Toriparkki

Oletteko mikkeliläiset huomanneet, miten hieno ja toimiva torinaluspysäköinti teillä on?

Kävin tutustumassa paikoitustilaan ja toriin. Parkkihalli on avara ja erittäin valoisa, sekä selväpiirteinen.
Monet parkkihallit ovat pimeitä, ahtaita ja huonosti havainnoitavia paikkoja, esimerkkinä vaikkapa Kuopion nykyinen toriparkki.
Lisänä Mikkelin toriparkissa on hyvä automatiikka, joka tunnistaa ajoneuvon, avaa portin, eikä poistuessa tarvitse syöttää lippua automaattiin.

Mikkelissä rakentaminen on vielä kesken, mutta varmuudella lopputulos on hyvä. Torin kiveys on suhteellisen tasainen ja hyvä kävellä, kivien saumaus ei tartu kenkiin, kuten bitumilla saumatuissa kiveyksissä on tapana. Tuskin kiveys on talvellakaan liukas.

Suunnittelija ja urakoitsija, sekä muut osapuolet ovat onnistuneet erinomaisesti tässä työssä. Odotan vielä mielenkiinnolla liiketilojen valmistumista torin varrelle. Käyn taas Mikkelissä katselemassa hienoa kaupunkianne.
12413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ihan perseestä. Ja turha systeemi Mikkelin kokoiseen kaupunkiin; parkkipaikkoja kyllä maan päältä löytyy. Läskit ihmiset voivat sitä käyttää mennessään ostamaan apteekista diabeteslääkkeitä liikkumattomuudella hankitun ylipainon vuoksi.

No, saatiinhan siihen palamaan Suomelle otettuja velkaelvytysrahoja, ja ollaan entistä syvemmällä suossa.

Äänestä
  • Toriparkki oli turha vielä viisi vuotta sitten, mutta tarpeen Akselin, Anttilan, Stellan tulon jälkeen ja venäläisen turismin kasvaessa. Minkälaiset olisivat ydinkeskustan parkkipaikkamahdollisuudet ilman toriparkkia? Sokoksenkin P-alue lähti pois Stellan tieltä... Tietenkin voi auton parkkeerata syrjemmälle kaupoista, mutta tämä herättäisi varmasti närää asiakkaissa.

    Äänestä

  • Tarpeellinen nyt kirjoitti:

    Toriparkki oli turha vielä viisi vuotta sitten, mutta tarpeen Akselin, Anttilan, Stellan tulon jälkeen ja venäläisen turismin kasvaessa. Minkälaiset olisivat ydinkeskustan parkkipaikkamahdollisuudet ilman toriparkkia? Sokoksenkin P-alue lähti pois Stellan tieltä... Tietenkin voi auton parkkeerata syrjemmälle kaupoista, mutta tämä herättäisi varmasti närää asiakkaissa.

    torilta lähti parkkipaikat ja Hallituskadulta.

    Äänestä

Jasså, siinä pääsi taas ääneen enemmän muitten kuin omista asioista huolta kantava terveysintoilija!!! Kannattaisi vaihteeksi olla yhtä huolissaan omasta suvaitsemattomuudesta!?!

Toriparkin tarpeessa ei ole kyse siitä, etteikö Mikkelissä ole parkkipaikkoja, vaan siitä, että saa autonsa halliin.

Paljonko muuten poltit niitä velkaelvytysrahojasi toriparkkiin?

Äänestä
  • Toriparkki helpottaa keskustan kauppojen saavutettavuutta. Jos toriparkin kapasiteetti sijoitettaisiin kaduille, siellä olisi melkoinen ruuhka.

    Äänestä

Mikkelissä on pidettävä kiirettä, jos meinaa ehtiä työmatkaruuhkaan mukaan...vartin yli neljä se on jo ohi! :)

Toriparkkiin poltetaan joka ikinen vuosi veronmaksajien rahoja...weikä se ole ihan pieni summa mikä menee ylläpitoon ja korjauksiin.

Äänestä

Toriparkin kattoakin (torin kivetystä) hiekkapuhalletaan, vaikka sen piti olla valmis jo kuukausia sitten. Ei kai kaupunki maksa siitä ? Onhan kyse takuukorjauksesta, onhan ?

Äänestä
  • Kaupunkilaisista en olisi ihan yhtä varma.

    Äänestä

Miksi oli aamulla KIINNI ????

Äänestä
  • Narinat on varmaan otettu tosissaan ja se on suljettu ettei ihmisille tulisi paha mieli?
    Nyt on kaikki tyytyväisiä kun ei taas ole toriparkkia ja kaikki on kuin ennenvanhaan :)

    Äänestä

  • kolokatanoloka kirjoitti:

    Narinat on varmaan otettu tosissaan ja se on suljettu ettei ihmisille tulisi paha mieli?
    Nyt on kaikki tyytyväisiä kun ei taas ole toriparkkia ja kaikki on kuin ennenvanhaan :)

    Nyt sinne taas pääsee !!! Olikohan huoltokatkos vai mikä lie ???
    Monta autoa joutui perruttaamaan mäkeä ylös !

    Äänestä

  • länkkärin sivuilta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vierailija.... kirjoitti:

Oletteko mikkeliläiset huomanneet, miten hieno ja toimiva torinaluspysäköinti teillä on?

Kävin tutustumassa paikoitustilaan ja toriin. Parkkihalli on avara ja erittäin valoisa, sekä selväpiirteinen.
Monet parkkihallit ovat pimeitä, ahtaita ja huonosti havainnoitavia paikkoja, esimerkkinä vaikkapa Kuopion nykyinen toriparkki.
Lisänä Mikkelin toriparkissa on hyvä automatiikka, joka tunnistaa ajoneuvon, avaa portin, eikä poistuessa tarvitse syöttää lippua automaattiin.

Mikkelissä rakentaminen on vielä kesken, mutta varmuudella lopputulos on hyvä. Torin kiveys on suhteellisen tasainen ja hyvä kävellä, kivien saumaus ei tartu kenkiin, kuten bitumilla saumatuissa kiveyksissä on tapana. Tuskin kiveys on talvellakaan liukas.

Suunnittelija ja urakoitsija, sekä muut osapuolet ovat onnistuneet erinomaisesti tässä työssä. Odotan vielä mielenkiinnolla liiketilojen valmistumista torin varrelle. Käyn taas Mikkelissä katselemassa hienoa kaupunkianne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu