Kuinka pahalta voi tuntua lapsen menettäminen vaikka se ei oli oma?? Voin kertoa että se tuntuu todella pahalta. Menetämme lapsen joka on asunut kanssamme 3 vuotta koska hänen äitinsä on päättänyt ottaa hänet luokseen. Meille jää kyllä kaksi muuta lasta jotka käyvät koulunsa loppuun täällä koska ovat ne täällä aloittaneet mutta silti se tuntuu todella pahalta luopua nuorimmaisesta jonka kehitystä ja kasvua on katsonut yli puolet tämän hetkisestä elämästä. Lapsi ei haluaisi lähteä mutta koska emme kumpikaan mieheni kanssa ole lapsen biologisia vanhempia miehelläni on vain oheishuoltajuus emme kykene pitämään puoliamme ja lapsen puolia asiassa että jäisi asumaan luoksemme. Tällä hetkellä lapsi itkee aamuisin kun herää ja iltaisin ennen nukkumaan menoa että ei halua muuttaa äidin luoksen. On surullista katsoa kun lapsi kärsii asiasta jossa meillä ei ole päätös valtaa. Vielä rankempaa tulee olemaan lähdön jälkeen kun kaksi isompaa lasta kaipaa sisaruksensa perään. Lapset ovat tottuneet asumaan yhdessä ja se ei tule enään olemaan mahdollista. Itku kurkussa joudumme luopumaan rakkaasta lapsestamme.
En tarvitse minkäänlaisia kommentointeja asiaan, haukkuja enkä osanottoja.
Halusin vaan avautua koska harmittaa niin paljon.
En tarvitse minkäänlaisia kommentointeja asiaan, haukkuja enkä osanottoja.
Halusin vaan avautua koska harmittaa niin paljon.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eihän sen tarvi olla lopullinen ero. Eikö lapsi voi tulla käymään?? Ihan samoin kun perheessäkin että omat lapset muuttaa omilleen, mutta tulevat käymään.
Siis mitä, nyt en ehkä ymmärtänyt oikein? Teillä on ollut huollettavana lapsi joka ei ole miehesi lapsi, eikä sinun, mutta on miehesi eksän lapsi? Niinkö?
Miksi muksu on ylipäätään ollut teillä? Miksi äiti ei ole aikoinaan hänestä välittänyt? Missä on lapsen oikea isä? Jos miehelläsi on kuitenkin huoltajuus lapseen, eikö hänen sanansa paina mitään, vaikka äiti ei aikaisemminkaan ole lapsesta kyvennyt huolehtimaan? Miski kasvattaisit käenpoikaa?
On kokemusta. Hoidimme toisen lasta 3 vuotta. Oireilevasta lapsesta kasvoi normi teini. Hänellä oli ( ja on edelleen) läheiset väliit perheemme muihin lapsiin.
Valitettavasti lapsen biolooginen isä yks kaks yllättäen haki lapsen luokseen. Seuraukset olivat karmeat; peruskoululainen humalassa koulussa, näpistelyjä, seksisuhteita yms.
Lapsi huostaanotettiin ja sijoitettiin laitokseen. Nyt hän on jo täysi-ikäinen. Opiskelee ammattia. Väillä hoitaa asiansa moitteetta.
Mutta. Ehkä joskus annan itselleni anteeksi, etten taistellut lapsen puolesta. Lapsen etu ja lapsen paras oli jo tuolloin, kun biolooginen isänsä hänet haki luokseen, nähtävissä.
Voimia teille kaikille, jotka kamppailette epätyypillisten perheiden kanssa ! Sydän, joka rakastaa on paras elämän ohje !