Ulosteessa verta

Oon nyt reilun kuukauden syönnyt roa- kuuria. Tänä aamuna huomasin että ulosteessa on verta/ uloste on veren väristä. Onko kellään muulla ollut tällaisiä sivuoireita roassa Vai on ko tää joku muu vaiva mulla?
51529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

yleisohjeena osaan sanoa sen verran, että jos ulosteessa oleva veri on kirkkaanpunaista, eli selkeästi veren väristä, se on peräisin melko läheltä peräaukkoa ja suhteellisen vaaratonta. Jos kyseessä on uloste, joka on veren takia värjäytynyt selkeästi mustaksi (kuten esim. joidenkin rautalääkitysten ainana), ulosteeseen sekoittuva veri on peräisin jostakin syvemmältä ja tällöin on välittömästi otettava terveyskeskukseen yhteys.

Ikävä kyllä en osaa varmasti sanoa, voiko roa aiheuttaa tällaista. Epäilisin kuitenkin, että kuuri on ärsyttänyt suolistosi limakalvoja ja näin ollen (ehkäpä vatsan ollessa hieman kovalla) ulosteen mukana tulee hieman punaista verta.

Äänestä

Kannattaa nyt joka tapauksessa ehdottomasti mielestäni käydä lääkärillä asiasta kysymässä varmuuden vuoksi!

Äänestä

viestin Aloittaja olen. Ulosteessa oleva veri on kirkkaanpunaista, eli selkeästi veren väristä. Oon kyllä tosi säikähtäny, kun ei ole koskaan ennen ollut verta ulosteessa. Ensimmäistä kertaa tosiaan syön roa-kuuria.

Netistä löysin roan sivuvaikutuksista tälläisen tekstin: Hyvin harvinaiset haittavaikutukset (voi esiintyä alle 1 potilaalla kymmenestätuhannesta)
Kova vatsakipu, johon voi liittyä voimakasta veristä ripulia, pahoinvointia ja oksentelua. Nämä voivat olla vakavan suolistosairauden oireita. Lopeta Roaccutanin käyttö heti ja ota yhteys lääkäriin. ( ---> mutta mulla ei ole tosiaan ollut muuta kun verinen uloste).

Äänestä

(aloittaja) ...eli kannataa siis kuitenkin joka tapauksessa mennä lääkäriin. kannaattaakohan mennä sille ihotautilääkärille joka määräsi lääkkeen vain ihan terveyskeskus lääkärille?

Äänestä

Ihan terveyskeskuslääkärille mielestäni nyt soittelemaan heti vaan. Eihän tuo nyt välttämättä ole mitään ihmeellistä, mutta on aina parempi tarkistaa jo ihan oman mielenrauhasikin takia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ROA-kuuri. kirjoitti:

Oon nyt reilun kuukauden syönnyt roa- kuuria. Tänä aamuna huomasin että ulosteessa on verta/ uloste on veren väristä. Onko kellään muulla ollut tällaisiä sivuoireita roassa Vai on ko tää joku muu vaiva mulla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu