Kaikki ihmiset ovat yksilöitä eli eroavat toisistaan paljonkin.
Käsitteen "normaali" sisälle halutaan kuitenkin pitäytyä kaikki. On kuitenkin vammaisia kuten minäkin, jotka ovat joutuneet elämään ikäänkuin muita huonompina, tyhmempinä jne. Terveiden tasolle pääseminen vaatii joskus jopa suunnattomia ponnisteluja ja loukkaukset ovat jokapäiväisiä.
Tällaisia asioita tuli mieleeni kun katselin tv:stä Hilla Blombergin vetämää aamusydämellä ohjelmaa. Hilla on muuten osaava ja lämminhenkinen nainen, jota aina pyhäaamuisin katson ohjelmassaan, miksei itse Hillaakin?!
Tänään oli haastateltavina kaksi puhevammaista änkyttäjää.
Nuo molemmat olivat kuin elämän puristuksesa ja paineessa hioutuneita timantteja. Miespuolinen henkilö tuon käsitteen toikin julki.
Timantti syntyy suunnattoman suuressa puristuksessa. Lähtöaineena on tavallinen hiili, jonka palanen puristuu vaikkapa sulan kiven eli laavan sisään sen jäähtyessä.
Kerron vielä tarinan Invaliidisäätiöltä, jonka potilaana, oppilaana ja lopulta opettajanakin toimin.
Herrasrouva oli käymässä Invaliidisäätiössä ja näki vammaisia arjessaan. Paljon kertova oli hänen kommenttinsa:
Herrajjestas sentään, nää vammaiset puhuu ja nauraa ihan niinkuin ihmiset!
Käsitteen "normaali" sisälle halutaan kuitenkin pitäytyä kaikki. On kuitenkin vammaisia kuten minäkin, jotka ovat joutuneet elämään ikäänkuin muita huonompina, tyhmempinä jne. Terveiden tasolle pääseminen vaatii joskus jopa suunnattomia ponnisteluja ja loukkaukset ovat jokapäiväisiä.
Tällaisia asioita tuli mieleeni kun katselin tv:stä Hilla Blombergin vetämää aamusydämellä ohjelmaa. Hilla on muuten osaava ja lämminhenkinen nainen, jota aina pyhäaamuisin katson ohjelmassaan, miksei itse Hillaakin?!
Tänään oli haastateltavina kaksi puhevammaista änkyttäjää.
Nuo molemmat olivat kuin elämän puristuksesa ja paineessa hioutuneita timantteja. Miespuolinen henkilö tuon käsitteen toikin julki.
Timantti syntyy suunnattoman suuressa puristuksessa. Lähtöaineena on tavallinen hiili, jonka palanen puristuu vaikkapa sulan kiven eli laavan sisään sen jäähtyessä.
Kerron vielä tarinan Invaliidisäätiöltä, jonka potilaana, oppilaana ja lopulta opettajanakin toimin.
Herrasrouva oli käymässä Invaliidisäätiössä ja näki vammaisia arjessaan. Paljon kertova oli hänen kommenttinsa:
Herrajjestas sentään, nää vammaiset puhuu ja nauraa ihan niinkuin ihmiset!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Pitänee pyytää anteeksi viestini itsekeskeisyyttä. Aihe, josta kirjoitin on kuitenkin niin lähellä itseäni, etten saa sitä kokonaan ainakaan sivuutettua.
Tuo aihe kosketti minunkin elämääni suuresti.
En kerro kuitenkaan seikkaperäisest tapahtumaa, siitähän vasta ryöpyn niskaani saisin
Tuollainen lausahdus saa kyllä täydellä ymmärryksellä varustetulle ihmiselle arkuuden ympäröiviä ihmisiä kohtaan!
Uskoisi kuitenkin, että melko pian oppii eroittamaan ennakkoluulpttomat joukosta.
Olen taitanut kertoakin kerran hämmentyneeni, enkä tienyt miten selviytyä tilanteesta:)
Oli taulunluovutus juhla järjestetty eräässä pääkaupungissa tomivan vammaisten asuntolassa.
Henkilökunta ja asukkaat olivat järjestäneet ihan laadukkaan ohjelmankin, jossa esitettiin runoja ja yksinlaulua.
Yllättävän hyvin lauloi ihan koulutetuin äänin, nuori n. 30 vuotias, Down syndroomaa poteva nainen.
Esityksen jälkeen hän tuli tervehtimään minua, ja noustessani kiittämään esityksestä, hän painautui tiukasti minua vasten halaten, ja sanoi silmät onnesta loistaen: *Mennäänkö naimisiin?*
Yllättyneenä en hetken aikaa tienyt miten selviytyä tilanteesta, mutta laitoksen johtaja kiiruhti vakuuttamaan, että nyt sain suurimman kohteliaisuuden mitä kukaan häneltä voi saada.
Kaikki hyvin, ja nauraen me istuimme loppuosan ohjelmasta käsikädessä.
Kuin viaton lapsi oli tuo ihminen, kuljetti pöytääni ihan nätisti leipomuksia, ja varmisti vielä, että menemme sitten naimisiin:D
Mielenkiintoista oli nähdä se ihastus, jonka hän ja muut kokivat, katsellessaan suurikokoista taulua ripustettuna seinälle. Se kuvasi puutarhaani Sipoossa, missä
omenapuiden katveessa näkyi ruohikossa heinäsirkat ja mehiläiset ja muurahaisetkin. Sudenkorentokin oli laskeutunut piharatamon kukintaan.
Oli vesiallas ja sammakoita, ja lastenlapsiani juoksentelemassa ympäriinsä, isompien poikien kiipeillessä omenapuissa :D
Oikeaan paikkaan tuli se työ, luomaan iloa ja seikkailuhenkeä siihen samaistuville, jota parempaa palautetta ei maalari voi saada!
Kirjoitin pitkän vastauksen ja mitä tapahtuikaan, en tiedä mitä ruksia painoin?
Se hävisi kuitenkin ja nyt uusiksi.
Lapsuudessani asuin muutaman vuoden pienessä kylässä ja siellä oli tapana käydä kaksi kertaa vuodessa tervehtimässä Kunnalliskodin asukkaita.
Silloin siellä oli kaikki vammaiset ja jopa varattomat vanhukset heidän joukossaan, Kunnalliskoti niimityksellä oli outo kaiku pitkään niiden laitosten loputtuakin.
Syksyisin käytiin kun sato oli korjattu ja saatu leivottua pullaa, kakkuja ja leipää, kahvitkin oli mukana vai oliko korvikkeet en sitä enää muista.
Huonompikuntoisia saatiin me lapset auttaa ja viedä jokaiselle oma kahvi ja pullalautanen.
Äitienpäivän aikana sitten leipomukset kahveineen, ja kreppipaperista tehdyt kukkaset oli jokaiselle joka halusi.
Leikittiin jotain leikkejä ja laulut oli mieluisia.
Olot oli kammottavat ainakin minun mielestä, ja paluumatkat oli tavallista hiljaisempia kuorma-auton lavalla.
Yksi joka jäi mieleeni kammottavana oli pakkopaita, niiden käyttö on nykyisin kielletty hyvä että näin on.
Hoitajat kertoivat kyllä käyttöstä, ei ollut lääkkeitä, ei tunnettu tauteja, näin vain ei potilas saanut käyttää käsiään ja raapia itseään verille.
Meillä jokaisella on omat elämämme puutteineen ja pinttyneine tapoineen halusin vain kirjoittaa tämän koska ne reissut ei hevin unohdu, mutta olen kiitollinen että vanhempani halusivat minut mukaani.
Kaikista pienistä vaivoista tai vastoinkäymisistä ei kannata masentua.
Sehän tiedetään jo että niitä tulee aina uusia vastaan elämässä.
On hyvä tietää myös sairaiden ja vammaisten elämästä. Tieto antaa valmiutta kohdata erilaisia ihmisiä, hyväksyä itsensä mahdolliset puutteet ja olla tyytyväinen omaan terveyteensä vaikka siinä olisi puutteitakin.
Minulle ei ole ollut vaikeaa kohdata erilaisuutta, nuoruudessa työpaikkani oli erilaisten ihmisten parissa, sopeuduin hyvin.
Nyt taas asun sellaisessa paikassa jossa näen erilaisuutta joka päivä enkä ole kokenut olevani ahdistunut tai rasittunut tilanteesta.
Tämähän on vaan sitä elämää.
Olemmeko jo syntyessämme luonteeltamme orjia, kuhnureita, työläisiä tai kuningattaria?
Onko meidät jaettu jo silloin eri kastehin
Suurta osaa ihmisistä jarruttaa saamattomuus. Olisi tehtävä joku asia mutta se jää toteuttamatta kun ei vain saa jostain syystä aloittaneeksi . ollaan poikkeavuuksia.
Toiset ovat liian ylivilkkaita, hekin ovat
poikkeavia ihmisiä
Useimmat rikkaat ovat muusta väestöstä poikkeavia, asenteista puhumattakaan. Itse omaisuutensa luoneet rikkaat eivät pääosin taida olla tavallisia ihmisiä.
Kuitenkin meistä jokainen voi jossain määrin vaikuttaa itse omaan tulevaisuuteemme. Toisilta se vaatii suurempia ponnisteluja kuin toisilta. Kyse on siitä, että saamme sen mihin tyydymme.