Kanalintu kannat 2011

Ryynäsen Topi

Tässä lintujahdin ollessa parhainmillaan päällä tuli mieleen mietteitä lintu kannoista tänä vuonna.
On kyllä pakko sanoa että onkohan tämän uuden Riistakeskuksen tai mikä lie onkaan alkutaipaleen myyntivaltti se että todetaan maassa olevan just nyt "huippu" lintukannat. Teerikin on rajoittamaton koko maassa ensimmäisen kerran varmaan kahteen vuosikymmeneen.

Voisin olla kyllä omin silmin nähneenä erimieltä näistä huippu kannoista.
Olen liki kolmekymmentä vuotta metsästänyt kanalintuja ja pääasiassa koti seudulla entisen pohjois-hämeen alueella.
Täälläkin on kuulemma nyt huippu lintukannat. No on se ollut suurempi muutama vuosi sitten. Totta on se että ilokseen metso kanta on kasvanut ja lintuja näkee kohtuu hyvin pomppulintuina metsällä, syys soitimella, haavoissa ruokailemassa ja tien päällä kiviä syömässä mutta teeri kanta on vähintään puoliintunut viime vuodesta. Pomppulintuna teeriä ei lähde käytännössä ollenkaan ja syys soitimelle jonne vielä viimevuonna saapui 25-50 lintua aamussa on tänä syksynä saapunut 4-10 lintua vain. Viimevuonna myös pomppulintuja lähti tasaisesti marjakankailta mutta nyt teeret ovat täysin hukassa. Eikä tämä koske pelkäistään tätä aluetta vaan samaa kuullut muualtakin. Suomessa on niin alue kohtaisia eroja lintumäärissä ja metsästykseen liittyvissä kysymyksissä joten jos tämän alueen teerikanta siirrettäisiin esim lappiin olisi teeri tällöin lapissa ehdottomasti rauhoitettu. Nyt saa metsästää oli kanta olematon tai runsas.

Kävin myös lapissa vasta viikon lintujahdissa ja odotin tietenkin kun Riistakeskuksen puheet oli niin myyviä että totta lintuja on niin että nokat yhteen kolisee.
Ei helvetti sanon minä. Sielläkin kymmenen vuotta kulkeneena ja verraten vuoden 2003-2006 aivan käsittämättömiin lintumääriin oli kannasta siihen verraten jäljellä vain murto osa. Ja etelän herrat hehkuttaa että nyt kannattaa ampua paljon ja kaikkea. Em vuosina lintuja lähti joka paikasta parinkymmenen metrin välein ja metso ja teeri kanta oli aivan uskomaton. Riekkojakin parhaillaan 50kpl parvia. Nyt sai kävellä ketjussa välillä puolikin päivää karkuuttamatta linnun lintua mutta toisaalla taas saattoi olla paljonkin siiveniskuja. Todella paikoittaisia lintumääriä.
Positiivista oli se että koppeloita ja akkateeriä oli havaituista linnuista suurinosa ja odotettavissa tuluviin vuosiin saattaisi lintukannat olla kasvussa mutta millä ihmeen perusteella sodankylässä saa riekkoa pyytää koko kauden. 8-10 tunnin päiväkävelyllä lintukankailla, jängillä ja taimikoissa ja keskimäärin yksi tai ei yhtään riekkoa hyppäsi lentoon kolmen miehen ketjusta/päivä. Pinta alaan nähden riekot ovat todella olemattomissa. Oli vielä 6-7 vuotta sitten hienoa pöllytellä jopa kymmenien riekkojen parvia tasaisin välein lentoon.

Mikähän ihmeen vaalimainos tämä "runsas" lintukanta todellakin on tälle uudelle Riistakeskukselle. Tätä menoa ei puolessa suomessa metsästetä linnun lintua enään ensi syksynä.
Ihmettelen vielä uutta mahtavaa systeemiä laskea linnut paria viikkoa ennen jahtikautta. Kyllähän sen jokainen tietää että poikueiden ollessa koossa ja nämä laskettua huononkin kannan aikana tuottaa riistakolmio tavattoman määrän lintuja neliökilometrille vaikka kolmiolla ei törmäisi muuhun kuin siihen yhteen kymmenen teeren poikueeseen ja vaikkapa viiden linnun metso poikueeseen. Tilastot komistuu kun kappale määrää löytyy mutta eihän poikueet kerro totuutta lintujen määrästä neliökilometrillä. Suuri osa poikaslinnuista kuolee viimeistään ensimmäisenä talvena ja todellinen lintu määrä saataisiinkin laskemalla linnut talven jälkeen ennen soidinkautta. Jos ja kun tämä uusi ja mahtava todellista lintukantaa muuttava poikue laskenta jää käytäntöön pitäisi yksi poikue laskea vain yhtenä lintuna ja tämän mukaan laskea lintukanta neliökilometrille eikä hehkuttaa hirveitä lintumääriä ennen jahtikautta. Vielä kauniimmat tulokset saataisiin kun kaikki justiin lentokykyiset untuvikot laskettaisiin kesäkuussa. On lintua neliökilometrillä silloin juu mutta tästäkin saa enemmän kuin puolet sitten miinustaa syksyn tullen.

Perseelleen menee mutta menköön ja miettiköön tämä uusi ja mahtava riistakeskus käytäntöjä vähän uudestaan. Hyvinhän ne rajoitukset ennenkin pelas pienempien piirien tekemänä. No paluu arkeen ensi syksynä voi olla aika karu monellekin linnun pyytäjälle kun "pikkasen" on edellis vuonna oltu polleaa poikaa ja isoa riistakeskusta.

9

560

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oulusta hellou

      Itse samaa mieltä, että teeriä on vähän verrattuna aiempiin vuosiin. Koppelooita paljon ja niitä porukka sitten ampuu, vaikka rauhoitettuja ovat!

    • keski-suomesta

      joo kyllä huippukannoista on turha höpistä paikalliset erot niin suuria

    • Hävytöntä hommaa

      Meilläpäin porukka lahtaa koppeloita, jotka todellakin on rauhoitettuja.

    • säästeliäästi

      Pudasjärvellä ei ainakaan ole näkynyt vuosiin näin paljon teeriä kuin tänä syksynä.

      • turvenuijja pudiksel

        Eikä koppeloita. Onhan nuita tullut raanaan ammuttua jokunen.


    • jyvähukassa

      Posion ja Kuusamon rajamailla kolme päivää metsällä. Saalis viisi teertä, kaksi pyytä ja koppelo. Enempikin olisi voinut ampua. Viimeksi 15 vuotta sitten saman tasoiset lintukannat. Kannat vaihtelevat alueittain aika voimakkaasti. Kaveri kävi kainuu suunnalla ja ei ollut kehumista lintukannoissa.

    • kobelo

      Jaa ammuit sitten rauhoitetun linnun?

    • Tyhjänpuhuja

      Kyllähän poikueet tahtovat kadota koirilta ja koirattomilta miehiltä ja ketjuilta syksyinä, joina on marjoja, varsinkin mustikkaa pitkään ja melkein missä vain, lisäksi monenaikaisia poikueita kuin on tänä syksynä. Kun teeret siirtyvät puolukkaan, ne ovat yllättävän usein päivällä aukkohakkuilla, jos siellä on marjaa .Metso siirtyy mielestäni syksynä, jolloin on ollut hyvin mustikkaa melko varhain havulle eikä pahemmin puolukasta perusta, vaikka toisin kylläkin väitetään. Ruskainen metsä ja vaihteleva sulkiminen vaikuttaa eri vuosina tosi paljon siihen, kuinka linnut lymyävät; alkusyksystä eivät joskus edes koiraa pakene kuin vasta viime hädässä, näin ei ollut tänä syksynä. Vuosi sitten lintuja näkyi paljon hiekkateiden varsilla, koska ravinto oli karkeampaa, tarvittiin jauhinkiviä, ei ollut marjoja. Valitettavasti tieltämetsästys ei näytä vähenevän. Poliisi, MH:n valvojat ja Rajavartiosto suorittavat VALVONTAISKUJA kuin rikollisia jahdattaisiin. (Ennalta ilmoitettuina päivinä). Eläkkeellä oleva valantehnyt riistanvartija kertoi, ettei edes nuotiota viitsineet terhdä, metsästäjien nuotioilla kahvit keitettiin ja makkarat paistettiin, keväisin hangilla kelkkailtiin: piknikkiä tuplapalkalla. Tulos : Pari merkkaamatonta verkkoa, syksyllä muutama , joilla luvat toisen takin taskussa kotona. No, se aiheen vierestä, eivät ole pariin syksyyn teeretkään kukertaneet saati metsot soineet, vaikka kyllä lintuja on. Olisiko nytkin tämä tosi lämmin alkusyksy osasyy.Viisas se,joka syyt tietää...

    • hutikuti

      Mitä se tuo kobelo hourii? Sekä Posion, että kuusamon alueella koppelon/metson metsästys sallittu, ellei seura ole rauhoittanut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      53
      3308
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      1064
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      910
    4. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      20
      870
    5. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      800
    6. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      734
    7. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      44
      694
    8. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      27
      692
    9. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      627
    10. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      27
      613
    Aihe