Narsismiryhmän persoonallisuushäiriöitä (ja vaikkapa eräitä kohdehäiriöitä) voi hedelmöittävästi lähestyä tekemällä erottelun tarpeiden ja halujen välille.
Halujensa ymmärtäminen tarpeiksi synnyttää paljon kohinaa, mikä sitten ilmenee esimerkiksi tarpeettomana edestakaisena liikkeenä, jonka sen harjoittaja arvelee täyttävän tarpeensa.
Rangaistuksen etsiminen syyllisyydestä (ottaakseni yleisen esimerkin) on halua vapautua piilotajuisesta syyllisyydentunnosta. Tarve mikä tähän haluun on johtanut vaihtelee yksilöittäin.
Yksilöiden henkilöhistorian ja heidän yhteisöhistoriansa tarkastelu ja ymmärtäminen useinkin mahdollistaa tarpeiden tunnistamisen. Kovin usein tarpeet kuitenkin esimerkiksi seksualisoidaan.
Erottelun halujen ja tarpeiden välillä jäädessä tiedostamatta yksilö (tai yhteisö, vaikkapa perhe tai alakulttuuri) toimii summamutikassa. Paljon energiaa kuluu aivan hukkaan. Syntyy vahinkojakin.
Rauhaa ja rakkautta. Rohkeutta kohdata. Itsensä :)
Halujensa ymmärtäminen tarpeiksi synnyttää paljon kohinaa, mikä sitten ilmenee esimerkiksi tarpeettomana edestakaisena liikkeenä, jonka sen harjoittaja arvelee täyttävän tarpeensa.
Rangaistuksen etsiminen syyllisyydestä (ottaakseni yleisen esimerkin) on halua vapautua piilotajuisesta syyllisyydentunnosta. Tarve mikä tähän haluun on johtanut vaihtelee yksilöittäin.
Yksilöiden henkilöhistorian ja heidän yhteisöhistoriansa tarkastelu ja ymmärtäminen useinkin mahdollistaa tarpeiden tunnistamisen. Kovin usein tarpeet kuitenkin esimerkiksi seksualisoidaan.
Erottelun halujen ja tarpeiden välillä jäädessä tiedostamatta yksilö (tai yhteisö, vaikkapa perhe tai alakulttuuri) toimii summamutikassa. Paljon energiaa kuluu aivan hukkaan. Syntyy vahinkojakin.
Rauhaa ja rakkautta. Rohkeutta kohdata. Itsensä :)
Vastaukset 45
Vanhimmat
Huh, tää on edelleenkin lähestymistapa jota täytyy funtsia, sulatella, kuten paria kiloa kinkkua vatsassa jouluisin =)
"Rangaistuksen etsiminen syyllisyydestä (ottaakseni yleisen esimerkin) on halua vapautua piilotajuisesta syyllisyydentunnosta"
Tohon liittyen olen aina (tai no en nyt aina) ajatellut, että tavallaan elämässä sitä etsiytyy sellaisiin tilanteisiin tai ns saa mitä tilaa. Eli esim jokin tiedostamaton "tarve" tai halu, en nyt taas tajua kumpi =), ajaa kohti sitä "käsittelemätöntä konfliktia" mikä sisällä on. Ja kun joku tai jokin sitten tarjoaa sitä "lääkettä" - ollaankin asian ytimessä.
On tässä jotain hajua alkanut tulemaan siitä mitä sitä oikein ns etsii tai miksi mutta käsittelykeinot vielä vähän uupuu.
Mä joskus aikoinaan kirjoitin mm selvittämättömien konfliktien toistamisestakin...että sitä jotenkin ajautuu niihin uudelleen ja uudelleen kunnes on "valmis". Lyö päätään seinään kunnes menee perille.
Mitä tarkoitat sillä, että sellainen halu/tarve (Selitä! =)) muuttaa muotoaan jotenkin ? What ?
Tarpeiden seksualisointi...sen jotenkin voisin ehkä nykyään jo tajuta. Vähän. Ja ehkä tunnistaakin jos oikein kauan eristyskopissa pidettäisiin aistideprivaatiossa kidutettuna tms ja sitten kuulusteltaisiin kuuman polttavan lampun alla =)
Mutta, rapatessa roiskuu. Hioo sitten paikat puhtaaksi vähitellen kun aikaa ja voimia on =)
> Huh, tää on edelleenkin lähestymistapa jota täytyy funtsia, sulatella, kuten paria kiloa kinkkua vatsassa jouluisin =)
Sekoitan sinulle jälkiruoan jälkeen Samarinia.
>>"Rangaistuksen etsiminen syyllisyydestä (ottaakseni yleisen esimerkin) on halua vapautua piilotajuisesta syyllisyydentunnosta"
>Tohon liittyen olen aina (tai no en nyt aina) ajatellut, että tavallaan elämässä sitä etsiytyy sellaisiin tilanteisiin tai ns saa mitä tilaa. Eli esim jokin tiedostamaton "tarve" tai halu, en nyt taas tajua kumpi =), ajaa kohti sitä "käsittelemätöntä konfliktia" mikä sisällä on.
Se on 'tarve' joka on siellä takapenkillä kyydissä, mutta se on 'halu' joka ajaa sitä taksia. Tarpeet ovat hyvin yksinkertaisia (ja yksilöllisiä). Esimerkiksi nälkä, kipu, lähiomaisten kylmyys. Halut ovat kompleksisia (ja kulttuurisia). Esimerkiksi yhteiskunnallinen status, seksuaalinen perversio, "vapauden" kaltaisiin tyhjiin yläkäsitteisiin verhotut aatteet, uskonnot jne.
> On tässä jotain hajua alkanut tulemaan siitä mitä sitä oikein ns etsii tai miksi mutta käsittelykeinot vielä vähän uupuu.
Mä joskus aikoinaan kirjoitin mm selvittämättömien konfliktien toistamisestakin...että sitä jotenkin ajautuu niihin uudelleen ja uudelleen kunnes on "valmis". Lyö päätään seinään kunnes menee perille.
Niinpä. Sen takia kehässä käytetäänkin päänsuojia.
> Mitä tarkoitat sillä, että sellainen halu/tarve (Selitä! =)) muuttaa muotoaan jotenkin ? What ?
Puhun vertauksin: Tyydyttämättömiksi jääneet tarpeet ovat niin kipeitä haavoja, ettei niitä aluksi edes voi paljastaa, koska vuotaisi kuiviin. Likaantuneet vanhat siteet tulisi märkimisvaaran vuoksi vaihtaa uusiin. Mutta kaltoinkohdeltu, hylätty, puutteenalainen tai särjetty kulkee muumiona kokovartalositeissään kunnes uskoo jo itsekin olevansa haavoittumaton panssarinkovaksi ja ruskeanmustaksi vanhasta verestä kuivuneessa varustuksessaan. Yhteisöllisenä hän hakee yhteisöltä tukea torjutulle. Mutta hakee sitä jostakin yhteisöllisestä halusta tunnistamatta omaa torjuttua tarvettaan (alkuaan lähiyhteisön torjumaa ja sittemmin itse torjumaansa). Näitä yhteisöllisiä haluja ovat esimerkiksi uusi auto, nainen tai uskonto.
> Tarpeiden seksualisointi...sen jotenkin voisin ehkä nykyään jo tajuta. Vähän. Ja ehkä tunnistaakin jos oikein kauan eristyskopissa pidettäisiin aistideprivaatiossa kidutettuna tms ja sitten kuulusteltaisiin kuuman polttavan lampun alla =)
Ymmärrän. Halujaan voi toki käyttää myös tarpeidensa tunnistamiseen. Psykodraaman tavoin. Edellyttää kuitenkin ollakseen hedelmällistä kakkosvaiheena tarpeidensa tunnistamista ja kolmosvaiheessa haluistaan luopumista. Perversio voidaan ymmärtää yksilönkehityksen välivaiheeksi, toukka- tai koteloasteeksi. Näiden vaiheiden kesto vaihtelee yksilöittäin.
> Mutta, rapatessa roiskuu. Hioo sitten paikat puhtaaksi vähitellen kun aikaa ja voimia on =)
Olen aina pitänyt sinua reippaana. Tuen sinua valitsemallasi tiellä. On hyvä että leikit muitten tyttöjen kanssa.
http://www.youtube.com/watch?v=a7Z-FGeniaA&feature=related
Olen olemassa. Tarvitsen elääkseni perustarpeiden tyydyttämistä. Haluan myös ylellisyyksiä. Yksi tavoittelemani ylellisyys on henkinen tasapaino. Siihen päästäkseni tarvitsen pitkää henkistä sielunmatkaa. Päämääräksi en tarvitse täydellisyyttä (ei sitä ole olemassakaan), mutta haluan olla sopusoinnussa itseni ja ympäristöni kanssa. Haen itsestäni yhteisön avulla vastauksia siihen, mitä haluan tai mitä en halua elämältäni. Tarvitsen toimintamallieni ymmärtämiseen vertaistukea, vaikken aina halua kuunnella heitä. En myöskään halua paljastaa täyttä itseäni, eikä siihen ole tarvettakaan. Haluan luopua turhaa energiaa vieviltä negatiivisilta tunteilta. Tarvitsen sitä ollakseni nauravaisempi, iloisempi sekä onnellisempi, koska siihen tilaan haluan pyrkiä.
En halua enää rangaista itseäni tai toisia tehdyistä tai tekemättömistä, mutta mahdollisesti minulla on jokin sisäinen kuviteltu tarve jäljellä siihen. Mutta saavuttaakseni haluamani tai toivomani, minun tarvitsee ponnistella asian hyväksi. Kukaan muu ei sitä tee puolestani.
*tarvitsee lepoa, haluaa lettuja ja hilloa*
Höh. Minä ainakin olen täydellinen.. Olen omassa epätäydellisyydessäni täydellisin mahdollinen minä.
Letut ja hillo kuulostaa suorastaan.. kuolaa aiheuttavalta yhdistelmältä :D Pavlovin koirakoe ehdollistui minussa sanojen lettu ja hillo yhdistelmästä =0}
Paistetaan hillittön kasa lettuja, kun tulette tyttöjen kanssa leikkimään mun kaa. A voi sitten laulaa samalla kun kaitsee meitä.
Karitsa ja Kettu, kun olette saaneet sen sängyn siivotuksi, niin paistetaanko yhdessä lettuja? Sain tädiltä hilloakin. Saatte auttaa.
*kaivelee essua ja vispilää*
Onko mansikkahilloa vai vattuhilloa? Kermavaahtoa.. jooko?
Lettukakku!! Joo..
*mun nestetasapaino horjuu kohta kuolan määrästä* =DD
Tottakai kermaakin tämän kerran pitää olla. Keitä muita tulee iloisiin lättykekkereihin??? :D
*sänky tuli siivottua ja vietiin kurahousut pesuhuoneeseen. Kaivelee pannua ja voita kaapista*
Lähetäänpä työstämään: http://www.youtube.com/watch?v=6cEMyX7Aaf0
Älkää rikkoko sitä lasipurkkia ... Kuka haluaa vispata kerman?
Oi kuinka somia olette esiliina päällä ... Ei saa leikkiä sen jauhopussin kanssa.
> *mun nestetasapaino horjuu kohta kuolan määrästä* =DD
Pyyhin tuosta vähän ettei valu kulhoon. Hyvin osaatte. Jatkakaa.
http://www.youtube.com/watch?v=XSsi9J2j7go&feature=related
Pojat unohti kananmunat taikinasta.
*vispaa munat taikinaan ja kermat* *Mää, etkä syö sitä hilloa*
> etkä syö sitä hilloa
No nyt teillä on taas molemmilla naamassa kaikkea ... Minä katan nyt pöytään hienot lautaset ja teille molemmille muumimukit. Käytte sillä aikaa pesulla, niin olette oikein kauniita:
http://www.youtube.com/watch?v=np2BJchoV_4&NR=1
Eksyin tänne lettutalkoisiin, maistuiskos.
http://www.youtube.com/watch?v=TXs1dXipbKE
Herää pöydän alta yltäpäältä lättytaikinan roiskeissa ja tahmeissa hillopisaroissa, jossakin soi jousisoitin..
*hauk otus, tänään olisi huvittanut nukkua pidempäänkin*
Kurkkaa pöydälle, josko olisi vielä lettuja jäljellä..
Halut voivat johtaa harhaan, jos niitä seuraa. Tarpeitaan kannattaa pyrkiä tunnistamaan. Ehkä tytöt eivät halunneetkaan lättyjä vaan olla isän tai äidin kanssa. He saattoivat olla myös väsyneitä ja tarvitsivatkin lepoa, mutta luulivat lättyjen auttavan ja varsinkin jos olisi ollut jotain kevyttä raikasta juotavaa. Isommilla tytöillä on joskus muitakin haluja, jotka johtavat harhaan.
Tyttöjen tarpeet ovat samat kuin ne olivat silloin kun he olivat pieniä. Heistä on kivaa leikkiä eikä ole kivaa olla yksin. Tätä perustarvetta ei aikuisena aina voi toteuttaa istumalla raitiovaunussa jonkun syliin. Siksi jotkut häpeävät tätä tarvettaan ja hakevat tähän tarpeeseensa tyydytystä ulkoaopituista haluista.
http://www.youtube.com/watch?v=h9kY4m9_aBY&feature=related
Poikienkin tarpeet ovat usein samat kuin ne, joita heillä oli pienenä :)
*Rikotaan asia, jotta nähdään mitä se on syönyt*
:-D
Minua kiinnosti pienenä miten herätyskello toimii. Purin niitä useampia. Koskaan en saanut osia mahtumaan takaisin kellon sisään. Varsinkin vetojousien kanssa oli ongelmia kun ne tutkiessani purkautuivat tuhannen sykkyrälle.
Perhana teidän lettukekkereitä...pakko oli yöllä syödä niitä, ja nyt on dieetti päin persittä ja vatsa pömpöttää. Senkin narsistit! :-DDDD
Juu juu, väkisin pidettiin kiinni ja kauhalla syötettiin.. :D
Halut, tarpeet... motiivit, ajatusmallit, minäkuva... kaikenlaista olisi hyödyllistä tietää ja tiedostaa.
Maailma jossa kaikki tietäisi kaiken itsestä, muista ja ympäristöstään olisi harmoninen paikka... paitsi jos joku päättäisi käyttää sitä kaikkea tietoa väärin. Mikä taitaa olla se asian pihvi.
Päädytään kumminkin taas ihmisen vapaaseen valintaan ja siihen "oi miksi joku tekee noin" ihmettelyyn?
Kohtaa puutteesi, elä sen kanssa.
Mä nyt olen jotenkin jäänyt kiinni tähän sun aiheeseesi mutta jotain en nyt nappaa siitä kiinni, edelleenkään.
Esim tuo tarpeiden seksualisointi : esim läheisyyden kaipuun, kun ei muuten uskalla, seksualisoiminen ?
Vai jotain ihan muuta ?
Monet puhuu "tällaisten" ihmisten olevan läheisyydessä maneerisia tai seksuaalisuuden saralla konemaisia ilman läheisyyttä (mitä en tajua kyllä muutenkaan vaan se tarkoittaa lähinnä hyviä kyytejä, sori suorapuheisuuteni) joten ajatko sitä takaa vai muuten vain tätä yliseksualisoitunutta yhteiskuntaa kaikkine lieveilmiöineen ?
Mulle meinaan kävi tuon seksualisoinnin kanssa jossain vaiheessa ihme täyskäännös ja aloin käyttämään sitä jonain...jonain... en mä tiä...korvaamaan kaikennäköistä mutta älä kysy mitä kaikkea, koska en tiedä.
Se ei todellakaan kuitenkaan lopulta tyydytä sitä tarvetta ja se helposti muuttuu addiktioksi jonka seuraukset kaikki asiaan perehtyneet tietää.
Se voi olla viettelevää (sen osaan ja toisten reaktiot ovat nannaa vaikka ei johdakaan mihinkään), alistavaa, alistuvaa, järjetöntä, tarpeettoman tarpeellista, pakkomielteistä, olemassaoloa, ahdistuksen helpotusta, mitä vain.
WTF ?
> esim läheisyyden kaipuun, kun ei muuten uskalla, seksualisoiminen ?
Vai jotain ihan muuta ?
Usein juuri sitä. Omakohtainen esimerkki selventää usein. (Tästä tulee nyt seksijuttu, älkää lukeko jos ette oo kiinnostuneita. Me jutellaan nyt vaan kaksisteen Lynettin kanssa, jos muut ei halua voi mennä keittiöön sillä aikaa.) Niin mulle siis itsellenikin kehittyi tarve viettelemiseen vain siitä syystä, että sen avulla sai läheisyyttä. Ongelmallista oli, mihin ne kaikki naiset sitten olisi laittanut, kun olen hyvinkin aseksuaali ja lisäksi vielä yksiavioinen, joten tuli pitkät ajat vain koottua haaremia, jonka ylläpito aiheutti jo ajankäytöllisiäkin ongelmia. Ihan ufoa minulle oli nimenomaan se, että aseksuaalina joutui ihmettelemään seksuaalien ihme kiinnostusta paritteluun ja kun samalla koin itseni erilaiseksi ja vähän syrjäytyneeksi (ilmeni tosin korostettuna elitisminäkin), niin siitähän seurasi yksinäisyyttä. Yksinäisyyteen vastasin sitten opettelemalla sivusta katsoen/kuunnellen (niin kuin monissa amatööribändeissä opitaan sävel ilman nuotteja) nuo yhteisölliset eleet, joilla seksuaalit parinmuodostusta harjoittavat. No nämä eleeni kai sitten upposivat seksuaaleihin niin täysin, että sain tuntea läheisyyttä heidän kanssaan. Koetin aina olla hyvin kiltti ja ymmärtäväinen ja iloinen ja reipas ja mitä nyt kukakin halusi, osan halut olivat erilaisiakin, luulen että monet heistä eivät ehkä edes olleet seksuaaleja, vaan ehkä juuri he eivät erottaneet omaa tarvettaan ja yhteisöllistä halua. Seksistä en ole koskaan perustanut ja jätinkin sen yleensä aina väliin. Joskus tein jotain väkisin, kun ajattelin että se toinen tykkää siitä. On kyllä kivaa nukkua yhdessä ja halimisesta pidin. Mutta ajattelen nykyään niin, että onkohan seksuaaleissakin aika monia aseksuaaleja, joille vain on jäänyt päähän että seksin avulla saa kavereita. :o
Aika monet näistä, joihin viettelyn avulla tutustuin ja sain kokea läheisyyttä heidän kanssaan, jäivät vähän pidemmäksikin ajaksi ystävikseni. Mutta monesti meni siis ihan pieleen, koska olin seksualisoinut yhteisöllisesti uusinnettavan halun tunnistamatta tarvettani. :)
No tästä on nyt jo vähän aikaa kulunut. Nykyisin yritän myös kovasti saada itselleni ystäviä, mutten enää samalla tavalla seksualisoimalla tai parisuhteistamalla. Tykkään enemmän olla joukossakin ja varsinkin haluan jotenkin auttaa ihmisiä vielä enemmän kuin ennen ja ajattelen, että rakastan nyt kaikkia ihmisiä. Seksistä en perusta edelleenkään. :D
Toivottavasti tällainen yksi erikoinen esimerkki valaisee asiaa. Tavallisempi esimerkki voisi olla myös hyvä, mutten nyt jaksa yöllä tähän aikaan enempää.
> Monet puhuu "tällaisten" ihmisten olevan läheisyydessä maneerisia tai seksuaalisuuden saralla konemaisia ilman läheisyyttä (mitä en tajua kyllä muutenkaan vaan se tarkoittaa lähinnä hyviä kyytejä, sori suorapuheisuuteni) joten ajatko sitä takaa vai muuten vain tätä yliseksualisoitunutta yhteiskuntaa kaikkine lieveilmiöineen ?
- En osaa sanoa noista seksijutuista, kun en ole niihin perehtynyt :) Mutta luulen joo, että niitä käytetään aika usein ihan vääriin juttuihin, Jotenkin luulisin että varsinkin miehet. Kirjoitin tästä joskus aiemmin, kun selitin sitä kuinka miesten orgasmi on niin paljon helpompi ja nopeammin tyydytyksen tuottava, joten sitä on helpompi käyttää vaikka sitten omien emotionaalisten tarpeidensa hukuttamiseen pois päältä, stressinhallintaan ja näin. Joihin tarkotuksiin sellainen on minusta väärät välineet väärässä maastossa :)
- Niin. Yhteiskunnassa seksillä myydään tavaroita ja palveluita ja uusinnetaan monia ei-toivottavia käytäntöjä. Tästä joskus lisää, en tiedä vaikka se jotenkin liittyisi narsismiin kulttuurisena ilmiönä.
> Mulle meinaan kävi tuon seksualisoinnin kanssa jossain vaiheessa ihme täyskäännös ja aloin käyttämään sitä jonain...jonain... en mä tiä...korvaamaan kaikennäköistä mutta älä kysy mitä kaikkea, koska en tiedä.
Se ei todellakaan kuitenkaan lopulta tyydytä sitä tarvetta ja se helposti muuttuu addiktioksi jonka seuraukset kaikki asiaan perehtyneet tietää.
- Voi olla. Me ollaan ehkä samanlaisia, mutta mä vaan jätin aktit väliin :D
> Se voi olla viettelevää (sen osaan ja toisten reaktiot ovat nannaa vaikka ei johdakaan mihinkään)
- Joo. Me aseksuaalitkin tunnetaan ihan perverssiä nautintoa siitä, ettei se toinen saa meiltä mitään :D ... No, ei nyt siis tavanomaisesti. Mutta tunnustan että joskus, aika usei ... ööö ... ennen joskus siis, vähän, kai *nolo*
> alistavaa, alistuvaa,
- Sadomasokistit oli musta kiinnostavia, vähän kuin vaikka vaskitsat tai mäyrät, koska sellaisia on metsässä vähän. Mutta nykyisin ajattelen että vain sen takia, koska luulen että niiden joukossa on myös aseksuaaleja osa. Koska aseksuaalisuus on tabu ja sm on muoti-ilmiö, niin meitä hakeutuu vahingossa sinne. Ne on mun tulkinnassa just noita, joilla on omat tarpeet hukassa ja seksi on vaan jotain tarpeetonta turhaa, joten ne hakeutuu siihen itseuhriutuvasti (m) tai turhautumisaggressioisesti (s). En tiedä paljonko tollaisia on, mutta olen kyllä varma ja tiedänkin, että osa on tai on ollut "väärässä seurassa" just siks. Toivottavasti ne ei riko itseensä :/
> järjetöntä,
- "Järjettömyys" on tavallaan peruste, jonka avulla seksuaalisuus monelle toimii. Se voi olla tunteisiin tai tahtoon rationaalisuutta paremmin kiinni, välineenä tai menetelmänä. On silti muitakin tapoja kohdata tunteensa :)
> tarpeettoman tarpeellista, pakkomielteistä,
- Kaikki jutut joihin on riippuvuus on tota. Musta noi liittyy seksiriippuvuuteen eikä seksuaalisuuteen.
> olemassaoloa,
- Hyväksytään. Olemassaoloa ei kiistä kuin suisidaaliset. Jos joku on jollain tavalla olemassa, sen pitää saada olla sillä tavalla olemassa. (Kertaa silti vielä sen, että jotkut vaan luulee olevansa olemassa jollakin tavalla, esim. niillä voi olla pakko päästä panemaan, vaikke ei oo oikeesti edes tarvetta siihen. Mutta tää nyt on tätä mun jankutusta samasta aiheesta :)
> ahdistuksen helpotusta, mitä vain.
- Toi on musta vaarallista. Se on just sitä että varsinkin äijät haluaa päästä panemaan tai runkkaamaan just sen takia, koska orkku tulee niin helposti ja vaivattomasti ja sen jälkeen ne saa jonkun väliaikasen helpotuksen niiden emotionaalisesti ratkaisemattomista jutuista. Ja tää johtaa siihen, ettei ne niitä koskaan ratkasekaan, koska ne vaan keskittyy siihen väliaikaseen helpotukseen. Naisilla orkku on vaikeampi ja hitaampi saada, joten ne tän takia ehkä sitten on usein pitkäjänteisempiä ja pystyy ajattelemaan monialaisemmin eri juttuja yhtä aikaa kokonaisuuden kannalta. (Luulen olevan niin, oon vähän seksistinen tossa ja ajattelen miehiä aika pöntöiks, koska niiltä tulee niin nopeesti ja ajattelen että ei ne ehkä jaksa mitään muutakaan kovin kauan.)
> WTF ?
- Toi oli varmaan sulta ... no en sano mikä ... tiedostamattomasti.
Kiitos tärkeistä kirjoituksistasi ja linkeistäsi, joita olen innolla lukenut, vaikka se Sipilän narsistien uhrien kuvaus on kyllä vieläkin lukematta, ymmärsin jossain vaiheessa että pitäisi lukea kuitenkin, joten varmaan vielä luen.
En pyydä tässä lopussa anteeks sellasilta, joitten mielestä tää juttu on väärällä palstalla, koska varotin siitä jo tossa mun jutun alkuosassa :)
:) No ei ollu mitenkään törkeesti ilmaistua seksipitoista asiaa, vaan ihan asiallisesti.
Ja omien halujen tyydyttäminen lienee narsistille ominaista, niin sikäli ihan oikeallaa palstalla :D
Kiitos. Mä ajattelen sua mun lukijana ja mä kirjotan aina mun lukijalle. Sitten opin samalla itse kaikkea. Oot tosi hyvä lukija mun mielestä :)
Kiitos! Huomaamatta jäänyt kohteliaisuus.
Toisinaan olen myös huono lukija :) Mutta sinä kirjoitat selkeästi, mikä usein helpottaa lukemista.
Tämä kirjoituksesi saa kyllä hymyn Lynen kasvoille =)
Hyvä että laitoit k18-varoituksen =)
En ole ehtinyt vielä miettimään omia syitäni viettelemisen haluun ilman halua tai toteuttamisen aikomustakaan.
Se on vain nastaa varsinkin naisena kun siitä saa paljon "etuja". Toimi varsinkin ns alamaailman piireissä ; suojelusta, etuuksia, hauskanpitoa ja huomiota.
Sai olla aina kaiken keskipisteenä ja sitten (tiedän että aion sanoa rumasti mutta...) nautiskella lapsenomaisesti jopa sen tuottamasta kateudesta kanssanaisissa jotka harvoin kauaa seurassa viihtyivätkään sitten. Välillä savustin heitä jopa pois. Hyi mua.
Mutta kysymys onkin why ?
Tätä tapahtui nimenomaan silloin, kun olin ihan hukassa ja näin sain tuntea kuuluvani johonkin (vaikka eihän se totuus ollut, se kelpasi vain paremman puutteessa kuten sen seuran valitseminen ja ns yhteisöllisyys siellä) ja olevani "merkityksellinen", haluttu ja pidetty. Ns rakastettu.
Nyt se tarve...siis tota...halu...on laantunut vaikka sitä vanhasta muistista ikään kuin välillä toteuttaa (kunnes saa "sen katseen" ulos sieltä ja sitten lopetan) mutta ei se tuo sitä tyydytystä enää vaan välillä jopa ällöttää. Eli jotain edistystä on tapahtunut =)
Lopultahan nämäkin jäivät ystävikseni jos niitä nyt voi sillä nimityksellä kutsua. Se jännite sitten vain aika ajoin meinasi purkautua ja joutui torjumaan useasti. Jotkut taas tulkitsivat (eli ihan yhtä lailla hakivat "läheisyyttä" vääristä signaaleista) pelkän ystävällisyytenikin jo merkiksi (näin sen koin niiden kanssa joita en tietoisesti ainakaan vietellyt), tai sitten en enää vain osannut tulkita onko käytökseni viettelevää vai ei, ja se oli raivostuttavaa.
Joskus tuntui, että kun eli kovin mieskeskeisessä porukassa, useimmiten ainoana naisena, että heillä oli jokin kukkoilukilpailu siitä kellä natsaa ja sitten kun tämä "kotinarsuni" tuli ulkopuolisena ja vei - siitä seurasi järjettömiä mustasukkaisuudenpuuskia ja valtataistelua sekä suojelunhalua näiden muiden osalta ja häntä inhotaan senkin vuoksi todella paljon.
Ottaa meinaan ilon siitä irti aina kun on mahdollisuus.
Jatkuvasti jouduin rauhoittelemaan näitten kukkojen sekoilua ja sain välillä vahinko-osumiakin nyrkistä tms kun menin väliin raahatakseni ukon kotiin jotta loppuu. Siinä on meinaan aika ikävässä välikädessä enkä koskaan ole huolinut ukkoa joka tappelee tollaisesta kapakassa mutta tämäpä ei saanut mahdollisuutta valita. Varsinkaan jos en ollut mukana ja ilo pääsi irti koska eivät kunnioituksesta minuakaan kohtaan rauhoittaneet tekojaan tai sanojaan.
Ihan varmasti seksiä käytetään moniin sille kuulumattomiin tarkoituksiin minkä osoittaa mm juuri viettelevyys, seksiaddiktiot kaikissa sairaissakin muodoissaan tai vaikka sitten ihan maaliin menokin useiden kanssa.
"Sadomasokistit oli musta kiinnostavia, vähän kuin vaikka vaskitsat tai mäyrät, koska sellaisia on metsässä vähän"
Haah hah haa!
En ole tuohonkaan ehtinyt perehtyä sen kummemmin tai katsonut mikä yleinen mielipide asiasta on tai asiantuntijoidenkaan, mutta jotkut kivenkovaa väittävät sen olevan taipumus siinä missä mikä tahansa muukin...en kuitenkaan usko että näin ainakaan aina olisi.
Toisaalta uskon edelleenkin vaihteluun populaation sisällä, myös ääri-ilmiöiden osalta, mutta jos nyt näin yleisesti asiaa katsoo.
Mutta kun sadisti ja masokisti kohtaa pysyvillä tai vaihtuvilla rooleilla...
Mitä siinä oikein niin sanoakseni tapahtuu ?
Toisaalta monet sanoo sitä vain leikiksi. Ehkä joku ei pysty vapautumaan tunnetasolla "normisti" ja kykenee näin heittäytymään ? Ehkä joku ei. Mistä mä tiedän mitä syitä muilla on tai mitä ne ajattelee ;) ?
Tossa on, kun oikein miettimään alkaa, niin on järjettömän monia vaihtoehtoja eli syitä jos niitä haluaa etsiä.
Kuka sitten tietää totuuden vai onko totuuksia yhtä paljon kuin tekijöitäkin ?
Toi seksin käyttö ahdistuksenpoistoon johtaa addiktiiviseen käytökseen ihan siinä missä mikä tahansa muukin riippuvuus. Ei ne sinänsä poikkea toisistaan mitenkään vaikka muodot vaihtelee.
Onhan se nyt ihan järjetöntä kun ajattelee mitä kaikkea sellaiset addiktitkin tekevät...ei sitä voi järjellä selittää kun ollaan riipan äärellä. Sen näkee riippasuhteistakin - ei siinä ole järjellä mitään tekemistä asian kanssa.
Mutta...seksiriippuvuus on myös naiselle ihan yhtä "helppoa" mutta ehkä se yleisimmin ilmenee eri tavoilla ? Voisiko olla ?
Mä en mitenkään jaksa uskoa että nämä kaikki riippuvuudet jne olisi niin yleisesti ottaen vain miesten ongelmia kuin uskotaan...ehkä ne näkyy ulospäin jotenkin eri tavoilla vain.
Hassua ja tökerönä esimerkkinä vois heittää miehen jonka on työnnettävä heppinsä joka koloon (vaikka imurinputkeen) versus naisen, joka hakee bosat ja istuu ne törröttäen minihame päällä kahvilassa saaden nautintonsa. Kuka tietää ?
Miehillä taitaa nämä kaikki jutut esiintyä aina "alkukantaisemmin" ja siksi niihin kiinnitetään jotenkin enemmän huomiota.
Ei tietenkään aina ole näinkään, sillä on tullut tonkin asian kanssa sen verta sekoiltua, että tiedän "kaiken sen" (ei ehkä se imurinputki, hah hah haa!) onnistuvan naiselta ihan siinä missä mieheltäkin. Mutta näin yleisesti ajatellen, taas.
Do diih...se siittä =)
> Tämä kirjoituksesi saa kyllä hymyn Lynen kasvoille =)
- Toivoin sitä.
> Sai olla aina kaiken keskipisteenä ja sitten (tiedän että aion sanoa rumasti mutta...) nautiskella lapsenomaisesti jopa sen tuottamasta kateudesta kanssanaisissa jotka harvoin kauaa seurassa viihtyivätkään sitten. Välillä savustin heitä jopa pois. Hyi mua.
Mutta kysymys onkin why ?
- En tiedä (arvaan miettimättä) mutta mahdollisesti voisi olla niin, että siellä on juuri se tarve olla miesporukassa ja se naisten savustaminen on se juttu. Samalla tavalla itsestäni kerroin, kuinka halusin olla tyttöbändin solisti.
Viettelevä nainen etsii miestä ja viettelevä mies naista. Mutta mikä on se naisen etsimä mies ja miehen etsimä nainen? ... Se voi olla esimerkiksi naisen isä ja miehen äiti. ... Mutta vielä tämä kääntäen (koska psyyke usein kääntää torjuessaan): se etsitty mies voi olla naisen sisäisen minuuden torjuttu nainen ja se etsitty nainen voi olla miehen sisäisen minuuden torjuttu mies.
En tiedä. Mutta tässä iässä osaa kunnioittaa luostarihyveitä. Tähän väliin Mary Byrneä:
http://www.youtube.com/watch?v=hD6L1PswEI0
> sellaisia on metsässä vähän"
> Haah hah haa!
- Lämmin kiitos tuosta, koska olen aina ollut aivan kirjaimellisesti naisten naurattaja. Menin avioonkin sen tähden, koska neljännesvuosisata sitten ihastuin puolisoni nauruun. Kenties juuri tämä onkin pitkäaikaisen hyvän suhteemme perusta.
> Toi seksin käyttö ahdistuksenpoistoon johtaa addiktiiviseen käytökseen ihan siinä missä mikä tahansa muukin riippuvuus. Ei ne sinänsä poikkea toisistaan mitenkään vaikka muodot vaihtelee.
- Niin se kyllä lienee. Olen oppinut arvostamaan ja hieman kenties hyödyntämäänkin näkemystäsi addiktioiden "poikkiaddiktiivisesta" lähestymistavasta.
> Mutta...seksiriippuvuus on myös naiselle ihan yhtä "helppoa" mutta ehkä se yleisimmin ilmenee eri tavoilla ?
- Noh ... Ainakin orgasmiriippuvuus on nimenomaan miehelle tyypillistä, biologisista syistä. Ja sitten taas yhdyntäkeskeinen seksi on hyvin miehen-orgasmi-keskeistä, historiallisista syistä. Me feministit tahtoisimme olla unohtamatta näiden seikkojen merkitystä osana hahmottuvaa kokonaisuutta. What Makes a Man.
http://www.youtube.com/watch?v=okXt33o40MQ
"Viettelevä nainen etsii miestä ja viettelevä mies naista. Mutta mikä on se naisen etsimä mies ja miehen etsimä nainen? ... Se voi olla esimerkiksi naisen isä ja miehen äiti. ... "
Jos unohdan tuosta ne vastenmieliset ajatukset joita tulee, voi pitää paikkansakin. Olen kuin hänen äitinsä (verbaalisesti latistava, "vahva", itsenäinen ja ns tunteeton) ja hän on kuin isäni (impulssikontrollinsa hukannut kaltoinkohtelija). JÄK !
=)
Elämää, ei sen enempää...lal lal laaaa....
Naaaaistennaurattaja =)
Yleisesti ottaen he herättävät hieman vastenmielisyyttä vaikka hauskaa seuraa ovatkin sinänsä.
Mutta muuten tuosta huumorin osuudesta : mulla on "hänen" kanssaan aika samanlainen kiero huumori, asiasta kuin asiasta ja se on kivaa. Paitsi sitten välillä kun mikään ei mene läpi ja hernepussit tyhjenee jommankumman osalta alta aikayksikön =)
Mulla yleisesti ottaen kestää huumori mitä vain vaikeita aiheita mutta lähikontaktissa välillä tulee otettua nenuun, yleensä silloin kun oma itseinhoni on hieman yläkatossa.
Muuten tuosta poikkileikkauksesta...ei tartte kun kuunnella holisteja, niin heistä suurin osa osaa kertoa kuinka tiukkaan se poikkileikkaus on tikattu.
Että sitten alkoi se imurinputken halailu. Sitten töitä. Sitten vähän shoppailua. Sitten....
Itsellänikin. Kaikki on käyty läpi...hmm...onkohan vielä jotain kokeilematta ja sitten vain vaihtelen niiden välillä koska mikäs olisi sen parempi tapa voittaa riippuvuus kuin korvata se toisella ?
Selvinpäin musta tulee syömishäiriöinen himoliikkuja joka on työnarkomaani. Tai otan jonkin harrastuksen ehkä lisäksi jota alan kuumottamaan tai perehtymään johonkin aiheeseen joka kiinnostaa. Tai sitten remontoin kämpän vaikka kahdesti vuodessa jos ei muu auta.
Kun taas otan, keskityn vain lähinnä siihen ja kaikki mitä sitä ennen tein jää.
On se hienoa =)
Tiesitkö (SEKSIVAROITUS) että nainenkin voi saada orgasmin parissa alle parissa minsassa ?
Parissa ja parissa...=)
Rauhoitan taas kirjoitusrytmiä hieman.
Tai saada niitä vaikka sata peräkkäin. Se tekee seksiaddiktiosta hankalamman kuin miehellä.
> vaikka sata peräkkäin. Se tekee seksiaddiktiosta hankalamman kuin miehellä.
Niin. Tuo kyllä tukisi näkemystä siitä, että miehen ja naisen seksiadiktiot ovat luonteeltaan erilaisia. Tämänkaltaista kyltymättömyyttä jonkin verran kai on. Itsehän en noista asioista mitään tiedä, luotan vain populäärilähteisiin.
Painotan vielä sitä että tuossa aiemmin yleistin valtaväestöä koskien. Pääosa valtaväestön miespopulaatiosta addiktoitunee 'stressinpoistoseksiin', missä toistuva pikainen orgasmi häivyttää keskeneräiset emotionaaliset konfliktit. Mahdollisesti esimerkiksi narsistisista naisista osa toimii samoin ja heidän osaltaan tätä yhteisöllisesti torjutaan enemmän kuin miehillä, joiden ensikäyttöoikeus hyväksytään, historiallisista patriarkaaliseen hierarkkisuuteen liittyvistä syistä.
Me vaativat persoonallisuudet tietenkin lämpimästi kehotamme kaikkia keskeneräisten emotionaalisten konfliktiensa ratkaisuyrityksiin. (Tähän väliin ehdottomasti Marc Bolania.)
http://www.youtube.com/watch?v=e5m8w2VK79k
Ämmiä ja Beitä kunnioittaakseni linkitän minäkin yhden "muka" initiaalikaimani..
http://www.youtube.com/watch?v=aYevBLUtuLc
Kiitos :)
Onko saamenkielen suomennos netissä?
Jaa, enpäs tiedä.. sanakirjan ainakin pitäisi olla. Pohjoissaame-suomi.
A, voisiko kateus toimia vihastumisenhalun moottorina?
Ja, onko mitätöinti eräs vihan muoto?
Kun täällä palstalla olen törmännyt hyvin merkillisiin väittämiin tyyliin; 'kaikenlaiset tekoviisaat kirjoittelee höpinöitään jotka vilisee tiesmitä tieteellisiä termejä...jne'
Löytyykö mitätöinti/suvaitsemattomuus-haluun muuta selitystä kuin itsekeskeisyys ja kateus?
Kiitos yxex kysymyksistäsi,
Vastaan nopeasti ajattelematta. Sellainenhan on joskus hyödyksi keskustelulle.
Mitätöinti varmaankin on torjutun vihan tiedostamaton muoto. Kateutta en juuri tunne, joten en osaa siihen oikein sanoa.
Mitätöinnin ja suvaitsemattomuuden halun taustalla varmaankin yleensä on pelko ja uhatuksitulemisentunne. Hyökkäyshän on paras puolustus.
...
Lisäys:
Sitten kun ajattelee lisää, nousee mieleeni että mitätöinti ja suvaitsemattomuus voisivat olla koston (ja ehkä sitten kateuden) tiedostamaton muoto. Esimerkki: "Tuo hylkäsi minut/asiani jonkun toisen/muun vuoksi. --> Se toinen/muu on ihan paska."
Naurattaa ihan kun ajattelen :D Laulattaakin :D Tässä on yksi laulu siitä :D
http://www.youtube.com/watch?v=1nuEmYtaf_c
Rangaistus joskus tosi hyvä asia mielestäni.
Eräs opettaja otti minun ehdottamani mallin jota suorittanut nyt vuoden ajat ja hän on siirtänyt pois 5 kiusaajaa koulustaan.
Se oli minun ansiota koska ehdotin sellaista systeemiä että kiusaajat ajetaan pois kouluista.
Rangaistus väärintekijöille on myös hieno asia.
Jos ihmisten haluista ja tarpeista puhutaan niin jokainen tehköön miten itse haluaa, toteuttaen omat halunsa ja tarpeensa sekä toteuttaen toisten esim kumppaninsa tarpeet ja halut.
Parisuhteessa pitää nähdä myös toinen osapuoli.
Itse en ole parisuhteessa mut on helppo ymmärtää että esim Narsistin kanssa on lähes mahdoton asua samassa taloudessa ellei itse ole myös Narsisti.
Kaksi narsisti-kiusaajaa = onnistunut liitto
1 Narsisti-kiusaaja ja hyvä ihminen = avioero ja mahdollisesti hyvä ihminen sielunsa menettäneenä samalla, viimeisenkin luoton ihmissuhteisiin.
Traumat, ne traumat on pahin asia minkä huono kokemus aiheuttaa.
Itselläni on traumoja lapsuudesta saakka.
Tuo minun ehdottamani juttu koskee koko Suomea mutta en voi vaikuttaa siihen.
halusin kuitenkin yhdelle Opettajalle ehdottaa sitä ja hän otti sen käytäntöönsä.
> Jos ihmisten haluista ja tarpeista puhutaan niin jokainen tehköön miten itse haluaa, toteuttaen omat halunsa ja tarpeensa sekä toteuttaen toisten esim kumppaninsa tarpeet ja halut.
Kuulostaa ideaaliselta. Maailmassa on silti historiallisia tosiseikkoja, esimerkiksi muut ihmiset. Siksi pidän tuota ohjettasi useimmiten käyttökelvottomana ja kokonaisuudessaan vahingollisena.
> Parisuhteessa pitää nähdä myös toinen osapuoli.
Kaksi narsisti-kiusaajaa = onnistunut liitto
Kuulostaa sadomasokistiselta pervoaktivismilta.
jep siis parisuhteessa pitää olla hyvä ihminen toiselle, NARSISTIT JOUTAA HELVETTIIN ja joutuu sinne jos helvetti on olemassa
sillä he tekkee toisten elämästä helvettiä maan päällä ja itse nauttivat suunnattomasti siitä kun toinen osapuoli kärsii.
Narsistihan voi olla myös tällainen joka nauttiii siitä kun toisella menee huonosti mut tämä taitaa mennä jo Psykopatian piirteisiin.,
Psykopaatti-Narsisti onkin jo todellinen HULLU jonka kanssa en haluaisi olla missään tekemisissä.
Voisin maksaa tuollaiselle tyypille melkein omaisuuteni jos uhkaisi mua hengelläni ja jättäisin.
ÄLKÄÄ MISSÄÄN NIMESSÄ OLKO TEKEIMISISSÄ TUOLLAISTEN KANSSA.
Jos maailmassa on liikaa kiusaajia, narsisteja, tappajia, muita rikollisia, tylyjä raha-ahneita ihmisiä, nipottajia niin parempi on jopa pysyä ulkona koko systeemistä ettei ole ollenkaan työelämässä mukana.
Mm mun kylällä asuu 2 aikuista 60 vuotiasta miestä joista toinen on koko ikänsä mennyt omillaan, tehnyt kotona omia kuvioita eikä ole koskaan ollut työelämässä ja missään, vain ainoastaan kotonaan koska hän tietää että maailma on paha paikka.
ääliönarsisti käyttää toisen rahoja maatakseen sängyssä laiska paska