Odotan että tämä rakkaus jonka olen määritellyt kauniiksi, ikuiseksi, hyväksi, lämpimäksi loppuisi jo. Rakkauteni on monimuotoista; veljellistä, romanttista, eroottista...ja odotan että se loppuisi.
Tänä päivänä tuntuu että enemmän sattuu kuin mitään muuta.
Inhoan sitä puolta itsessäni minkä tämä tunne on tuonut esille minussa..oon ollut innostunut, tyrkyttävä, yliaulis ja ihan liian kiva muutenkin, ällöttävän kiva. Siitä huolimatta olen ollut täysin oma itseni, ja kaikki on tullut vilpittömästi sydämestäni. Ja se on tuntunut hyvältä. Ja siksi ajattelen etten ole tehnyt mitään väärää. Olen kuunnellut sydäntä ja toiminut sen mukaan. Ja olen saanut jotain takaisinkin.
En tiedä mitä haluan sanoa..enkä tiedä mitä haluan, mutta ilmeisesti jotain mitä en voi saada. Koska kaikki hyvä on alkanut tuntua pahalta, surulliselta. En tiedä ollenkaan mitä edustan hänen elämässään. Ja pelkään sitä päivää että ymmärrän etten edusta mitään kovinkaan erikoista tai tärkeää. En kestäisi sitä, ja siksi haluaisin "kadota" ennen kuin se tapahtuu.
Tekisinkin sen jos olisin varma että unohdut. Mutta kun en ole.. ollenkaan.
En pidä tästäkään piirteestä itsessäni, laskelmoivasta ajattelustani. Varsinkin kun olen uskonut meihin juuri sen takia että kaikki on ollut niin luonnollista ja soljuvaa välillämme. Ja taas toisaalta ajattelen että hänellä on kaikkien kanssa sellaista. Kaikilla on sellaista hänen kanssaan.
Tänä päivänä tuntuu että enemmän sattuu kuin mitään muuta.
Inhoan sitä puolta itsessäni minkä tämä tunne on tuonut esille minussa..oon ollut innostunut, tyrkyttävä, yliaulis ja ihan liian kiva muutenkin, ällöttävän kiva. Siitä huolimatta olen ollut täysin oma itseni, ja kaikki on tullut vilpittömästi sydämestäni. Ja se on tuntunut hyvältä. Ja siksi ajattelen etten ole tehnyt mitään väärää. Olen kuunnellut sydäntä ja toiminut sen mukaan. Ja olen saanut jotain takaisinkin.
En tiedä mitä haluan sanoa..enkä tiedä mitä haluan, mutta ilmeisesti jotain mitä en voi saada. Koska kaikki hyvä on alkanut tuntua pahalta, surulliselta. En tiedä ollenkaan mitä edustan hänen elämässään. Ja pelkään sitä päivää että ymmärrän etten edusta mitään kovinkaan erikoista tai tärkeää. En kestäisi sitä, ja siksi haluaisin "kadota" ennen kuin se tapahtuu.
Tekisinkin sen jos olisin varma että unohdut. Mutta kun en ole.. ollenkaan.
En pidä tästäkään piirteestä itsessäni, laskelmoivasta ajattelustani. Varsinkin kun olen uskonut meihin juuri sen takia että kaikki on ollut niin luonnollista ja soljuvaa välillämme. Ja taas toisaalta ajattelen että hänellä on kaikkien kanssa sellaista. Kaikilla on sellaista hänen kanssaan.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Oletko mies kun puhut veljellistä rakkaudestasi? Älä pakene vaan kysy häneltä mitä merkitset hänelle. Elämässä ei voi olla koskaan mistään täysin varma. Mikään ei ole varmempaa kuin epävarmuus. Laskelmoiva etsii varmuutta ja turvaa omasta laskelmoinnistaan eikä luota elämän kantavaan voimaan. Et uskalla heittäytyä elämän vietäväksi. Ikuinen rakkaus - mutta haluatko kohteen muuttuvan mieti sitä.
Joku tuo esiin kaiken hyvän sinussa ja sinä vihaat sitä? Hän saa sinut tuntemaan olosi hyväksi ja vihaat sitä?
Vaikutat hiukan epävarmalta, ehkä koska et ole varma hänen tunteistaan? Tulisiko sinun yksinkertaisesti kysyä häneltä mitä hän tuntee ja mitä merkitset hänelle.
Hyvä vaikutus on usein molemminpuolista ja pohjautuu molemminpuoleisiin tunteisiin. Ja rakkaus - kun se on aitoa - ei mikään ole sitä arvokkaampaa. Joskus toivoo että se päättyisi jos tilanne on liian vaikea tai tunteet yksipuolisia, mutta se ei vie pois sen merkitystä: kaikki eivät saa meitä tuntemaan rakkautta. Intohimoa, ihastusta kyllä, mutta ei aina rakkautta. Jos tunnet jotain noin kaunista ja kaiken kattavaa, niin miksi tahdot ehdoin tahdoin sen tuhota? Ajattele elämääsi ilman häntä ja tuota tunnetta. Oletko silloin onnellinen, oletko oma itsesi vai puuttuisiko sinulta silti jotain?
Sitä sen pitää olla luonnollista, luonnollista, se on kaunis sana.
Kiitos hienoista ja rakentavista ajatuksistanne. Niistä saa paljon ajateltavaa, ja vähän objektiivisuutta jota varmasti kaipaan kipeästi.
"Joku tuo esiin kaiken hyvän sinussa ja sinä vihaat sitä? Hän saa sinut tuntemaan olosi hyväksi ja vihaat sitä?" --tämä oli ihan hieno pointti. Tältä se juuri välillä tuntuu, niin pimeältä kuin kuulostaakin.
Ja johtunee juurikin epävamuudestani. Tavallaan inhoan sitä hyvääkin itsessäni jos tiedän että se on tuhottavissa yhdellä lauseella, tai yhdellä teolla. Ja sitä juuri pelkäänkin. Kaiketi en osaa arvostaa tunnetta sen pelon takia tarpeeksi. Tukehdutan itse itseni.
Yksi puoli rakkaudessa on juuri se, että pidämme itsestämme tämän toisen seurassa. Rakkaus ei ole yksin rakkautta tähän toiseen, vaan se on myös rakkautta itseen, siihen että pidät itsestäsi tämän toisen seurassa, koska tämä toinen saa sinusta esiin uusia, hyviä puolia.
Se on pelottavaa, tiedän. Siitä on saatava pysyvä olotila ja se on vaikeaa, eikä se koskaan tule olemaan yksin täydellistä, vaan vaatii monesti tuon toisen osapuolen, toisen tekijän. Sitä rakkaus usein on. Kaipuuta kokonaisuuteen ("you make me whole, you complete me"). Se on kaipuuta jumaluuteen, johonkin suurempaan, ja siksi rakkaudessa on monia tasoja ja vihahteita, eivätkä kaikki saa niitä kaikkia esiin. Itse sanon sitä rakkaudeksi sielua kohtaan kun useimmiten rakkaus jää vain persoonan tai ruumiin tasolle nojautuen viehättäviin ominaisuuksiin eikä täydellistymisen tunteeseen.
Se toisen valta, vaikutus, on siksi pelottavaa, mutta se pelko on voitettava tullaksesi siksi ihmiseksi, joka haluat olla. Jos epäilet sen kaiken olevan tuhottavissa yhdellä lauseella tai teolla, niin osoitat vain sen, ettet tiedä mitä tämä toinen tuntee ja ajattelee. Jos hän välittää sinusta, ei hän sinua tuhoa. Siksi rakkaus ja rakastaminen on myös antautumista.
Jos elämässäsi on noinkin merkittävä ihminen, niin on parempi silloin rohjeta puhumaan hänelle, sillä epätietoisuus tulee tuhoamaan sinut varmemmin kuin mikään muu.
Huh...tässä tuli niin paljon suurta viisautta, että pitää oikein pysähtyä ajattelemaan.
Totta on että valta joka toisella itseeni on hieman pelottava. Ei koko ajan pelota mutta aika ajoin. Ja se valta on hyvässä ja pahassa. Totta, hän saa minutkin ihastuttavaksi, jopa aivan toiseksi ihmiseksi. Siitä huolimatta tunne on hyvin luonteva, kodikas ja turvallinen. Toinen puoli on että saatan "seota" hetkessä, ja liittynee juuri siihen epävarmuuteen ja pelkoon. Ja tämä on sellainen puoli jonka koetan pitää visusti salassa. Olisi noloa jos hän tietäisi miten heikoksi saa minut...
Tiedän tunteen, sillä elämässäni on yksi kuvailemasi kaltainen ihminen. Sitä yleensä pystyy pitämään jotain itsestään suljettuna lähimpien ystävienkin seurassa, mutta palomuuri ei toimikaan tämän yhden tietyn kanssa ja hänellä on suora yhteys sisimpääni ja vielä nopeinta kaistaa käyttäen. Se on pelottavaa, sillä tulee sellainen olo ettei sitä tunteen määrää kykene käsittelemään ja hallitsemaan.
Mutta se on myös kiehtovaa ja jännittävää. Sitä löytää itsestään ihan uusia piirteitä, joiden olemassaoloa ei ollut aiemmin havainnutkaan. Sitä tuntee itsensä parhaimmillaan rohkeaksi ja kauniiksi, ja keskittyneeksi. Ikäänkuin kaikki vain loksahtaisi paikoilleen ja maailmankaikkeudessa vallitsisi harmonia.
Pelkäät koko ajan niin kovin paljon tekeväsi itsesi narriksi tämän toisen edessä. Siinä on suuria panoksia pelissä. Pelkäät menettäväsi hänet tekemällä tai paljastamalla jotain, mutta varmimmin toisen aina menettää olemalla tekemättä mitään.
Koetan päättää että pyrin olla panematta panoksia peliin, tavoitteena vain soljua tässä tilanteessa, toivoen että kaikki hieman tasaantuu kuin itsestään ilman mitään draamattisia käänteitä suuntaiin tai toiseen, ja näin saaden vähän objektiivista silmää auki.
En voi sanoa olevani tekemättä mitään. Nyt riittää että hän on elämässäni, vaikka en ollenkaan tiedä mistä on kyse.
Minä tein tuon kaiken. Pelkäsin. Lilluin elämässäni eteenpäin toivoen, että tunteeni loppuisivat sillä pidin tilannetta mahdottomana. Lopputulos oli etteivät ne tunteet mihinkään kadonneet, mutta sen sijaan menetin hänet. En kertonut miten paljon hän merkitsi minulle ja kun tajusin minkä virheen olin tekemässä oli jo myöhäistä. Hän oli mennyt eteenpäin, eikä mikään ole ollut enää kuten ennen.
Me ihmiset usein ajelehdimme elämässämme oivaltamatta että niin tekevät myös kaikki muut ja virta voi viedä myös toiseen suuntaan, temmata kauas. Lopputuloksena on Suomi24 kiirastuli ja pitkä, pitkä matka vuoren huipulle.
Koet että virheesi oli siis tekemättömyys, puhumattomuus? Uskotko että asiat olisivat toisin jos olisit toiminut toisin?
Minä vilpittömästi toivon kaikesta hyvästäkin huolimatta että tämä menisi ohi. Pidän tilannetta hyvin mahdottomana. En edes keksi mitä voisin tehdä. Ja uskon luonnollisuuteen, spontaanisuuteen. Asiat menevät jos ovat mennäkseen. Ja tulevat jos ovat tullakseen. En tiedä vapautanko itseni kaikesta vastuusta, ja tyydyn ajelehtimaan.
Kyllä. Se on yksi tekemistäni virheistä. Asetin järjen etusijalle, enkä antanut tunteelle sen ansaitsemaa tilaa. Käyttäydyin monesti vastoin tunteitani, koska ajattelin sen olevan oikea ratkaisu. Oikea ratkaisu kelle? Mutta kun tarpeeksi kauan kiusaa itseään sillä lailla alkaa se kaikki vain syömään sisintä ja mitä sillä voitin? En ollut onnellisempi, en tasapainoisempi, ja kyllä asiat voisivat olla toisin, jos en olisi keskittynyt niin paljon torjumaan häntä ja pelännyt sitä kaikkea: tunteitani, ympäristön reaktiota, lopputulosta...
On vaikea mahduttaa muutamaan lauseeseen niin monen vuoden tapahtumia ja jälkeenpäin aika on antanut paljon perspektiiviä. Maksoin kalliin hinnan leikkimällä oikeamielistä.
Ja uskomalla siihen, että asiat menevät kuten ovat mennäkseen luovutat silti sisimmässäsi vastuun kaikesta tälle toiselle hänen tietämättään.
Joo, uskon ettei painolastia helpota se että omalla toiminnalla on aiheuttanut lopputuloksen.. Itse en ole keskittynyt torjumiseen. Tietyllä tavalla käyttäydyn vastoin tunteitani mutta se johtuu vain siitä ettei minulla ole "lupaa" käyttäytyä muutoin. Ts. harjoitan torjuntaa itseäni kohtaan.
Totta toisilta ihmisiltä oppii aina jotain itsestään. Ja jos tuo toinen ihminen onnistuu tuomaan hyviä piirteitä itsestäsi esiin, ne ovat piirteitä joita sinussa on. Ne eivät häviä, vaikkei niiden olemassa oloa huomaakkaan aina.
Oikeaa rakkautta ei pitäis käännellä ja väännellä, spekuloida ja analysoida, kuin tekisi jotain tutkimusta mistä on kyse, sen pitää tulla luonnostaan, ei estellen eikä pakottaen, kivuttomasti ja kauniisti.
olen samaa mieltä
Oleko miettinyt sitä, että joku kaunis päivä, et enää voikaan vastustaa kiusausta ja rakkaus vaan tulee, haluat sitä tai et? Oletko valmis silloin tunteesi kohtaamaan?
en tiedä ymmärsinkö täysin kysymystäsi mutta jos ymmärsin niin uskon olevani nyt siinä tilanteessa. Tämä ihminen jota rakastan on ystäväni.
Taisin jo heti olla vähän ihastunut kun tutustuttiin ja ystävystyttiin, ja ystävystyminen ei tosiaan ihastusta lieventänyt vaan päinvastoin. Nyt on vaan käynyt niin että olen todella rakastunut. Tunsin tai tunnistin tämän rakkauden oikeastaan jo heti alussa, heti kun tutustuimme. Ihan kuin olisin rakastanut häntä jo jotenkin valmiiksi.. tai tiennyt heti tavattessa että tässä on jotain erityislaatuista ja poikkeuksellista.
Hän on todella hyvä ystävä. Rakastan häntä ystävänä, mutta myös siis muulla tavoin... Tilanne on vaan jo muodostunut kaikesta ihanuudesta huolimatta myös aika ajoin kestämättömäksi. Kyllä minä kai pystyn kohtaamaan tunteeni? Mutta en tahtoisi laittaa häntä sen tilanteen eteen että hän joutuisi kohtaamaan tunteeni.
Miksi et tahtoisi laittaa häntä se tilanteen eteen että joutuisi kohtaamaan tunteesi? Olettteko kenties varattuja? Ole rohkea, saatat saada vastakaikua tunteillesi, ei koskaan voi tietää.
"En tiedä ollenkaan mitä edustan hänen elämässään. Ja pelkään sitä päivää että ymmärrän etten edusta mitään kovinkaan erikoista tai tärkeää."
Kuitenkin sanot, että hän on todella hyvä ystävä. Eiköhän se ole sitten niin myös toisinkin päin? Vaikea olla todella hyvä ystävä jotenkin yksipuolisesti ;). Omassa elämässäni ainakin ystävyys on vastavuoroista.
Itse samanlaisessa tilanteessa elin vuosia sitten. En kuitenkaan koskaan unohtanut häntä täysin, vaikka elämä ajelehti eteenpäin ilman häntä. Kaikki ne vuodet hän "asui sisälläni". Välillä häntä kaihoisasti muistelin.. kaikkea pieniäkin asioita joita välillämme tapahtui, se sai hymyn huulilleni, sekä myös surun tunteen, etten koskaan saanut tutustua häneen.
Monen vuoden jälkeen elämämme polut kohtasivat. Ensi tapaaminen toi pintaaan kaikki hieman haalistuneetkin muistot ja olen taas täysin rakkauden maailmassa. En todennäköisesti tule häntä koskaan saamaan. Yritän nyt vain itseäni muistuttaa, että kaikki se hyvä ja ihana mitä toisessa kykenen näkemään, on myös minun sisälläni. Kaikki se rakkaus ja hyvän olon tunne, kukaan ei voi sitä koskaan viedä minulta pois.
Mä en koskaan kokenut rakkautta, ehkä olen sellanen ettei kukaan voinut rakastua tälläseen otukseen. Ihastumiset olivat aina yksipuolisia, ei koskaan vastakaikua. Onnea teille, jotka olette rakkautta kokeneet, saaneet ja antaneet. Mä olen kuin sekundaluokan esine, jota kukaan ei huolinut ja lopulta joudun kaatopaikalle muitten romujen sekaan. Muistakaa ihmiset pitää rakkaudestanne huolta ja näyttäkää tunteenne sille jota rakastatte ja vaalikaa sitä tunnetta.
Hei, mitään väheksymättä tekstistäsi, mutta luulen että ongelmasi on jossakin paljon syvemmällä. Ihan totta, vaikuttaa masentuneen ihmisen tekstiltä.
Miksi et hankkisi vaikka lemmikkiä -koiraa tms... Elämässä on muutakin sisältöä kuin rakkauden aneleminen sellaisilta, jotka eivät muuten vain näe sun arvoa. Sinä annat arvon itsellesi. Jos ihastut tai rakastut, mieti tarkkaan onko se ihminen sen arvoinen että sun tunteet ansaitsee....
Kliseseistä, mutta totta, Lue vaikka kirjoja aiheesta, kasva ihmisenä, opiskele...
Jotkut ei vaan tapaa ihmistä jonka kanssa jakaa elämänsä. SInä voit vaikuttaa elämäsi sisältöön ja siihen, millainen siitä tulee..
Kaikkea hyvää sinulle....
En hanki enää lemmikkiä, kun ikää on jo liikaa ja en aio enää opiskella tai harrastaa kun se on turhaa. Olen kasvanut ihmisenä ja päättänyt, että lähden, kun aika on siihen sopiva. Tämä mun elämä ei enää tästä muutu tai parane. Kuten sanoit, en tule tapaamaan ketään joka mun kanssa voisi elämänsä jakaa, niin silloinhan se on sama lopettaa tämä turha elämä. Ei ole mitään mieltä roikkua elämässä kiinni, kun ei ole mitään tarkoitusta. Ei tyhjää elämää kannata täyttää tyhjillä asioilla, kun silti olisin yksin ilman seuraa. Ei kukaan ihminen jaksa koko elämäänsä yksin elää vai jaksaisitko itse?
En tiedä miten voisin sinua, toivoisin jotenkin olevani avuksi..Pitäisi niin paljon enemmän tietää tai tuntea toista? Ihan oikeasti rakkaus on monimuotoista.
Mitä itse olisit valmis tekemään jotta saisita apua tai muuta? Jos halua niin voit antaa minulle vaikka osoitteesi niin voit kirjoitella... siis anonyyminä tietenkin... tai ihan miten vain... en tuputa, mutta koen jotenkin tämän anonyymin kirjoitteun olevan aivan turhaa jos joku kirjoittaa kuten sinä teet...
tai minä sinulle ihan miten vain....
Enkä edes tiedä olisinko lopuksi niin vahva että voisin olla avuksi, mutta eihän sitä koskaan tiedä...
tulee vain niin avuton olo näistä kirjoituksista kun ne ovat käyneet osoittain niin tutuiksi ajan saatossa... :((
Tuohon sinun kysymykseen en osaa vastata, koska en ole ollut vastaavassa tilanteessa...sanoisin että kaikki on niin subjektiivista ja suhteellista...
Kiitos kun kirjoitit tämän :D Nyt tiedän miten toimia sinun kanssasi ja senkin millainen sä oikeasti olet. Tiedän senkin että minun on aika sanoa sinulle hyvästit ja jatkaa matkaani ilman sinua, parempi näin meille molemmille.
Tämä viesti oli aloittajalle.