden forces behind the Nazi movement during the Third Reich - which not only inspired the atrocities of the Holocaust, but actually helped carry them out.
Incredibly, the Men Behind Hitler are very much with us today, still hidden but intimately involved in almost every aspect of our day-to-day life in education, medicine, law, government and even religion.
Who are the Men Behind Hitler and how can we recognize them?
This book names the names and presents the facts. In so doing, it will shine a bright light on a group that permeates the world today with the same dubious theories, methods and practices that incited the horrors of the Holocaust, and which are responsible for the declining state of human life in the world today.
This book carefully details the history of psychiatric theories including genetics and eugenics, both of which closely relate to the German activities of sterilization, genetic laws, and finally their Jewish "final solution" of outright genocide (euphemistically called "euthanasia"). Find out how modern psychiatric theories promote the same devious nonsense, but under a much more careful approach so as not to alert the general public. They learned from their mistakes and are spreading their destructive ideas again. It's up to the rest of us to learn the truth and not allow them to continue in their social and individual destruction.
Kiitos vinkistä. Tosin olen kyllä nainen :)