Itsemurha.

Luin jokin aika sitten kirjan "en tahdo kuolla, en vain jaksa elää" joka kiteytti aika hyvin omat ajatukseni. Itse en pystyisi itseäni tappamaan, koska en halua, että läheiseni alkaisivat syyllistämään itseään, koska niin kuitenkin kävisi. Periaatteisiini kuuluu, että elämä tulisi pyrkiä elämään loukkamaatta toimillaan muita ihmisiä. Silti, toivon usein vain katoavani, pyyhkiytyväni ihmisten muistoista, jolloin ketään ei sattuisi se, että minä en enää jaksa.
Kirjassa pohditaan asiaa myös uskonnolliselta kannalta, sillä elämähän on olevinaa lahja "Jumalalta." Mutta, kuten kirjassakin todetaan, onko pakko pitää lahja, jota ei halua?

Minusta jokaisella on oikeus päättää tappaako itsensä vai ei.Itse olen 15-vuotiaasta ajatellut itsemurhaa (nyt 27-vuotias) ja uskon, että nyt minulla alkaa olla "rohkeutta" vihdoinkin tehdä se.Ja en tunne että se olisi luovuttamista, minulla ei vain ole ikinä mikään onnistunut elämässä.Eli olen ihan turhaa painolastia täällä, kukaan minua ei kyllä jää kaipaamaankaan.

Siinä kohtaa se meneekin hankalaksi. Olet kuitenkin ollut osana monen ihmisen elämää tuohon ikään mennessä, ja aina on ihmisiä, joita toisen kuolema koskettaa. Omalta kohdaltani voin sanoa, että ihan kenen tahansa hiukkaakin tuntemani ihmisen kohdalla alkaisin miettimään, olisinko omalla käytökselläni voinut vaikuttaa.
Itsemurha on äärettömän hankala asia. Vaikka sitä miettisi miten paljon, tuloksena on loputon väittely itsensä kanssa, jossa kumoaa yhden johtopäätöksen toisella.

Itsemurhan halveksunta on ymmärrettävää. Lähdetään vaikka keskiajalle. Kaikilla taviksilla oli silloin todella huonot oltavat. On luonnolista, että johto silloin sääteli sellaisia lakeja, ettei rikkaiden hyväksi käytettävät spurgut tekisi itsemurhaa. Sehäb olisi ollut heille tappiollista tulojen kannalta.

Tähän tämä pelleily perustuu vieläkin. Se on jäänne varhaisilta ajoilta. Kaikkien ihmisten elo täytyy taata viimeiseen asti, vaikka nämä tuntisi pelkkää tuskaa.

itsemurhalla ei pääse pakoon mitään vaan joutuu syntymään uudelleen samanlaisiin olosuhteisiin kuin mistä lähti. Tosin heti itsemurhan jälkeen viettää aiajn yksin loputtomasti tekoaan tehden kunnes se oikea kuolemanaika on koittanut. Eli hetki jolloin oli määrä luonnollisesti kuolla.
Jokaisella ihmisellä on vapaan valinnan oikeus ja on myös kohdattava seuraukset joita tuo valinta aiheuttaa.

Olen kristitty ja uskon kirjaimellisesti Jumalalan sanaan, Raamattuun. Itsemurha ei ole missään nimessä Jumalan tahto ihmisen elämässä. En lähde tuomitsemaan ja spekuloimaan heidän ratkaisuaan, jotka ovat jo ehtineet päätyä tähän toivottomaan ratkaisuun, mutta oikein se ei ole.

Älä askartele moisen epätoivoisen ajatuksen kanssa: ensin on ajatus, sitten suunnitelma ja sitten teko. Mikään elämälle vastainen ja negatiivinen ei rakenna ja nosta mielialaa.

Voi olla että joku vihastuu tästä mileipiteestä, mutta sinä kysyt asiaa rehellisesti ja haluat mielipiteitä. Joten minä itse vastaan tässä nimenomaan sinulle, rehellisesti ja enkä toisille.

Mun mielestä Kukaan ihminen ei voi tehdä itsemurhaa tuostanoin vaan.. siihen täytyy aina olla joku painava syy.. Jos ihminen päätyy niin epätoivoseen ja kauheaan ratkaisuun täytyy asioiden laita olla todella huonosti..
Kukaan Terve ihminen ei mielestäni kykene itsemurhaan.. Masennus johtaa itsemurhaan ja masennus on sairaus.. Voisin verrata jopa näin: Syöpäpotilas tarvitsee hoitoa että paranee syövästä Jos hoito ei auta niin potilas kuolee sairauteen.. Sama asia masennuksessa jos Masennus hoidot eivät tehoa niin potilas kuolee sairauteen..tosin paljon ikävemmällä ratkaisulla kuin syöpäpotilas..
Ja siihen viitaten itse olen Kristitty ja niin oli minun edes mennyt sukulaiseni joka kuoli itsemurhaan n.3 vuotta sitten.. Hän oli Vakavasti Masentunut kun päätti lähteä meidän lähimmäisten keskeltä noin ikävällä tavalla..ja en millään tavalla näe asiaa että hän ei pääsisi taivaaseen.. miksi muka hän ei pääsisi taivaaseen? hän joka oli aina niin ihana ihminen joka ei halunnut kenellekkään mitään pahaa.. mutta ei minun tarvitse kenellekkään täällä alkaa todistelemaan että sukulaiseni varmasti pääsi taivaaseen se riittää että itse tiedän että hän odottaa meitä rakkaimpiaan jossain turvallisessa paikassa..

Elämä on Jumalan lahja, mutta onko pakko pitää lahja, jota ei halua?

Elämänhalua
Elää mä en halua
Tämä on ihan toivoton robotti
Se tarkoittaa vain yhteiskuntaa ja ympäristöä
Olet varmasti lahja ihmiskunnalle.
Olet varmasti tarpeellinen läheisillesi
Kaikki lähimmäisesi ja mielikuvitusystäväsi tarvitsevat sinua.

minun mielestäni.
itsemurha on oikea ratkaisu jos henkilö itse niin päättää ja on ns. kykenemätön jatkamaan. itse olen muutamaan kertaan harkinnut asiaa ja valitettavasti kerran jopa yrittänyt , mutta nyt se on historiaa. jokaisen omapäätös milloin täältä lähtee. itse en ajatellut jäädä kärsimään vaihdevuosista tai mistään vanhuudensairauksista.

Minä taas harppaisin mieluusti tästä hetkestä 60-vuotiaaksi. Minulla olisi oma pieni mökki, iso puutarha, neuloisin vain, pitäisi joka tekemisen välissä tunnin kahvipaussin pihalla maailmaa ihmetellen ja tekisin ihan mitä itseä huvittaisi! Eikä ketään syyllistäisi siitä, ettei tekisi mitään "oikeaa" ja "hyödyllistä" ja "sitä mitä kuuluu." Silloin minäkin jaksaisin elää

Minä tiivistän ajatukseni yhteen ja ainoaan lauseeseen.

Minä en koskaan valinnut elämää, joten eikö minulla silloin vähintäänkin pitäisi olla oikeus lopettaa se.

Mutta kun kestät tämän lyhyen koetusken maan päällä niin et sitten koskaan kadu ja kiroa ettäs sait elämän ja sinut luotiin.

ITSEMURHA ON OIKEIN

Itsemurha on hirvittävä isku omaisille. Nuoren ihmisen itsemurha on siksi paljon itsekeskeisempi ratkaisu kuin varttuneemman, jonka vanhemmat ovat jo kuolleet. Joskus ihminen jää yksin ja kuolee, ja se on väärin, mutta enemmän väärin on itsekkään itseensä sairastuneen kakaran päätös hylätä maailma.

Siksi kannattaa miettiä minkälaiset jäljet itsemurha jättää ympäristöön. Jos on mitään kykyä ottaa muitakin kuin oma napa huomioon, kannattaa itsemurha edes lavastaa onnettomuudeksi.

Sentimentaaliset lapselliset omahyväiset lyhytnäköisen typerät itsemurhalla itserakasta itsesääliään ruokkivat ääliöt kuitenkin yleensä jättävät typeriä kirjeitä ja lavastavat murhetta kuolemansa ympärille kuin elokuvakohtauksessa.

"Jos on mitään kykyä ottaa muitakin kuin oma napa huomioon"
Jotkut ihmiset kokevat olemassaolollaan satuttavansa ihmisiä lähellään paljon enemmän kuin itsemurhallaan. Ei siis voi yleistää että ratkaisu on aina itsekeskeinen.

valitettavaa mutta totta, ettei elämä ole elämisen arvoista. Ihmiset on riistäneet eläinten ja ihmisten vapauden kaikin puolin. Kaikki elää häkeissään ja menot sen kuin pahenee. Onneksi lapsilla tosiaan edes on onnellinen lapsuus jos koti on hyvä, mutta se aikuisuus.......
Itse tahtoisin jo heittää lusikan nurkkaan kirjaimellisesti. Ei täällä kukaan halua edes auttaa. Haluaa vain vaikeuttaa ja stressata ja yrittää muuttaa ihmisiä jonkun muotin mukaan. Minä en siihen muottiin ikinä sovellu enkä edes halua!!!! Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka tekee itsemurhan sillä se on ainut järkevä ratkaisu. Tietysti voi aina yrittää auttaa muita, kirjoittaa hyvien asioiden puolesta, pyrkiä vaikuttamaan mediaan tai jotain, mutta sinnekin on niin vaikeeta päästä ja tuo kaikki rikkaat pellet uhittelemaan ja masentamaan.
Ihmiset on vaan pahantahtoisia ja helposti kateellisia/mustasukkaisia toisia kohtaan. Voittakoon sitten vääryys. Ainahan ne parhaat lähtee ensimmäisinä ja ääliöt jää sitten kitumaan viimeiseen asti. Niin se on.

"Minä en koskaan valinnut elämää, joten eikö minulla silloin vähintäänkin pitäisi olla oikeus lopettaa se."
Tähän on minunkin helppo yhtyä.
VIHAAN "itsemurha oli itsekästä/raukkamaista"-kommentointia. Haistakoot paskat joka noin sanoo!
Yleisesti ottaen harva tekee sellaista tekoa "huvikseen" tosta vaan, tai aiheuttaakseen kiusaa lähimmäisilleen.
Jokaisella on oikeus siihen. Joidenkin elämä vaan ei ole elämisen arvoista, eikä sille mitään voi.
Olen kroonisesti ja vaikeasti masentunut, enkä jaksa uskoa, että kroonistuneesta masennuksesta paranee ikinä.
Eutanasia lailliseksi kaikille sitä haluaville täysi-ikäisille!! On järkyttävää, että sitäkin vastustetaan Raamatun avulla. Millä oikeudella joku vastustaa sitä? Kuten sanottu, itsemurhan tekevä ihminen on niin lopussa ja toivottomassa tilassa, että hänellä on oikeus päättää elämästään.

Mielenkiintoinen ja vaikea kysymys.
Mielestäni jokaisella ihmisellä on oikeus päättää omasta elämästään. Ja kuolemastaan.
Mutta kuolema "turhaan" on väärin. Ilman syytä siis. Tiedän ihmisiä, jotka ovat tappaneet itsensä kipujen, syövän ja alkoholismin vuoksi. Eri tapauksia. Ymmärän nuo kaikki.
Nuoren kuolemaa en tule koskaan ymmärtämään - persoonallisuus kehittyy vielä 30-vuotiaana, voin vakuuttaa, että paremmat ajat varmasti tulevat. Kunpa kaikki jaksaisivat ne nuoruuden kipuilut, sillä elämä on todella mukavaa, kausittaisesta masennuksesta huolimatta.
Elämään kuuluvat vastoinkäymiset ja vaikeat ajat, mutta toisaalta tulevat taas mukavat hetket ja ilo.
Omakohtaisesti olen vuosikausia yhteen menoon halunnut kuolla nuorempana, mutta koskaan en ole varsinaisesti itsemurhaa yrittänyt. Ihan viime vuoteen asti. Toistuva masennus ei ole poistunut, mutta olen tehnyt elämästäni paitsi kiireisen myös mukavan ja mielenkiintoisen täyttämällä sen asioilla, joista pidän ja jotka ovat minulle tärkeitä. Suosittelen!

Minä en ole koskaan ymmärtänyt sitä, enkä todennäköisesti myöskään tule ymmärtämään, että miksi itsemurhaa sanotaan jopa maailman itsekkäimmäksi teoksi? Mielestäni tällaisen itsetuhoisen henkilön ympärillä olevat läheiset ovat tasan tarkkaan yhtä itsekkäitä, kun vaativat ja painostavat toista elämään vain ja ainoastaan heidän itsensä (siis näiden läheisten) takia. Että pitäisi pysyä elossa, koska niin sanotut "perhe ja ystävät" saattavat tulla hieman surulliseksi, jos vedät itsesi hirteen. Eikö se muka ole helvetin itsekästä, kun vaaditaan toisia elämään, ettei itse tulisi surulliseksi? Siinä ne läheiset ajattelevat vaan OMAA tuskaansa ja vähät välittävät siitä miltä tästä itsetuhohenkilöstä tuntuu.

Minun mielestä on ylivoimaisesti kaikkein julminta vaatia helvetillisissä tuskissa olevaa henkilöä pysymään elossa ja jatkamaan elämäänsä täällä ainoastaan muiden vuoksi. Miten kukaan voi koskaan sanoa toiselle, että "sulla on hirveät tuskat, mutta ei se mitään, pääasia, että me muut ollaan onnellisia"?
Onko onkein tuomita toinen elämään maanpäällisessä helvetissä, että itse eläisi mahdollisimman onnellisesti? Onko se muka oikeasti hyvä, että toinen sitten kärsii joka sekunti, vihaa elämäänsä, elää kuin zombi ja kituu elämänsä loppuun saakka, että muut ihmiset ympärillä olisivat iloisia?

Henkilökohtaisesti haluan tehdä selväksi sen että miten paljon se oikeasti vaikuttaa kaikkiin läheisiisi ihmisiin. Mulla on takana useampi sairaala jakso suljetulla itsemurha yritysten jälkeen.
Vaikka maailma tuntui siltä että se aiheuttaa enenmmän pahaa kuin hyvää ja enkä välittänyt siitä miltä muista tuntui. Totesin vain että sehän on mun oma päätös jos lopetan elämäni ja niin yritin mutta nyt kiitän kaikkea mahdollista etten onnistunut!

Elämäni näyttää joka päivä edes vähän valoisammalta mutta taustalla on psyykkinen sairaus ja lääkitystä mutta voin kertoa sen että sen tunteen ymmärtää vasta miten paljon toisen kuolema tai yritys satuttaa kun se osuu omalle kohdalleen.

esimerkkinä on mulla se että otin itselleni koiranpennun kun olin asunut omillani n.2kk vain viikkoa aijemmin olin joutunut uudestaan sairaalaan itsemurha yrityksen jälkeen mutta siinä vaiheessa kun pentu tuli kotiin rakastuin heti ja se pikkunen löysi mun lattialta levozinin (unilääke) ja söi siitä osan.
Kun pentu jouduttiin kiidättämään lähimmälle eläinlääkärille..
kun olin katsonut kun sille väkisin syötetään lääkehiilet ja laitetaan tippaan tilannetta pahensi edelleen se kuinka katsoin että pentu vain nukkuu eikä reagoi mihinkään.
Silloin mun pikkuveli (joka oli äidin kanssa mukana) sanoi mulle että
"nyt sä tiedät miltä meistä tuntui jokaisen sun yrityksen jälkeen".
Se tuntui kun puukkoa olis käännetty mun parantumassaa olevassa haavassa mutta silloin oikeasti sen tajus miten paljon se satuttaa muita ihmisiä.
Vaikka nyt kyseessä oli koira mutta yhtä pahalta sen katsominen tuntui kun se taisteli elämästään kun vertaa siihen että mun perhe on katsonu mua kun mä taistelen elämästäni..

Joten ihmiset ymmärtäkää miten paljon itsemurha oikeasti satuttaa muita!!
se EI oo koskaan ratkasu vaan helppo pakokeino joka on ehkä maailman itserakkain ja säälittävin teko!
Voimia

Ihmisellä on oikeus päättää omasta kuolemastaan. Syntymästähän me emme saaneet päättää.

Olen ollut itsetuhoinen ja itsemurhaa hautova yli 15v. Olen siis elänyt jonkinlaista elämää tänä aikana, mutta henkinen pahaolo ja kuolemankaipuu ei ole ikinä jättänyt. Viimeksi tänä aamuna mietin leipää leikatessani mitä jos kohdistaisinkin tuon veitsenterän itseeni. Liikaa kipua, totesin. En silti tiedä kuinka kauan jaksan elää epätyydyttävää elämääni, mutta minulla ei ole voimia sen muuttamiseenkaan. Toisaalta tiedän myös minkälaista on pelätä rakkaan ihmisen tekevän itsemurha, se olisi niin kovin tuskallista. Siksi vielä sinnittelen täällä, yritän tehdä edes jotain asioita joista saada iloa rajoittuneeseen elämääni.
Luulen että itsemurhaa miettivää voi ymmärtää vain toinen samanlainen. Syyt haluun tappaa itsensä ovat erilaisia,joskus elämä ei vain anna asioita mitä siltä olisi toivonut ja joutuu kohtaamaan liikaa vastoinkäymisiä ja huonosti kohtelevia ihmisiä.
Itseäni myös kalvaa ajatus mitä kuoleman jälkeen. Elämä täällä voi olla helvettiä, muttei ole takuuta siitä että olisi tiedossa mitään parempaakaan.
Ei ole oikeaa tai väärää, on vain jokaisen oma päätös. Ehkä on mahdollista saada apua tai toipua, ehkä ei. Ehkä elämästä tulee parempaa, tai vielä pahempaa. Ehkä jonain päivänä ei vain enää jaksa kohdata huomista.

Yksilön kannalta itsemurha on ratkaisu, mutta yhteisön kannalta ei. Jos itsemurhalla olisi jokin suurempi merkitys, kuten Kamikazeilla oli, silloin yhteisökin sen hyväksyisi.

Toisaalta meillä ei ole kuin tämä elämä. Masentuneelle elämä on helvettiä, mutta mikä on helvettiä? Kannattaisiko ensin tutustua vaikkapa Intian slummilapsiin jotta olisi jotain vertailupohjaa siitä mikä on helvettiä? Tai mennä vaikka sotimaan, jotta tietää millaista kuolema on?

Jos edelleen on sitä mieltä, että on pakko tappaa itsensä, tappakaa itsenne vaikka typellä, sillä autoilla suoralla tiellä päin rekkaa ajamalla, junan alle hyppimällä jne voitte vahingoittaa viatonta osapuolta.

"Masentuneelle elämä on helvettiä, mutta mikä on helvettiä? Kannattaisiko ensin tutustua vaikkapa Intian slummilapsiin jotta olisi jotain vertailupohjaa siitä mikä on helvettiä?"

Masentuneen elämä voi olla yhtä helvetillistä kuin slummilasten. Tilanne on erilainen, mutta tuska voi olla sama.

Sitä ei moni ymmärrä tuota itsemurhaa ratkaisuna, mutta voin sanoa kokemuksesta, että asiat kun menevät tietyllä tavalla, niin itsemurha alkaakin yhtäkkiä tuntua aika loogiselta ratkaisulta. Itsemurhan tekijä on lähes aina vakavasti sairas, se tulee ymmärtää. Toisilla se sairaus on masennus toisilla jokin muu, mainittakoon vaikkapa diabetes ja ms-taudista kärsivien suhteellisen korkeat itsemurha-alttiudet esimerkkeinä.

Olen työssäni, jossa näen eri tavalla sairaita ihmisiä joka päivä (ja olen myös itse ollut vakavasti sairaana, mutta leikkaus, jossa onnistumisprosentti oli sellaista 50:n luokkaa, sattui nyt minut pelastamaan). Siinä ei enää mietitä elämän hohdokkuutta kun terveys alkaa pettää, jalat eivät kanna, mieli on maassa, henkeä ahdistaa, kuulee ääniä ja näkee hallusinaatioita jne... jne... lista on loputtoman pitkä. Kyllä itse alan pikkuhiljaa ymmärtää myös itsemurhaa ratkaisuna, mutta siihen täytyy kyllä olla painavat perusteet, että näen sen varsinaisesti oikeutettuna; krooninen, vakava ja jokapäiväistä elämää haittaava sairaus on mielestäni erittäin painava tällainen peruste.

Omalla tavallaan itsemurha on itsekäs teko. Jokainen silti aina viimekädessä täällä maan päällä ajattelee itseään, teki sitten mitä tahansa. Käsitettä altruismi ei ole olemassa ihmisten keskuudessa, kaikki meidän tekemisemme perustuu kaukonäköisyyteemme selviytymisprosessissa ja itse selviytymiseen.

Olen ollut masentuneena jo pienestä lapsesta saakka. Vaikka lahjakkaaksi ja älykkääksi on kehuttu milloin missäkin, en selviä opinnoistani enkä pysty pitämään yllä omaa elämääni. Kaikenlaisia ongelmia on ollut perheen kesken, avioeroja, uusioperhe-helvettiä ynnä muuta. Vanhempia ei kiinnosta minun tekemiseni pätkän vertaa, eikä juuri kukaan muukaan minua erityisesti kaipaa. Miksi helvetissä minun siis pitäisi jaksaa täällä nojaten siihen että kyllä minusta joku välittää ja jonkun muun elämä voi muuttua huonommaksi siksi että minä tekisin itselleni jotain?

Minä ajattelen itsemurhan ja siihen liittyvän "itsekkyyden" vähän toisella tavalla. Eikö se ole itsekästä sanoa, että jokainen täällä kyllä kykenee elämään onnellisesti ja jaksamaan jos vain haluaa, ja itsemurha ei ole reilua omaisia kohtaan. Minusta tuo jos mikä on itsekästä, onnellisuus ja maailma ovat niin subjektiivisia asioita, että ei kellään ole resursseja mennä arvostelemaan ja vähättelemään toisen kärsimystä. Kannustaa kyllä voi ja pitääkin, mutta samalla olisi hyvä myös oppia kunnoittamaan toisten valintoja. Sitä kautta voi myös surutyö itsemurhan tehneiden omaisten keskuudessa onnistua paremmin, kuin että syyttelisi itseään loputtomiin.

Itsemurha on vaihtoehto, mutta sen tulisi olla viimeinen.

Antaa mennä vain ja eutanasia kans kunniaan!

tottahan se on että kun ei mitään muuta keinoa löydy niin itsemurha tuntuu ainoalta ratkasulta siinä tilanteessa.. Siinä vaiheessa ei todellakaan ajattele miltä nyt omaisita tuntuu jos tapan itseni. Omalla kohdalla tuntui siltä että se on kaikille helpotus kun kuolisin. en olisi kenellekkään enää reisana/vaivana/pelkona jne..
Itsemurhaan ei pitäisi koskaan päätyä vaikka tuntuisi menevän niin syvälle metsään oman elämänsä kansssa!

Itsestäni tuntui silloin että ei se elämä voi tästä enää parantua kun kokoajan tulee paskaa lisää.. Vaikka olin hoidossa tuntui että syötetään vaan enemmän lääkkeitä että pahaolo turtuu pois ja kun lääkkeiden vaikutus alkoi hiipumaan se sama paska tuli entistä voimakkaampana takaisin..
Mutta sieltä tuli se hyvä päivä kaiken paskan jälkeen jolloin tuntui että tää alkaa helpottamaan mutta edelleenkin mun elämä on taistelua että jaksan uskoa siihen hyvään päivään.

Mä en nää itsemurhaa ratkasuna vaan pakokeinona kun ei jaksa/uskalla (tai mitä syitä nyt kenelläkään on ) yrittää löytää keinoja selvitä uuteen päivään ja yrittämään ratkaista jollain tavalla niitä ongelmia jotka johtaa siihen ajatukseen ettei halua jatkaa elämäänsä.
Se on totta että jos on jokin fyysinen sairaus josta tietää ettei koskaan parane niin se itsemurha tuntuu ratkaisulta mutta eikö olisi järkevämpää opetella elämään sairautensa kanssa että pärjää jokapäiväisessä elämässä??

Toisen tuskaa ei voi koskaan verrata omaan joten pystyn vain kertomaan oman selviytymistarinani..

Ihmiset sanovat että elämä on annettu. Ihmiset sanovat että se on etuoikeus. Enkö voisi silloin antaa sen pois?

Minun mielestä itsemurha ei ole oikea ratkaisu.. näin kun rupeaa miettimään, se tuntuu pahalta lähimäisistä. kannattaa yrittää muistaa että sinulla on myös ihmisiä jotka sinua rakastaa.. mutta tämä olikin vain minun mielipide..

Itsemurha on ratkauisu, se on ratkaisu kaikeen. Se on sitten lopullista. Mun mielipide on se että kaikilla pitäs olla oikeus päättää oma elämäsä jos niin tahtoo.
Ois ihanaa jos vois luovuttaa oman terveytensä ja elämäsä sellaselle sairaalle ihmiselle jolla on parantumaton sairaus mutta tahtos silti elää. Sellasella ihmisellä ois oikeus elää, toisin kun esimerkiks minulla. Mulla on mahollisuus elää terve elämä mutta en taho sitä mahollisuutta.

En jaksas enään elää, mut toisaalta mun luonteeseen kuuluu se että niin kauan taistellaan kunnes sydänkäyrä on suora. Eli suomeks sanottuna en tahtos olla luovuttaja. Salaa toivon aina että joskus kadulla kävelessäni joku ampus mut. Joku muu tekis sen likasen työn mun puolesta.

Suosittelen Tarja Heiskasen Viimeinen Ratkaisu? kirjaa. Siinä on itsemurhaan liittyviä asioita ja hoitokeinoja. Itsemurhaa yrittäneiden ja tehneiden läheisten tarinoita.

No olen yrittänyt monella eri tavalla mutta kun joutuu 5 vuotiaasta asti asumaan laitoksessa ja yhä edelleen asun vaikka oon jo 25 vuotias niin joku sen aina valittavasti huomaa olen yrittänyt hirttää itseni olen koettanut vaikka millä lääkkeillä kuten esim lito seroguel truxsal ja tenoksillakin mutta aina noi mut löytään mut liian pian ja olen viillellyt monta ranteista valtimot auki niin hyvin kuin itse saa mutta ei olen syönyt pyykin pesu pulveria paljon koska se on emäs olen syönyt tiskikoneen tabletteja olen yrittänyt tukahduttaa itseni muovipussiin alkaa tuntua epätoivoiselta kun oon yrittänyt jo tie kuinka monta kertaa ja ties kuinka monella tavalla mutta en vain onnistu turhauttaa vaan niin helvetisti koska elämäni ei oo ikinä ollut elämisen eikä tule koskaan olemaankaan kun joudun laitoksessa asumaan koko elämäni koska on lievä älyllinen kehitys vamma ja Asperger ja kaksisuuntainen mielialahäriö ja touretten syndrooma ja tunne ja käytöshäiriö ja traumaperäinen tressi häiriö ja masennus ja ahhd näillä diaknooseilla en ole ikinä pääsemässä eroon laitos elämästä joten en aio kestää tätä saatanan helvettiä vaan jatkan itsemurhan yrittämistä kaikin mahdollisin keinoin ja toivottavasti siinä vielä joku päivä onnistun!!!!!!!!!!!!!!

Elämän arvo on eri jokaiselle. Mikäli elämästä löytyy paljon hyvää on se silloin myös arvokkaampi. Tärkeintä on itse ottaa elämä käsiin ja tehdä ensin kaikkensa sen parantamiseen. Usein elämä alkaa vasta silloin tuntua joltain kun ensin päästää irti kuoleman pelosta ja elämän arvosta. Oma elämänkatsomus on se että en pelkää tehdä mitään. Olen valmis tekemään mitä tahansa mitään rajoitusta en tunne sielussani mikä estää minua tekemästä elämästäni kiinnostavampaa tarpeen tullen

Hmmmm en tiedä🤔

Vaikea asia, ehkä näkökulma, itsemurha on väärin itseäsi kohtaan? Jaksamista.

Taisin juuri hiljattain keksiä taas yhden varman tavan poistua tästä maailmasta. En kuitenkaan viitsi kertoa sitä ettei kukaan saa päähänsä toteuttaa.

Masentunut mies

Ei kannata yrittää, koska jos ajattelet että jos seuraavanakin päivänä tapahu joku hauska juttu...

On se usein ikävä juttu jälkeen jääville. Ei ole mukavaa joutua miettimään, miksi se tapahtui ja onko ehkä itse jotenkin osasyyllinen siihen.

Kun on itselleen luvannut jotain helposti hoidettavissa olevaa ja kuitenkin sen tyrii.
Talous menee nollille, vituttaa koko ajan, ei saa nukutuksi, yhteiskunta ja lait ovat koko ajan vastaan, ei naurata eikä itketä.
Tuntuu ihan siltä, että se oli tässä.

"Ja ihmiset aina sanovat, että "Itsemurha ei ole ratkaisu", vaikka onhan se. Se ei välttämättä ole hyvä sellainen, mutta kyllä sillä ratkaisee ja päättää omat ongelmansa. "

Niin, tämä herättää minut pohtimaan. Kyllähän ne ongelmat jäävät, vaikka itsensä tappaisikin. Ne eivät vaan enää vaivaa omaa tietoisuutta. Onko ihminen siis sidottu noihin ongelmiin? En usko. Helpompaa olisi ehkä selvittää ne ongelmat niin hyvin kuin pystyy.