Laulua ja koreografiaa

Allright_

Kriitikon juttu Hesarista Tapsan juhlakonsertista parin vuoden takaa :

"Jyhkeästi soiva Delilah, kuutamoklassikot täysikuu ja Hopeinen kuu ja esimerkiksi Sä luota päivään nousevaan näyttävät että ääni on kunnossa. volyymia epäilemättä löytyisi ilman mikrofoniakin.
Parhaimmillaan kansa on hiukan vakavamman, jopa suorastaan pateettisen ohjelmiston parissa. Keveämmissä numeroissakin laulu kulkee, mutta eläytyminen tuntuu usein väkinäiseltä. Välillä katsojan ajatus saattaa ruveta myös hiukan harhailemaan sillä artistin yhdennäköisyys tämän ollessa Jack Nicholsonin kanssa on vuosien myötä käynyt yhä ilmeisemmäksi. Ainakin Vastustamaton sopisi hyvin Nicholsoninkin suuhun. Tietysti on aina kiva kun suomalainen mies tanssii, mutta Mamas & Papas- vääntö ja Varsinkin polkkahyppely kansanmusiikkiosiossa voi synnyttää vaivaannuttavankin vaikutelman. Kansa olisikin kaivannut kipeästi apua tanssikoreografioihin."

Kehuja tulee siis laulamisesta, mutta moitteita lavakoreografiasta. Aivan kuten niin monasti ennenkin.

12

176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin tai näin

      Mutta jos Tapsa olisi seissyt vaan paikallaan kuin tatti, niin kyllä siitäkin varmaan moitteita olisi tullut.

    • no jaa...........

      No, eipä ole eka kerta kun Tapsan lavaliikehdintää moititaan.

    • muuten vaan

      Kyllä Tapani on paitsi loistava laulamaan niin myös hyvä lavaesiintyjä. Hänen esiintymisessään on spontaanisuutta. Ei mitään etukäteen suunniteltuja ja mietittyjä lavakoreografioita ja se on vaan hyvä.

    • tere!!

      Tapani kansa ei tarvitse esiintymiseensä mitään tanssikoreografioita. Hän on LAULAJA isolla L:llä. Sirkuspellet sun muut balettitanssijat hyppiköön siellä lavalla ja tehköön piruettejaan. Tapsan esiintymisessä vetoaa ja vangitsee hänen laulamisensa.

    • Maner

      TK:n maneerit pähkinänkuoressa ovat:
      - käsi nyrkkiin = olen voimakas
      - käsi avoinna, kämmen yleisöön päin = olen tässä
      - yleisön puoleinen jalka hieman toista taaempana = olen avoin yleisölle
      - välisoiton aikana pää pystyssä, suu hieman raollaan = MINÄ eläydyn tähän kybällä
      - käsien/käden loppuravistus = MINÄ olen lopettanut, soitto seis!
      - puolivillainen vitsi faneille eturiviin = olen kansanmies

      Tässä se loistava lavaesiintyminen on!

      • oukidouck

        Onhan tuossa totta
        Täytyy sanoa ,että huomiosi on aika tarkkaan osuva. Kyllä noista Tapanin tunnistaa :)
        Ehkä ne on jo niin iskostuneet Tapsan takaraivoon , että kyseiset "maneerit" tulevat hänen esiintymiseensä ihan luonnostaan.


      • '',,''

        Kun kopioit nuo niin olisit voinut myös kertoa lähteen.


    • Lorujaje

      No, Tapsalla nyt on tuo oma tyylinsä olla ja esiintyä siellä lavalla. Tapsan maneereihin kieltämättä ainakin jokuneen noista yllä luetelluista kuuluu. Kyllähän jonkinlaisia maneereita jokaisella laulajalla on jos niitä ruvetaan oikein miettimään.

    • Lorujaje

      Tapani on muuntautumiskykyinen ja tyylitajuinen artisti. Osaa esiintyä kulloisenkin tilanteen mukaan. Tanssilavoilla ja viihdekonserteissa esiintyessä on mukaansatempaava ja laittaa simänpilkettäkin mukaan peliin. kirkkokonserteissa esiintyminene on hillittyä ja arvokasta, muttei kuitenkaan puuduttavaa eikä pitkäveteistä. Tulkinnoissaan on sävykkyyttä ja ilmeikkyyttä.

    • Teidän ÄO on alle 2

      Voi v***u mitä p****njauhamista ja lapsellista lässytystä. Get a life!

    • pata kattilaa jne...

      "Get a life! " - sanoo hän joka kirjoittelee tänne keskellä yötä klo. 02:49 ;D

      • yötyössä ollut

        Tyhmä. Entäs jos on vaikkapa työssä jossa yöllä valvotaan mutta ei ole koko ajan tekemistä. Esim. hoitotyö jossa potilaat osapuilleen nukkuvat suurimman osan työstä. Silloin voi olla netissä pysyäkseen valveilla.
        En ole kuitenkaan kyseinen kirjoittaja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      149
      13158
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9601
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      94
      9094
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      18
      7734
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      38
      6714
    6. 147
      6134
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      15
      3114
    8. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      391
      1189
    9. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1133
    10. YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet

      www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutos­neuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl
      Imatra
      84
      980
    Aihe