Meillä on ihana 4vuotias poika. Ongelmana on minun huono omatuntoni komentamisen tai huoneeseen laiton jälkeen. Eli mitenkä saisin päähäni tahkottua, että lapsi tarvitsee rajat ja lapsi ei kuole jos häntä komennan? Tai siis komennan häntä, korotan usein ääntäki vahingossa, tämän jälkeen minulle tulee todella paha olo itselle ja haluan pyytää lapseltani anteeksi. Ei siis johdu siitä että huudan, vaikka en huutaisi tulee minulle huono omatunto asiasta. Tulee jotenkin olo, että lapsi ei rakasta minua kohta enää ja muistaa aikuisena ainoastaan negatiivisia asioita. Ja aiheesta laitan huoneeseen miettimään, taikka korotan ääntäni, eli jos hän on tehnyt jotakin väärää. Usein tämän jälkeen lapselta kysyn, tiedätkö miksi näin tein ja mitä hän teki väärin yms lapsi pyytää anteeksi. Usein iltaisin mietin, että huusinko liikaa lapselleni, teinkö tänään taas väärin sen ja sen asian ja ahdistun. Tahtoisin olla sopivan tiukka, mutta en tahtoisi joka kerran jälkeen itse miettiä ja ahdistua tilanteesta ja miettiä asiaa vielä illalla sängyssä. Kuinka voisin toimia erilailla? Tai onko täällä kenties muita jotka miettivät samoja asioita.
Huono omatunto komentamisesta.
;/
4205
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
olet juuri oikealla linjalla. Lapselle pitää asettaa rajat, ja komentaa. Huutamisesta ei ole mitään hyötyä. Mutta tosiaan toimit ihan oikein!:)
Joskus olen tuon 2,5v:n kanssa miettinyt samaa. Minä tosin aika harvoin huutamalla huudan, mutta oikein kun pinna palaa niin kyllä sitä korottaa äänensä. Mies ennemminkin on semmoinen huutaja jos tyttö ei jostain syystä tottele tai marisee turhasta.
Itse pyydän jälkikäteen tai heti anteeksi ja tulee itsellekin paha mieli. Selitän yleensä miksi äiti suuttui ja sitten halataan päälle ja sovitaan. Neiti puhuu ja ymmärtää puhetta jo tosi hyvin. Yleensä jos ääneni alkaa kohota ja pinna palaa hän tulee jo itse sanomaan "sovitaanko äiti ja lopetetaan".
Minä ajattelen asian niin, että lapsen on ihan turvallista nähdä kotona tunteenpurkauksia ja senkin, että äidilläkin voi mennä hermot. Tärkeintä on se, miten sen jälkeen toimitaan ja mitä tapahtuu. Ja tietysti se hermojen menetys ei saa olla jatkuvaa ja jokapäiväistä.
Mikään ei ole surullisempi näky kuin vanhempi, joka esim. kaupassa kokoajan tiuskii ja äyskii lapselle ihan syyttä. Eiköhän se tuollainen käytös ole vanhemmalta paljon vahingollisempaa kuin se, että vanhemmalla palla "hihat" ihan syystä ja hän karjaisee ja asia käydään läpi siinä heti. En siis tarkoita mitään väkivaltaista tai jatkuvaa desibelit kaakossa raivoamista vaan silloin tällöin hermojen menemistä. Meneehän ne hermot joskus ihan muidenkin ihmisten kanssa jos tarpeeksi rassataan. miksi tunteitaan ei saisi näyttää?
Jos hermostut turhasta ja korotat turhaan ääntäsi niin pyydä ihmeessä lapselta anteeksi. Meillä "kilahdetaan" ja pyydetään anteeksi puolin ja toisin ihan yhtenään :)
Ihan oikein teet, kyllä lasta kuuluu komentaa ja lapsella kuuluu olla rajat. Lapsi tuntee olonsa turvalliseksi jos on rajoja. Tietää että hänestä välitetään. On tosiaan hyvä asia käydä läpi minkä takia on komennettu. Voisit myös itse lisäksi pyytää anteeksi huutamista (ei komentamista vaan sitä jos sattuu korottamaan liikaa ääntä ja kertoa, että pitäisi uskoa ilman äänen korotusta).
Mietit sitä millä pääsisit itse eroon huonosta omasta tunnosta. Tuli mieleeni keskustelu kavereiden kanssa tuossa parinkympin alkupuolella. Mietittiin sitä, kuinka teini iässä vihattiin vanhempia, mutta oli se vaan niin hyvä että pitivät kunnon kuria. Ties missä sitä olisi nyt jos ei olisi pitänyt, varsinkin kun vertaa niihin kavereihin joiden ei pitänyt (ei tietenkään koske kaikkia). Joukossa kun on huumeisiin sortuneita yms. Kyllä sitä osaa sitten parikymppisenä arvostaa. :)
Etkä varmaan haluaisi sitäkään omalle tunnollesi, ettei lapsesi osaa käyttäytyä ja toimii itsekkäästi yms. Ei näitäkään taitoja opita komentamatta. :)