Narsistiko

Veljeni nuorikko, tuo entinen kakkonen, on illkein ihminen mitä maa päällään kantaa. Hänen mielestään ovat kaikki, paitsi hän itse, hulluja. Hänelle kelpaa vain omat ystävänsä. Hän on saanut veljeni muuttumaan välinpitämättömäksi omaisiaankin kohtaan . Veljen ex ei ole hänen mielestään ihminenkään vaikka me pidimme tuosta naisesta, ihmettelimmekin heidän eron syytä. Jopa veljeni on pyytänyt että en olisi tekemisissä exänsä kanssa koska nuorikko ei siitä pidä.
Tuo iloinen pilke silmäkulmassa oleva veljeni on muuttunut harmaaksi kaljuksi ukokoksi muutamassa vuodessa. Säälin häntä.
Saan useasti kuulla että ystävät voi valita mutta sukulaisiaan ei. Tuosta tullut ajatus että hän luopuisi mielelllään sukulaisistaan jos se olisi mahdollista.
Voiko ihminen tosiaan olla noin paha??
259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Rakkaus sokaisee.

Äänestä

Normi kuvio. Ensin veljesi kuvitteli saaneensa oikean kultakimpaleen joka häikäisee niin että näkö menee, siitä on syytä pitää kiinni kynsin, hampain. Kultakimpale kuiskuttaa korvaan kuinka muut ovat ilkeitä koska kadehtivat niin kovin heidän onneaan. Kyllä hän tietää. Hänellä on kokemusta. Vain pitämällä pesä puhtaana kaikesta ulkopuolisesta pahasta elämä on yhtä onnea ja autuutta. Pesän puhtaana pitäminen vaatii vaan niin paljon. Aina löytyy jokin este täydellisen onnen tiellä: kaveri, ex, naapuri, sisko, anoppi.... Veli ajautuu yhä syvemmälle tuohon suoho, alkaa valehdella itsekin, ja käyttäytyä ilkeästi. Ehkä jossakin kaihertaa ajatus että tämä ei ole oikein mutta on helpompi uskoa unelmaan, varsinkin kun lähellä on ihminen vakuuttamsssa sen olemassa olosta. Varsinkin kun tuo ihminen on lopulta ainoa ihminen joka läheltä löytyy, vakuuttamasta yhtään mistään.

Ajan kanssa kultakimpale alkaa menettä hohtonsa veljesi silmissä mutta sitä on kovin vaikea myöntää. On todella vaikea luopua ajatuksesta että käsissä on jotakin ylimaallisen ihanaa, varsinkin kun tarjolla ei ole vain vähemmän ihanaa vaan jotakin ihan hriveää. Kuvitelma loisteliaasta elämästä pitäisi vaihtaa elämään kurjuudessa. Kun siihen vielä lisätään syvä häpeä siitä että on tullut huijatuksi niin perusteellisesti, niin pudotus on raju. Kun on tuhonnut ihmissuhteensa, terveytensä ja mahdollisesti myös kaikki mahdollisuudet hyvään elämään yhden huijarin tähden, voi olla että mieluummin edelleen sulkee silmänsä ja jatkaa vanhaan malliin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


siskoko? kirjoitti:

Veljeni nuorikko, tuo entinen kakkonen, on illkein ihminen mitä maa päällään kantaa. Hänen mielestään ovat kaikki, paitsi hän itse, hulluja. Hänelle kelpaa vain omat ystävänsä. Hän on saanut veljeni muuttumaan välinpitämättömäksi omaisiaankin kohtaan . Veljen ex ei ole hänen mielestään ihminenkään vaikka me pidimme tuosta naisesta, ihmettelimmekin heidän eron syytä. Jopa veljeni on pyytänyt että en olisi tekemisissä exänsä kanssa koska nuorikko ei siitä pidä.
Tuo iloinen pilke silmäkulmassa oleva veljeni on muuttunut harmaaksi kaljuksi ukokoksi muutamassa vuodessa. Säälin häntä.
Saan useasti kuulla että ystävät voi valita mutta sukulaisiaan ei. Tuosta tullut ajatus että hän luopuisi mielelllään sukulaisistaan jos se olisi mahdollista.
Voiko ihminen tosiaan olla noin paha??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu