Valitsemasi työaika, aamulla ja/tai illalla; valitsemasi tuntimäärä 0-50h/vko, on mahdollista tehdä töitä pääkaupunkiseudulla, muualla Suomessa ja ulkomailla esim.Ruotsi, Pariisi, Amsterdam, Lontoo. Ei edellytetä autoa, vaaditaan kohtalainen englannin kielen taito, (sellainen, että pystyy opiskelemaan yksinkertaisen työkurssin omaa tahtia sanakirjan kanssa) CCHR, Citizens Commission on Human Rights; Kansalaisten Ihmisoikeuskomissio on firman nimi ja tutkimme ja paljastamme psykiatrisia väärinkäytöksiä.
Kurssi käydään joko Britannian CCHR:n kurssitiloissa tai USA:ssa; valitse itse. Kurssi, matkat ja majoitus maksetaan itse. Kurssin voi käydä haluamanaan kellonaikana 10-22 joka päivä, ja haluamanaan ajankohtana. Kurssille voi ilmoittautua ja tulla myöhemminkin, vaikka seuraavina vuosina.
Ihmisoikeuskomission työ on jäsenhankintaa, asiakastapaamisia (tapaamme psykiatrisia potilaita, työntekijät tekevät parityötä), useiden uusien työntekijöiden hankkimista, tietolehtisten eli pamflettien jakoa, tiedonkeruuta asiakkailta, lahjoitusten hankintaa. Mahdollisuus auttaa toimistotilojen hankinnassa, Kalliosta tai keskustasta. Mahdollisuus tehdä Ihmisoikeuskomission suomen-, ruotsin- ja venäjänkieliset nettisivut ja auttaa siinä.
Tarvitsemme Kansalaisten Ihmisoikeuskomission työntekijöitä sekä apulaisjohtajan.
Kurssi: ilmoittautukaa itse Britannian CCHR:ään puhelimitse ja menemällä paikalle, käykää se ja kurssin käytyänne voitte tulla esim. Helsingin CCHR:lle töihin. Ja muualla Suomessa asuvat, tulisi olla aina työpari.
www.cchr.org
Citizens Commission on Human Rights United Kingdom
P.O. Box 188
East Grinstead RH19 4RB
United Kingdom
Phone: 44-(0)1342-313 926
Email: [email protected]
Citizens Commission on Human Rights Sweden
Box 2 124 21 Bandhagen Stockholm Sweden
Phone: 46-8-83 85 18
Email: [email protected]
CCHR:n puhelin
P.P. Espoo
040 5911412
KANSALAISTEN IHMISOIKEUSKOMISSIO, PALKATON VAPAAEHTOISTYÖ
4
395
Vastaukset
- TÄRKEÄÄ TYÖTÄ
Erittäin tärkeä homma.
Tätä mä olen aina halunnu. Valitsen 0 tuntia. Olen tosi iloinen, ettei mun tarvii hirveesti maksaa tosta. Venatkaas käyn raaputtaa pari ässäarpaa! Jihuu kolahti 50 000 euroo. Nyt mä voin lähtee tolle sikahintaiselle reissulle. Kurssi, matkat, majoitus ja ehkä auto. Paljonko pitää muuten maksaa työnteosta kuluineen? Näin hyvää diiliä mä en olis ikinä voinu kuvitella tekeväni. Riittääkö toi raha 2 kuukaudeksi? Kurssin hintaa ei mainittu. No mä varaan Nordeasta ajan lainanhakua varten!
- luotettavastt
Varmasti aito ja uskottava juttu. Jos olisi huijaus, ilmoittaisivat hesarissa. Tämä ja 7päivää on luotettavimmat sivut :)
- Asa_ _
En väitä, että psykiatriassa ei olisi mitään vikaa, päin vastoin, etenkin Suomessa sen nimissä tehdään paljon mätää, mutta CCHR, Citizens Commission on Human Rights on pahamaineisen skientologian propaganda- ja manipulointi-peiteyhdistys. Tutkikaa vaikka Internetistä ja katsokaa Wikipediasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 923528
Nainen olet minun
Olen ominut sinut itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Haluan rakastella sinua nainen, toivottavasti sinäkin minua. Oli442897Sille ei voi enää mitään
Miten kaikki meni aiemmin. Oon aivan lukossa 🔒 Tuskin uskallat enää mitää tehdä. Ehkä pitää luovuttaa vaan.742386- 612328
Harmi jos ei enään nähdä
Ehkä se on parempi näin kuitenkin. Ehkä jotain uutta löytyy. Uskon ja toivon että olet onnellinen. Sinussa on kaikki512281Miten suhtauisitte jos kaivattunne sanoisi, ettei hänestä ole seurusteluun
mutta seksi, hellyys ja yhdessäolo kelpaa kyllä??1162256Kunpa minä tietäisin
Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv212143Vau miten upea nainen!
Näytit todella tyrmäävältä. 🤩😍 En meinannut saada katsettani irti sinusta.202097- 1152045
- 621974