Pimeä vuodenaika on taas täällä. Jalankulkijoiden, myös koiranulkoiluttajien pitäisi huolehtia näkyvyydestä. Törmäsin tien poikki kulkeneeseen talutushihnaan polkupyörällä kevyenliikenteen väylällä. Vahingolta vältyttiin, koska vauhtini oli vielä hidas. Tilanteessa oli paljon onnea mukana. Tulin tilanteseen pihasta joten vauhti oli erittäin hidas ennen törmäystilannetta ja huomasin koiran pimeydestä ihan sattumalta. Hihnan näki vasta kun se oli pyörän valon kohdalla.
Koiran ulkoiluttajat ja heijastimet
8
189
Vastaukset
- Uups..
Ajoneuvon kuljettajana pyöräilijän on huolehdittava siitä, että näkee eikä aja kenenkään päälle.
Tapaan joskus tuollaisen tilanteen (niitähän ei vain voi välttää kokonaan) jälkeen pysähtyä. Kerron koiran taluttajalle ihan rauhallisesti, että jommankumman on opittava kulkemaan samalla puolella. Jos koira ei opi, isännän on opittava.
Kerron myös, että jos minä törmään pyörällä siihen fleksiin, lemmikkiparalta todennäköisesi lähtee pää. Mustaa narua ei vain näe pimeässä asvalttia tai edes soratietä vasten.
Kokemus on opettanut varovaiseksi. Varsinkin kun pyörätiellä näyttää seisoskelevan joku ilman varsinaista tekemistä. Se yleensä tarkoittaa että jossain 5 metrin säteeellä on koira puskassa piilossa. Ja valmiina hyökkäämään ohittavan pyöräilijän perään.- IJPS14
Oikeassa olit siinä että talutushihna oli tumma väriltään. Vettä myös satoi kaatamalla. En ole säikähtänyt moneen vuoteen liikenteessä niin paljon.
- hau, hau
Jos piski on tien toisella puolella ja sen omistaja toisella, niin mahdollisessa onnettomuustilanteessa kaikki vastuu on koiranomistajalla. Jos fillaristi kaatuu hihnaan, niin kyllä se on koiranomistaja mikä joutuu kuvettaan kaivamaan vahingonkorvauksia varten. Ei kevytliikenneväylää saa tukkia sen poikki kulkevalla talutushihnalla. Mitä kyllä nykyisin näkee valitettavan usein.
- 37män
Fiksu koirantaluttaja ei ryntää poikkitien koiransa luo pyöräilijän eteen, eikä yritä vetää koiraansa itsensä luo samoin seurauksin.
Kannattaa siis heittää se kela koiran luo tai jos ei uskalla sitä tehdä niin kyykistyä ja painaa se naru tai hihna tien pintaan, jolloin pyörä kulkee sen yli eikä vahinkoa satu.
Nämä ovat tietysti vain hätäohjeita, sillä tosi fiksu koiranulkoiluttaja ei koskaa laske koiraansa tien toiselle puolelle.- Mikä se on?
Fiksu koiranulkoiluttaja?
- ...
Jalankulkijan velvollisuus on kulkea reunassa ja pitää eläin hallinnassa.
Laki sanoo: "Eläimet, joita kuljetetaan tiellä, on pidettävä kytkettyinä tai niitä on vartioitava siten, etteivät ne aiheuta vaaraa tai kohtuutonta haittaa liikenteelle." - 37män
Eilen illalla, pimeässa ajaessani, totesin, kunka tärkeät heijastimet ovat myös kevyen liikenteeen väylällä liikkuvalle jalankulkijalle.
Kun väylän vieressä ajetaan autoilla, niin heijastimeton kävelijä on lähes näkymätön pyöräilijälle tietyissä olosuhteissa, eli silloin, kun auto tulee pyöräilijää vastaan.
Eikö kävelijät tajua, että pyöräilijään voi sattua, jos hän ajaa jalankulkijan päälle, vaikka itsestään eivät välitäkään
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701093
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53464