Koska sovitteluun?

Itse ymmärrän sovittelun niissä tapauksissa, jossa teko on ollut ainutkertainen, vähäinen ja vahinkopohjainen.

Sitä vastoin en ymmärrä sovittelua niissä tapauksissa, kun tekoja on ollut useampia ja toiminta on ollut systemaattista ja harkittua. Tuohan kertoo siitä, että aivotoiminnassa on vakavia puutteita eikä mikään teennäinen anteeksipyyntö hyvitä mitään. Edelleen se kertoo, että tekijä(t) eivät pysty sovittamaan tekoaan normaalisti.

Minä asianomistajana
a) en halua nähdä vastaajia enempää, kuin on pakko eli oikeussali riittää
b) en halua tuhlata aikaa vastaajiin enempää, kuin on pakko
c) en luota siihen, että vastaajat pystyisivät mihinkään normaaliin työsuoritukseen


Nyt jälkikäteen onnittelen itseäni päätöksestäni eli kieltäytymisestäni sovitteluun, sillä joku toinen asianomistaja oli höynäytetty sovitteluun ja kuinka ollakaan, hän piti vastaajien työsuoritusta nollan arvoisena eikä katsonut sen hyvittävän mitään ja pyysi edelleen täyttä korvaussummaa kärsimästään vahingosta.

Oikeusistunnon päätyttyä näin, kuinka vastaajia nauratti koko juttu ja heidän asianajansa pyrkivät minimoimaan korvaussummat, mikä varmaankin edesauttoi vastaajien iloa.
He eivät tunteneet mitään katumusta teoistaan.