Olen kahdesti nänyt livenä tän jäbän
Kerran Karjasillan Kodin Anttilan musaosastolla jollain nimmarikeikalla tän bongasin. Kovin sillä kädet tärisi siinä. :( Vaikutti aika jännittyneeltä ja varautuneelta.
Tokan kerran näin viime kesänä keikalla Beat Festissä. Olin Yamaha Custom-kerhon kokoontumisajoissa Karjalohjalla ja päätin käydä tsekkaamassa samalla mikä meno tuolla festarialueella oli. Jengi tuntui diggaavan ihan kybällä Tapsasta. Ja mikäs siinä. Helevetin kova artisti. Arvostan Vaikken vannoutuneena hevimiehenä niin en tuosta hänen edustamastaan musatyylistä välitäkkään. Mahtava ääni sillä kyllä. Ei irtois multa laulu tolleen.
Tapsan bongannut
L.R Kosonen
2
138
Vastaukset
- janskuli.
Vieläkö Tapsa on yhtä retee kuin nuorempana vai onko saanut nöyryyttä ( ja viisautta) iän mukana ?
- tere!!
Kyllähän minäkin olen Tapsasta kaikenlaista juttua lukenut ja kuullut puhuttavan kiukuttelusta, omahyväisyydestä ja sunmuusta, mutta kun hänet nyt muutamia kertoja olen keikalla livenä päässyt tapaamaan, niin on jäänyt vain ja ainoastaan positiivisella tavalla mieleen. Ystävällinen, huomaavainen ja kohtelias hän oli yleisölle ja laulunsa oli mitä hienointa kuultavaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745339Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy20710873Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369701Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858518Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03210Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282212- 361602
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261500