alkaa vaatimaan meiltä enemmän kuin ennen,,,, nuorempana, oli kevät väsymys ja oliko syys väsymystä mutta nyt alkaa olemaan jatkuvaa pientä väsymystä, ennen jaksoi painaa työstä työhön mutta nyt keho vaatii myös lepoa, olettekos huomanneet,ennen riitti päivä torkut vain ja nekin lyhyet,
mutta nyt tuntuu kuin olisi jatkuvasti pientä väsymystä ja vaatisi vain mennä vuoteeseen lepäilemään, mutta laitetaan vastaan, ei anneta periksi jos nyt tälläiällä annetaan periksi niin sitten petaamme omaa petiämme valmiiksi, että sinne jäädään sitten vaan koko loppuiäksi.
Tällaiset palvelutalot ja vanhain kodit ovat mielestäni väärällä tiellä kun makkuutetaan vanhuksia ja ei ole mitään toimintaa, joka pitäisi virkeänä ja sitten muutaman vuoden päätä vanhukset ovat autettavissa joka sortilla. jos vanhuksille uhrattaisiin aikaa,,,, kuntoutusta,,,,pidettäisiin liikkeellä, ja pienimuotoista tekemistä, ja aamuisin vähän venyttelyä niin eihän hoitohenkilökuntaa tarvitsisi sitten niin paljoa ollakkaan kun vanhukset olisivat omatoimisempia itse, eikä siirtyisi heti petipotilaaksi, jossa hoitohenkilökuntaa tarvitaan yhä enemmän. kun nykyään puhutaan että hoitajia on liian vähän,
Siksi pitää meistä jokaisen huolehtia itse että lähtee liikkeelle joka päivä jos ilmat antaa myöden, ja kun kankeus vielä lisääntyy, niin on entistä vaikeampaa, mutta senkin eteen voi tehdä venytelemällä itseään ja tekemällä joitakin pieni muotoisia voimistelu liikkeitä aamuisin kotona, kun aikaa on.
Mitenkä te olette kohdanneet tämän iän tuomat ongelmat ja suhtautuneet siihen.
mutta nyt tuntuu kuin olisi jatkuvasti pientä väsymystä ja vaatisi vain mennä vuoteeseen lepäilemään, mutta laitetaan vastaan, ei anneta periksi jos nyt tälläiällä annetaan periksi niin sitten petaamme omaa petiämme valmiiksi, että sinne jäädään sitten vaan koko loppuiäksi.
Tällaiset palvelutalot ja vanhain kodit ovat mielestäni väärällä tiellä kun makkuutetaan vanhuksia ja ei ole mitään toimintaa, joka pitäisi virkeänä ja sitten muutaman vuoden päätä vanhukset ovat autettavissa joka sortilla. jos vanhuksille uhrattaisiin aikaa,,,, kuntoutusta,,,,pidettäisiin liikkeellä, ja pienimuotoista tekemistä, ja aamuisin vähän venyttelyä niin eihän hoitohenkilökuntaa tarvitsisi sitten niin paljoa ollakkaan kun vanhukset olisivat omatoimisempia itse, eikä siirtyisi heti petipotilaaksi, jossa hoitohenkilökuntaa tarvitaan yhä enemmän. kun nykyään puhutaan että hoitajia on liian vähän,
Siksi pitää meistä jokaisen huolehtia itse että lähtee liikkeelle joka päivä jos ilmat antaa myöden, ja kun kankeus vielä lisääntyy, niin on entistä vaikeampaa, mutta senkin eteen voi tehdä venytelemällä itseään ja tekemällä joitakin pieni muotoisia voimistelu liikkeitä aamuisin kotona, kun aikaa on.
Mitenkä te olette kohdanneet tämän iän tuomat ongelmat ja suhtautuneet siihen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
eminen on vaikeaa.
Se on kuolema joka meitä lähestyyy vääjäämättä joka päivä on päivä lähempänä, voimat hiipuu vaikka mitä tekisi, sydän alkaa toimia sekavasti rytmihäiriö ylläättää silloin tällöin, nivelet kuluu vaikka syö lääkkeitä, olen valmistautumassa vanhuuteen kaikkine kipuineen, toivottavasti luoja vie äkkiä yllättäin pois, pyörtys vaan ja siinä se elämä sitten oli, näin toivon, siihen asti juoksen näitten kipujenkanssa päivästä toiseen.
Tulin juuei terveydenhoitajan vastaan otolta, mun pitäs oppia syömään oikein, vähän kahdentunnin välein, mutta kuinka sen opin, tarvis tosi lujaa luonnetta oppia uusi rytmi elämään.
Ei saisi mennettää elämisen halujasi, vaan on kaikin keinoi pyrittävä jokaisesta aamusta ja päivästä tekemään siedettäviä, jopa hyviä, ja löydettävä se polku jota kuljemme, suopealla mielellä, vaikka olo onkin vähän kivulias.
Eikä kuolema ole paha asia, sen kohtaa jokainen kerran, mutta ei kannata jäädä odottamaan, vaan elää päivä kerrallaan nii hyvin kuin on mahdolista.
Pidät hankalana, joka kahden tunnin päästä ruokailua, tai jopa vaikeana, mutta minusta tuntuu että sinä vaan luulet että et pystyisi siihen, mutta kaikki on helppoa kun siihen totuu.
Elämän valoa ja iloa kanssasi, kun kuljet tietäsi.
Tämän aloituksen lukiessani, otin käteeni Jörg Zinkin pikku kirjasen - Vanhenen mielelläni -. Siinäpä on viisauden sanoja kerrakseen luettavaksi.
"Ei ole itsestään selvää, että ihminen vanhenee mielellään, tiedän sen. Voimat vähenevät, aistit väsyvät, tulee sairauksia, kipuja.
Alakuloisuus hiipii sydämeen, pelko siitä mitä on tulossa.
Ja sittenkin olen toista mieltä. Vanheneminen on elämän neljäs vuodenaika.
Haluan tutustua siihen."
Haluan ottaa elämän vastaan päivän kerrallaan rauhallisena ymmärtäen ne rajoitukset, jotka ikävuodet ovat tuoneet tullessaan. Sisäinen minä, onko se muuttunut jotenkin? Ainakin luulen että siitä on tullut malttavaisempi, kärsivällisempi ja hyvin realistinen.
Minulle 70 vuotta on ollut jonkinlainen raja, jolloin tajusin vanhentuneeni fyysisesti. Tai ainakin olen sen itselleni tunnustanut.
Tutustutaan nyt vaan vanhuuteen oman luonteemme tavoin, mikäs siinä.
"Etsi ja löydä:
päivästä parasta,
viikosta valoa,
kuusta kultaa,
vuodesta väriä."
Sonja Hara
Onhan se niin kun tulee ikää lisää riittävästi niin sitä ihminen niinkuin huomaamattaan alkaa seestymään ja ei kaikki olekkaan niin vaikeaa kuin nuorempana luuli.
Sanoit Katleija hienosti että elämässä on kuin neljä vuoden aikaa ja nyt olisi se neljäs, se oli vertauskohteissa oikein hyvin oivalletu,
ja katsotaan nyt sitten loppuun asti, kuinka kaikilla järjestyy elämä.
On se otettava vastaan mitä annetaan, mutta kukaan ei varmaankaa ottaisi suosiollla vastaan vanhuutta jos olisi valinta mahdolllisuus,
tai kuka sen tietää?
Tunteen purkaus :
Kävin leikkauttamassa hiukseni ja nyt ne on kynitty aivan liikaa vaikka selitin kuinka leikataan, onneksi ne kasvaa.
Onhan ne vuodet lisääntyessään antaneet painavat jalat, aamuisin reilusti laiskuutta, silmät kuivuu ja olisi listaan lisättävääkin, riittää nuokin.
Tänään piti mennä uimahalliin, niin piti vaan laiskuus ja joku näverkutiainen saivat muuttamaan ajatukseni.
Huomenna tulee sitten mentyä jo aamusta siellä tapaan pojan tyttären heillä on aamusta radat käytössä, me mummit vaan ihailemme ja kilpaa keskustelemme näistä nuorista kun juoksemme kuka vöillä kuka ilman.
Sisäpiirin kokoontui vasta viime viikolla ja siellä jos missä saa sitä kaivattua energiaa virtaamaan akkuihin.
Jokaisella on jotain mukavaa kertomista tai kysyttävää se on ihmeellinen asia miten muistikin paranee niillä istunnoilla.
Olen vahvasti sitä mieltä että kehon tuntemuksia seuraten kun väsyttää lueskelen ja nukahtelen, virkeä mieli vie yleensä metsäpolulle tai kankaille järven rantaan.
Olen nauttinut tästä vapaasta elämästä, mennyt ja tullut aina en edes muista omia sairauksia, siinä ne kuitenkin mukana kulkee.
Kukkahameelle sanoisin että kyllä se laiskan suoni vetää minullakin aina joskus, mutta kun alkaa vaan touhuamaan niin kyllä se siitä tokenee.
Ymmärsin että sinä nukahtelet ja lueskelet päivän mittaan useastikin, ja yöt nukut hyvin,,,, varmaankin....
Kun kerroit että nautit tästä vapaasta elämästä, niin taas päättelin että taidat olla leski,
Ei näihin minun päätelmiini tarvitse vastata, mutta kun nautiskelet vapaasta elämästäsi niin voin sanoa että vapaa elämä eli( yksin asuminen) on ylellisyyttä.
On se niin kivaa kun ei tarvitse huomioida toista ihmistä joten on vapaa tekemään, mitä itse haluaa.
Vasta seitsenkymppisenä tutustuin kuntosaliin, nyt jo viisi vuotta olen käynyt siellä hikoilemassa. Nämä kaupungin kuntosalit ovat uimahallien yhteydessä ja ovat meidän vanhempien ihmisten suosiossa.
Kun tunnin tauotta laitteissa äheltää, niin hyvää se tekee lihaskunnolle sekä verenkierto elimille, silläei se hiki helpolla heltiä. Aina en jaksa mennä enää uimaan sen tunnin jälkeen.
Lihaskunnon ylläpito on tärkeä että jaksaa tehdä ne askareensa ja liikkumiskyky pysyy hyvänä. Hyvässä kunnossa olevat lihakset tukevat kulunutta tukirankaa.
Toinen tärkeä asia on sosiaalinen kanssakäyminen ihmisten kanssa. Olkoon se sitten sukulaiset, ystävät tai erilaiset tilaisuudet, jossa tapaa ihmisiä. Kovasti ne mieltä piristävät.
Ei pidä jäädä syyttämään yhteiskuntaa, kun se ei minulle palvelujaan järjestä, oma apu on paras apu.
Kai se on pakko myöntää, että vaikka mieli on nuori, joskus jopa lapsellinen, niin kroppa ei ole enää yhtä vetreä kuin se oli 10 vuotta sitten
Kaikenlaatuinen urheilu olisi tarpeen meikäläisillekin, mutta vain vähemmässä määrin
. Ja jonkun pitäisi vain määrittää mitä se "vähän" tarkoittaa tässä iässä
Minä olen vain sattunut jättämään kokonaan pois jumppailun, jopa ilta ja aamuverryttelyt lattialla.
Se tosin johtuu siitä että jos menen lattialle seljälleni en enää pääse sieltä ylös.
Nyt vain kaikenlainen haaveilu antaa mahdollisuuden elää nuoruuden unelmia.
Ei ole mahdollisuutta päästä uimaan, kun ei ole lähelläkään uimahallia ja autokin puuttuu.
Ei ole seuraa muuta kuin yksi kuuro jonka kanssa ei voi jutella hänen kuulohaittansa takia . Oikein vanhanaikainen kun on ollut ei monista kehotuksista huolimatta ole mennyt tutkituttamaan korviansa ja nyt on liian myöhäistä.
Kroppaani sekä sieluuni olen saanut vuosikymmenien myötä ikuiset arvet, pahimpana on juuri tämä yksinäisyys.
En pelkää kuolemaa, kipua ja tuskaa pelkään.
Joskus iltaisin oikein toivon (kuten varmaan täällä moni muukin)ettei aamulla enää heräisi.
Hain palvelutaloon ajatellen että siellä olisi jotain seuraa ja ohjelmaa, ja yhteydet kauppoihinkin olisivat paremmat, mutta ei ole toivoakaan sinne pääsemisestä.
Toisinaan kyllä ajattelen, pärjäisinkö toisten seurassa enään kun olen täällä neljän seinän sisällä lorvinut jo liian pitkään.
Mutta se niistä harmeista , odotellaan vaan parempaa aikaa. Ja onhan meillä kuitenkin hyvin kun on katto pään päällä, kaikilla ei ole sitäkään.
Huomenta Mariamaija ja kaikille muillekin,,, huomenet.
Luin kirjoituksesi taas vaan uudelleen, ja on tullut mieleeni, että sinä olet antanut jollakin tavoin periksi ja lopettanut mitä pitäisi jatkaa, kuntosi eteen.
Sinä kerroit vaan nekatiivisiä juttuja, niin tulee mieleen että et kai vaivu miettimään vain sellaisia asioita, se jos mikä, masentaa sinut.
Aloita uudelleen aamuvenyttelyt ja mieti oikein liikkeitä joita voit tehdä , älä rehki ettet venähdytä paikkojasi, vaan rauhallisesti, niin huomaat miten se mieltäkin piristää, kun tunnet itsesi notkeammaksi.
Katleijakin antoi sinulle vinkin, niin kokeilehan sitäkin,
Enpä tässä nyt muuta osa sanoa, kuin että älä anna periksi, vaan koeta jatkaa kuntosi eteen.
Aloita jo nyt aamulla olemalla aloitteellinen ja pirteä.
Sisareni anoi palvelutaloon useana vuonna, hänellä on useita pitkäaikaissairauksia ja lääkkeiden säätelyn ja itsehoidon kanssa oli kiikun kaakun. Usein kävin laittamassa lääkkeet viikoksi tai kahdeksi ja autoin missä voin, paljonhan sitä voi järjestää ruokia ja listata tärkeimmät menot.
Sitten hänelle sattui tapaturma ja joutui sairaalaan, kahden viikon makaaminen vuoteessa heikensi paljon elintoimintoja ja liikkumista, niin hänet sijoitettiin sitten palvelutaloon, ja hän viihtyy siellä.
Tässä lähellä on palvelutalo jossa usein poikkean syömään lounaan, olen tutustunutkin asukkaisiin ja joskus jopa jäänyt sinne juttelemaan, virkeitä ovat ja pitävät virikkeenä kun joku muukin juttelee kun vain asukkaat keskenään.
On minulla vielä yksi 'vanhus' jolle käyn kaupassa ja juttelemassa, joskus myös ajellaan yhdessä jonnekin ihailemaan paikkoja.
Olen sen verran vilkasta laatua vieläkin etten tykkää paljon istuskella kotona, joka päivä jonkinlainen rengasmatka ystävätten kanssa vuoroin, siten jaetaan hurvittelubensat.
En tunne itseäni ainakaan vielä yksinäiseksi, on sen verran menoja, tapaan ihmisiä ja juttuakin riittää ja tietysti juttukavereita.
Me olemma palstalaiset niin eri tlanteissa kukin, ikähaarukkakin samoin terveydentila on erilainen. Toisen liikuntaharrastus ei kertakaikkiaan luonnista toisella, samoin kulkeminen kodin ulkopuolisissa harrastuksissa.
Mariamaija, keksin sinulle mukavan liikunnan. Osta urheiluliikkeestä jumppakuminauha. TV:tä katsellessa voit tehdä sen avulla monenlaisia harjoituksia. Esim. laitat lenkin alan alle ja teet hauiskääntöjä vuorokäsin. Kuminauha antaa sopivan vastuksen liikkeelle. Voit keksiä lukemattomia jumppaliikkeitä sillä.
Aamulla nojaat lipastoon ja nouset varpaille ja nostat polven leukaan ja heität jalan taakse niin kauas kuin saat. Voimien mukaan liikutaan ja käydään ulkona happea haistelemassa.
Huomasin jo heti tämän ketjun tultua ,että tuonne en minä ainakaan kirjoita.
En anna periksi että olisin mikään vanhus.
Nyt kun luin nämä kaikki kirjoitukset ,huomasin, että kyllä minä kuulun siihen samaan joukkoon .
Mutta säryt jotka on minulla on ,ovat tulleet työsstä
Sitä vaan kadun, että tein niin pitkään sitä hommaa. 65 vuotiaana sanoin että nyt se riittää.
Ja hyvin on aika kulunut.
Hommasin heti tän tieksikan ja tämäpä vasta olikin kiva lelu ,
.Poika vaan huomas, että istuin päivät pitkät tämän vieressä ,ja osti sen Jerrycottonin minulle .
He --lapseni kehuvat , että se on saanut minut pysymään virkeenä ja liikuntakykyisenä. Tiedä häntä.
Olinhan jo kerinnyt eläkkeelle päästyäni innostunut matkustamisestakin .
nyt se on sitten jäänytkin . kun on toi jerrycottoni.
ariamaijalle piti sanomani ,että älä mene voimisteleen lattialle , sänkynpäällä on kiva venytellä , ja ajaa polkupyörällä Kintut vaan ykös ja antaa hyrista.
U.M :lle
Mennään vain eteenpäin mieli virkeänä ja reippaana, eiks jee?
Eikä kuunnella pieniä jomotuksia tai kolotuksia.
Tähän nostan peukun.
Näin me teemme --
Joku on sanonut, että kun oikeen jomottaa on keksittävä jokin itseä kiinnostava tekeminen ,vaikka hakea mieleistä musiikkia ,tai tehdä jotai hyvää suuhunpantavaa. se helpottaa hetkeksi .
Ei se makoamalla parane .
Joku on sanonut että selkäsärytkin vaan pahenee jos rupee niitä potemaan sänkyssä.
Kiitos Monoca kun laitoit tämän ketjun.
Me ollaan saaatu huojentaa taas iseämme kaikilta mikä mieltä painaa ..
Helpottaa kummasti!!
Huomenta
Susmorsian pyyteli anteeksi pitkää vuodatustaan,
Minä pyytelen anteeksi negatiivisia kirjoituksiani,
Olen huomannut jo aiemmiten etten omaa taitoa iloisesti suhtautua elämän anteihin, meillä kaikilla kun on omat virheemme.
Enhän minäkään jokaisen kirjoituksista löydä minkäänlaista positiivisuutta, kaikilla on erilainen elämän mahdollisuus ja niistä täällä paljon kirjoitetaan.
Mutta koska en ole mikään asiantuntija missään asiassa, niin kaikkea sattuu.
Katsonkin tarpeelliseksi aloittaa oman "päiväkirjan" pidon, siinä opin löytämään omat virheeni , enkä julkisesti häiritse ketään..
Päin vastainen oli tarkoitukseni mitä sinä ymmärsit, olen pahoillani.
Voi mariamaija . Kyllä me ikäihmiset ollaan kaikki samanlaisia ,toisena päivänä ollaan siipimaassa --mutta jostain kummasta syystä taas huomaamme , että eihän se minua yksin koske ,me ollaan sellaista seurakuntaa , että ei ole muuta kun mennään vaan päivä kerrallaan .
Kyllä ei anneta periksi.
Minulla on kanssa ollut kaikenlaista elämän varrella jota kaikkia ei täälä ole voinut kertoa .
Mutta jos olis hyvä ystävä voisi siittäkin paineesta menneisyydessä helpottaa" iltaa kohden"
Jostain syystä lapset eivät ole ne ihmiset joillekka voisi näitä aikoja puhua , ja joskus olen ajatellut ihan mennä asiantuntian, jonkun Psykiatrin puheille.
Huomenta! Taidan niitä aamuvirkuimpia olla, tuossa neljän kieppeillä heräsin ihan virkeenä, joten nousin.
Siis iästä puhe. Ikä numeroissa on outo asia, jos siihen syventyy....ihan totta en ollenkaan ymmärrä olevani "vanha", ikää numeroissa on vaikeaa ajatella. Siksipä en ajattelekaan. Ehkä vuosi sitten oli jonkinlainen kriittinen pysähdysaika, kun pakosta piti todeta numeroikä, joku "pölvästi" onnittelukortissaan muistutti siitä pyöreitä täyttäissäin Aika ikävä kokemus oli silloin, kun rupesin tutkiskelemaan naamaani niinkun silleen ulkopuolisen silmin, vähän järkytyin kyllä.
Onneksi se vaihe meni aika pian ohi, nyt en tutkiskelekaan enää.
Mutta aatelkaas, jos joku kouluaikainen ystävä tapaisi noin 55 vuoden jälkeen siis ja sanoisi...etpä oo muuttunu yhtään...se ois kyllä vielä kamalampaa!
Mariamaijalle sanoisin, että sisäisesti oon kyllä tutkinut minäkin itteeni enemmän kuin ulkoisesti, huomannut jopa positiivisia piirteitä ittessäni täällä palstakirjoittelun ansiosta, vähän kerrassaan oon kehittynyt minäkin, en ole päiväkirjaa koskaan pitänyt.
Ihaillen voi katsoa tässä palvelubussissamme, jolla minäkin käyn Hervannassa päivittäisillä kauppa-asioillani, kahta satavuotiasta mummelia, jotka ovat virkeempiä kuin monet huomattavasti nuoremmat ja lempeän kauniisti ikä tuonut rypyt kasvoille. Mutta ihan ilopillereitä ovat bussissamme.
UM...varaa toki aika jollekin psykiatrian terapeutille, ehkä itte psykatri ei ole tarpeen, voivat olla ihan liikaakin koulutettuja ja sillä tavalla vieraantuneempia tavallisesta elämästä. Olen minä kolunnut tämänkin puolen läpi, käynyt haastamassa. Joillekin voi tehdä hyvää saada haastaa asioista, joista ei kenen kanssa tahansa puhu. Minulle kyllä selvisi haastamisten jälkeen, että on ihan sama, kelle haastan....vaikka ukkomustilaiselle, kuhan vaan voi haastaa.
Sitäpaitsi vuosia sitten käytyäni mielenterveystoimistossa "purkautumassa", sanoi eka kerran jälkeen psykologi....etten tarvitse varata aikaa seuraavalle käynnille, ei minulla kuulemma ole mitään "ongelmia", on jonoa tosi tarvitsijoilla. Minut siis heitettiin ulos...melkein.
Joka tapauksessa olen yhteiskunnan antamat mahdollisuudet kokeillut elämän vaikeissa tilanteissa ja todennut, että minulle parhaiten sopii tällainen "oma terapia", esimerkiksi kirjoittaminen on varmasti hyväksi.
Jotenkin tuntuu, että alan olla ns. selvillä vesillä...alkaneeko seestynyt vanhuus, no ehkei ihan vielä...on vielä selvittämättömiä asioita tään nykyisen nuoruustilankin kanssa !!!
Sitähän määkinoon aatellu,nääs ne käynnit semmosen sykiatrin kanssa maksaa maltaita. --mulla on kyllä muutama hyvä ystävä. jottenka kanssa voitais jutella --täytyy vaan hankkia pari pulloo hyvää viiniä ja juustoo y,m pikkuhyvää. Taitaa se juttutuakio tulla havemmaks ja ajaa saman asian .
Kiitos vaan Sus ...osanoteosta.
Kyllä minä sanoisin Ullamirjamille, että olet toiminut aiva oikein kun et ole täällä avautunut kertomaan asioistasi, juuri niistä joita pidät elämäsi tärkeimpinä.
Minäkään en usko että tarvitset hyvää ystävää ihmeellisempää, asioidesi hoidon kannalta tarpeellisena, kuten itsekkin totesit, kun on hyvä ystävä johon voi luottaa, niin se varmaankin riittää pääasiahan on että saa purkaantua ja keskustellakin asioista.
Eikös sekin ole jo suuri huojennus,,,, mutta mistä löytää niin hyvä ystävä joka pitää suunsa kiinni , kun on selkänsä kääntänyt.
UM, eikös olekkin kummaa kun ei kaikesta voi lastenkaa kanssa jutella, vaikka niin luulisi, on määrättyjä asioita joita on paras jutella ventovieraan kanssa.
Siis vietä se viini-ilta ystävän tai ystävien seurassa, mutta tutki se maaperä tarkoin mihinkä kylvät ne " siemenet."
Gu morron UM, sen verran jatkan, että täällä Suomen puolella kyllä pääsee ihan ilmaiseksi näihin "henkisiin terveydenhoitoihin", omalääkärille kun puhuu,jos tuntee tarpeelliseksi, että haluais päästä haastamaan vaikkapa psykologin kanssa, niin sitte tämä varaa ajan.
No, ihan muillekin tiedoksi...monet turhaan arkailevat "hulluksi" leimaamistakin ja sinnittelevät itekseen, vaikkei muusta kuin jaksamisen paineista olisi kyse.
Ite kun niin loppuun ajettu olin välillä tässä nuoren elämän taistelussa mukana olevana, kokeilin sitäkin.
Parempi se näin on, mielestäni, kuin ruveta syömään ehkä psyykeäkin muuttavia "masennus" - pillereitä, niitähän lääkärit auliisti kirjoittavat, kiireissään oman vastaanottoaikansa lyhyyden vuoksi. Harvoin kuitenkaan on kyse oikeasta masennuksesta, siinä on kyllä niin vahvat tuntomerkit, jos alkaa vain sängyn pohjalla makailla.
No, itsehän päätöksemme teemme tarvittaessa avunkin hakemisessa, monelle voi olla ihan riittävää saada tyhjentää itsensä mieltä painavista asioista. Ja mielenkiintoistakin kokea, miten nämä psyyken ammattilaiset toimivat. Taisin käydä viitisen kertaa näissä istunnoissa, sain varmaan vinkkejä jaksamiseen, koska olin käynnit valmis lopettamaan itse.
Ei ole häpeä sanoa...en minä enää jaksa. Omia läheisiään ei voi mielestäni valittamisillaan rasittaa, ja sitäpaitsi ei ihan läheinen olekaan oikea auttaja, siinä on tunnepuoli niin lähellä, parempi ulkopuolisen ammatti-ihmisen kanssa haastaa.
Oman läheiseni auttamisyritykseen oli minun kyllä ryhdyttävä, koska hänellä ei ole ketään muita. Ja aikuisen ihmisen omasta tahdosta riippuu, meneekö ammattiauttajalle, ei ketään voi pakottaa. Nuorisopsykiatriaan on sitäpaitsi kamalat jonot...ainoastaan itsemurhan uhkan ollessa kyseessä pääsee nopeasti hoitoon, silloin otetaan laitokseen sisälle.
Jos on seitsemän vuotta eri lastensuojelulaitoksia joutunut kiertämään, ei totisesti taas laitokseen sijoittaminen olekaan paras ratkaisu...tavallissesta elämästä vierottaminen jatkuu. Koulukodit ovat jopa pahempia kuin vankilat.
Taas tuli kirjoitettua liian pitkästi, mutta kun minulle tämä on ollut ja on niin tärkeä asia.
Minulle yksi kerta psykiatrilla riitti.
Aikansa rouva kysellessään vain totesi, ettei minusta löydy mitään muuta kuin hivenen verran epävarmuutta.
Tiesin sen ennestään jo itsekin, mutta hyvähän tuo oli kun asiantuntija oli samaa mieltä.
Isälleni ja muille saman ikäisille ennen sotia oli eräs emäntä sanonut: Tämän päivän nuoret eivät jaksa mitään, kun minä olin nuori niin kauan tanssittiin ja vasta viiden aikaan aamulla ruvettiin naimaan.
Noooooh, en minä juuri tällaista vastausta odottanut, mutta iästähän tässäkin puhutaan.
Ennen oli miehet,,,,,
Mutta ,olihan se emäntä aika lailla oikeessakin , tiedähäntä . Naurattaa vieläkin.
Onneksi olin niin" kovahäppeemään" ja ujo vielä , kun ei ollut meidänkotona miestä ..meitä oli 5 naista ja minä nuorin ,niin että monasti ajattelin että minua ei ainakaan kukaan mies pääse höntittämään ---no sainhan äiditä sitten sellasen neuvon kun Naapurinpoika tanssien jälkeen pyysi saatille ," äiti käski sanoo että , Vainajia saatetaan ,. mutta tulihan hänestä sitten kyllä minun lasteni isä.
Sitä vaan kun aina huomaa, että emännät uhkaavat potkia ukkojaan 'persuun' sen takia kun väsyy liikoihin kotitöihin. Onko sekään ihan niin, että ukot ei osaa tehdä naisten hommia. Ja pääsiskö yksin muka helpommalla, kyllä ne silti tehhä pitää vaikka asuis yksin. Sitä mieltä kyllä olen kotiin pitäs saaha helpommin apuvoimia ennenkuin sairastutaan, olisihan se varmaan halvempaa kuin tyyrätä laitokseen.