Katkeruudesta ei voi toipua. Samoin kuin kärsimys ei jalosta.

Katkeruudesta pääsee irti antamalla anteeksi, sille jolle on katkera !

Miksi tuhoat itsesi ja elämäsi, ajattelemalla vihantunteita, vääryyksiä joita sulle on tehty.
Jokainen niitä kokee, mutta niihin ei pidä jäädä kiinni, eikä vatkata niitä mielessään.

Ja hyvä voittaa aina lopulta !

Oikea terapeutti/sielunhoitaja voi varmasti auttaa eteenpäin. Yksin on tietysti hankalampaa, mutta keskustele asiasta ja lue aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja muiden samantyyppisistä kokemuksista. Hyvyys lopulta voittaa, sen Raamattu lupaa. Kaikella on aikansa, aikaa annetaan mm. siksi, jotta mahdollisimman moni pelastuisi.

Raamattu ja raamattu. Kirja joka on täynnä julmuuksia ja petoksia. Älkää nyt hyvät ihmiset joka paikkaan sitä uskoa tunkeko. Menee meinaan överiksi.

katkeruudesta voi toipua.jättämällä kaikki se taakse.olla miettimättä.itse en ole sisaruksen,äitin tai isän kanssa enää tekemisissä.
pärjään ihan hyvin kun en mieti millään muotoa entistä.hyvin olen pärjännyt.
elämässä on muutakin kuin negatiivisten asioiden vatvominen.elämässä on niin paljon mukavaa,kun vain löytää sen.

kärsiä ei myöskään kannata.vanhat ajatukset romukoppaan joutaa.
mieltäänkin voi uudistaa jos osaa.

Olen samaa mieltä aloittajan kanssa. Kenet tahansa saadaan katkeraksi ja kenet tahansa saadaan "pahaksi" kun tarpeekis kauan joutuu kestämään vain pahuutta ja hyljeksintään. pelastua voi erakoitumisen kautta, mutta jos ei pääse pakoon tuloksena on pahuus. Siksi kaikki tekopyhäily oksettaa...todellin Kristuksen rakkaus menee sinne missä ei rakkautta ole ja katkaisee pahuuden kierteen. niin kauan kuin maailma on täynnä oppeja ihmisen omasta voimasta niin mikään ei muutu...maailma ei muutu paremmaksi vaan pahuus jyllää

vaikka uskonkin rakkauteen ja anteeksiantoon. KAikkeen mitä Raamatussa kirjoitetaan niin on kuitenkin täysin käsittämätöntä vaatia rakastamaan/antamaan anteeksi ihmiselle joka on pettänyt, käyttänyt hyväkseen, valehdellut, syyttänyt asioista joissa ei päätä ei häntää ja joka harrastaa herjaamista vaikka itse asiat ovat jo aikoja sitten jääneet taakse.
Pitäisikö osata olla katkeroitumatta ja sanoa että hän/he eivät ymmärrä mitä tekevät.

Totta on, että ihminen lopulta luhistuu, kun on tarpeeksi kiusattu. Viimeinen pisara on, kun ihminen johon on luottanut ja joka on merkinnyt elämässä kaikkea, pettää ja jättää. Ei siinä auta toisten sanomiset, kun vastoinkäyminen toisensa jälkeen tulee ja lopuksi sitten se viimeinen niitti. Äärimmilleen kiusattu ihminen romahtaa, voimat yksinkertaisesti loppuu. Itse olen yrittänyt toipua vuoden, edelleen rämmin samassa hetteikössä. Turha on kenenkään neuvoa, että heitä vanhat ajatukset romukoppaan. Kun itsetunto on mennyt, ei uskalla enää yrittääkään mitään uuden epäonnistumisen pelossa. Väkisinkin sinä katkeruus hiipii seuraan, että miksi juuri minulle aina...

Kun ihminen vihaa,hän jää sen tunteen vangiksi."Antaa anteeksi "ei ole suinkaan sama asia kuin pahojen tekojen hyväksyntä,vaan että pystyy näkemään teon tehneen ihmisen heikkoudet,vaillinaisuuden,keskenkasvuisuuden ja ne antamaan sitten anteeksi.Vain tällä keinolla voi päästä irti kuluttavasta,voimat imevästä katkeruudesta,joka pilaa koko elämän.On toki joitain hirmutekoja,joita miettiessä en ole aivan varma,pystyisinkö anteeksi antamaan..Mutta aika paljon olen pystynyt anteeks antamaan ja hyväksymään osaksi omaa elämääni,menneisyyttäni.Hyväsyä se,mitä ei voi muuttaa ja rohkeutta muuttaa,minkä voi.Ja viisautta erottaa nämä kaks toisistansa.