hotelli hyvällä paikalla ja muita huomioita Rooman reissusta

syksyllä Roomaan

No niin, Roomassa on nyt käyty ja olipa todella hyvä hotellivalinta meillä. Hotelli Forum sijaitsi aivan Forum Romanumin vieressä ja sen aamupalapaikka sijaitsi viidennessä kerroksessa, mistä oli huikea näköala.

Aamupalalla oli leipää, muroja ja maitoa, jugurttia, hedelmäsalaattia, juustoja, leikkeleitä, makeita leivonnaisia yms

Huone oli siisti ja ilmastoitu. Huoneessa oli tallelokero. Voin suositella hotellia.

Siinä olivatkin sitten kävelymatkan päässä suuri osa nähtävyyksistä.

Huomiomme oli, että kun lähti aamulla aikaisin liikkeelle, ei ollut tungosta. Esim katakombissa vieraillessamme sen heti auettua, oli englanninkielisellä opaskierroksella vain neljä osanottajaa. Kun siitä myöhemmin päivällä kävelimme ohi, oli iso joukko turisteja odottamassa kierroksen alkamista.

Myös Pietarinkirkossa aamuyhdeksän aikoihin vain muutama ihminen, joten sai ihan rauhassa katsoa ja ottaa valokuvia.

Meiltä ei varastettu mitään, ei edes yritettty. Rahat olivat shortsien taskussa. Shortseissa oli kyllä niin paljon taskuja, että olisi varas saanut etsiä rahoja, siinä taskussa, missä tavallisesti pidetään lompakkoa luontaisesti, minulla oli papaerinenäliinoja.

Lentokentältä keskustan hotelleihin on kiinteä taksa 40 euroa. Meillä mittari näytti enemmän, mutta taksinkuljettaja määräsi hinnaksi sen 40, sillä se on kuulemma kiinteä hinta.

Via appialla kävelimme usean tunnin, mikäpä oli kävellessä, kun ilma oli lämmin ja taivas pilvetön. Koko viiden päivän aikana ei satanut kertaakaan, joten matka oli siltäkin osin onnistunut.

3

423

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • satunnainen matkaili

      No mikäs siinä - kukin resurssiensa ja kriteeriensä mukaan.

      Mutt kyll sinun/teidän majapaikastanne oli selvästi pidempi matka esim Fontana Treville ja Espanjalaisille Portaille, saatika Borgeesen museoon, kuin meidän hiukka halvemmastakin paikasta.

      Meidän majapaikasta oli vastaavasti paljon pidempi matka viereisillenne Colosseumille ja Foorum Romanumille. Ja Vatikaaniin liki sama matka.

      Mutt ihan kiva suositus varmaan monille muille. Hyvä kuulla (=lukea) eri vaihtoehdoista.

    • suosittelija****
    • bocca della verita

      Hotelli Forumia olen täällä joskus suositellut. Saanut hyvät arvosanat. Sijainti on omasta mielestäni paras mahdollinen. Sehän ihan riippuu ihmisestä että missä kukin viihtyy ja mitä kukin haluaa katsella ja kokea. Montin kapunginosa on viihtyisä koska siellä asuu ihan tavallista väkeä eikä vaan turisteja kuten muuallapäin. Montista löytyy ihan paikallilea putiikkeja, liikkeitä ja myymälöitä sekä ravintoloja ja kahviloita jotka eivät oel ensisijaisesti turisteja varten. Roomassa on melkein joka kirkon vieressä luostari ja uskonnollisia instituutteja on mielin määrin. Nunnia, munkkeja ja pappeja asuu Roomassa monen monia tuhansia.
      '
      Mitä tulee Gallerioihin huviloihin ja palatseihin niin niitä on joka lähtöön toinen toistaan upeampia. Galleria Borghese ei siis ole mikään pakollinen sillä muitakin löytyy. Taidetta joka lähtöön!

      Kaiken keskeltä löytyy luxus ostosgalleria, Galleria Sordi, heille joilla on paksu kukkaro.

      http://www.galleriaalbertosordi.it/storia.htm

      Toinen shoppailuparatiisi on tavaratalo Tad, jossa voi viettää vaikka kokonaisen päivän.
      Via del Babuino 155.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      168
      11561
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      28
      8142
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      58
      6046
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      166
      4997
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      22
      4766
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      40
      4401
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      107
      4303
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      104
      3688
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3290
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1791
    Aihe