Miten korkealta

Lukisko joku mulle sadun?

kiltisti pyydän kirjoitti:

Lukisko joku mulle sadun?

Olipa kerran maa, jota ei ole olemassa. Maassa, jota ei ole olemassa asui kaksi kolibria. Niitäkään ei ole olemassa. Olemattomuudesta keventyneillä siivillä ne lensivät kauas toisistaan. Sitä satu ei kerro oliko se vahinko, vai lähtivätkö ne tarkoituksella pois toistensa luota.

Satu ei kerro häkeistä eikä korpeista, vaan lentämisestä.

"Lennän vain kun pakenen" sanoi toinen kolibri ja tunsi olonsa kevyeksi kaiken yläpuolella. Vuosia lennettyään kolibri alkoi ajatella lentämistä uudelleen. Tällä kertaa ajatus kolibrin päässä muotoutui muotoon "Pakenen vain, kun lennän." Voima alkoi loppua siivistä ja syöksykierteen alkaessa kolibri pyörähti ympäri nähden kaukana vieressään samaa matkaa lentäneen toisen kolibrin tipahtaen lentoon väsyneenä. Molemmat kolibrit tipahtivat rantakalliolle. Kumpaankaan ei sattunut pahasti, koska kaikessa olemattomuudessaan ne ovat niin kevyitä, että pudotus ei ole paha eikä rantakalliotakaan ole oikeasti olemassa.

"Minä luulin, että lähdimme eri suuntaan" sanoi toinen kolibri. Kolibrit huomasivat, että eivät koskaan lentäessään olleet katsoneet kuin suoraan eteenpäin ja olivat vahingossa lähteneet samaan suuntaan toisiaan huomaamatta.

"Kaipasin sinua niin paljon" toinen kolibri sanoi toisen raahautuessa lähemmäs. Molemmat makasivat hiljaa vierekkäin pudotuksesta kärsineinä auringon säteiden lämmittäessä kalliota.

"Haluan olla sinun kanssasi aina" toinen kolibri sanoi toiselle. "Älä enää koskaan lennä pois"
Kolibrit tunsivat syvää yhteenkuuluvuutta maatessaan lähekkäin auringossa autiolla rannalla. Missään muualla ne eivät olisi halunneet olla. Ne pysyivät vierekkäin kalliolla, kunnes monen vuoden päästä kuolivat. Kumpikaan niistä ei koskaan elämänsä aikana huomannut, että pudotus mursi molempien siivet. Kuinka onnekkaita kolibrit olivatkaan, kun rakastivat toisiaan niin paljon, että eivät enää tarvineet siipiään tipahtaessaan rantakalliolle toistensa kanssa.

The End

Olipa kerran kirjoitti:

Olipa kerran maa, jota ei ole olemassa. Maassa, jota ei ole olemassa asui kaksi kolibria. Niitäkään ei ole olemassa. Olemattomuudesta keventyneillä siivillä ne lensivät kauas toisistaan. Sitä satu ei kerro oliko se vahinko, vai lähtivätkö ne tarkoituksella pois toistensa luota.

Satu ei kerro häkeistä eikä korpeista, vaan lentämisestä.

"Lennän vain kun pakenen" sanoi toinen kolibri ja tunsi olonsa kevyeksi kaiken yläpuolella. Vuosia lennettyään kolibri alkoi ajatella lentämistä uudelleen. Tällä kertaa ajatus kolibrin päässä muotoutui muotoon "Pakenen vain, kun lennän." Voima alkoi loppua siivistä ja syöksykierteen alkaessa kolibri pyörähti ympäri nähden kaukana vieressään samaa matkaa lentäneen toisen kolibrin tipahtaen lentoon väsyneenä. Molemmat kolibrit tipahtivat rantakalliolle. Kumpaankaan ei sattunut pahasti, koska kaikessa olemattomuudessaan ne ovat niin kevyitä, että pudotus ei ole paha eikä rantakalliotakaan ole oikeasti olemassa.

"Minä luulin, että lähdimme eri suuntaan" sanoi toinen kolibri. Kolibrit huomasivat, että eivät koskaan lentäessään olleet katsoneet kuin suoraan eteenpäin ja olivat vahingossa lähteneet samaan suuntaan toisiaan huomaamatta.

"Kaipasin sinua niin paljon" toinen kolibri sanoi toisen raahautuessa lähemmäs. Molemmat makasivat hiljaa vierekkäin pudotuksesta kärsineinä auringon säteiden lämmittäessä kalliota.

"Haluan olla sinun kanssasi aina" toinen kolibri sanoi toiselle. "Älä enää koskaan lennä pois"
Kolibrit tunsivat syvää yhteenkuuluvuutta maatessaan lähekkäin auringossa autiolla rannalla. Missään muualla ne eivät olisi halunneet olla. Ne pysyivät vierekkäin kalliolla, kunnes monen vuoden päästä kuolivat. Kumpikaan niistä ei koskaan elämänsä aikana huomannut, että pudotus mursi molempien siivet. Kuinka onnekkaita kolibrit olivatkaan, kun rakastivat toisiaan niin paljon, että eivät enää tarvineet siipiään tipahtaessaan rantakalliolle toistensa kanssa.

The End

Ehkä se oli vahinko, se etääntyminen. Tai joskus täytyy ottaa etäisyyttä huomatakseen miten tärkeä toinen sittenkin on.

Olipa kerran kirjoitti:

Olipa kerran maa, jota ei ole olemassa. Maassa, jota ei ole olemassa asui kaksi kolibria. Niitäkään ei ole olemassa. Olemattomuudesta keventyneillä siivillä ne lensivät kauas toisistaan. Sitä satu ei kerro oliko se vahinko, vai lähtivätkö ne tarkoituksella pois toistensa luota.

Satu ei kerro häkeistä eikä korpeista, vaan lentämisestä.

"Lennän vain kun pakenen" sanoi toinen kolibri ja tunsi olonsa kevyeksi kaiken yläpuolella. Vuosia lennettyään kolibri alkoi ajatella lentämistä uudelleen. Tällä kertaa ajatus kolibrin päässä muotoutui muotoon "Pakenen vain, kun lennän." Voima alkoi loppua siivistä ja syöksykierteen alkaessa kolibri pyörähti ympäri nähden kaukana vieressään samaa matkaa lentäneen toisen kolibrin tipahtaen lentoon väsyneenä. Molemmat kolibrit tipahtivat rantakalliolle. Kumpaankaan ei sattunut pahasti, koska kaikessa olemattomuudessaan ne ovat niin kevyitä, että pudotus ei ole paha eikä rantakalliotakaan ole oikeasti olemassa.

"Minä luulin, että lähdimme eri suuntaan" sanoi toinen kolibri. Kolibrit huomasivat, että eivät koskaan lentäessään olleet katsoneet kuin suoraan eteenpäin ja olivat vahingossa lähteneet samaan suuntaan toisiaan huomaamatta.

"Kaipasin sinua niin paljon" toinen kolibri sanoi toisen raahautuessa lähemmäs. Molemmat makasivat hiljaa vierekkäin pudotuksesta kärsineinä auringon säteiden lämmittäessä kalliota.

"Haluan olla sinun kanssasi aina" toinen kolibri sanoi toiselle. "Älä enää koskaan lennä pois"
Kolibrit tunsivat syvää yhteenkuuluvuutta maatessaan lähekkäin auringossa autiolla rannalla. Missään muualla ne eivät olisi halunneet olla. Ne pysyivät vierekkäin kalliolla, kunnes monen vuoden päästä kuolivat. Kumpikaan niistä ei koskaan elämänsä aikana huomannut, että pudotus mursi molempien siivet. Kuinka onnekkaita kolibrit olivatkaan, kun rakastivat toisiaan niin paljon, että eivät enää tarvineet siipiään tipahtaessaan rantakalliolle toistensa kanssa.

The End

Hyvä satu oli. Kiitos :)

Siellä kalliolla ei varmaan sitten ollut kusiaisia.
Oikeesti ne olis syöny nuo kolibrit.