Eli olen ollut viime aikoina melko runsaasti sellaisessa taloudessa jossa on kaksi kissaa, sekä koira ja aloin nyt miettiä voisiko oireeni johtua huonosta sisäilmasta. Eli ollut jo pidemmän aikaa voimaton olo, työssä jaksaminen on heikentynyt, sekä muutenkin ajatusmaailma on jokseenkin hidasta, eli suomeksi, ei oikein järki aina luista (työssä rasittavaa). Myös muuta oiretta ollut, eli päänsärkyä, vasen puoli kurkusta ollut hieman kipeä nieltäessä jo useita viikkoja, univaikeuksia on ollut ja vähän vapinaa käsissä. Lapsena olen sairastanut astmaa ja todettu silloin myös kissa-allergia. Olen jo miettinyt vaikka mitä vaihtoehtoa ololleni ja nyt mietin voisiko oireet tosiaan johtua vain tuosta sisäilmasta.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1162416Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???381501Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6431016- 106993
- 71962
- 97888
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686