Nykyään tuntuu, että keskustelupalstat ovat arvostelijoita pullollaan, ja milloinmitenkin haukutaan toisten äitiyttä tai vanhemmuutta. Meillä on aina ollut tosi hyvä parisuhde ja tutustuimme ensin toisiimme, ennenkuin saimme poikamme (nyt 3v). Olemme 26 ja 27 vuotias pariskunta ja suunnitteilla on häät.
Me pidämme ja olemme aina pitäneet parisuhdetta yhtenä tärkeimmistä asioista, millä myös olemme hyvillä mielillä ja jaksamisilla kasvattaneet poikamme. Pystyimme hyvin sopimaan myös omista menoista ja yhteisistä menoista, jolloin poikamme oli hyvissä hoivissa ja on edelleen.
Elämme myös omaa ja yhteistä elämää vaimona ja miehenä, ei vain lapsemme vanhempina.
Olemme kokonaisuus ja poikamme on iloinen ja selvästi tuntee olonsa turvalliseksi kun äiti ja isi rakastaa toisiaan ja yhdessä myös rakasta poikaamme.
Monet ihmiset kadehtii sitä, kun olemme aina kun vastarakastunut pari, mutta se johtuu siitä, että arvostamme ja kunnioitamme toisia. Olemme kasvattaneet poikamme siihen, että perheessä jokaisen tarpeet otetaan huomioon, eikä kukaan ole keskipiste, jonka ehdoilla vaan ja ainoastaan mennään. Poikamme osaa toisten huomioinnin erittäin hyvin ja osaa olla hyvinkin kohtelias, pahin uhma on mennyt ja ollaan tosi tyytyväisiä, että ollaan näinkin hyvin selvitty parisuhteesta ja vauva-ajasta ilman sen suurempaa ongelmaa.
Emme aijo ihan heti hankkia lisää lapsia, vaan keskitymme harrastuksiin, koiran kasvattamiseen yhdessä perheemme kanssa. Meillä on onnellinen elämä ja tuntuu niin uskomattomalta, miten monet ihmiset eroavat heti lapsen saamisen jälkeen, tai miten äidiksi tulo tekee nenäkkään ja parisuhteen ylläpito ja kumppanin rakkaus on tuntematon käsite kun se lapsi syntyy.
Lapset kasvaa pesästä pois, ne elää rinnallasi ja samassa talossasi sen 18-vuotta keskimäärin, mutta mitäs sitten jää? lapsesi elää omaa elämää ja eikö mikäs sen parempaa, kuin elää omaan rakkaan kanssa yhteistä pitkää elämää ja yhdessä onnistuneena siinä, ettei ole lähteny tähän nykyajan kierteeseen että vaihdetaan kumppania ku sukkaa ja ajatellaan kaikessa vain lapsen ehdoilla.
Lapsen ehto sanana kuulostaa siltä, että annetaan lapselle valta ja kasvu siihen, että ei ole kuin vain hän ja vain hän on kaiken keskipiste. Se ei mene niin, vaan lapsen on kasvettava, että on muitakin ihmisiä ympärillä, joiden tarpeet on huomioitava, ei lapsi voi oppia hyville tavoille tai sosiaalisiin suhteisiin, jos ei pettymyksiä tms. toisten huomiointiin, vuoron odottamisiin ei kasva.
Mutta lapsen parhaaksi voi elää, niinkuin mekin teemme. Onnellinen suhteemme on lapsemme parasta ja se näkyy lapsessamme. Lapsemme on tasapainoinen, hyväkäytöksinen, iloinen ja onnellinen kun kaksi rakastavaa vanhempaa ja lemmikit tekevät lapsemme onnelliseksi
Me pidämme ja olemme aina pitäneet parisuhdetta yhtenä tärkeimmistä asioista, millä myös olemme hyvillä mielillä ja jaksamisilla kasvattaneet poikamme. Pystyimme hyvin sopimaan myös omista menoista ja yhteisistä menoista, jolloin poikamme oli hyvissä hoivissa ja on edelleen.
Elämme myös omaa ja yhteistä elämää vaimona ja miehenä, ei vain lapsemme vanhempina.
Olemme kokonaisuus ja poikamme on iloinen ja selvästi tuntee olonsa turvalliseksi kun äiti ja isi rakastaa toisiaan ja yhdessä myös rakasta poikaamme.
Monet ihmiset kadehtii sitä, kun olemme aina kun vastarakastunut pari, mutta se johtuu siitä, että arvostamme ja kunnioitamme toisia. Olemme kasvattaneet poikamme siihen, että perheessä jokaisen tarpeet otetaan huomioon, eikä kukaan ole keskipiste, jonka ehdoilla vaan ja ainoastaan mennään. Poikamme osaa toisten huomioinnin erittäin hyvin ja osaa olla hyvinkin kohtelias, pahin uhma on mennyt ja ollaan tosi tyytyväisiä, että ollaan näinkin hyvin selvitty parisuhteesta ja vauva-ajasta ilman sen suurempaa ongelmaa.
Emme aijo ihan heti hankkia lisää lapsia, vaan keskitymme harrastuksiin, koiran kasvattamiseen yhdessä perheemme kanssa. Meillä on onnellinen elämä ja tuntuu niin uskomattomalta, miten monet ihmiset eroavat heti lapsen saamisen jälkeen, tai miten äidiksi tulo tekee nenäkkään ja parisuhteen ylläpito ja kumppanin rakkaus on tuntematon käsite kun se lapsi syntyy.
Lapset kasvaa pesästä pois, ne elää rinnallasi ja samassa talossasi sen 18-vuotta keskimäärin, mutta mitäs sitten jää? lapsesi elää omaa elämää ja eikö mikäs sen parempaa, kuin elää omaan rakkaan kanssa yhteistä pitkää elämää ja yhdessä onnistuneena siinä, ettei ole lähteny tähän nykyajan kierteeseen että vaihdetaan kumppania ku sukkaa ja ajatellaan kaikessa vain lapsen ehdoilla.
Lapsen ehto sanana kuulostaa siltä, että annetaan lapselle valta ja kasvu siihen, että ei ole kuin vain hän ja vain hän on kaiken keskipiste. Se ei mene niin, vaan lapsen on kasvettava, että on muitakin ihmisiä ympärillä, joiden tarpeet on huomioitava, ei lapsi voi oppia hyville tavoille tai sosiaalisiin suhteisiin, jos ei pettymyksiä tms. toisten huomiointiin, vuoron odottamisiin ei kasva.
Mutta lapsen parhaaksi voi elää, niinkuin mekin teemme. Onnellinen suhteemme on lapsemme parasta ja se näkyy lapsessamme. Lapsemme on tasapainoinen, hyväkäytöksinen, iloinen ja onnellinen kun kaksi rakastavaa vanhempaa ja lemmikit tekevät lapsemme onnelliseksi
Vastaukset 18
Vanhimmat
Arvostelut toisia kohtaa johtuu ihmiset tylsyydestä, kateudesta ja tyhjästä olosta.
Enää violiitto eka tai tokakaan ei ole onni, vaan tuho.
Mitä useammin menet uudestaan naimisiin, sen onnettomampi olet. Erot kielii epäonnistuneesta parisuhteesta ja uudet taas kaipuusta läheisyyteen, oli se uusi kuka tahana, kunhan joku vaan on.
Se myös helpottaa elämisen kuluissa, sillä kaksi tienaa enemmin kuin yksi, ja se tekee myös yh vanhemman elämisen tosi vaikeeksi.
Erot ei tee lapseta onnellista, eikä aikuisestakaan. Usea elää kuliseissa, ja antavat ymmärtää että kaikki on okei, helppo puhua ja näyttää onnelliselta, sillä kuka jaksaa selitellä usein kaatunutta liittoaan.
niitä "kaatuneita liittojaan" pitää selitellä?
Itse olen kerran eronnut ja nykyinen avioliittoni on juuri sellainen, josta olen aina haaveillut.
Teoriasi "Mitä useammin menet uudestaan naimisiin, sen onnettomampi olet." ei siis pidä paikkaansa ainakaan minun kohdallani.
Kenellekään en joutunut eroani selittelemään, kerroin vain tutuille/ystäville/sukulaisille, että näin pääsi käymään.
Eron jälkeen onnellisuus-mittarini heilahti roimasti plussan puolelle!
"Usea elää kuliseissa, ja antavat ymmärtää että kaikki on okei..." Minä ainakin erosin juuri siksi, etten suostuisi elämään missään kulisseissa.
"Erot ei tee lapseta onnellista, eikä aikuisestakaan." Minut teki ja lapsenikin, jotka ovat nykyään jo aikuisia.
Olen ollut nykyisen mieheni kanssa kohta 20v enkä ole katunut päivääkään sitä, että tuli miestä vaihdettua! Päinvastoin!
Pari otetta tekstistäsi. Huomaatko ironian:
"Nykyään tuntuu, että keskustelupalstat ovat arvostelijoita pullollaan, ja milloinmitenkin haukutaan toisten äitiyttä tai vanhemmuutta."
"...tai miten äidiksi tulo tekee nenäkkään ja parisuhteen ylläpito ja kumppanin rakkaus on tuntematon käsite kun se lapsi syntyy."
Ja sitten vielä:
"Monet ihmiset kadehtii sitä, kun olemme aina kun vastarakastunut pari, mutta se johtuu siitä, että arvostamme ja kunnioitamme toisia." Kerropas, miten moinen kateus ilmenee.
Ap elää kulisseissa. Liitto on niin huono, että pitää kehua jotta se rapistunut onni näkyisi.
Alkoholisti kieltää käyttämisen kun on alkoholisti.
Kunmenee tarpeeksi huonosti, pitää kehua, jotta kanssaihmiset näkee, sen mitä pitää nähdä, eikä sitä mikä on totuus.
Tai sitten sinä et kestä sitä tosiasiaa, että jotkut osaavat hoitaa parisuhdetta ja ovat onnellisia vaikka lapsi syntyykin.
Alkoholistit usein makaavat pullo kourassa kotona ja päivittelemässä palstoilla omia tilityksiä huonosta elämästä, kun toisten onnistumiset on liikaa kestettäviksi.
Näitä tyhmiä vikisijöitä riittää, ja samat holistit asialla.
Sinä taas veisaamassa tuota samaa vanhaa virttäsi... Yleensä taidat kirjoitella lapsettoman ihmisen roolissa, sellainen taidat oikeasti ollakin. Kirjoitustyylisi kyllä tunnistaa.
Mitä ihmettä?
Vapaa palsta, saa kirjoittaa kyllä jokainen mitä haluaa. Mutta on täyttä totta joka sana, ja mulle on aivan sama, uskooko joku vai eikö usko :D
Pääasia että itse tiedän,että olen onnellinen, hyvin onnellinen.
Pikemminkin täällä palstoilla näkyy näitä jokapäivän elämän harrastuksia, jotka katkeroituneina kirjottelevat ja kommentoivat ketjuihin, mikä osuu heille arkaan paikkaan.
Ikivanha iskelmä: Taidat tosiaan olla ikivanha iskelmä, joka jäi lapsettomaksi ja purkaa nyt täällä joka pv omaa kohtaloaan ja katkeruuttaan muiden ihmisten onnellisiin ja onnistuneisiin parisuhteisiin, kun itse on epäonnistunut jo kauan sitten ;;)
Voi teitä... :)
Tuo olisi varmasti kolahtanut pahasti, jos olisi osunut. Luojan kiitos elämäni ei ole niin tyhjää, että sitä täyttääkseni loisin itselleni erilaisia roolihahmoja netin keskustelupalstalle.
Sinut tunnistaa trolliksi siitä, että esiinnyt
- lapsettomana mutta parisuhteessa elävänä, joka kumppaninsa kanssa opiskelee/tekee töitä, maksaa veroja ja luo kestävää perustaa onnelliselle parisuhteelle, johon lapsikin on tervetullut kunhan olette riittävän kauan ehtineet nauttia toisistanne kahdestaan
tai
- lapsiperheen äitinä, jonka parisuhde kukoistaa ja elätte ikuisesti kuin vastarakastuneet (
samaa mieltä ap:n kanssa. meillä sama homma! ei voi käsittää MIKSI jotkut jättää parisuhteen toiselle sijalle... ja siis eri asia jos pikkuvauva on hankala joka saa niin väsyy ettei jaksa illalla enää muuta ku nukkua, mut ei tota kestä ikuisuuksia.
Rakkaus parisuhteessa on todella tärkeää, siinä olen samaa mieltä. Heijastuu kaikkeen.
Silti tuo vakuuttelu onnellisuudesta antaa kieltämättä vaikutelman esittämisestä. Jos olen väärässä, anteeksi siitä ja siinä tapauksessa olen iloinen puolestasi.
Paraskin puhuja että miksi??? Itsekin olet eronnu ja uudessa suhteessa, miksi siis jätit ensimmäisen parisuhteen toiselle sijalle??? Niin miksi???
kenelle tuo edellinen miksi miksi miksi on osoitettu?
"Lapsen ehto sanana kuulostaa siltä, että annetaan lapselle valta ja kasvu siihen, että ei ole kuin vain hän ja vain hän on kaiken keskipiste."
Minä taas miellän tuon termin vähän eri tavalla. Esim. vauva-aikana lapsen ehdoilla meneminen merkitsee sitä, että äitinä nukuin silloin kun vauvakin, imetin juuri silloin kun vauvalla oli nälkä jne. Jos oltiin miehen kanssa suunniteltu vaikkapa kivaa iltaa kahden kesken kun vauva nukkuu ja sitten vauva itkikin vatsanpuruja, niin eipä siinä paljon vaihtoehtoja ollut kuin jättää romantiikka toiseen kertaan ja keskittyä huolehtimaan lapsesta. Parisuhdettakin hoidettiin siis tietyssä mielessä lapsen ehdoilla.
Nyt kun lapsella on ikää reilu vuosi, ajattelen edelleen, että asiat tehdään ennen kaikkea hänen ehdoillaan. Käytännössä tämä merkitsee useimmiten lapsen päivärytmin "kunnioittamista". Jos meidät esim. kutsutaan jonnekin klo 13 eikä meno ole mitenkään pakollinen, yritän sopia toisen ajan tai jätän menemättä koska silloin lapsi nukkuu päiväuniaan ja hän ne todella vielä tarvitsee. Samoin kylästä lähdetään ajallaan kotiin, jotta lapsi ei joudu valvomaan liian pitkään. Tai jos haluamme perheenä matkustaa jonnekin, ajomatkat, tauot, majoitus ja toiminta suunnitellaan siten, että se on lapsen kannalta mukavinta eikä tuttuja rutiineja sotketa liikaa. Tai jos miehen kanssa haluamme viettää aikaa kahden, menemme vaikkapa max. vuorokaudeksi kylpylään sen sijaan että viettäisimme pitkän viikonlopun ulkomailla, koska meidän mielestämme lapsi on liian pieni ollakseen vielä niin kauan erossa vanhemmistaan.
Ihan päivänselviä ja luonnollisia juttuja mielestäni, eikä merkki siitä, että lapsesta kasvatetaan pientä itsekeskeistä tyrannia. Minä siis ajattelen, että lapsen ehdoilla = lapsen parhaaksi. Eikä se meillä ainakaan merkitse sitä, että lapsi kasvaisi ilman rajoja ja pompottelisi vanhempiaan ja ympäristöään mennen tullen tarvitsematta ottaa muita huomioon. Se ei myöskään merkitse sitä, että puoliso unohdetaan ja eletään vain lapselle.
Parisuhteesta ja sen hoidosta vielä sen verran, että joillekin parisuhdeaika tuntuu rajoittuvan vain siihen, kun lapsi viedään hoitoon ja vanhemmat lähtevät kahdestaan jonnekin. Minusta taas kaikki yhdessä perheen kanssa vietetty aika on myös parisuhdeaikaa ja parisuhteen hyvinvoinnin kannalta vähintään yhtä merkittävää kuin se vanhempien kahdenkeskinen ns. laatuaika. Jos puolison huomioiminen, arvostus, kunnioittaminen ja rakkaus ei näy ihan siinä perusarjessa kun hoidetaan lasta ja väännetään makaronilaatikkoa yhdessä (ja varsinkaan jos niitä ei koskaan tehdä yhdessä), niin ei sitä millään pienillä irtiotoilla kuitata.
Siinä vaiheessa kun lapsi aloittaa päivähoidon ja vanhempien lapsen kanssa vuorokaudessa viettämä aika hupenee huomattavasti, on mielestäni entistä tärkeämpää, että vanhemmat oppivat hoitamaan parisuhdettaan ihan siinä arjen tohinassa. Ei nimittäin ole lasta kohtaan oikein, että ensin lapsen viikosta suurin osa kuluu päiväkodissa ja sitten vielä viikonloppuna kiikutetaan isovanhemmille yökylään, jotta vanhemmat saavat olla kahdestaan.
Arvostelijoita äitiydessä riittää!
Säälittävää, miten pullamössöäidit arvostelevat itsestään ja omasta ajastaan huoltapitäviä äitejä huonoiksi äideiksi, kun ei tanssi kaikessa kokoajan lapsen pillin mukaan.
Ihmisiä on erilaisia ja niin on äitejäkin. Ihan naurettavaa, miten joku voi tyrkyttää yhtä oikeaa ja parasta mielipidettä äitiydestä, mitä JOKAISEN on noudatettava, muka. Se. että äiti on välillä itsestä huolehtiva ja omasta jaksamisesta huolehtiva, tekee myös palveluksen koko perheelle. Ei kaikki ole kotimummeleita, jotka lihoo kotona paskanhajussa ilman mitään kunnioitusta esim.miestä kohtaan. Sellaiset arvostelijat ovat itse kateellisia niille äideille, jotka hehkuvat sisältä kuin ulkoakinpäin ja silti näkevät itsensä eteen vaivaa ja ovat aktiivisia ja elävät myös omaa elämää, niinkuin Nainen. Se on äidin oikeus, eikä elämä pidä loppua lapsen syntymän johdosta.
Ne joilla ei ole muuta tekemistä ku arvostella äitejä, jotka sillointällöin pitää hauskaa kavereiden kanssa ja huolen ulkonäöstään myös oman rakkaansa vuoksi, niin kertoo aikapaljo miten pieni maailma voikaan olla ku ei ole muuta tekemistä ku arvostella toisia, niinku ite ois joku marttyyri äiti. Hah, säälittää ne miehet jotka toimivat äitimummojen pelinappuloina, joilla ei ole muuta viserrettävää ku oman pertin perseen pyyhkiminen.
Kenelleköhän mimaa tarkoitti kommenttinsa? Olisi mielenkiintoista tietää, kuka sinun mielestäsi tässä ketjussa on se pullamössöäiti, joka tyrkyttää yhtä parasta ja oikeaa mielipidettä äitiydestä.
...bold and the beautifuls jatkuu ensi viikolla.. näihin kuviin ja tunnelmiin :)
Kiva että sinä olet löytänyt sen ihanan miehen jolla on samanlaiset arvot. Rakkaus kukoistaa ja nin edelleen. Onneksi olkoon!
Mutta joillakin valitettavasti se vauvan tulo voi muuttaa ihmistä aivan eri suuntaan, vaikka olisi oltu naimisissa viisi vuotta ja yhdessä lähemmäs 10 vuotta.
Minun mies oli mitä sympaattisin, ihanin, ja kaikinpuolin sellainen mies kuin halusin. Mutta, sitten tuli vauva. toivottu. Ja miehestä tuli mustasukkainen, välinpitämätön, paha suustaan, häikäilemätön. En minäkään syytön ole mutta minä en voi vaan jättää vauvaa huomioitta kun mies haluaa (niinkuin ennen vauvaa "elimme toisillemme") Mies on mustasukkainen vauvalle kun vauva saa niin paljon huomiota, haukkuu minua ja syyttelee sitten, ei hoida vauvaa yhtään vaikka pyydän, ei edes että saisin nukuttua univelkaa pois. Aina kun suuttuu minulle, niin purkaa sen vauvaan ( ei mitenkään ole väkivaltainen mutta puhelee rumia, siis minulle sanoo että toi perkele pilas kaikki jne. ei ole kiva kuunnella) purkaa puheillaan siis "vauvaan" kiukkuaan minuun. kysyin miksi niin vastasi suoraan että kun vauva on minulle niin rakas.
Että jotta kyllä minä mieluummin sitten rikon tämän ennen niin vahvan liiton kun annan lapseni kärsiä isästään. Sillä vauva on aika pitkään tässä perheessä ja tuon mustasukkaisuus vain kasvaa. Ja samalla minun inho häneen. Olen ehdottanut perheterapiaa ja tilannut ajankin, mutta ei kiinnosta. Joten kohta pian "annan olla".