Toivon ettei aleta heti arvostelemaan tietoisuuttani d 2 sta, siksi kysyisin neuvoa. hoitajalle saa aikoja vasta aikojen päähän. Eli mistähän saattaisi johtua, että joskus joudun syömään melkein kokoajan. Muuten jalat ei kanna ja tärisyttää ja maha mouruaa koko ajan ja on oksettava olo. Otin tänäänkin pahaan oloon lasillisen mustikkasoppaa ja olo parani. Noin tunnin kuluttua joudin saman tilanteen eteen ja otin siihen luonnon jogurttia ja mustikoita sekä puolikkaan banaanin. Taas olo parani. Oiskohan sokerit alhaalla. Viime yönäkin heräsin sydän hakaten ja näin painajaista söin puolikkaan banaanin ja nukahdin uudelleen. Yleensä kun herään tällaiseen tykytykseen ja painajaiseen on ihoni kylmä, mutta olen hiestä märkä. Siis oikein palelee. Ajattelin ensi yöksi syödä ennen nukkumaanmenoa kevyen iltapalan, jossa on mukana vaikka tomaatti tai kurkkua ja ruisleivän palan. Itse luulen näiden oireiden johtuvan matalasta sokerista. Illalla otan metforemiä 2kpl ja lantusta 16 ky metforem on 500mg. Neuvoja en vielä uskalla mitata sokeria kun hirvittää sen olevan noussut yht´äkkiä pilviin. Tuntuu siis että saisin syödä koko ajan. Koitan välttää hiilareita ja turhaa rasvaa kolestr. vuoksi
kysyisin
ämmyrkäinen
4255
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuvaamasi oireet sopivat liian alhaiseen verensokeriin. Kannattaa mitata verensokeri tällöin, jos sinulla kerran on mittari.
Miten tuohon Lantus-annokseen on päädytty? Tuntuu, että se voisi olla liian iso. Selviää verenokereita mittaamalla.
Olen itsekin miettinyt sen suuruutta ja se nyt vain on annettu hoitajan ohjeistuksella. Aloitettiin nostamaan alussa oli vain 8 ky. Saunan jälkeen tulee vielä yöllä sellaisia kauheita aivan kuin vilunväreitä. Taidan vähentää sitä Lantusta neljääntoista ja katsoa miten hurisee. Liikun paljon työssäni ja ison perheen hoitokin vaatii oman osansa energiasta ja syön korkeintaan 800 kaloria päivässä. Yhtenä päivänä eräs asiakkaani kysyi minulta syönkö mitään muuta kuin vihanneksia ja marjoja silloin havahduin, että en perkule taida syödä ja niissähän ei ole paljon hiilareita. Välillä mustenee päässä ja meinaan nukahtaa ennen lounasta ja tunti sen jälkeen ja syön lounaalla 35-40 hh. Plus salaatit . Minulla oli aamuarvot koholla, siksi laitettiin se Lantus pyörimään. On se hoitaja alussa sanonut että voin jossain vaiheessa vähentää lantusta ja jos kaikki menee hyvin voin ehkä lopettaa Lantuksen kokonaan. Miksi se labran paastoarvo otetaan 12 tunnin jälkeen kun se on aina kympissä ja 7-9 tunnin paaston jälkeen sormenpäästä 7,3 päivän mittaan ei tarvitse kuulema mitata sokereita aamuarvoja vain. Minulla on paha nivelrikko ja en saa nukuttua öisin kuin pätkissä ja olen mitannut sokerit hyvän ja huonon yöunen jälkeen ja huonon yön jälkeen aamuarvot on 9,1 ja hyvin nukutun yön jälkeen 7,3 alkaa tuntua ettei diabetestä ole oikeesti vaan kivut on todella kovat nivelissä ja tulehdusta koko ajan ja se pitäisi sokereita koholla jatkuvan stressin vuoksi. Kivusta olen kärsinyt 20 v ja sokereiden koholla oleminen huomattiin 10 vuotta sitten olen pärjännyt alkuun sen 10 v ruokavaliolla. Punainen liha pois nivelten vuoksi ja vettä 2l päivässä. Rasvaton sokeriton ja suolaton ruokavalio. Paljon kasviksia. Kiitos asiallisesta vastauksesta ja jos voisit joitain neuvoja ehdotella olisi se :) Herään lähes joka yö siis kipuun lääkityksestä huolimatta ja puoli kolmen aikaan painajaisiin ja kylmään hikeen.
Olettaisin että sinulla on oma verensokerimittari. Missään ei ole kielletty etteikö saisi mitata verensokeria muulloinkin kuin vain aamulla. Itsekin mittaan aina silloin jos olo on jotenkin poikkeava. Kyllä tuossa tilanteessa kun on tärisyttävä ja huono olo, on ensin mitattava verensokeri eikä alkaa syödä sokkona. Varsinkin jos olet vähähiilihydraattisella ruokavaliolla, on syytäkin seurata verensokeria ettei insuliini vedä sitä vaarallisen alas. Toisaalta kerrot yllättävän suurista verensokeriarvoista. Joskus minullakin tuollaisen huonon olon onkin aiheuttanut korkea verensokeri, jos siihen vielä söisi lisää, sokerit nousisi taivaisiin. Lääkityksesi on aika kevyt, mutta jos syöt noinkin vähän hiilihydraatteja, se lienee kohdallaan. Päivittäinen kalorimääräsi on ehdottomasti liian alhainen kun kerran liikut paljon. Tuollainen määrä kuihduttaa jo lihaksia ja aiheuttaa muitakin ongelmia aineenvaihduntaan. Ei siis ihme jos olosi on huono ja verensokerit on sekaisin.
Tuossa lääkityksessä ihmetyttää, että metforemin kokonaisannos on vain 1 g päivässä. Sen voi nostaa aina 3 g asti päivässä. Jos sekään ei vielä tehoa, otetaan muita lääkkeitä mukaan insuliini mukaan lukien.
Metforemilla pystytään vaikuttamaan nimenomaan paastoarvoihin. Paras teho saavutetaan ottamalla koko annos illalla tai ainakin pääosa illalla ja heti aamulla pienempi määrä.
Jos metformiini ei yksistään tehoa, yleensä ensimmäinen lisälääke on Januvia tai vastaava inkretiinien ylläpitäjä. Jos näinkään ei tehoa tule tarpeeksi, on insuliinin vuoro.
On totta että elimistön tulehdustilat helposti nostavat verensokereita. Se on elimistön stressitila. Kaikki stressi elimistössä olkoon se henkistä laatua tai tulehdustila pyrkii nostamaan verensokereita. Nämä pitäisi tietysti saada kuntoon, jos suinkin mahdollista. Tulehduskipulääkkeet ainakin joissakin tapauksissa auttavat myös verensokereita alentavasti. Kakkostyypin diabetesta monet asiantuntijat jopa pitävät elimistön tulehdustilana.
Itse tilanteessasi pyrkisin jonakin tyypillisenä päivänä tekemään tiuhaan mittauksia, jotta saisi kuvan todellisesta verensokereiden käyttäytymisestä. Pitäisi mitata ennen aterioita, 1 h ja 2 h niiden jälkeen sekä vielä noissa tilanteissa, joissa on tuntemuksia matalista verensokereista. Pitäisi panna vielä muistiin mitä söi ja miten oli liikuntaa, jotta olisi mahdollista katsoa näiden vaikutukset. Tällöin tietysti pitäisi olla liuskoja tarpeeksi käytettävissä.
Sen verran vielä, että tuo kalorimääräsi on aika niukka ja koostuu paljolti hiilihydraateista. Nuokin määrät voivat aterian jälkeen saada verensokerin nousemaan suhteellisen korkealle. Tämän jälkeen haima voi erittää jälkijättöisesti liikaa insuliinia, jolloin seurauksena on alhainen verensokeri. Itse ottaisin tuolla vähäkalorisella dieetillä mukaan kuitenkin enemmän rasvaa ja proteiinia. Vähähiilihydraattisia kasviksia voi syödä runsaasti. Ne eivät paljon vaikuta verensokereihin.