En voi ymmärtää tätä, olenko yksinkertainen, vanhanaikainen...? Minulla on kolme ihanaa lasta. Vanhin heistä nuoruudessa tehty miehen kanssa josta ei vielä silloin ollut isäksi lapselleen. Kuitenkin isä piti jonkinlaista yhteyttä lapseen. Monet itkut pyyhin lapsen poskilta kun isällä ei ollut aikaa lapselle.
Musta pilvi laskeutui perheemme päälle onneamme varjostamaan ex-miehen ominaisuudessa, kun hän kymmenen vuoden jälkeen päätti kiinnostua lapsesta ihan siinä määrin, että lähti oikeuden kautta vaatimaan erilaisia asioita. Ensiaskeleena vaati säännölliset laajat tapaamiset, mistä olimme lapsen kanssa vain onnellisia ja suostuimme heti. Mutta se ei sittenkään riittänyt. Vaati lasta asumaan hänen luokseen. Sääli on käynyt mielessäni kun tiedän hänen ja vaimonsa yrittäneen lasta, eikä onnistuneet. Kymmenen vuotta on myös ex-miehen piruilua jaksettu kestää ja unohtaa.
Sosiaalitoimistossa sanotaan: täytyy joustaa lapsen takia, sitä se vanhemmuus on. Milloin mies joka vaimonsa kanssa kaksin asuu, joustaa lapsensa takia? Missä menee raja, miten paljon täytyy kolmilapsisen perheen joustaa ja kuinka paljon voidaan lisää vaatia kun on jo äärirajoille joustettu? Lomat isä vaatii kaikki itselleen, meille jäisi jämät hänen jälkeensä. Oikeudenkäyntikulut vaaditaan maksettavaksi hänelle. Mistä, kysyn minä? Eikö hän välitä lapsensa perheestä...? Ei haittaa menettääkö lapsensa äiti kodin, auton, työn...
Kuka voittaa, vaikka päätös olisi mikä? Kuinka monta elämää on ollut kohta vuoden surullista? Mummot, vaarit, sisarukset, tädit, sedät, kummit jne. Vain yksi jaksaa nauraa, kun ei ymmärrä miten on loukannut, eikä ymmärrä miten lapsen takia oltaisiin vanhempi.
Rakas päiväkirja, pyydän voimia jaksaa. Pyydän, etten murehtisi liikaa jokaista inhottavaa askelta tässä prosessissa. Pyydän voimia lohduttaa lasta kun häntä on kuulusteltu ja jaksaa ottaa huomioon muutkin lapseni jotka elävät tätä kauhusarjaa.
Eniten pyydän että kun aikaa on kulunut, olemme edelleen se ihana perhe, joka olimme ja haluamme taas olla. Toivon myös lapseni isälle ymmärrystä jossain vaiheessa mitä kaikkea hän repi rikki ja mielenkiintoa korjata välinsä lapsen kanssa.
Musta pilvi laskeutui perheemme päälle onneamme varjostamaan ex-miehen ominaisuudessa, kun hän kymmenen vuoden jälkeen päätti kiinnostua lapsesta ihan siinä määrin, että lähti oikeuden kautta vaatimaan erilaisia asioita. Ensiaskeleena vaati säännölliset laajat tapaamiset, mistä olimme lapsen kanssa vain onnellisia ja suostuimme heti. Mutta se ei sittenkään riittänyt. Vaati lasta asumaan hänen luokseen. Sääli on käynyt mielessäni kun tiedän hänen ja vaimonsa yrittäneen lasta, eikä onnistuneet. Kymmenen vuotta on myös ex-miehen piruilua jaksettu kestää ja unohtaa.
Sosiaalitoimistossa sanotaan: täytyy joustaa lapsen takia, sitä se vanhemmuus on. Milloin mies joka vaimonsa kanssa kaksin asuu, joustaa lapsensa takia? Missä menee raja, miten paljon täytyy kolmilapsisen perheen joustaa ja kuinka paljon voidaan lisää vaatia kun on jo äärirajoille joustettu? Lomat isä vaatii kaikki itselleen, meille jäisi jämät hänen jälkeensä. Oikeudenkäyntikulut vaaditaan maksettavaksi hänelle. Mistä, kysyn minä? Eikö hän välitä lapsensa perheestä...? Ei haittaa menettääkö lapsensa äiti kodin, auton, työn...
Kuka voittaa, vaikka päätös olisi mikä? Kuinka monta elämää on ollut kohta vuoden surullista? Mummot, vaarit, sisarukset, tädit, sedät, kummit jne. Vain yksi jaksaa nauraa, kun ei ymmärrä miten on loukannut, eikä ymmärrä miten lapsen takia oltaisiin vanhempi.
Rakas päiväkirja, pyydän voimia jaksaa. Pyydän, etten murehtisi liikaa jokaista inhottavaa askelta tässä prosessissa. Pyydän voimia lohduttaa lasta kun häntä on kuulusteltu ja jaksaa ottaa huomioon muutkin lapseni jotka elävät tätä kauhusarjaa.
Eniten pyydän että kun aikaa on kulunut, olemme edelleen se ihana perhe, joka olimme ja haluamme taas olla. Toivon myös lapseni isälle ymmärrystä jossain vaiheessa mitä kaikkea hän repi rikki ja mielenkiintoa korjata välinsä lapsen kanssa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eiköhän jo tuonikäinen lapsi osaa sanoa haluaako isänsä luo vai ei ja mielestäni lasta onkin kuultava ei puoli tuntemattoman isän vaatimuksia/toiveita. Tommoisiahan ne jotkut isukit tuppaa olemaan, mielialojen mukaan tavataan ja ollaan vuosia poissa, sitten tullaan vaatimuslistan kanssa ja ollaan olevinaan niin hyvää isukkia että. Voimia jaksaa ja toivon että lapsi ei kärsi "isin" itsekkyydestä, sillä hän todennäköisesti vaan hakee lasta perheeseensä mahon eukkonsa takia.
Rakas päiväkirja. Näen jo huvittaviakin puolia tässä raskaassa prosessissa. Lapsen isä kun päätti keskeyttää oikeusprosessin ja olosuhdeselvityksen (sopivasti kun olivat ensin käyneet jo meillä, mutta eivät vielä heillä) ja laittaa uuden hakemuksen oikeuteen, jossa kovempia vaatimuksia kuin edellisessä. Rakas päiväkirja, voiko näin todellakin tehdä? Näkevätkö he vihdoin mistä on kyse? Näkevätkö miten on hänelle turha joustaa, kun saa joustaa maailman tappiin asti. Kyse tuskin on lapsen edusta, jos koskaan olikaan.
Rakas päiväkirja, katsotaan askel kerrallaan ja yritetään nukkua öisin.
kenen näppikseltä tuo tulikaan? voooihhh... kerjään sääääliäää...... ruikutan.... voi hyvää päivää!
Jotkut ihmiset kokevat myös tuskaa,surua ja ahdistusta. Ei kaikkien elämä ole pelkkää katkeruutta...
Sinulle joka ihmettelet kenen näppikseltä tämä tuli. Minun, kolmen ihanan lapsen äidin, jolta on elämänhalu kateissa. En koskaan kuvitellut joutuvani tällaiseen tilanteeseen. Kaikki eivät ehkä ole niin vahvoja kuin sinä, tai sitten sinä et ole joutunut kokemaan lähellekään mitään tällaista. Asiat kuitenkin menevät eteenpäin ja jossain vaiheessa tulee päätös ja sen mukaan eletään. Katsotaan sitten mitä on jäljellä ja saammeko olla rauhassa.
Jos olisin kerjännyt sääliä, olisin ehkä tehnyt sen eritavalla. Nyt halusin vain purkaa pahaa oloani tälle kaikille avoinna olevalle keskustelupalstalle päiväkirjamuodossa. En pyytänyt kommentteja, sinunkaan ei ollut pakko. Kiitos kuitenkin niille jotka jaksavat tsempata ja sympata, kummasti tuli kirjoituksistanne vähän voimaa :)
Ap:lle
ymmärrän tuskasi täysin. Se on sanoinkuvaamattoman suurta. Kuinka kukaan viitsii olla niin häijy ja julma esittäessään moista. Onneksi lapsi pysyy luonasi.
Mutta todellakin inhottaa että lapsen isä vie perheeltäsi roposet, ihan vain oman mieltymyksensä vuoksi.
Itserakkaita ihmisiä on olemassa ja se on hyvin harmi kun niillä sattuu olevan lapsia.
Eihän tuossa ole vaihtoehtoa kuin että joko perhe jää tukien varaan työttömäksi ja ottaa oikeusavustuksen tai sitten kaikki kiristää kukkaroaan kun pitää maksaa kalliita oikeuskuluja. Kumpi pahempi?
Toivottavasti se isukki jääkin lapsettomaksi uudessa suhteessaan, eihän tuollaiselle pitäisi antaa siitoslupaa lainkaan.
voimia sinulle ja perheellesi, muistakaa että asioilla on tapana järjestyä.
Ap.lle: Voimia sinulle ! Asioilla on taipumus järjestyä. Itsekkin olen lasten isän kanssa käynyt vuosia kestäneen oikeustaistelun. Koin jääneeni yksin asioiden kanssa. Sos. työntekijöillä ei vain yksinkertaisesti ole riittävästi koulustusta kohdata tällaisia perheitä/ vanhempia, jotka hakevat kostonkierteestä (=käytetään viranomaisia hankaloittamaan ex. kumppanin elämää) helpotusta omaan pahaan oloonsa.
On totta, että lasta ei pidä erottaa vanhemmistaan, mutta on myös totta, että kaikki aikuiset eivät pysty ajattelemaan lapsen etua.
Meillä tuomarin edessä ollaan oltu viimeksi pari vuotta sitten. Lasten isä sai ns. normaalit tapaamisoikeudet. Oikeudenkäyntien jälkeen on ottanut lapsia luokseen kerran vuodessa ! (vaati siis yksinhuoltajuutta...)
Pidä pääsi kylmänä ja luota omaan maalaisjärkeesi ja tunteeseesi lapsiasi kohtaan. Aito rakkaus lasta kohtaan ohjaa oikeisiin ratkaisuihin.