Hukkaan mennyt nuoruus..

Tä. Olet 21v ja puhut menetetystä nuoruudesta? Eihän sun nuoruus ole vielä edes alkanut. Kyllä sitä kuule ehtii. Kunhan ensin alat vierottaa ittes sieltä koneen ääreltä konkreettisesti sosiaalisempaan ympäristöön. Jos et tee sitä muutosta, niin kohta huomaat menettäneesi koko elämäsi sinne koneen äärelle!

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9751581

ihmeellistä miten itseäni noin pari vuotta nuoremmat ja noin vuoden verran vanhemmat kirjoittavat näitä asioita...

kuitenkin, sama asia täällä, ja olen vasta 20v että revi siitä...
Yliopisto voi muuttaa tosiaankin elämää hiukan.
Tyttöystävän puutetta ei kannata surra, kerkeät sen vielä.

Oikeestaan on ihan hyvä keskittyä vaikka tuohon yliopistoon... Terve! =)

Miten kukaan voi kaivata sitä, ettei ole koheltanut kännissä baareissa? En ole ikinä sellaista tehnyt, enkä kaipaakaan. Ensimmäinen miesystävä mulla oli 26-vuotiaana. Sitä ennen vietin aikana nenä kiinni kirjoissa. Elämä ei todellakaan ole kirjoissa tai netissä, mutta sieltä pääsee pois milloin vain. :)

Täällä samoin 23 v nainen joka ei myöskään ole koskaan aloittanut baarielämää sen jälkeen kun täytti 18.
En näköjään myöskään muuta elämää koska vietän päiväni pääasiassa yksin sillä en ole koskaan ollut sosiaalista tyyppiä.En tiedä miksi ihmisten seurasssa tulee niin vaivautunut olo...
Mutta joo olisihan se seurusteluelämä mukavaa aloittaa,tosin se muutos täytyy lähteä itsestä ei kukaan täältä kotoa tule hakemaan

Jos olisin uudelleen nuori, lintsaisin jokaisen tylsän oppitunnin rohkelikkotytön kanssa ja harrastaisin senkin ajan villiä seksiä hänen kanssaan.
Maailma haaskaa nuoruuden, keski-iän, sitten siivoaa asteittain kansalaiset roskiin, vaivihkaa, hiireillen.

Monet nuoruuden perseilyt toivon kyllä että olisivat jääneet tekemättä. Eipä niistä paljon mitään käteen jäänyt. Ehkä elämäkin olis nykyään vähän paremmin jos olis ollut "kunnolisempi". Aloittaja saa olla ihan tyytyväinen että on saanut viettää nuoruutensa mukavassa pienessä kaveriporukassa.

Taitaa olla jostain hollywoodista peräisin käsitys että nuoruuden tulisi olla yhtä bilettämistä ja koheltamista. Todellisuus kuitenkin on suurimmalla osalla jotain ihan muuta.

Mieti siltä kannalta, että oot voinut säästyä myös hyvin monelta huonolta asialta. Meillä teiniaika oli nimenomaan sitä, että kohellettiin vanhempien selän takana. Tuloksena oli se, että yksi ystävä teki itsemurhan ja toinen kuoli pari vuotta myöhemmin yliannostukseen. Yhden kaverini poikaystävä kuoli, kavereista tuli juopponistejä. Onneksi sit myöhemmin teininä keskityin ihan vaan ryyppäämiseen, mutta ei siitäkään mitään hauskaa irronnut. En olis menettänyt mitään jos oisin jättänyt kaiken tekemättä.

Itse olen sitä mieltä,että ei kannata surra ennekuin on päässyt elämään. On oma katto pään päällä,oma työ jolloin pääsee harrastelemaan omia juttuja jne. Tuossa iässä taidetaan vasta alkaa hankkimaan sitä kokemusta. ( Poikkeuksiakin aina löytyy.)

Kun olet näin itsenäistynyt ja ollut muutamia vuosia niin sitten ei haittaa jos suree uudelleen. =)

http://www.youtube.com/watch?v=fA5yh5zQvy4&feature=related

Jasir Onni ottaa ainakin chillisti

älä huoli ei sulla vielä oo hätää!ite täytän kohta kolkyt ja olen hiljalleen alkanut ajatella ettei tää elämä menny ihan kuin toivoin ei oo ollu naisia enkä ole oikeastaan ikinä käynyt missään kaikki kaveritkin on jo ajat menneet vihille ja perustaneet perheen ja ehtineet tekemään ja kokemaan kaikkea multa jos keltä nuoruus meni hukkaan sulla on vielä toivoa!

Itse olen "jo" 24-vuotias ja kyllä sitä nykyään kokee, että nuoruus on ainakin tähän asti jäänyt aikalailla elämättä.

Peruskoulun yläaste-aikoina, jouduin pahasti koulukiusatuksi, jonka vuoksi minulla on nykyään todettu keskivaikea masennus ja sosiaalisten tilanteiden pelko.

Kunnollisten kavereiden puuttumisen vuoksi en ole koskaan päässyt bilettämään tai muuten pitämään hauskaa. Se ei toki minua kaduta etten jo 15-vuotiaana ollut kadulla luuhaamassa ja tekemässä ilkeyksiä, mutta se kyllä masentaa etten ole koskaan esim. koulukiusaamisen vuoksi käynyt lukioita ja sitä kautta vanhempana päässyt mahdollisesti yliopistoon, jossa opiskelijajärjestöt kaikenlaisia kissanristijäisiä ym. järjestävät. Siellä olisin melko varmasti saanut kavereita ja tuntenut kerrankin olevani hyväksytty ja suosittu ja muutenkin verkostoitunut. Myös naisystävän olisin ehkä sieltä löytänyt. Mutta koulukiusaamisen takia nämäkin kaikki on jäänyt kokematta. Nyt siis olen työtön, vailla kunnollisia kavereita mitään "nuoruuden hyviä muistoja":, enkä ole koskaan seurustellut.

Eipä tässä auta muu kuin toivoa että esim. ensi vuonna tilanne paranee.

Mua ärsyttää se, että muut vielä tekevät yksinolosta ongelman.Koulussa juoruillaan ja puhutaan pahaa, nauretaan ja kaikintavoin osoitetaan, että sä et ole tervetullut. Itse olen tottunut tähän koulussa yksin oloon, mutta toisaalta multa on mennyt sen myötä maine. Miten ne voikin puhuu niin paljon pahaa. Aina kuulee oman nimen mainittavan :( On jo tarpeeksi kurjaa, kun ei ole sitä omaa porukkaa, ei muiden tarvitsisi enää lisätä vettä myllyyn juoruilemalla. Joka aamu tulee hetki mietittyä, että menenkö enää sinne toisten pilkattavaksi, mutta aina sisu kuitenkin voittaa.

Tuntuu, että kaikki on mennyt pieleen. Musta on tullut se jolla ei ole mitään arvoa. Mun maine on mennyt täysin yksinäisyyden ja hiljaisuuden takia :( Onneksi tämäkin rääkki loppuu aikanaan. Kauas täytyy sitten kyllä muuttaa jos meinaa saada elämänsä järjestykseen. En halua tavata näitä ihmisiä ikinä. Ja mä en ole tehnyt mitään, en puhunut pahaa tai ollut muille ilkeä. Eikä hiljaisuus ja yksin olo ole rangaistavaa. Ainoat kaverit vaihto vielä kouluu :( Nyt ei ole enää ketään. Mulla on ihan sama jos olen yksin, mutta ei muiden enää tarvitsisi haukkua. Olenko mä joku yleinen vitsi ;( Itsetunto ei kyllä voi enää alemmas vajota.

Nyt lopetat itsesäälissä rypemisen ja otat itseäsi niskasta kiinni ja lähet etsimään itsellesi sitä naista.Jota voit rakastaa ja kenen kanssa pitää hauskaa. Vitut jostain teinikännäilyjen menettämisistä.Etkä ole menettäny mitään nuoruutta vielä , sillä olet edelleen nuori.Vaikka tulisi 1 tai 2 tai 3 tai 4 tai 5 pakit naisilta joita kysyt ulos niin et sitten vittu luovuta sen takia vaan vaikka kestäisi sen 999 kertaa löytää itsellesi se nainen niin sitten käyt niin monilla treffeillä. Vaikka kuinka epätoivoiselta välillä tuntuisi niin et missään tapauksessa koskaan ikinä luovuta.

Siltä minustakin tuntuu että olen jo menettänyt nuoruuteni kun en ole koskaan seurustellut. Olen kyllä bilettänyt aina silloin tällöin jo nuoresta lähtien ja aina mulla jokunen kaveri on ollut.

Tuskin olisin mitään menettänyt vaikka en olisi koskaan käynyt missään. Ainakaan siltä kannalta kun naista ei ole löytynyt. Onhan sitä hauskaakin ollut mut tuntuu ettei se juhliminen niin hauskaa ole että se olis pahan krapulan arvoista. Turha sitä ainakaan on surra että on ryyppäämiset jääny väliin.

Mulla nyt ei varmaan ole toivoakaan koskaan löytää itselleni naisystävää kun kärsin todella pahasta sosiaalisten tilanteiden pelosta ja melkein jatkuvasta ahdistuksesta mahdollisesti paniikkihäiriöstä. Töissäkään en pysty käymään tämän ongelmani takia tai opiskelemaan. Tavallaan se ei kuitenkaan sureta mua. Miksi kerätä rahaa itsensä takia kun ei ole mukavaa naista jakamassa elämää mun kanssani.

Tulipan tuo elettyä uusiksi, turhuuksien turhuudessa.

Liitytääs kerhoon. Oon 26v mies ja tosi yksinäinen. Vapaa-aika menee koneella, arjen pyörityksessä ja opiskeluun. Tää on se klassinen surullinen perustarina. Jo eskarissa mulla oli sopeutumisvaikeuksia kun olin syrjäänvetäytyvä. Maalla asuin ja äiti oli usein töissä. Tuli leikittyä yksin, mut oli välillä kavereitakin. Sisko oli 10v vanhempi eikä sitä murrosikäsenä kiinnostunanut mun seura. Pelkäsin mennä muiden joukkoon ja jo ekana eskarikoulupäivänä joku vitos luokkalainen kasvattikoti poika tuli komentelee. Lopulta uskalsin pitkän yksin olon jälkeen mennä muiden mukaan leikkimään ja sain kavereita. Ylä-asteella oli pahaa kiusausta ja sain elinikäiset traumat. Muutenkin jo arka, herkkä ja syrjäänvetäytyvä. Masennuin täysin kunnes sekosin. Koulu ei kiinnostanut ja 6-luokan yli 8 keskiarvo valui 6.6. Varastelin ja poltin röökii sekä ryyppäsin. Haaveilin aina lukioon menemisestä, mutta oli pakko hakee amikseen huonon keskiarvon vuoksi.

Ylä-asteella mulla oli lopulta kymmeniä kavereita kasi ja ysi luokan aikana. Kun muutin amiksen takia niin yhteydenpito väheni ja jäin yksin. Aloin saamaan paniikkikohtauksia koulussa. Olin hikimärkä ja rättiväsynyt ennen kuin olin aamulla päässyt edes kouluun.

Siitä alkoi joku 7 vuoden masennuskierre ja koulu jäi kesken. Tullut kokeiltua kaikki SSRI-lääkkeet, diapamit ja ketipinorit, mutta mikään ei ole auttanut. Eihän lääkkeillä voi parantaa yksinäisyyttä, mutta kait niillä yritetään lieventää panikkia että voisi löytää kavereita. Noihin aikoihin löysin itseni monesti huonossa seurassa. Monesti minua yritettiin käyttää jollain tapaa hyväksi eri asioissa. Eli toinen vaatii aina palveluksia ja apua, sitten kun saa tarvitsemansa niin häipyy eikä pidä yhteyttä. Itse kun tavoittelet niin ovat kiireisiä jne.

Miksi ei ole ystäviä? Se on niin iso myytti purettavaksi, mutta koitan avautua tästä tilanteesta. Baarit ei kiinnosta, mutta käyn niissä joskus ja en ole mikään alkoholisti. Opiskelu vie ajan ja voimat että on pakko rajatuilla resusseilla valittava jompi kumpi. Lie masennusta kun ei vaan ole energiaa tehdä kuin välttämättömyys ja tingittävä asunnon siisteydestä ja sosiaalisesta puolesta. Huono rahatilanne ei ainakaan helpota. Itsetunto probleemat: koen itteni aina niin paljon tyhmemmäks ja huonommaks kuin muut. Sosiaalinen kanssakäyminen sujuu jotenkin, mutta oon pihalla ikäisteni nuorten maailmasta, koska ollut monta vuotta yksin. Eihän se nyt ole mikään vaatimus että tietää kaikki metkut, mutta tietämättömyys ja se että on sosiaalisesti out ja vanhaa päiväystä ns. Kalkkis kamaa ripertää niitä viimeisiä halkeilleen itsetunnon rippeitä. Joutuu kokemaan paljon sellaista tietyn laista nöyrtymistä että on vähän out. Huomannut just sen että ei vaan kantti kestä myöntää muille että on yksinäinen ja tarvii kavereita. Tuttu lapsena oppimani syrjään vetäytyminen on vallassa. Pitäisi taas löytää se into hypätä muiden mukaan.

Menetetty nuoruus? Niinkin voisi sanoa. Olen käynyt helvetin enkä tiedä vielä mitä on luvassa. Joo ja 26v eikä koskaan seurustellut. Ollut pari yhdenyönjuttua vaan. Mulla ei oo ollut niitä kokemuksia kun voi heittäytyä ja pitää hauskaa frendien kanssa. Olen katkera. Jouduin sellaiseen pelkotila monttuun ylä-asteen jälkeen että tämä on ollut jatkuvaa stressiä ja yksinäisyyttä. Olen aina vakava, tylsä ja jännittynyt. Murehdin kaikesta enkä osaa heittää vapaalle. Tekemättömät asiat stressaa kuten tekemättömät koulutehtävät, kotityöt, yksinäisyys ja mitä muut ajattelee minusta? Olen ollut vuodet ammattiavussa ja olen jonkin verran itseeni tutustunut. KYLLÄ, itseeni, en muihin ja siksi olen tällä palstalla vuodattamassa.

Sitten joskus kun koitan unohtaa stressin ja olen rohkeampi heittäytymään alkaa suunnaton pelko vaivata että epäonnistun jotenkin ja minua kiusataan. Tarkkailen itseäni liikaa ja siksi kait olen niin rättiväsynyt yhden koulupäivän jälkeen.

Nytkin oen yksin pimeässä huoneessa. Uni ei tule ja koulutehtäviä ei jaksa tehdä enempää tänään. En tiedä mitä tekisin? Mitä yksinäinen voi tehdä? Juoda pään täyteen kuten viimeviikonloppuna? Ei se kyllä auttanut, päinvastoin. Olemassa olo on niin merkityksetöntä kun ei ole ketään edes jonka vuoksi olla olemassa. Nämä ovat tämän päivän fiilikset. Mikään ei huvita, mutta aina pakotan itseni joko koneelle tai siivoomaan tms. Teen sen vain siksi etten sekoaisi

Mä puhun mun nuoruusajan musasta...se oli, kuten nytkin on, monimuotoista, mutta...siinä oli SITÄ JOTAKIN...rokkia. .menoa...räimettä...nyt musa on hyminää...ok, huumeet oli inspiroivana suuressa osassa, itse en ole käyttänyt holia kummempaa...olen ylpeä oman aikani musasta, että sain kokea moista ihanuutta...

Ihmissuhteet on mitä on...tutkikaa itseänne astrologisesti, ei-niin-että-mä-olen-paras, vaan pohjalta -mitä mun mars-venus-asetelma kertoo minusta(siis sinun/sinusta) että kuu, mikä merkki...onko tulinerkki, maamerkki, ilma, vaiko vesi...mulla on kuu kaloissa, ei parasta a-ryhmää, mutta...mulla on sisua:mars-pluto oppositio...pistäkääpä tätä neulalla..., poweria löytyy...

Aloittajalle: Älä tee niinkuin minä. Jäin parisuhdehommista syrjään alusta lähtien. Pikkuhiljaa oloon tottui. Sitten eräänä päivänä havahduin hirmuiseen parisuhteen kaipuuseen ja lapsettomuuden suruun. En kadu sitä, että jäin niistä paitsi. Kadun sitä kun en koskaan yrittänytkään täysillä. Jos olisin yrittänyt ja tehnyt parhaani asian eteen, voisin nyt saavuttaa edes jonkinasteisen henkisen rauhan vaikka jäinkin yksin.
Nyt minulla on sen mittaluokan kriisi päällä, että on ihme jos siitä elävänä selviän. Usko pois: Haluat mieluummin vaikka mokata ja nolata itsesi useita kertoja elämässäsi, kuin joutua kasvotusten tämän kiirastulen kanssa.

Onnea
Soi nuoruus on rakkauden aika ryhmä toiveet.