Salon tehdas on joutumassa samalle polulle kuin Clujin tehdas Romaniassa. Selvähän tuo on, kun alkutuotannon ladontakoneet laivattiin Kiinaan aiemmin ja Windowsin käyttämät piirisarjatkin suunnitellaan Qualcomilla jenkeissä. Salo on jäännyt merkitsettömäksi Nokialle, Kiinasta kun löytyy laadukkaita "pajoja", joissa tehdään kolmessa päivässä Salon vuosituotato. Salon saitilla ei ole enään mitään muuta virkaa kuin tukea meneillään olevaa kehitystä ja sammuttaa valot monitoritehtaan tapaan.
Enään voi vain arvuutella tehtaan ja saitin sulkemisajankohtaa, itse veikkaan että 2013 se tapahtuu. Nyt olisi sopiva aika alkaa miettiä tehdastilojen uusiokäyttöä, mikroautorata sopisi sinne ainakin?
Enään voi vain arvuutella tehtaan ja saitin sulkemisajankohtaa, itse veikkaan että 2013 se tapahtuu. Nyt olisi sopiva aika alkaa miettiä tehdastilojen uusiokäyttöä, mikroautorata sopisi sinne ainakin?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Joku Vietnamilaisten vastaanottokeskus voisi olla sopiva sinne?
Kyllä ne piirisarjat on jo vuosia tehty muualla, joten älä hermostu suotta. Ja itse piirien valmistusta Nokia ei ole kai koskaan tehnyt.
Pöljä, piirisarjojen suunnittelusta tuossa puhutaan.
Pöljä ittelles. 2007 loppui se suunnittelukin. Ja turhaan painelet sitä thumbs uppia omalle viestillesi, peukun voi laittaa ihan muualle.
Kirahvinkasvatuslaitos ja eläintarha!On meinaan korkeutta senverran ja hotelli sit myös.:)
Vaikkakin leikki, leikkinä....Kyl se nyt näyttää lopun alulta.Tai, siltä se näytti jo silloin kun alkutuotannon koneet lähtivät sinne missä pippuri kasvaa.
Irtisanomisia tehtaalta on ainakin luvassa, vain se selittää salkkarissa ihmetellyn keskittymisen "ohjelmistojen ja myyntipakkausten räätälöintiin". Vähempi ei työllistä enempää.
Nokian tauti etenee kuin syöpä; lopputulos on se, että brändäys, muotoilu ja UI-suunnittelu tehdään heidän päämarkkina-alueella eli jenkeissä. Tässä toteutuu tuttu IBM-Lenovo-Windows -kuvio. Suomesta ei tarvita mitään muuta kuin siirtymäajan tuki. Salon lisäksi sammuu valot isosta Jormasta myös!
... ja tuotanto tapahtuu Lenovon tapaan Kiinassa. Sieltä löytyy sellaisia pajoja kuin Foxconn, työntekijöitä 300.000 yhdellä saitilla. Kilpailukykyä löytyy, palkat ovat luokkaa 100-200€/kk.
Tv esintyny anne malm:: hänen ulkomuoto ja sanat kertoivat että varmaankin henkilö kuuluu vasemmistoon.ja yleensä ovat SDP piiloutuneita kommunisteja.karua porukkaa kaikki punikit!!
Viestistäsi kuultaa hämmästyttävän kirjallisen lahjakkuuden lisäksi suuri viisaus.
Pohdin samaa. Tavis-tyypillä olisi loistava tulevaisuus Pohjois-Koreassa tuolla viisaudella. Oikea "Ajatusten Salonjoki" on hän.
Ymmärrykseni on vajavainen, kun en tajua kuinka kukaan voi arvostella toisen ulkonäköä. Mitä se asia kuuluu puolue tms. asioihin.
Mutta siitä huomaa ihmisen älykkyysosamäärän, ei osata ottaa asioita asiana, vaan puhutaan jonkun ihmisen ulkonäöstä.
- Ja kuten kaikki asiat, niin Nokiakin loppuu aikanaan, mikä täällä maailmassa on pysyvää. Täytyy vaan ottaa asiat niin että jos selvittiin sodasta, niin selvitään Nokian lähdöstä.
Hypätkää laivasta ennen kuin uppoaa ja se uppoaa.
Mullon vanha Nokian gorba muttei se toimi. Mihnä pitäis mennä, että sais
uuven akun??
Koitas googlata Kuldne Börs.......
Ei mun tartte gurglata, mullon tekarit ja corega tabs !
Nokian tehtailla käynnistyy taas vanha kunnon kumisaapaslinja
ja uutuutena Nokian Säkkijärven polkkaa soittavat huopikkaat.
Saakohan niihin jalopuu värisuojia ?
http://www.talouselama.fi/uutiset/nokian emotehtaan tulevaisuus katkolla/a698730#articleCommentBox
Romanian tehdas lakkautettiin kahden kuukauden varoitus ajalla. Salon tehdas saattaa siis olla jo kiinni ensi kesänä. Jos ja kun Windows puhelimista ei ole mihinkään. Tyhjiä taloja ja tiloja tulee taas paljon lisää.