kissan ja lapsen ongelmallinen suhde

-huolestunut-

Meidän perheeseen kuuluu aivan ihana, ystävällinen vielä leikkaamaton kissauros, ikää noin 7 kk. Aiemmin hän antoi vilkkaan lapseni (2 v ) retuuttaa itseään ja oli kovasti mukana toiminnassa. Mutta kun lapselleni tuli flunssa, hän tuli kärttyiseksi, ja alkoi purkaa pahaa oloaan kissaan esim vetämällä hännästä ja repimällä karvoja kissasta tai läpsimällä tms. (kielloista huolimatta). Totta kai vahdin molempia, erityisesti lasta, mutta joskus hän vaan on niin vikkelä, etten ehdi väliin. Ja sitten lapsi on kauhean paljon kiukutellut tuon flunssan aiheuttaman kurkku- ja korvakivun seurauksena. Nyt sitten kissa on ihan vetäytynyt. Kissa nököttää vain unikopissaan tai istuu pitkät ajat vessassaan. Olen aivan erityisesti yrittänyt nyt suojella kissaa lapselta, mutta kun lapsi taas kovasti tykkää kissasta ja on koko ajan kissan perään. Tänään hän ennätti mennä häiritsemään kissaa sinne nukkumakoppiin ja ilmeisesti vetäisi hännästä ja kissa sähähti ja varoitti häntä. Kissa on ihan selvästi peloissaan. Kun lapsi on nukkumassa niin kissa kyllä tulee esiin piilostaan, paijattavaksi ja syliin.
Miten saan kissan pelokkuuden pois muuta kuin yrittämällä pitää lapsen erossa hänestä?

11

1760

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä lapsi oppii

      Kissasi on vielä niin nuori ettei uskalla osaa puolustautua.
      Harmi ettei kerinnyt vielä raapaista lastasi kunolla muutama itkukerta riittää kissan räppäyksestä lapselle muistutukseksi.Äläkä syytä kissaa sinä vaiheessa kuin se raapaisee lastasi.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä olis penska oppinut sellaisen asian ettei eläimet ole leluja!

    • kissan ehdoilla

      Kyllä lapsi oppii ja lapselle PITÄÄ opettaa heti alusta asti ettei kissaa saa kiusata! Kun vetää kissaa hännästä anna tukkapöllyt! Oppiipa ainakin.

      • 9+74

        Nykyään lapseen kajoaminen, jopa tukkapölly (joka kyllä toimisi) on rangaistava teko joten sitä ei kannata suositella.

        2-vuotias on oikein mukavassa uhmaiässä ja SINUN tehtäväsi on asettaa hänelle rajat ja pitää siitä huoli että niitä noudatetaan vaikka sitten nappula kuinka kiukkuaisi, huutaisi, itkisi ja raivoaisi. Rajat on kuitenkin rakkautta ja tuo lapselle perusturvallisuutta!!!

        Ja rajoihin kuuluu se ettei kissaan tai muuhunkaan lemmikkieläimeen kajota! 2-vuotias on vielä pieni, mutta jo riittävän suuri ymmärtämään että EI on EI ja ehdoton EI on kissan retuuttaminen tai muu ei-toivottu fyysinen kosketus.

        Kyllä penska oppii kunnioittamaan eläintä ja tottelemaan sinua, mutta tokihan tuon ikäisen kanssa se voi olla haastavaa.

        Kersasi ja kissan suhde ei ole ongelmallinen. Ipana nyt vaan on uhmaiässä ja kokeilee rajojaan kaikkiin ja kaikkeen! Sinä aikuisena, vanhempana ja kasvattajana määrittelet ne rajat joita ei ylitetä.

        Jo jo lapsenkin kannalta pitää olla tosi tiukka siinä miten hän eläintä kohtelee, sillä suuttuessaan, pelästyessään tai puolustaessaan itseään kissa voi saada pahaa jälkeä ajoiksi. Ja jos niin käy, niin syy ei ole kissan eikä lapsen vaan sinun kasvattajana!

      • --al--
        9+74 kirjoitti:

        Se on sentään jo mennyt ymmärrykseen, että kissaa ei saa häiritä vessassa ollessaan tai kun hän syö, mutta vielä on tekeminen, että kissa saa olla rauhassa omalla raapimapuullaan ja kolossaan. Ymmärrän, että siinä ollessaan kissa on niin suloinen ja pehmuisen näköinen, että lapsen tekee mieli ottaa kissa syliin vaikka väkisin :(. Kissan olen saanut kasvatettua siten, että ei yleensä raavi eikä pure käsiä/jalkoja vaan ainoastaan tarjottuja leluja. Lapseni kanssa saakin olla tosi tiukka ja hänen uhmansa on aika haastavaa ja välillä ihan rankkaakin. Hän syntyi heikoin Apgar-pistein velttona (mekoniumia nielussa) hapenpuutteen vuoksi, enkä usko, että on vielä poissuljettua, etteikö myöhemmin todettaisi esim ADHD:ta. Mutta totta kai parhaani teen ja pidän häntä silmällä alituiseen ja hieno lapsi hän on, hyvin reipas ja empaattinen muita ihmisiä kohtaan.

      • elto vm-89
        --al-- kirjoitti:

        Meukonium ja heikot agpar-pisteet eivät aiheuta lapselle ylivilkkautta ja keskittymishäiriötä joka adhd on. Adhd on lievä oireyhtymä jonka olemassaolosta kiistellään.

        Jos epäilet että lapsessasi on jotain vialla, niin vie hänet tutkimuksiin. Mitä itse olen muksustasi lukenut, on hän ihan normaali uhmaikäinen mukula. Mutta äitinä tiedät paremmin, joten hop hop nyt yhteys lastenneuvolaan!

        Tiedoksi vielä että adhd-lapsi ei ole idiootti vaan ymmärtää kyllä että kuinka eläintä tulee käsitellä. Adhd on ainoastaan LIEVÄ oireyhtymä (jos sitä edes on olemassa).

    • kamalaaa

      Miksi olet edes aluksi antanut lapsen "retuuttaa" kissaa :o Huh, ei kai penskaa pitäisi opettaa käsittelemään mitään eläintä, kilttiäkään, noin. Tuon ikäistä pitäisi m myös pystyä jatkumaan jatkuvasti, ettei se pääsisi kiusaamaan kissaa.

    • ajan kanssa

      Meillä on ollut vähän samanlaista aikaisemmin kun lapsi oli pienempi, aina ei ole joka asiaa näkemässä, ainakaan ajoissa. Olen joutunut lasta ojentamaan kissan kohtelussa mutta tilanne on parantunut itsestään kun lapsi on kasvanut ja oppinut vähän hellemmät seurustelutavat.
      Meidän kissa on luikkinut karkuun kun lapsi lähestyy liian "tarmokkaan" näköisenä. Ovat silti ystäviä keskenään ja on välillä hellyttelyhetkiä ihan yhteisymmärryksessäkin.
      Olen huomannut, että kissa ei raapaise lasta vaan selvästi välttää satuttamasta vaikka olisi keljuuntunut.
      Olen opastanut, torunut tai kehunut kissan käsittelytaitoja aina tilanteen mukaan, ja nyt kun lapsi on 5v on suhde jo helpompi.
      Kissan en antaisi torumatta raapaista lasta, oli syy mikä hyvänsä. Sillähän viestittäisin kissalle, että se on ok. Mutta onneksi ei ole tehnyt mitään. Myös lasta pitää ojentaa, niinkuin ymmärtääkseni teetkin. Kyllä se siitä pikkuhiljaa..

    • kissamestari

      Kyllä minusta kissalle on ok raapaista jos sellainen tilanne tulee. Miten muuten pääset uhkaavastat tilanteesta pois, varmistaen että se ei enää tapahdu? Vertaa esim. yläaste, jossa nurkkaan ajetuksi joutunut poika vetää kaikkia muita poikia turpaan -> ei pojat enää pahemmin viitti kiusata.

      Itse olen kaikilta kissoiltani sallinut sähinän, murinan ja raapaisun. Se opettaa paljon enemmän kuin lapsen toruminen tai palkitseminen hyvästä käytöksestä. Koiralta en sijaan murinaa siedä, murisee se sitten minulle tai kakaralle. Kissa sen sijaan saa puolustautua uhkalta, sillä se toimii käytännössä vaistojensa mukaan.

      Mitä enemmän kissa saa antaa palautetta lapselle sen omasta käytöksestä, sitä enemmän lapsen käytös muuttuu halutumpaan suuntaan. Jos kissa ei saa koskaan kertoa tukalasta tilanteestaan (muutoin kuin esim. pakenemalla), se joutuu aina sietämään kiusaamista ja se muuttuu pikkuhiljaa aina vain apaattisemmaksi, pelokkaammaksi, pehmeämmäksi, jopa araksi.

      Ja mulla kotona tosiaan 7v, 8v & 8v kissat. Kaksi kissoista on ollut lapsiperheessä, jossa niitä on kiusattu ja kissoille ei ole annettu tilaisuutta antaa palautetta. Kolmas sen sijaan on saanut antaa palautetta ja on mitä parhain seurakissa.

    • Anonyymi

      Teidän perheeseen ei kuulu kissaa ollenkaan. Anna se pois ennenkuin rääkkääminen menee pahemmaksi

    • Anonyymi

      Toivottavasti kissasi antaa lapsellesi köniin niin oppiipahan olemaan!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      48
      964
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      943
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      795
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      117
      746
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      105
      717
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      643
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      631
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      564
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      538
    14. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      532
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      496
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    18. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      46
      481
    19. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      477
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      457
    Aihe