??
Ei ole mielenkiintoa asioihin.
Elämä on tyhjää jotenkin.
Uuvun henkisesti työssä jos teen joknun aikaa.
En silti ole niin masentunut että koko ajan olisin murheissani.
Mutta sellaista tyhjää, apatiaa.
Huumori auttaa usein mutta sekin on tavallaan "tekosyy" kaikkeen todellisuuteen.
Mutta ihan hyvä kait harrastaa huumoria.
Olen vähän lapsellinen huumoripuolelta.
EN silti ole mitenkään kehitysvammainen mutta vähän outo tapaus huumorin osalta mm.
Jos mä johonkin keskityn tietokoneella istuessani(mikä ei kuluta henkisiä voimavaroja niin paljoa koska helppo tajuta koska siinä vain istutaan) niin saatan ottaa asian tosissaan, olen vähän ns Friikki esim urheiluaiheiset keskustelut, Musiikki jne, yhteiskuntaa koskevat asiat.....
Energiatasoni on normi.
Henkinen puoli ei niinkään.
Isäni sannoo joskus että liekkö mulla edes mittään masennusta että onko se vain laiskuutta. Loukkaannun isäni kommentista ja hän myöhemmin pahoittelee sitä.
Isä ei voi oikein sulattaa sitä kun en osallistu edes kotiaskareisiin aina kovin hyvin ):
sen verran huono tilanne on.
Todiste siitä etten ole laiska on tässä mm; ennen oli kaikki toisin, tein kotihommia aktiivisesti enkä uupunut.
Nyt on malli toinen.
Ei ole mielenkiintoa asioihin.
Elämä on tyhjää jotenkin.
Uuvun henkisesti työssä jos teen joknun aikaa.
En silti ole niin masentunut että koko ajan olisin murheissani.
Mutta sellaista tyhjää, apatiaa.
Huumori auttaa usein mutta sekin on tavallaan "tekosyy" kaikkeen todellisuuteen.
Mutta ihan hyvä kait harrastaa huumoria.
Olen vähän lapsellinen huumoripuolelta.
EN silti ole mitenkään kehitysvammainen mutta vähän outo tapaus huumorin osalta mm.
Jos mä johonkin keskityn tietokoneella istuessani(mikä ei kuluta henkisiä voimavaroja niin paljoa koska helppo tajuta koska siinä vain istutaan) niin saatan ottaa asian tosissaan, olen vähän ns Friikki esim urheiluaiheiset keskustelut, Musiikki jne, yhteiskuntaa koskevat asiat.....
Energiatasoni on normi.
Henkinen puoli ei niinkään.
Isäni sannoo joskus että liekkö mulla edes mittään masennusta että onko se vain laiskuutta. Loukkaannun isäni kommentista ja hän myöhemmin pahoittelee sitä.
Isä ei voi oikein sulattaa sitä kun en osallistu edes kotiaskareisiin aina kovin hyvin ):
sen verran huono tilanne on.
Todiste siitä etten ole laiska on tässä mm; ennen oli kaikki toisin, tein kotihommia aktiivisesti enkä uupunut.
Nyt on malli toinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllähän tuo masennukselta vaikuttaa jonkin verran. Kuinka paljon vietät aikaasi tietokoneella? Kuinka paljon sinulla on sosiaalisia suhteita? Myönnän itsekin olevani melkoinen tietokoneaddikti mutta tietysti nostan työnteon ja sosiaaliset suhteet sen edelle. Laiskuus on vähän hankala käsite. Joskus voi ihan muuten vain tulla eteen sellaisia kun ei jaksa tehdä yhtään mitään. Ihan normaalia mielestäni. Voihan ihminen myös iän myötä vähän laiskistua. Lapsenahan saatoin hyppiä pihalla koko päivän kuperkeikkoja heitellen mutta nykyään tällaisena kanki kaikkosena ei tuommoiseen enää ole intoa. Tästä voidaan päätellä että sinulla on läheiset välit isääsi. Onko hän ehdottanut sinulle esim. psykologia? Käytätkö jo nyt jonkin sortin lääkkeitä? Olen ymmärtänyt joistain viesteistäsi että sinulla on jo nyt jonkin sortin kuntoutus päällä. Olisiko syytä lisätä siihen säännöllinen käynti asiantuntijan luona? Mielestäni tilanteesi on vähintäänkin tutkimisen arvoinen.
joo käyn Psykologilla, ne pitää mua kilttinä tyyppinä joka on vähän outo ja sairas mutta hullu en ole.
Oudolla tarkoitan sitä että mun pakko-ajatukset on outoja ja lapsellisia mut vammainen en ole silti.
Mulla on lääkitys, Sertraham ratiofarm ja Risperidon.
ei oo paljoa sosiaalisia suhteita muuta kuin veljeni naisystävä on ainoa ja lähisukulaiset, ei oo muita siis tavallaan olen hyvin yksinäinen(ASUN ISÄNI KANSSA).
paljon oon ollut vanhempien poika, en uskalla ottaa vastuuta, kykenemättömyys, pelot ja jännitys, itseluottanuksen puute kun mut kiusattiin koulussa, poljettiin alas.
Epäluulot että aletaan kiusaamaan työssä jne.
Apatia, burn out.
nytkin eräs uusi naapuri tekemässä kesänmökkiä mun naapuriin niin en uskalla mennä puhuttelemaan häntä vaan oon neljän seinän sisällä
ujostuttaa paljon....
Kiitos tiedoista. Hyvä että olet saanut apua:) Se on aina plussaa. Muista kuitenkin että myös sinä voit pitkälti vaikuttaa parantumiseesi. Kannattaa kuunnella psykologisi ohjeita. Hän jos kuka tietää miten tilanteessasi kannattaa menetellä. Kannattaa vain kertoa hänelle KAIKKI mitä pääsi sisällä liikkuu. Tietosi eivät joudu vääriin käsiin. Psykologilla on, niin kuin varmasti tiedät, vaitiolovelvollisuus, joten sinun ei tarvitse pelätä että pian koko kaupunki tietää huolistasi. Puhu kaikista noista mainitsemistasi ongelmista hänelle. On hyvä jos osaa toimia omien arvojensa mukaisesti mutta on myös hyvä kuunnella muiden neuvoja mikäli näyttää siltä että nyt eivät omat konstit toimikaan. Uskon että jonain päivänä kykenet vähän irtautumaan vanhemmistasi, hankkimaan oman asunnon ja löydät itseäsi kiinnostavan työn. Saatat myös löytää oman sosiaalisen rinkisi. Muista kuitenkin että nämä ovat tavoitteita EIVÄT MURHEITA. Sosiaalinen rinki muodostuu jokaisen ihmisen omien mieltymysten mukaan. Se voi olla töissä tai vapaa-ajalla tai molemmissa. Voimia sinulle:)
Jao, perusongelmani on arkuuus ja itseni kutsuma lievä autismimuoto itsessäni.
he eivät ole diagnosoineet mua Autistiski mutta omasta mielestäni mussa on tuota Autismia jonkun verran ):
paneudun paljon asioihin jotka ei ole niin tärkeitä kuten esim tietokoneella surffailu koska mm Autisti on sellainen henkilö joka uppoutuu omaan maailmaansa ja sellaine´n oma maailma on juuri minulla, ja oon vähän yksipuolinen ihminen, yksinäinen erakko joka pelkää kommunikaatiota enemmän.
Mutta kyllä mä liikun silti muutamissa sosiaalisissa tapahtumissa kuten jääkiekkonpelien katsomiset omassa jäähallissamme ja Jokamiesluokka.
Pystyn käymään kaupassa kuitenkin.
en siis väitä itseänbi varsinaiseksi Autistiksi mutta jotain Autistisuutta minussa varmasti on .....
Mua pelottaa laittaa tavoitteita koska stressaan heti.
Mua pelottaa ajatella olevani isoissa ryhmissä.
Mua pelottaa tulevaisuus.
Mua pelottaa työ, ja ihmisetkin.
En ole myöskään duunarityyppiä vaan enemmän pomotyyppiä.
Mun äiti paiskii töitä duunarina, mutta itse en näe tulevaisuuttani sellaisena.
Ennemmin olen taivaanrannanmaalari, joku taiteilija kuin tavallinen duunari koska luonteeni sopii paremmin taiteilijan työthön mut perusongelma on juuri rohkeuden puutteessa.
En saa itseäni liikkeelle, olen lukossa, pelkotilassa ja epävarmuudessa ja epäluuloissa mutta varsinaisesti vainoharhainen en tietääkseni ole.
Olen nyt 22-vuotias ja mulla ei ole mitään suunnitelmia tulevaisuudelle. En oikein pysty kaupassakaan käymään pelkotilojen takia saati tekemään mitään sosiaalista. Pääpiirteittäin kaikki nuo kuvaukset sopii myös muhun. En todellakaan tiedä mitä mun pitäis tehdä. Koko elämänsuunta on aivan hukassa ja olen todella masentunut omaan tilanteeseeni. Olen myös hyvin riippuvainen vanhemmistani.