Michael Jacksonin poika edusti Saksassa

PrinceJacksonn

Prince Michael Jackson, 14, näyttäytyi hyväntekeväisyystapahtumassa.

Prince Michael oli yksi Berliinissä järjestetyn Tribute to Bambi -hyväntekeväisyystapahtuman tähdistä. Hän oli paikalla esittelemässä kolmen sävellyksen käsikirjoitukset isänsä suurimmista hiteistä: Bad, Billie Jean ja Smooth Criminal.

Käsikirjoitukset huutokaupataan vammaisten lasten hyväksi.

- Yritän perustaa kaiken tekemäni sille, mitä isäni sai aikaan. Yritän auttaa ja muuttaa asioita - aivan kuten hänkin, Prince Michael kertoi yleisölle.

Hän oli pukeutunut samantyyppiseen mustaan pukuun, punaiseen paitapuseroon ja punaiseen hihanauhaan kuin isänsä vuonna 1997.

Esiintymisen jälkeen teinipoika harmitteli, ettei voinut jäädä tutustumaan Berliiniin sen paremmin.

- Kunpa voisin viipyä pitempään ja käydä katsomassa nähtävyyksiä, mutta minun on palattava kouluun, hän sanoi.

http://www.iltalehti.fi/viihde/2011092514455384_vi.shtml

0

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        223
        4111
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        111
        2593
      3. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        38
        2325
      4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        81
        1416
      5. Vaikea tilanne

        Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
        Ikävä
        86
        1298
      6. Milloin kaivatullasi

        .. on nimipäivä?
        Ikävä
        48
        1159
      7. Kehtaisitko näyttäytyä

        kaivattusi seurassa?
        Ikävä
        75
        1037
      8. Ne viimeiset kerrat

        Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
        Ikävä
        59
        913
      9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        45
        896
      10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

        Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
        Ikävä
        58
        891
      Aihe