Mitenkähän tämän nyt alottaisi... Mulla on hoidettu masennusta kolme-neljä vuotta lääkkeillä ja nykyään myös terapialla. Äidillä on ollut masennusta jo 15 vuotta, hiljattain sai diagnoosin kaksisuuntaisesta. En tiedä kauanko sitä on ollut ennen diagnoosin saantia, onko aina ollut kaksisuuntainen, vai voiko masennus muuttua bipoksi?
Joka tapauksessa... Minulla on ollut n. 4-5 jaksoa, joita epäilen hypomaanisiksi. Pari niistä olen tajunnut vasta jälkeen päin. Niiden aikana olen äärettömän energinen ja nukun tavallista vähemmän vaikka välillä onkin väsy. Olen valtavan sosiaalinen, tunnen halua ryhtyä juttusille jokaisen vastaan tulevan kanssa, kaupassa puhelen vieraille ja ollessani yksin kahvilassa tungen samaan pöytään jonkun muun yksinäisen kanssa. Jutuille päästyäni pälätän taukoamatta niin että vastapuoli kiusaantuu tai kyllästyy. Hereilläolo ajasta vietän kotona vain muutaman tunnin, piinaan kavereita ja sukulaisia ja änkeän kylään. Nämä piirteet vaivaavat lähinnä muita ihmisiä. Pari ekaa päivää olen yleensä itse tyytyväinen olooni, enkä edes tajua olevani (hypo)maaninen. Sitten alan väsyä tilanteeseen. Unen puute vaivaa, mutten saa nukuttua kun ajatukset surraavat päässä tuhatta ja sataa. Koko ajan on levoton ja rauhaton olo, hermostuttaakin ja pinna on kireällä. Tämä vaihe kestää noin viikon tai kaksi.
Tällaisena pärjään, mutta voiko tämä muuttua pahemmaksi? Kannattaako tästä puhua terapeutille vai keskittyä vain hoitamaan masennusta, joka on se lamauttava vaiva? Voiko kaksisuuntaisesta parantua? Olen vielä nuori, onko loppuelämäni tuhoon tuomittu? Viimeisin viikko on mennyt aika lujaa ja nyt alkaa virta loppua, pelkään että putoan alas kovalla rytinällä.
Joka tapauksessa... Minulla on ollut n. 4-5 jaksoa, joita epäilen hypomaanisiksi. Pari niistä olen tajunnut vasta jälkeen päin. Niiden aikana olen äärettömän energinen ja nukun tavallista vähemmän vaikka välillä onkin väsy. Olen valtavan sosiaalinen, tunnen halua ryhtyä juttusille jokaisen vastaan tulevan kanssa, kaupassa puhelen vieraille ja ollessani yksin kahvilassa tungen samaan pöytään jonkun muun yksinäisen kanssa. Jutuille päästyäni pälätän taukoamatta niin että vastapuoli kiusaantuu tai kyllästyy. Hereilläolo ajasta vietän kotona vain muutaman tunnin, piinaan kavereita ja sukulaisia ja änkeän kylään. Nämä piirteet vaivaavat lähinnä muita ihmisiä. Pari ekaa päivää olen yleensä itse tyytyväinen olooni, enkä edes tajua olevani (hypo)maaninen. Sitten alan väsyä tilanteeseen. Unen puute vaivaa, mutten saa nukuttua kun ajatukset surraavat päässä tuhatta ja sataa. Koko ajan on levoton ja rauhaton olo, hermostuttaakin ja pinna on kireällä. Tämä vaihe kestää noin viikon tai kaksi.
Tällaisena pärjään, mutta voiko tämä muuttua pahemmaksi? Kannattaako tästä puhua terapeutille vai keskittyä vain hoitamaan masennusta, joka on se lamauttava vaiva? Voiko kaksisuuntaisesta parantua? Olen vielä nuori, onko loppuelämäni tuhoon tuomittu? Viimeisin viikko on mennyt aika lujaa ja nyt alkaa virta loppua, pelkään että putoan alas kovalla rytinällä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Muista, se on virtaa pitkin, ei tien yli.... Stnan angsti....
Miksi olisit tuhoon tuomittu ? etkö kykene jarruttamaan menoa ? Monet bipouden piirteet on positiivisia, jos vain kykenet niitä säätelemään, kuten esim sosiaalisuuttasi.
Mielestäni on turhaa mennä asioiden edelle, ilman, että mitään vakavampaa olisi sattunut sinulle.
Myös minä olin aiemmin bipo merkkisesti 54 vuotta. Koin olevani erityisen vahva ja neuvokas ihminen. Sitten 54 iässä menetin pitkäaikaisen työni ja yli energiset taipumukseni kävi ilmi psykiatrin vastaanotoilla. Olin mm aikeissa perustaa aeroibic-salin, ilman että olin edes koskaan harrastanut ko lajia. Lääkärilleni oli selvää, että ihminen, joka ei pääse edes kauppaan, tuollaiset suunnitelmat oli ylisuurta kuvitelmaa.
Ihme kyllä, monet suureelliset projektini olivat onnistuneet. Olen myös määrätietoinen ja säästäväinen, mikä on bipoille epätyypillistä. En möskään siedä alkoholia, mitä monet bipot harrastavat.
Eli, jos edes jossain määrin kykenet itsekontrolliin, voit pärjätä hyvin elämässäsi ensimmäiset 50 vuotta, kuten minäkin.
Lue noita muita viestejä.Ei kaksisuuntaisesta parannuta,mutta asiallisella hoidolla (lääkärikäynnit,lääkitys,terapia) elämä jatkuu ja voi olla melkoisen hyvääkin.Sulla on vielä vuosia edessäpäin,mutta ennuste on oikeesti huono,jos et hoida sairauttasi.
Niin on monen muunkin sairauden kanssa,ei niitä itse valita voi,mutta hoitaa voi kyllä !
Mars lääkärille ja kerro toi sama siellä.
voi kaksisuntaista parentua
Kiitos, tänään onkin mennyt aika hyvin. En ole koska käyttänyt alkoa, mutta monesti kun oikein ahdistaa, tekisi mieli vetää pää täyteen ja sammua. Se on tietysti huonoin mahdollinen vaihtoehto enkä usko että niin tulee koskaan käymään. Olen aina karsastanut uni- ja ahdistuslääkkeitä, jotenkin alkoholi tuntuu luonnollisemmalta vaihtoehdolta, ehkä siksi kun kaikki muutkin sitä käyttävät. Olen siis absolutisti joka pelkää lipsuvansa alkoholistiksi. Kuulostaa hullulta, mutta yksi suurimmista peloistani onkin että minulle tapahtuu jotain mitä en voi itse kontrolloida. Pelkään että masennus hyökyy päälle täysin pysäyttämättömänä tai että petän miestäni enkä voi estää sitä.