Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä taitavasti ja yhteistyötähän esteratsastus on mutta kuitenkin tuntuu oudolta että Martina puhuu Berdien nimisestä hevosesta omanaan.Hevosen omistaa ihan eri henkilö ja tiedot ovat kyllä kaikkien saatavilla.
Tyypillistä Martinaa,minun,minun,meidän.
Martinan hevoset.
256
904
Vastaukset
- Anonyymi00001
Tytär pärjää upeasti kilpailuissa ja vanhemmat saavat olla ylpeitä hänestä 👍
- Anonyymi00015
Ihan hyvin pärjää, mutta niin pärjäsi moni suomalainen just tuolla Norjassa. Pitäisi muistaa, että kyseessä on harrastus eikä ladata menestymisen paineita. Pitkä matka vielä voittavaksi aikuisten sarjassa kilpailijaksi. On kovin kilpailtu laji ja kärki todella kapea. Meillä Suomessa on useita lapsi/teiniharrastajia, jotka pärjää todella hyvin. Annetaan lapsen harrastaa.
- Anonyymi00043
Tytär tekee hienoa työtä, siitä voi olla ihan aiheesta ylpeä. 👍 Fokus täytyisi pitää juuri siinä , ei siinä, kuka ehtii ensimmäisenä kerätä kunnian itselleen. Lahjakkuus ja tekeminen on kuitenkin tytön omaa, eikä tarvii mitään ylimääräistä selityskehystä ympärilleen.
- Anonyymi00079
Anonyymi00043 kirjoitti:

Ilman Martinaa ei tuotakaan voisi harrastaa ja nyt jo enemmän kuin harrastus. Stefukin on kiittänyt Martinaa siitä julkisesti.
- Anonyymi00081
Anonyymi00079 kirjoitti:
Ilman Martinaa ei tuotakaan voisi harrastaa ja nyt jo enemmän kuin harrastus. Stefukin on kiittänyt Martinaa siitä julkisesti.
Myös tyttö muistaa aina instassa kiittää myös äitiään.
- Anonyymi00106UUSI
Anonyymi00081 kirjoitti:
Myös tyttö muistaa aina instassa kiittää myös äitiään.
Kundaalireikimummo muistaa kommentoida tällä palstalla ansiokkaasti ....😂
- Anonyymi00110UUSI
Anonyymi00106 kirjoitti:
Kundaalireikimummo muistaa kommentoida tällä palstalla ansiokkaasti ....😂
Jeps. Siellä hörppyjen välissä kommentoi yli-sukupolvien ulottuvalla tyylillään 🤭
- Anonyymi00116UUSI
Anonyymi00043 kirjoitti:
Tytär tekee hienoa työtä, siitä voi olla ihan aiheesta ylpeä. 👍 Fokus täytyisi pitää juuri siinä , ei siinä, kuka ehtii ensimmäisenä kerätä kunnian itselleen. Lahjakkuus ja tekeminen on kuitenkin tytön omaa, eikä tarvii mitään ylimääräistä selityskehystä ympärilleen.
Hän on harrastaja. Hyvä kisa, mutta on ollut monia epäonnistumisia. Hyväksi ratsastajaksi tulee harjoittelulla, lahjakkuutta ei tarvita. Hyvä hevonen auttaa paljon
- Anonyymi00117UUSI
Anonyymi00079 kirjoitti:
Ilman Martinaa ei tuotakaan voisi harrastaa ja nyt jo enemmän kuin harrastus. Stefukin on kiittänyt Martinaa siitä julkisesti.
Harrastus se on. Antakaa lapsen olla ja harrastaa
- Anonyymi00119UUSI
Anonyymi00081 kirjoitti:
Myös tyttö muistaa aina instassa kiittää myös äitiään.
Se on vähän häiritsevää. Toi toistuva kiittäminen läheisessä suhteessa on outoa
- Anonyymi00123UUSI
Anonyymi00119 kirjoitti:
Se on vähän häiritsevää. Toi toistuva kiittäminen läheisessä suhteessa on outoa
Sitähän tehdään niin kun äiti käskee 😂
Jotta se näyttäis ulospäin hyvältä. - Anonyymi00129UUSI
Anonyymi00079 kirjoitti:
Ilman Martinaa ei tuotakaan voisi harrastaa ja nyt jo enemmän kuin harrastus. Stefukin on kiittänyt Martinaa siitä julkisesti.
Martina saa glooria itselleen, tyttären ratsastuksen varjolla sehän on selvä. Ei paljon hehkutusta Martinlta ole vanhemman tyttären urheilu/lukio menestyksestä 🤨
- Anonyymi00130UUSI
Anonyymi00119 kirjoitti:
Se on vähän häiritsevää. Toi toistuva kiittäminen läheisessä suhteessa on outoa
Kun äiti käskee niin tyttöhän kiittää 😖
- Anonyymi00131UUSI
Anonyymi00129 kirjoitti:
Martina saa glooria itselleen, tyttären ratsastuksen varjolla sehän on selvä. Ei paljon hehkutusta Martinlta ole vanhemman tyttären urheilu/lukio menestyksestä 🤨
Eipä siellä ole menestystä havaittavissa 🙈
- Anonyymi00143UUSI
Anonyymi00131 kirjoitti:
Eipä siellä ole menestystä havaittavissa 🙈
Tuskin on edes lukiossa vaikka Papi niin väitti ? Miten mahtaa olla harrastus ,jota sitäkin hehkutettiin aikaisemmin😳
- Anonyymi00002
Ei ole väittänyt että omistaisi hevosen joten paskapuhetta taas aloittajalta!
Aloittaja on täällä valehdellut että Martina olisi väittänyt valkoista hevosta, jolla ratsasti Hangossa, omakseen ja aloittaja oli selvittänyt senkin hevosen omistajan. Martina oli kuitenkin lehtihaastattelussa aikaisemmin sanonut että ratsastaa Hangossa Stefun siskon hevosella.
Mikä tuota aloittajaa vaivaa?- Anonyymi00003
Vuonna 2015 on samansuuntaisia täällä kirjoitellut nimimerkki "Tapani54vee".
- Anonyymi00004
Kateus ja katkeruus! Oma elämä mennyt päin seinää ja ainoastaan itse on siihen syyllinen. Mikä on sen elämän laittanut pois kokonaan raiteiltaan ja sen tietää ainoastaan tää henkilö itse. Ikävää ja surullista, ehkä saisi apua itselleen, jos vain tajuaisi itse sitä hakea.
- Anonyymi00005
Juurikin näin on Martina kertonut ja se tieto on kyllä nähtävänä, jos joitan tälläiset asiat kiinostaa.
- Anonyymi00007
Jos lapsi ei olisi noin isänsä näköinen niin se väittäisi että lapsi ei ole Stefun. Eskostahan se on sellaista väitettä täällä kirjoitellut vuosia vanhemman lapsen kohdalla.
Eli ei kannata kommentoida mitään! - Anonyymi00010
Anonyymi00004 kirjoitti:
Kateus ja katkeruus! Oma elämä mennyt päin seinää ja ainoastaan itse on siihen syyllinen. Mikä on sen elämän laittanut pois kokonaan raiteiltaan ja sen tietää ainoastaan tää henkilö itse. Ikävää ja surullista, ehkä saisi apua itselleen, jos vain tajuaisi itse sitä hakea.
Inhoan Martinaa ja myös sinua.
- Anonyymi00016
Anonyymi00004 kirjoitti:
Kateus ja katkeruus! Oma elämä mennyt päin seinää ja ainoastaan itse on siihen syyllinen. Mikä on sen elämän laittanut pois kokonaan raiteiltaan ja sen tietää ainoastaan tää henkilö itse. Ikävää ja surullista, ehkä saisi apua itselleen, jos vain tajuaisi itse sitä hakea.
Kerrotko viimein, että mistä voisi, jos kovasti yrittäisi kadehtia Martinaa.
- Anonyymi00018
Anonyymi00003 kirjoitti:
Vuonna 2015 on samansuuntaisia täällä kirjoitellut nimimerkki "Tapani54vee".
Tänä vuonna sinun pitää kirjoittaa "Tapani65vee" ja liittää arkistoosi. Kai sinä nyt Tapanin kirjoitukset olet löytänyt, kun pikaisesti googlaat?
- Anonyymi00108UUSI
Martina julkaisi aikoinaan kuvan valkoisesta hevosesta ja tekstinä oli "mun rakas".
Tästä lähti juttu, että Martina nimitti Stefun siskon heppaa omakseen. Onhan tuo aika omituista nimittää toisen omaisuutta nimellä mun. - Anonyymi00148UUSI
Kyllä mielestäni kertoi että heille syntyi uusi varsa.?
- Anonyymi00264UUSI
Anonyymi00148 kirjoitti:
Kyllä mielestäni kertoi että heille syntyi uusi varsa.?
Siis " heille " eli Martinalle ja kenelle muulle ?????
- Anonyymi00006
Antakaa puhua aloittajan paskaa. Yksinäinen yksineläjä, jonka ainut ilo on tällaisilla palstoilla provosoida muita vastailemaan hänen juttuihinsa ja saada ihmiset ärtymään ja Martina -ketju elämään.
- Anonyymi00009
Hyvähän toi juttu oli 😃. Herätti heti kiinnostuksen.
- Anonyymi00011
Samat puheet kuin vuonna 2013 paitsi siinä väittivät että edes Hangon hevostalli ei ole Stefun ja että eivät ole edes yhdessä vaan Stefulla on uusi tyttöystävä. En viitsi nyt nostaa sitä ketjua ylös mutta voi elämän kevät mitä juttuja siellä. Sairaita ihmisiä silloin eikä näköjään ole hakeneet vieläkään hoitoa ja tuskin edes tehoaisi.
- Anonyymi00012
Anonyymi00011 kirjoitti:
Samat puheet kuin vuonna 2013 paitsi siinä väittivät että edes Hangon hevostalli ei ole Stefun ja että eivät ole edes yhdessä vaan Stefulla on uusi tyttöystävä. En viitsi nyt nostaa sitä ketjua ylös mutta voi elämän kevät mitä juttuja siellä. Sairaita ihmisiä silloin eikä näköjään ole hakeneet vieläkään hoitoa ja tuskin edes tehoaisi.
Pääasia niille silloin, kuten vielä tänäänkin, on se että Martinalla ei ole mitään eikä omistaja mitään eikä ole miestä. Ja lapsetkin pitäisi ottaa huostaan, kuten on kirjoitelleet vuosia. Ukkolakin kolumnissaan muuten jo vuonna 2015 kiinnitti asiaan huomiota. Ja niin taas on tehty aiheeton lasu aivan viimeaikoinakin. Eli jaksaa jaksaa. Sairasta touhua!
- Anonyymi00013
Anonyymi00012 kirjoitti:

Kyseinen sairas ihminen aloitti lastenkin vainoamisen jo heti kun Martinan vanhin lapsi syntyi ja siitä sitten ensimmäinen lasu heti rustattiin. Ja niin vain taas tänä armon vuonna 2026 edelleen jatkaa.
- Anonyymi00017
Anonyymi00013 kirjoitti:
Kyseinen sairas ihminen aloitti lastenkin vainoamisen jo heti kun Martinan vanhin lapsi syntyi ja siitä sitten ensimmäinen lasu heti rustattiin. Ja niin vain taas tänä armon vuonna 2026 edelleen jatkaa.
Lasta vainotaan jos tehdään lasu? Ja toisessa kommentissa vingut, että aiheeton lasu on kunnianloukkaus vanhempia kohtaan. Lapsi ei tietäisi lasuista mitään ellei vanhemmat jostain käsittämättömästä syystä tuo itse niitä julkisuuteen. Lapsen etu? Ei.
- Anonyymi00019
Anonyymi00017 kirjoitti:
Lasta vainotaan jos tehdään lasu? Ja toisessa kommentissa vingut, että aiheeton lasu on kunnianloukkaus vanhempia kohtaan. Lapsi ei tietäisi lasuista mitään ellei vanhemmat jostain käsittämättömästä syystä tuo itse niitä julkisuuteen. Lapsen etu? Ei.
Kuule joskus lapset otetaan mukaan "kuulusteluun" ja pahimmassa tapauksessa, jos oikein törkeitä valheita keksitään, niin lapsi otetaan tutkinnan ajaksi huostaan. Ja Martinan kohdalla nimenomaan tiedetään että kiusantekoa ja kaikki näkevät että ei voisi lapsilla parempaa äitiä olla. Ilmeisesti hullut eivät ole kuitenkaan menneet tekemään koirasta eläintesuojeluilmoitusta koska sitäkin nämä kiusantekijät joskus harrastavat. Martina hoitaa koiransa esimerkillisesti mutta eihän se hulluille riitä. Hoitaa lapsensa esimerkillisesti mutta ei sekään hulluille riitä.
- Anonyymi00020
Anonyymi00019 kirjoitti:

Myös lasten isät tietävät että pelkkää kiusantekoa.
- Anonyymi00026

Nimenomaan Sanna Ukkola kirjoitti vuonna 2015 Ylen kolumnissa, kun oli tutkinut keskustelupalstoja että siellä haukutaan jotain yrittäjää ja perheenäitiä "pirihuoraksi" ja sitten Sanna kirjoitti millä kaikella tavalla haukutaan äitiyttä ja että lapset pitäisi ottaa huostaan. Kiinnitti huomion tuo haukkumasana koska eräs naikkonen sai vuonna 2010 kunnianloukkaustuomion kun huusi Martinalle julkisesti tuollaista.
- Anonyymi00027
Anonyymi00019 kirjoitti:
Kuule joskus lapset otetaan mukaan "kuulusteluun" ja pahimmassa tapauksessa, jos oikein törkeitä valheita keksitään, niin lapsi otetaan tutkinnan ajaksi huostaan. Ja Martinan kohdalla nimenomaan tiedetään että kiusantekoa ja kaikki näkevät että ei voisi lapsilla parempaa äitiä olla. Ilmeisesti hullut eivät ole kuitenkaan menneet tekemään koirasta eläintesuojeluilmoitusta koska sitäkin nämä kiusantekijät joskus harrastavat. Martina hoitaa koiransa esimerkillisesti mutta eihän se hulluille riitä. Hoitaa lapsensa esimerkillisesti mutta ei sekään hulluille riitä.
Ai, jos ei ole aihetta, niin lasta ei todellakaan "kuulustella". Kuvaavaa toi, että käytät tuollaista termiä. Martina on itse sanonut, että puhelinkeskustelu on riittänyt. Sossu joutuu asian selvittämään, vaikka arvelisi, että aiheeton. Huostaanottoa ei myöskään tehdä pelkän lasun perusteella, vaan sossu käy kotona ja tarvittaessa sen jälkeen tekee huostaanottopäätöksen. Erikoinen asenne sulla, mistä lie kertoo...
- Anonyymi00028
Anonyymi00012 kirjoitti:
Pääasia niille silloin, kuten vielä tänäänkin, on se että Martinalla ei ole mitään eikä omistaja mitään eikä ole miestä. Ja lapsetkin pitäisi ottaa huostaan, kuten on kirjoitelleet vuosia. Ukkolakin kolumnissaan muuten jo vuonna 2015 kiinnitti asiaan huomiota. Ja niin taas on tehty aiheeton lasu aivan viimeaikoinakin. Eli jaksaa jaksaa. Sairasta touhua!
Martina ei omista yhtään hevosta, mutta kuten hänen tyyliin kuuluu niin vihjailee kuin olisi omistaja. Niin se on aina ollut, mun Hangon heppatila, mun Levi, mun Tähtitorninmäen miljoona asunto....etc.
- Anonyymi00030
Anonyymi00020 kirjoitti:
Myös lasten isät tietävät että pelkkää kiusantekoa.
Taas on hattarapää mummo taas vauhdissa. Nolo tapaus koko mummeli.
- Anonyymi00031
Anonyymi00019 kirjoitti:
Kuule joskus lapset otetaan mukaan "kuulusteluun" ja pahimmassa tapauksessa, jos oikein törkeitä valheita keksitään, niin lapsi otetaan tutkinnan ajaksi huostaan. Ja Martinan kohdalla nimenomaan tiedetään että kiusantekoa ja kaikki näkevät että ei voisi lapsilla parempaa äitiä olla. Ilmeisesti hullut eivät ole kuitenkaan menneet tekemään koirasta eläintesuojeluilmoitusta koska sitäkin nämä kiusantekijät joskus harrastavat. Martina hoitaa koiransa esimerkillisesti mutta eihän se hulluille riitä. Hoitaa lapsensa esimerkillisesti mutta ei sekään hulluille riitä.
Yhtään turhaa huostaanottoa ei ole. Ja jokainen tietää tapauksia missä sossu on pelännyt ottaa huostaan ja mitä siitä seurasi. Julkkisten kohdalla kiusalla tehdyt lasut selvitetään yhdellä yhteydenotolla. Lasta ei sotketa siihen. Jos vanhemmat tuo asian julkisuuteen, se on vanhempien oma halu jakaa asia kaikelle kansalle. Syytä en ymmärrä. Ehkä se on se julkisuuden tarve. Itse en julkaisisi, mutta kukin tyylillään.
- Anonyymi00035
Anonyymi00031 kirjoitti:

Lapsesta tulee lastensuojelun asiakas siksi ajaksi kun tutkinta on käynnissä. Ja sitten lastensuojelun asiapapereissa näkee että mistä vanhempia on syytetty. Lapsi saa ne nähtäväkseen kun on täysi-ikäinen. Jos vanhemmat on esim. jo kuolleet niin eivät voi koskaan selittää lapselle että heitä on vainottu ja tehtailtu aiheettomia lasuja. Siksikin on hyvä että nämä asiat tulevat selville lapsellekin ja nuorelle jo hyvissä ajoin.
- Anonyymi00036
Anonyymi00030 kirjoitti:
Taas on hattarapää mummo taas vauhdissa. Nolo tapaus koko mummeli.
Molemmat tyttären isät ovat kertoneet, ettei parempaa äitiä voisi olla heidän tyttärellä, kuin on Martina 🌹
- Anonyymi00045
Anonyymi00019 kirjoitti:
Kuule joskus lapset otetaan mukaan "kuulusteluun" ja pahimmassa tapauksessa, jos oikein törkeitä valheita keksitään, niin lapsi otetaan tutkinnan ajaksi huostaan. Ja Martinan kohdalla nimenomaan tiedetään että kiusantekoa ja kaikki näkevät että ei voisi lapsilla parempaa äitiä olla. Ilmeisesti hullut eivät ole kuitenkaan menneet tekemään koirasta eläintesuojeluilmoitusta koska sitäkin nämä kiusantekijät joskus harrastavat. Martina hoitaa koiransa esimerkillisesti mutta eihän se hulluille riitä. Hoitaa lapsensa esimerkillisesti mutta ei sekään hulluille riitä.
Mille perustat väitteesi että Martinaa parempaa äitiä ei olekaan? Kun on jotain mieltä, niin se täytyy osata myös perustella.
- Anonyymi00064
Anonyymi00045 kirjoitti:
Mille perustat väitteesi että Martinaa parempaa äitiä ei olekaan? Kun on jotain mieltä, niin se täytyy osata myös perustella.
Eihän tämä hattarapää mummo mitään osaa perustella ja väite Martinan paremmuudesta äitinä on utopiaa. Martina on esim. oikeudessa tuomittu väkivallan teosta.....hm
- Anonyymi00070
Anonyymi00035 kirjoitti:
Lapsesta tulee lastensuojelun asiakas siksi ajaksi kun tutkinta on käynnissä. Ja sitten lastensuojelun asiapapereissa näkee että mistä vanhempia on syytetty. Lapsi saa ne nähtäväkseen kun on täysi-ikäinen. Jos vanhemmat on esim. jo kuolleet niin eivät voi koskaan selittää lapselle että heitä on vainottu ja tehtailtu aiheettomia lasuja. Siksikin on hyvä että nämä asiat tulevat selville lapsellekin ja nuorelle jo hyvissä ajoin.
Poliisikäyntien yhteydessä lasu on mukana, että välttämättä ei ole mikään kiusaaja niinkuin Martina sanoo. Päihdejutut ei mene läpi niinkuin 70-luvulla.
- Anonyymi00095UUSI
Anonyymi00070 kirjoitti:
Poliisikäyntien yhteydessä lasu on mukana, että välttämättä ei ole mikään kiusaaja niinkuin Martina sanoo. Päihdejutut ei mene läpi niinkuin 70-luvulla.
Kyllähän poliisit on soitettu paikalle ”mun Hanko”- suhteen aikana. Ei oo lastensuojelulle mikään ”uusi tapaus”.
- Anonyymi00109UUSI
Anonyymi00070 kirjoitti:
Poliisikäyntien yhteydessä lasu on mukana, että välttämättä ei ole mikään kiusaaja niinkuin Martina sanoo. Päihdejutut ei mene läpi niinkuin 70-luvulla.
Poliisit vierailivat jo heti Martinan ja Stefun yhdessäolon alkumetreillä, kun asuivat Stefun asunnossa Kasarmikadulla. 😆 Seuraava kerta olikin sitten Hangon heppatilalla ainakin lehtitietojen mukaan.
- Anonyymi00120UUSI
Anonyymi00035 kirjoitti:
Lapsesta tulee lastensuojelun asiakas siksi ajaksi kun tutkinta on käynnissä. Ja sitten lastensuojelun asiapapereissa näkee että mistä vanhempia on syytetty. Lapsi saa ne nähtäväkseen kun on täysi-ikäinen. Jos vanhemmat on esim. jo kuolleet niin eivät voi koskaan selittää lapselle että heitä on vainottu ja tehtailtu aiheettomia lasuja. Siksikin on hyvä että nämä asiat tulevat selville lapsellekin ja nuorelle jo hyvissä ajoin.
Saa jos haluaa, ei ole pakko. Vaikutat siltä, että sulla on omakohtaista kokemusta.
- Anonyymi00124UUSI
Anonyymi00109 kirjoitti:
Poliisit vierailivat jo heti Martinan ja Stefun yhdessäolon alkumetreillä, kun asuivat Stefun asunnossa Kasarmikadulla. 😆 Seuraava kerta olikin sitten Hangon heppatilalla ainakin lehtitietojen mukaan.
Juu kyllä sitä lastensuojelua ovat työllistäneet ennenkin. Ihan omien selkkausten takia, ei ulkopuolisten ilmoituksista. Miksi martina ei ole näistä lasu- kontakteista avautunut??
- Anonyymi00136UUSI
Anonyymi00036 kirjoitti:
Molemmat tyttären isät ovat kertoneet, ettei parempaa äitiä voisi olla heidän tyttärellä, kuin on Martina 🌹
Sekin on outoa, että lapset kehuu julkisuudessam
- Anonyymi00137UUSI
Anonyymi00035 kirjoitti:
Lapsesta tulee lastensuojelun asiakas siksi ajaksi kun tutkinta on käynnissä. Ja sitten lastensuojelun asiapapereissa näkee että mistä vanhempia on syytetty. Lapsi saa ne nähtäväkseen kun on täysi-ikäinen. Jos vanhemmat on esim. jo kuolleet niin eivät voi koskaan selittää lapselle että heitä on vainottu ja tehtailtu aiheettomia lasuja. Siksikin on hyvä että nämä asiat tulevat selville lapsellekin ja nuorelle jo hyvissä ajoin.
09:50 sulla taitaa nyt mennä adoptio ja lastensuojeluilmoitus sekaisin. Ei niitä lasuja täysi-ikäiselle väkisin näytetä, vaan ne saa jos pyytää. Sulla lähtee mopo nyt keulimaan kunnolla, nyt sitten vanhemmat olisi kuolleet ja jostain syystä täysi-ikäisyyteen ehtinyt nuori ajattelisi, että hei kysynpä sossusta onko vanhemmista tehty lasuja. Oikeasti? Älä viitsi. FIKSU aikuinen EI pese likapyykkiä lapsen edessä. Tarkoittaa, ei revittele lasuja julkisuudessa
- Anonyymi00014
Ainakin kun mainosti seinällään olevia hevosten muotokuvia niin ylpeili meidän hevosilla?Enemmän en asiasta tiedä mutta onhan se huomattu että Martinanjutut välillä vähän ”maustettuja” tai toiveajatteluako?
- Anonyymi00022
Et ole äidinkielenopettaja.
- Anonyymi00024
Oikeasti kirjoitti että nämä ovat kuin perheenjäseniä. Hevonenkin voi olla ja usein onkin liisattu ja sitä hoidetaan kuin omaa ja siitä maksetaan talli- ja hoitomaksu.
Tosiaan, tuli vastaan vuoden 2013 ketju ja siinä hokivat aivan samaa että mikään ei ole Martinan, ei edes Stefu koska sillä kuulemma oli toinen tyttöystävä. Mutta siihen aikaan ei kuulemma Hangon tallikaan ei ollut Stefun ja että Stefun vanhemmat ei ole rikkaita. - Anonyymi00025
Anonyymi00024 kirjoitti:
Oikeasti kirjoitti että nämä ovat kuin perheenjäseniä. Hevonenkin voi olla ja usein onkin liisattu ja sitä hoidetaan kuin omaa ja siitä maksetaan talli- ja hoitomaksu.
Tosiaan, tuli vastaan vuoden 2013 ketju ja siinä hokivat aivan samaa että mikään ei ole Martinan, ei edes Stefu koska sillä kuulemma oli toinen tyttöystävä. Mutta siihen aikaan ei kuulemma Hangon tallikaan ei ollut Stefun ja että Stefun vanhemmat ei ole rikkaita.Eiköhän tuollaiset jutut koska ovat noin pitkäaikaisia täytä aivan heittämällä vainoamisen tunnusmerkit.
- Anonyymi00029
Anonyymi00025 kirjoitti:
Eiköhän tuollaiset jutut koska ovat noin pitkäaikaisia täytä aivan heittämällä vainoamisen tunnusmerkit.
Ai taasko täyttää jonkun tunnusmerkit. Oman elämänsä juristi täällä taas jakaa tyhmyyttään 🤣
- Anonyymi00033
Anonyymi00029 kirjoitti:
Ai taasko täyttää jonkun tunnusmerkit. Oman elämänsä juristi täällä taas jakaa tyhmyyttään 🤣
Kun joku henkilö pyrki politiikkaan niin häntä alkoi joku mustamaalaamaan somessa, taisi olla muuten tällä palstalla ja toi jatkuvasti esille mm. jotain vanhoja tuomioita, taisi olla sakkoja. Politiikkaan pyrkijä teki rikosilmoituksen ja koska katsottiin että toiminta oli pitkäaikaista ja suunnitelmallista niin se katsottiin jo vainoamikseksi. Se on pahempi rikos kuin kunnianloukkaus.
- Anonyymi00034
Anonyymi00033 kirjoitti:
Kun joku henkilö pyrki politiikkaan niin häntä alkoi joku mustamaalaamaan somessa, taisi olla muuten tällä palstalla ja toi jatkuvasti esille mm. jotain vanhoja tuomioita, taisi olla sakkoja. Politiikkaan pyrkijä teki rikosilmoituksen ja koska katsottiin että toiminta oli pitkäaikaista ja suunnitelmallista niin se katsottiin jo vainoamikseksi. Se on pahempi rikos kuin kunnianloukkaus.
Ja jos Martinalla ei ole vainoaja niin ei sitten kenelläkään.
- Anonyymi00040
Anonyymi00029 kirjoitti:
Ai taasko täyttää jonkun tunnusmerkit. Oman elämänsä juristi täällä taas jakaa tyhmyyttään 🤣
Oliko rahkeet vai rahat, josta jäi kiinni tää sun juristihaavees? Hienoa, kun on ollu haaveita, eihän ne aina toteudu, mutta tuo sun katkeruus ei ole kauheen fiksua ja aikuismaista.😖
- Anonyymi00047
Anonyymi00034 kirjoitti:
Ja jos Martinalla ei ole vainoaja niin ei sitten kenelläkään.
Ihan omalla toiminnallaan on ne hankkinut.
- Anonyymi00050
Anonyymi00047 kirjoitti:
Ihan omalla toiminnallaan on ne hankkinut.
Vai niin. Kaikki pienet eli lapset ja isot eli aikuiset ihmiset, joita somessa kiusataan ja maalitetaan todella rumasti ovat sen omalla toiminnalla hankkineet? Sun ajatukset ovat käsittämättömiä.
- Anonyymi00065
Anonyymi00029 kirjoitti:
Ai taasko täyttää jonkun tunnusmerkit. Oman elämänsä juristi täällä taas jakaa tyhmyyttään 🤣
Niin näyttää tekevän, on lähinnä säälittävä mummeli.
- Anonyymi00092
Anonyymi00050 kirjoitti:
Vai niin. Kaikki pienet eli lapset ja isot eli aikuiset ihmiset, joita somessa kiusataan ja maalitetaan todella rumasti ovat sen omalla toiminnalla hankkineet? Sun ajatukset ovat käsittämättömiä.
No mietippä nyt ihan itse mitä kaikkea marttiina on häslännyt ja höpöttänyt tän koko selittelijä-uransa aikana😁
- Anonyymi00125UUSI
Anonyymi00034 kirjoitti:
Ja jos Martinalla ei ole vainoaja niin ei sitten kenelläkään.
Kaikki eivät ole kuin Martina. Tässäkään asiassa. ”Tiesin jo varhain olevani hölmömpi ja nolompi kuin muut”.
- Anonyymi00132UUSI
Anonyymi00125 kirjoitti:
Kaikki eivät ole kuin Martina. Tässäkään asiassa. ”Tiesin jo varhain olevani hölmömpi ja nolompi kuin muut”.
Jo ala-asteella olin heikompi oppilas kuin muut , joten yläasteella en enää viitsinyt kouluun paljon raahautua. Tämä siis Martinan koulutaustasta, joka selittää aika paljon puheen sanallisen niukkuuden / osaamattomuuden ja moukkamaisen käytöksen.
- Anonyymi00149UUSI
Anonyymi00132 kirjoitti:
Jo ala-asteella olin heikompi oppilas kuin muut , joten yläasteella en enää viitsinyt kouluun paljon raahautua. Tämä siis Martinan koulutaustasta, joka selittää aika paljon puheen sanallisen niukkuuden / osaamattomuuden ja moukkamaisen käytöksen.
Valtaosa faneista on samanlaisia. Pelkästään kommenttiensa perusteella helppo huomata.
- Anonyymi00032
Enpä ole ikään nähny Sofian kirjoittavan tai sanovan asuvansa poikaystävän vuokrakämpässä. Se sijaan erittäin usein on teksti " My sweet home". Huonolla kielitaidollakin ymmärrän sisällön?😏
Kirjoitan tään esimerkkinä, koska täänkin ketjun aloitus on selvää ilkeilyä.- Anonyymi00037
Sofia kirjoittanut. Ronaldo asui meidän hotellirakenuksessa, elikkä omistaa jo hotellikin. Tai kuski tulee hakee meidän omalla autolla, silloin kun tarvitsen kyydin jonnekin 😂.
- Anonyymi00039
Anonyymi00037 kirjoitti:
Sofia kirjoittanut. Ronaldo asui meidän hotellirakenuksessa, elikkä omistaa jo hotellikin. Tai kuski tulee hakee meidän omalla autolla, silloin kun tarvitsen kyydin jonnekin 😂.
Sofia ei ole koskaan omistanut yhtään mitään ja silikonirinnat on maksanut viimeksi Tv-tuontalto yhtiö. Tekotakapuoli on maksettu Niko Ranta Ahon huume rahoilla.
- Anonyymi00041
Anonyymi00039 kirjoitti:

I want bigger.......😂
- Anonyymi00042
Anonyymi00039 kirjoitti:
Sofia ei ole koskaan omistanut yhtään mitään ja silikonirinnat on maksanut viimeksi Tv-tuontalto yhtiö. Tekotakapuoli on maksettu Niko Ranta Ahon huume rahoilla.
Opettele nyt edes tuo Ranta-ahon nimen oikeinkirjoitus! Huumerahat on yhdyssana ja tuo Tv-tuoltanto yhtiökin on niillä main.
- Anonyymi00044
Anonyymi00042 kirjoitti:
Opettele nyt edes tuo Ranta-ahon nimen oikeinkirjoitus! Huumerahat on yhdyssana ja tuo Tv-tuoltanto yhtiökin on niillä main.
Sofia on Suomen naurettavin luuseri ja ikänsä elänyt miesten rahoilla ja esittelee feikki elämäänsä 🤮.
- Anonyymi00046
Anonyymi00044 kirjoitti:
Sofia on Suomen naurettavin luuseri ja ikänsä elänyt miesten rahoilla ja esittelee feikki elämäänsä 🤮.
Missähän olisi Sofian lapsi, jos ei olisi teettänyt aborttia ? Varma asia, et lastensuojeluvirasto olisi kolkutellut ovea ajoissa sillon.
- Anonyymi00048
Anonyymi00042 kirjoitti:
Opettele nyt edes tuo Ranta-ahon nimen oikeinkirjoitus! Huumerahat on yhdyssana ja tuo Tv-tuoltanto yhtiökin on niillä main.
Se on samanlainen kirjoitusongelmainen kun marttiina. Sehän ei osaa kirjoittaa edes sanaa ”serpentiini”.
- Anonyymi00051
Anonyymi00046 kirjoitti:
Missähän olisi Sofian lapsi, jos ei olisi teettänyt aborttia ? Varma asia, et lastensuojeluvirasto olisi kolkutellut ovea ajoissa sillon.
Samaa voisi kysyä Martinan lapsista, itse kertoi tehneensä kaksi aborttia,
- Anonyymi00055
Anonyymi00048 kirjoitti:
Se on samanlainen kirjoitusongelmainen kun marttiina. Sehän ei osaa kirjoittaa edes sanaa ”serpentiini”.
Ketä on "marttiina"?
- Anonyymi00056
Anonyymi00042 kirjoitti:
Opettele nyt edes tuo Ranta-ahon nimen oikeinkirjoitus! Huumerahat on yhdyssana ja tuo Tv-tuoltanto yhtiökin on niillä main.
Sinähän oletkin kertonut että tunnet Ranta-ahon. Mikä yhteys teillä on?
- Anonyymi00059
Anonyymi00055 kirjoitti:
Ketä on "marttiina"?
Jos vainoaa jotain ihmistä vuosikausia niin voisi edes opetella kirjoittamaan uhrinsa nimen oikein. Ja erisnimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella!
- Anonyymi00063
Anonyymi00051 kirjoitti:
Samaa voisi kysyä Martinan lapsista, itse kertoi tehneensä kaksi aborttia,
Sofia joutui kotoaan pois jo 12 vuotiaana, oliko lastesuejelunviranomaksten päätös, vai äiti ei jaksanut välittää tyttären vastuun kantamisesta ?
- Anonyymi00067
Anonyymi00048 kirjoitti:
Se on samanlainen kirjoitusongelmainen kun marttiina. Sehän ei osaa kirjoittaa edes sanaa ”serpentiini”.
Taitaa olla tuo kirjoitus ongelma Martinalla geeneissä....😆
- Anonyymi00083
Anonyymi00067 kirjoitti:
Taitaa olla tuo kirjoitus ongelma Martinalla geeneissä....😆
Mites kun Sofia Belórf ei osaa edes kirjoittaa omaa etu eikä sukunimeään. Sophia Belorf 😂. Ai niin, käynyt ainoastaan peruskoulun ja Dubaissa 2 tunnin meikkaus kurssin
- Anonyymi00089
Anonyymi00056 kirjoitti:
Sinähän oletkin kertonut että tunnet Ranta-ahon. Mikä yhteys teillä on?
Ovat tietysti huumeiden käyttäjiä ja rikolisia ja rikolliset aina puolustavat toisiaan.
- Anonyymi00112UUSI
Anonyymi00055 kirjoitti:
Ketä on "marttiina"?
...kuka....!!
- Anonyymi00154UUSI
Anonyymi00083 kirjoitti:
Mites kun Sofia Belórf ei osaa edes kirjoittaa omaa etu eikä sukunimeään. Sophia Belorf 😂. Ai niin, käynyt ainoastaan peruskoulun ja Dubaissa 2 tunnin meikkaus kurssin
...Vicotria...Isbelka.....Martinan kirjoittamana 😂
- Anonyymi00049
Miten on mahdollista, että joku muistaa mitä tapani54vee on kirjoittanut yli kymmenen vuotta sitten? Tai joku tallijuttu kolmetoista vuotta sitten? Ihan sairaita "muistoja" mutta voi elämän kevät, kyllä on ihan sairasta tuonkin hyväkkään kirjoitella ja muistaa kaikki. Ja onko tuo Ukkolan kolumni joku raamattu?
- Anonyymi00054
Vainoajien jutut Hangosta ja sitten googlaa Martinan nimen Hanko suomi24 ja sieltä lävähtää näytölle ainakin kolmekymmentä ketjua täältäkin.
- Anonyymi00057
Anonyymi00054 kirjoitti:
Vainoajien jutut Hangosta ja sitten googlaa Martinan nimen Hanko suomi24 ja sieltä lävähtää näytölle ainakin kolmekymmentä ketjua täältäkin.
Jos jätetään se googlaaminen sinulle.
- Anonyymi00062
Anonyymi00057 kirjoitti:
Jos jätetään se googlaaminen sinulle.
Kekä se vaalea nuori blondi oli, joka lähti Aussin matkaan? Ei löydy googlaamalla.
- Anonyymi00069
Anonyymi00062 kirjoitti:
Kekä se vaalea nuori blondi oli, joka lähti Aussin matkaan? Ei löydy googlaamalla.
Tarina ei kerro onko blondilla silarit. Vai viikset🤭?
- Anonyymi00073
Anonyymi00062 kirjoitti:
Kekä se vaalea nuori blondi oli, joka lähti Aussin matkaan? Ei löydy googlaamalla.
Oliko joku taho maksanut houkutuslinnun aussin perään että saataisiin mojova juttu lehteen?
- Anonyymi00076
Anonyymi00073 kirjoitti:
Oliko joku taho maksanut houkutuslinnun aussin perään että saataisiin mojova juttu lehteen?
Tuosta ei tietoa mutta Espanjaan oli palkattu Martinan ja lapsensa perään paikallinen paparazzi ja myös lennätettiin sinne Seiskan paparazzi. Seiskan paparazzi oli käynyt salakuvaamassa myös Antti Tuiskun rakenteilla olevaa taloa, Antin autoa ja miestä itseään. Oli otsikko että "Salattu talo paljastui" aivankuin Antti jotenkin salassa pystyisi isoa taloa rakentamaan.
- Anonyymi00077
Anonyymi00073 kirjoitti:
Oliko joku taho maksanut houkutuslinnun aussin perään että saataisiin mojova juttu lehteen?
Miksi tuosta asiasta ei kuitenkaan ole yhtään lehtijuttua missään? Onko siihen joku syy?
- Anonyymi00078
Anonyymi00073 kirjoitti:
Oliko joku taho maksanut houkutuslinnun aussin perään että saataisiin mojova juttu lehteen?
Ainakin Martinan pahin vainoaja tietää henkilöllisyyden eli taitaa olla Martinan vainoajan tuttuja tuo blondi mistä täällä kirjoittelee. Mediassa ei ole tuollaista kerrottu.
- Anonyymi00080
Anonyymi00062 kirjoitti:
Kekä se vaalea nuori blondi oli, joka lähti Aussin matkaan? Ei löydy googlaamalla.
Ei siihen mitään kummempaa salapoliisin tutkintaa tarvita. Yksi ihan ”harmiton” tägäys oikeaan paikkaan ja palaset alkoi kummasti loksahdella. Toki pieni annos omaa osaamista ja päättelykykyä ei oo koskaan haitaksi.
Mut sen verran voi sanoa, että ihan sattumanvaraisesta ohikulkijasta ei ole kyse. Ulkonäössä näkyy olevan sellasta merenneitomaista vetovoimaa, et ymmärtää kyllä miksi 🦘:n sydän lähti mukaan ilman suurempaa vastarintaa❤️🔥 - Anonyymi00084
Anonyymi00077 kirjoitti:
Miksi tuosta asiasta ei kuitenkaan ole yhtään lehtijuttua missään? Onko siihen joku syy?
No ehkä ihan siitä syystä, et kyseessä ei ole suomalainen eikä mikään julkisuuden henkilö, vaan ihan tavallinen yksityishenkilö. Media ei yleensä lähde kaivelemaan ihmisiä, joilla ei oo mitään roolia julkisuudessa, varsinkaan enää.
Eikä se nyt sentään mikään koko Suomen vävy oo, vaikka onkin täällä muutaman kerran piipahtanut. - Anonyymi00086
Anonyymi00062 kirjoitti:
Kekä se vaalea nuori blondi oli, joka lähti Aussin matkaan? Ei löydy googlaamalla.
Ausilla on turha tyrkyttää ketään, jos sänky seuraa haluaa, kyllä noin komea mies sitä varmasti saa. Olivat olleet yhdessä Espanjassa ja katselleet muidenkin ratsastus kilpailuun osallistuneita, eikä yksistään Martinan tyttären osallistumista. Martinalla on hyvät ex-kumppaneihinsa ja se on todellakin ihana asia.
- Anonyymi00088
Anonyymi00073 kirjoitti:
Oliko joku taho maksanut houkutuslinnun aussin perään että saataisiin mojova juttu lehteen?
Ei toi mikään mojova asia ole, kun ex-kihlatun kanssa olivat yhdessä Espanjassa. Se oli pettymys ainoastaan toimittajalle ja kaikille juoruakoille ja vainoojalle.
- Anonyymi00052
Aina nämä kirjoitukset liitetään Sofiaan kun yritetään valkopestä Martinan toimintaa.Sofiasta ihan omat jutut.Eikö Martinan toiminta ja sanomiset kestä päivänvaloa.Kyllähän nyt jokainen joka on vähänkin seurannutMartinaa tietää missä mennään.Martinan tyyli on itsekehu ja toisten syytteleminen kun menee huonosti.Ei tule ikinä muuttumaan tämä nainen.Tämä varmaan osasyy miksi jotkut ei häntä kestä,olisipa vähän inhimillisempi niin ehkä ei näitä negatiivisia kirjoituksia olisiniin paljon.
- Anonyymi00053
Oletko joku lähipiiriläinen koska "jotkut ei häntä kestä" vai kirjoitteletko jonkun lähipiiriläisen puolesta vai mitä ihmettä selität?
- Anonyymi00058
Anonyymi00053 kirjoitti:
Oletko joku lähipiiriläinen koska "jotkut ei häntä kestä" vai kirjoitteletko jonkun lähipiiriläisen puolesta vai mitä ihmettä selität?
Vuonna 2014 se kirjoittaa että "Me Stefanin ystävät, perhe ja suku emme koskaan hyväksyneet Martinaa" ja sitten jatkaa että "mutta nyt "Stefanilla on ihana, kaunis ja lempeä Satu Tuomisto, jolla ei ole taka-ajatuksia".
Eli Stefun sisäpiiriin kuuluva vainoaa Martinaa. Joko ystävä, perhe tai joku suvusta. - Anonyymi00060
Anonyymi00058 kirjoitti:
Vuonna 2014 se kirjoittaa että "Me Stefanin ystävät, perhe ja suku emme koskaan hyväksyneet Martinaa" ja sitten jatkaa että "mutta nyt "Stefanilla on ihana, kaunis ja lempeä Satu Tuomisto, jolla ei ole taka-ajatuksia".
Eli Stefun sisäpiiriin kuuluva vainoaa Martinaa. Joko ystävä, perhe tai joku suvusta.Lopeta noi mustalaisten höpinät ja ne ovat kuitenkin täyttä p**kaa kaikki niiden vanhat ja nykyiset kirjoitukset 💩.
- Anonyymi00061
Anonyymi00058 kirjoitti:
Vuonna 2014 se kirjoittaa että "Me Stefanin ystävät, perhe ja suku emme koskaan hyväksyneet Martinaa" ja sitten jatkaa että "mutta nyt "Stefanilla on ihana, kaunis ja lempeä Satu Tuomisto, jolla ei ole taka-ajatuksia".
Eli Stefun sisäpiiriin kuuluva vainoaa Martinaa. Joko ystävä, perhe tai joku suvusta.Ei tarvi olla edes kovin fiksu kun tajuaa että Stefun lähipiiristä ja Stefun puolesta täällä vainoaa Martinaa.
- Anonyymi00066
Ei ole mitään valkopesemidtä Martinasta ja 15-20 vuotisia asioita vainooja jauhaa ainoastaan päivästä, viikoksta, kuukaudests ja vuosiin ainoastaan. Mitä teki Sofia, kun tuli Helsinkiin 16 vuotiaana ja kuitenkin lopetti lukion eka vuoteen. Kuka sitä elätti, ennen kuin tapasi Niko Nousiaisen ?
- Anonyymi00068
Mitä ihmeen Martinan valkopesua? Itsenäinen, itsensä elättävä nainen tekee töitä elääkseen ja nykyään paljon mukana tyttären harrastuksessa, joka vaatii aikuisen läsnäoloa. Varmasti täytyy duunia tehdä, että saa asiat rullaamaan. Enkä ole ainakaan kuullut, että hostellin yläsängyssä on asustellut, eli on ruokkinut itsensä ja jälkikasvun ihan itse. Eli mitäs ihmeen valkopesua mummo tarkoittaa? Tarkoitatko, kun seukkaili tämän Eremenkon kanssa nuorena?🙄
- Anonyymi00071
Anonyymi00061 kirjoitti:
Ei tarvi olla edes kovin fiksu kun tajuaa että Stefun lähipiiristä ja Stefun puolesta täällä vainoaa Martinaa.
Lopeta tuo naurettava kirjoittelu, kun et todella tiedä lähipiiristä ja mistään muustakaan mitään. Stefulta on noita sammakoita kiukkuspäissään tullut, ei muuta.
- Anonyymi00074
Anonyymi00068 kirjoitti:
Mitä ihmeen Martinan valkopesua? Itsenäinen, itsensä elättävä nainen tekee töitä elääkseen ja nykyään paljon mukana tyttären harrastuksessa, joka vaatii aikuisen läsnäoloa. Varmasti täytyy duunia tehdä, että saa asiat rullaamaan. Enkä ole ainakaan kuullut, että hostellin yläsängyssä on asustellut, eli on ruokkinut itsensä ja jälkikasvun ihan itse. Eli mitäs ihmeen valkopesua mummo tarkoittaa? Tarkoitatko, kun seukkaili tämän Eremenkon kanssa nuorena?🙄
Kiva kun mainitsit Eremenkon! Meinas jo unohtuakin.
- Anonyymi00075
Anonyymi00068 kirjoitti:
Mitä ihmeen Martinan valkopesua? Itsenäinen, itsensä elättävä nainen tekee töitä elääkseen ja nykyään paljon mukana tyttären harrastuksessa, joka vaatii aikuisen läsnäoloa. Varmasti täytyy duunia tehdä, että saa asiat rullaamaan. Enkä ole ainakaan kuullut, että hostellin yläsängyssä on asustellut, eli on ruokkinut itsensä ja jälkikasvun ihan itse. Eli mitäs ihmeen valkopesua mummo tarkoittaa? Tarkoitatko, kun seukkaili tämän Eremenkon kanssa nuorena?🙄
Se mikä valtaosaa ärsyttää on ristiriita: puheissa kaikki on omaa tekemistä ja poikkeuksellista, vaikka taustalla on ihan eri tarina.
Ja kun siihen yhdistyy jatkuva itsekorostus: “minä, mun, itse tein kaiken”, niin kyllähän se saa kommentointia aikaiseksi. Ei tavallinen arki ketään ärsytä, vaan se tapa, jolla siitä tehdään jotain ylivertaista. - Anonyymi00082
Anonyymi00075 kirjoitti:
Se mikä valtaosaa ärsyttää on ristiriita: puheissa kaikki on omaa tekemistä ja poikkeuksellista, vaikka taustalla on ihan eri tarina.
Ja kun siihen yhdistyy jatkuva itsekorostus: “minä, mun, itse tein kaiken”, niin kyllähän se saa kommentointia aikaiseksi. Ei tavallinen arki ketään ärsytä, vaan se tapa, jolla siitä tehdään jotain ylivertaista.Normaali terveeseen henkilöön ei vaikuta yhtään mitäenkään, että mitä julkisuudessa olevat henkilöt, kertovat itsestään. Miksi pitää kytätä henkilö ja seurata, ainut asia tulee mieleen, että on pakonomainen tarve toimia noin.
- Anonyymi00085
Anonyymi00082 kirjoitti:
Normaali terveeseen henkilöön ei vaikuta yhtään mitäenkään, että mitä julkisuudessa olevat henkilöt, kertovat itsestään. Miksi pitää kytätä henkilö ja seurata, ainut asia tulee mieleen, että on pakonomainen tarve toimia noin.
Onko sinulla pakonomainen tarve kytätä mitä kirjoitetaan?
- Anonyymi00087
Anonyymi00075 kirjoitti:
Se mikä valtaosaa ärsyttää on ristiriita: puheissa kaikki on omaa tekemistä ja poikkeuksellista, vaikka taustalla on ihan eri tarina.
Ja kun siihen yhdistyy jatkuva itsekorostus: “minä, mun, itse tein kaiken”, niin kyllähän se saa kommentointia aikaiseksi. Ei tavallinen arki ketään ärsytä, vaan se tapa, jolla siitä tehdään jotain ylivertaista.Sua ärsyttää kovasti, mutta kaikki ohjelmat, haastattelut, podcastit sun pitää kuitenkin kuunnella ja sitten niitä kaivaa, analysoida ja tehdä omia johtopäätöksiä tästä Martinasta? Lopuksi vielä kirjoittaa ne juorupalstalle?
Oletko sinä masokismiin taipuvainen? Itse ei tulisi mieleenkään lukea yhtään juttua henkilöstä, joka olisi itselle noin ärsytystä ja vastenmielisyyttä aiheuttava. - Anonyymi00090
Anonyymi00082 kirjoitti:
Normaali terveeseen henkilöön ei vaikuta yhtään mitäenkään, että mitä julkisuudessa olevat henkilöt, kertovat itsestään. Miksi pitää kytätä henkilö ja seurata, ainut asia tulee mieleen, että on pakonomainen tarve toimia noin.
On todella mustavalkoinen ajatus, et mitään ei sais kyseenalaistaa. Julkisuudessa olevien tekemisiä ja puheita saa ihan perustellusti arvioida, se kuuluu koko asetelmaan.
Fanitus on ihan ok, mut jos se menee siihen, että kaikki mitä sanotaan tai tehdään on automaattisesti oikein ja kritiikki nähdään pelkkänä ”kyttäämisenä”, niin silloin mennään jo pitkälle.
Terveeseen suhtautumiseen kuuluu myös se, et pystyy näkemään ristiriidat ja myöntämään, ettei kaikki oo aina ihan niin viimeisen päälle uskottavaa tai järkevää.
Fanitus näyttää olevan jopa sellaista, et kritiikki nähdään sairautena. Ennemminkin kaiken sokeasti uskova fanitus on sairaus. - Anonyymi00091
Anonyymi00082 kirjoitti:
Normaali terveeseen henkilöön ei vaikuta yhtään mitäenkään, että mitä julkisuudessa olevat henkilöt, kertovat itsestään. Miksi pitää kytätä henkilö ja seurata, ainut asia tulee mieleen, että on pakonomainen tarve toimia noin.
Jos ei mitään omaa elämää ole ihmisellä, alkaa elää sen vainoaman henkilön iholla. Kyseessä on hyvin sairas henkilö ja ei pysty elää enää koskaan normi elämää. Selaa kaikki lööpit ja instat todellakin tarkkaan. Ei tarvitse olla edes koskaan mitään aihetta, keksii valheita ja kääntää kaikki asiat juuri toisin päin, mikä on totuus oikeasti. Sitten sen omat 25 vuoden kirjoittamia haukkuma kommentteja käyttänyt jatkuvasti.
- Anonyymi00094
Anonyymi00087 kirjoitti:
Sua ärsyttää kovasti, mutta kaikki ohjelmat, haastattelut, podcastit sun pitää kuitenkin kuunnella ja sitten niitä kaivaa, analysoida ja tehdä omia johtopäätöksiä tästä Martinasta? Lopuksi vielä kirjoittaa ne juorupalstalle?
Oletko sinä masokismiin taipuvainen? Itse ei tulisi mieleenkään lukea yhtään juttua henkilöstä, joka olisi itselle noin ärsytystä ja vastenmielisyyttä aiheuttava.Kirjoitit asiaa ja näin toimii tää vainooja. Kiitos kommentista !
- Anonyymi00096UUSI
Anonyymi00094 kirjoitti:
Kirjoitit asiaa ja näin toimii tää vainooja. Kiitos kommentista !
Vastasit itsellesi ja vielä kiität omaa kommenttiasi😂, näin toimii tää Palvoja.
- Anonyymi00097UUSI
Anonyymi00090 kirjoitti:
On todella mustavalkoinen ajatus, et mitään ei sais kyseenalaistaa. Julkisuudessa olevien tekemisiä ja puheita saa ihan perustellusti arvioida, se kuuluu koko asetelmaan.
Fanitus on ihan ok, mut jos se menee siihen, että kaikki mitä sanotaan tai tehdään on automaattisesti oikein ja kritiikki nähdään pelkkänä ”kyttäämisenä”, niin silloin mennään jo pitkälle.
Terveeseen suhtautumiseen kuuluu myös se, et pystyy näkemään ristiriidat ja myöntämään, ettei kaikki oo aina ihan niin viimeisen päälle uskottavaa tai järkevää.
Fanitus näyttää olevan jopa sellaista, et kritiikki nähdään sairautena. Ennemminkin kaiken sokeasti uskova fanitus on sairaus.Kuka sulta on kieltänyt omien mielipiteittesi ja kritiikin esittämisen? En itse ole sellaista huomannut.
Ongelmasi on ainoastaan se, ettet siedä vasta-argumentointia. - Anonyymi00098UUSI
Anonyymi00087 kirjoitti:
Sua ärsyttää kovasti, mutta kaikki ohjelmat, haastattelut, podcastit sun pitää kuitenkin kuunnella ja sitten niitä kaivaa, analysoida ja tehdä omia johtopäätöksiä tästä Martinasta? Lopuksi vielä kirjoittaa ne juorupalstalle?
Oletko sinä masokismiin taipuvainen? Itse ei tulisi mieleenkään lukea yhtään juttua henkilöstä, joka olisi itselle noin ärsytystä ja vastenmielisyyttä aiheuttava.Sua ärsyttää kovasti, mutta kaikki Martinaan kohdistuva kritiikki sun pitää kuitenkin lukea, analysoida ja tehdä omia johtopäätöksiä siitä, miksi joku muu ajattelee niin? Lopuksi vielä kirjoittaa niistä juorupalstalle?
Oletko itse jotenkin koukussa puolustamamiseen, ihan masokismin tasoisesti? Itselle ei tulis mieleenkään käyttää noin paljon energiaa ventovieraan ihmisen puolusteluun, jos se ei herättäisi jotain henkilökohtaista reaktiota. - Anonyymi00099UUSI
Anonyymi00098 kirjoitti:
Sua ärsyttää kovasti, mutta kaikki Martinaan kohdistuva kritiikki sun pitää kuitenkin lukea, analysoida ja tehdä omia johtopäätöksiä siitä, miksi joku muu ajattelee niin? Lopuksi vielä kirjoittaa niistä juorupalstalle?
Oletko itse jotenkin koukussa puolustamamiseen, ihan masokismin tasoisesti? Itselle ei tulis mieleenkään käyttää noin paljon energiaa ventovieraan ihmisen puolusteluun, jos se ei herättäisi jotain henkilökohtaista reaktiota.Sulla on nyt vaikeaa kun pitää käydä aina välillä vauvallakin erikoisjoukot -ketjussa Martinaa haukkumassa.
- Anonyymi00100UUSI
Anonyymi00090 kirjoitti:
On todella mustavalkoinen ajatus, et mitään ei sais kyseenalaistaa. Julkisuudessa olevien tekemisiä ja puheita saa ihan perustellusti arvioida, se kuuluu koko asetelmaan.
Fanitus on ihan ok, mut jos se menee siihen, että kaikki mitä sanotaan tai tehdään on automaattisesti oikein ja kritiikki nähdään pelkkänä ”kyttäämisenä”, niin silloin mennään jo pitkälle.
Terveeseen suhtautumiseen kuuluu myös se, et pystyy näkemään ristiriidat ja myöntämään, ettei kaikki oo aina ihan niin viimeisen päälle uskottavaa tai järkevää.
Fanitus näyttää olevan jopa sellaista, et kritiikki nähdään sairautena. Ennemminkin kaiken sokeasti uskova fanitus on sairaus.Kyllä vainoajan touhut on sairasta koska he voivat olla vaarallisia kohteelleen.
- Anonyymi00101UUSI
Anonyymi00100 kirjoitti:
Kyllä vainoajan touhut on sairasta koska he voivat olla vaarallisia kohteelleen.
Eihän Martinan kohdallakaan se jää vain mustamalaamiseen eri puolilla netissä ja lehtien somessa vaan vainoajat ryhtyvät myös fyysiseen toimintaan esim. pommittamalla yhteistyökumppaneita, Martinaan liitettyjen miesten lähipiiriä ja tekevät aiheettomia lastensuojeluilmoituksia.
- Anonyymi00102UUSI
Anonyymi00100 kirjoitti:
Kyllä vainoajan touhut on sairasta koska he voivat olla vaarallisia kohteelleen.
Joskus naurettavia koska Eskonkin instassa eräs mies katsoi aiheelliseksi käydä kertomassa että "turhia ihmisiä". Siis miksi noin tärkeitä kuitenkin että piti käydä erikseen kertomassa. Esko mainosti podia niin laittoi vanhan hääkuvan ensimmäiseen kuvaan.
Martinastakin olen nähnyt täällä ja myös wikipdedian kommenttikentässä näkyy noin 25 cm pitkä kirjoitus jossa kirjoittaja vannottaa että Martina ei oikeasti kiinnosta yhtään. - Anonyymi00103UUSI
Anonyymi00099 kirjoitti:
Sulla on nyt vaikeaa kun pitää käydä aina välillä vauvallakin erikoisjoukot -ketjussa Martinaa haukkumassa.
Mitä??? Käytkö tosiaan jopa Vauvalla lukemassa Erkoisjoukot-ketjua! Siis sinä välillä vaan...
- Anonyymi00104UUSI
Anonyymi00099 kirjoitti:
Sulla on nyt vaikeaa kun pitää käydä aina välillä vauvallakin erikoisjoukot -ketjussa Martinaa haukkumassa.
Tykkäät näemmä yhdistellä asioita ja tehdä omia johtopäätöksiä, mutta tälläkin kertaa meni kyllä niin pieleen kuin vaan voi. Kaikki ei seilaa palstoilta toiseen ja seuraa joka ketjua, toisin kuin sä juuri omalla kommentillasi paljastit tekeväsi.
Yritä edes joskus pysyä faktoissa eikä siinä omassa päässä rakennetussa versiossa. - Anonyymi00105UUSI
Anonyymi00097 kirjoitti:
Kuka sulta on kieltänyt omien mielipiteittesi ja kritiikin esittämisen? En itse ole sellaista huomannut.
Ongelmasi on ainoastaan se, ettet siedä vasta-argumentointia.Sekö ei oo sietämistä, että odottaa edes jonkinlaista perustelua? Pelkkä vastaan väittäminen ilman sisältöä ei oo mitään vasta-argumentointia, vaan lähinnä heittoja.
Vasta siinä kohtaa voidaan puhua oikeasta vasta-argumentoinnista, kun mukana on jotain muutakin kuin oletuksia toisen motiiveista tai yrityksiä määritellä, mitä toinen ”sietää” tai ei siedä. - Anonyymi00107UUSI
Anonyymi00103 kirjoitti:
Mitä??? Käytkö tosiaan jopa Vauvalla lukemassa Erkoisjoukot-ketjua! Siis sinä välillä vaan...
Se on kuihtunut koska Martinan pitkäaikainen vainoja siellä riehuu niin kukaan ei viitsi enää kirjoittaa ohjelmasta mitään.
- Anonyymi00111UUSI
Anonyymi00104 kirjoitti:
Tykkäät näemmä yhdistellä asioita ja tehdä omia johtopäätöksiä, mutta tälläkin kertaa meni kyllä niin pieleen kuin vaan voi. Kaikki ei seilaa palstoilta toiseen ja seuraa joka ketjua, toisin kuin sä juuri omalla kommentillasi paljastit tekeväsi.
Yritä edes joskus pysyä faktoissa eikä siinä omassa päässä rakennetussa versiossa.Miten voit tietää mitä Vauvalla kirjoitetaan, jos et itse käy niitä lukemassa? Vai mistä tiedät, että siellä haukutaan Martinaa?
- Anonyymi00114UUSI
Anonyymi00107 kirjoitti:
Se on kuihtunut koska Martinan pitkäaikainen vainoja siellä riehuu niin kukaan ei viitsi enää kirjoittaa ohjelmasta mitään.
Johtuu ainoastaan siitä että fanit on niin pieni vähemmistö, ettei ne pysty puolustautumaan faktojen edessä. Räkyttää ne kyllä osaa, mut ei ikinä perustella kommenttejaan. Niille riittää että ”martina on näin kertonut”.
- Anonyymi00115UUSI
Anonyymi00111 kirjoitti:
Miten voit tietää mitä Vauvalla kirjoitetaan, jos et itse käy niitä lukemassa? Vai mistä tiedät, että siellä haukutaan Martinaa?
Juurihan tuolla edellä kirjoitettiin että vauva- palstalla käydään myös haukkumassa.
- Anonyymi00118UUSI
Anonyymi00105 kirjoitti:
Sekö ei oo sietämistä, että odottaa edes jonkinlaista perustelua? Pelkkä vastaan väittäminen ilman sisältöä ei oo mitään vasta-argumentointia, vaan lähinnä heittoja.
Vasta siinä kohtaa voidaan puhua oikeasta vasta-argumentoinnista, kun mukana on jotain muutakin kuin oletuksia toisen motiiveista tai yrityksiä määritellä, mitä toinen ”sietää” tai ei siedä.Käypä nyt siellä netissä muuallakin ja katso mitä tuo substantiivi pitää sisällään (vasta-argumetointi). En tiedä, mistä noita sanoja kaivelet ja kirjoitat peräjälkeen, mutta ihan hevonpaskaa on tuo sun ajatusvirta, eli kohtuujärjellä en ymmärrä. Sain varmuutta sanoa näin, kun ihan oikea asiantuntija luki tuon poukkoilevan stoorisi.
En kommentoi enempää, lenkki kutsuu ja kylmä järvi.✌️ - Anonyymi00121UUSI
Anonyymi00115 kirjoitti:
Juurihan tuolla edellä kirjoitettiin että vauva- palstalla käydään myös haukkumassa.
Martinan vainoajan takia Erikoisjoukot ketjusta vauvalla on tullut Martina-ketju ja siksi sinne ei kukaan enää viitsi kirjoitella.
- Anonyymi00122UUSI
Anonyymi00096 kirjoitti:
Vastasit itsellesi ja vielä kiität omaa kommenttiasi😂, näin toimii tää Palvoja.
Olen kyllä toinen henkilö, joka kiitin kommenttia klo. 12:24:16.
- Anonyymi00126UUSI
Anonyymi00058 kirjoitti:
Vuonna 2014 se kirjoittaa että "Me Stefanin ystävät, perhe ja suku emme koskaan hyväksyneet Martinaa" ja sitten jatkaa että "mutta nyt "Stefanilla on ihana, kaunis ja lempeä Satu Tuomisto, jolla ei ole taka-ajatuksia".
Eli Stefun sisäpiiriin kuuluva vainoaa Martinaa. Joko ystävä, perhe tai joku suvusta.Lähempää kuin arvaatkaan 😉
- Anonyymi00127UUSI
Anonyymi00096 kirjoitti:
Vastasit itsellesi ja vielä kiität omaa kommenttiasi😂, näin toimii tää Palvoja.
Se on yhtä yksinkertainen kuin palvottavansa.
- Anonyymi00128UUSI
Anonyymi00118 kirjoitti:
Käypä nyt siellä netissä muuallakin ja katso mitä tuo substantiivi pitää sisällään (vasta-argumetointi). En tiedä, mistä noita sanoja kaivelet ja kirjoitat peräjälkeen, mutta ihan hevonpaskaa on tuo sun ajatusvirta, eli kohtuujärjellä en ymmärrä. Sain varmuutta sanoa näin, kun ihan oikea asiantuntija luki tuon poukkoilevan stoorisi.
En kommentoi enempää, lenkki kutsuu ja kylmä järvi.✌️Vasta-argumentointi tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, et vastataan esitettyyn väitteeseen perustellusti. Ei riitä, että on eri mieltä, vaan pitää myös kertoa miksi ja osata mm oikeisiin faktoihin perustuen se perustella. Täällä fanien suunnalta ei näy aitoa vasta-argumentointia, vaan lähinnä heittoja ja oletuksia. Esimerkki vasta-argumentoinnin puutteesta on juuri se, et ei oteta kantaa itse asiaan lainkaan, vaan siirrytään kommentoimaan toista ihmistä.
Jos sana vasta-argumentointi vaatii sulta erikseen asiantuntijan tulkkaamaan, niin ehkä kannattais jatkossa pitäytyä sanoissa, jotka myös ymmärrät. Siinä lenkin ja kylmän järven ohessa ehtii varmasti vähän opiskella, niin ei tarvii heitellä ihan ”hevonpaskan” tasoisia kommentteja muille. Näin filosofiaa neljä vuotta opiskelleena toivon, että tästä jäi sulle jotain ymmärrettävää 😉. - Anonyymi00133UUSI
Anonyymi00128 kirjoitti:
Vasta-argumentointi tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, et vastataan esitettyyn väitteeseen perustellusti. Ei riitä, että on eri mieltä, vaan pitää myös kertoa miksi ja osata mm oikeisiin faktoihin perustuen se perustella. Täällä fanien suunnalta ei näy aitoa vasta-argumentointia, vaan lähinnä heittoja ja oletuksia. Esimerkki vasta-argumentoinnin puutteesta on juuri se, et ei oteta kantaa itse asiaan lainkaan, vaan siirrytään kommentoimaan toista ihmistä.
Jos sana vasta-argumentointi vaatii sulta erikseen asiantuntijan tulkkaamaan, niin ehkä kannattais jatkossa pitäytyä sanoissa, jotka myös ymmärrät. Siinä lenkin ja kylmän järven ohessa ehtii varmasti vähän opiskella, niin ei tarvii heitellä ihan ”hevonpaskan” tasoisia kommentteja muille. Näin filosofiaa neljä vuotta opiskelleena toivon, että tästä jäi sulle jotain ymmärrettävää 😉.On sinunkin opiskelut menneet pe**een ja nyt olet juorupalstoilla pätemässä. Nolaat ainoastaan itsesi ja palsastuu sinun lopullinen tyhmyytesi. Filosofia ajatuksiasi, voisit kirjoitella vaikka oman wc-paperisi koristeeksi.
- Anonyymi00134UUSI
Anonyymi00133 kirjoitti:
On sinunkin opiskelut menneet pe**een ja nyt olet juorupalstoilla pätemässä. Nolaat ainoastaan itsesi ja palsastuu sinun lopullinen tyhmyytesi. Filosofia ajatuksiasi, voisit kirjoitella vaikka oman wc-paperisi koristeeksi.
Hyvä, että tunsit, että tuo hyvä kommentti osui suoraan sinuun. Ei ole liian myöhäistä opiskella. Perustellut vasta-argumentit puuttuu sulta vielä täysin. Aloit tyypilliseen tapaasi haukkumaan ja yritit henkilöä halventaa, muuta et osaa. Opettele.
- Anonyymi00135UUSI
Anonyymi00100 kirjoitti:
Kyllä vainoajan touhut on sairasta koska he voivat olla vaarallisia kohteelleen.
Taas sinä vaaroja toivova. Etkö tajua, että kerrot vain itsestäsi noilla vaaroillasi
- Anonyymi00138UUSI
Anonyymi00135 kirjoitti:
Taas sinä vaaroja toivova. Etkö tajua, että kerrot vain itsestäsi noilla vaaroillasi
On pelottavaa, kun on vaaroja.
- Anonyymi00139UUSI
Anonyymi00138 kirjoitti:
On pelottavaa, kun on vaaroja.
Terapia auttaa. Kun näkee vaaroja sielläkin missä muut ei, on asialle hyvä tehdä jotain.
- Anonyymi00140UUSI
Anonyymi00134 kirjoitti:
Hyvä, että tunsit, että tuo hyvä kommentti osui suoraan sinuun. Ei ole liian myöhäistä opiskella. Perustellut vasta-argumentit puuttuu sulta vielä täysin. Aloit tyypilliseen tapaasi haukkumaan ja yritit henkilöä halventaa, muuta et osaa. Opettele.
On naurettavaa tulla pätemään suolipalstoille kenenkään. No voihan jokainen kirjoittaa vaikka, että maisterin tutkinto on jo loppusuoralla.
- Anonyymi00141UUSI
Anonyymi00133 kirjoitti:
On sinunkin opiskelut menneet pe**een ja nyt olet juorupalstoilla pätemässä. Nolaat ainoastaan itsesi ja palsastuu sinun lopullinen tyhmyytesi. Filosofia ajatuksiasi, voisit kirjoitella vaikka oman wc-paperisi koristeeksi.
Opiskelen ortopediksi itse asiassa 😎.
- Anonyymi00142UUSI
Anonyymi00075 kirjoitti:
Se mikä valtaosaa ärsyttää on ristiriita: puheissa kaikki on omaa tekemistä ja poikkeuksellista, vaikka taustalla on ihan eri tarina.
Ja kun siihen yhdistyy jatkuva itsekorostus: “minä, mun, itse tein kaiken”, niin kyllähän se saa kommentointia aikaiseksi. Ei tavallinen arki ketään ärsytä, vaan se tapa, jolla siitä tehdään jotain ylivertaista.Jep. Martinan:"jo varhain tiesin olevani parempi kuin muut" on niin karmea lausunto ja ajatus, että on mennyt jotain todella pahasti pieleen kasvuiässä. Jatkaa samaa hehkutusta. Mahtaa olla raskasta elämää.
- Anonyymi00144UUSI
Anonyymi00142 kirjoitti:
Jep. Martinan:"jo varhain tiesin olevani parempi kuin muut" on niin karmea lausunto ja ajatus, että on mennyt jotain todella pahasti pieleen kasvuiässä. Jatkaa samaa hehkutusta. Mahtaa olla raskasta elämää.
Se on hyvä kun tietää olevansa parempi ja arvostaa itseään ja sehän on tärkeä, että osaa kunnioittaa itseään. Kuka se kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse. Eräskin julkisuudessa oleva nainen, leikkii et on kuuluisa ja yksi Kardasanien sisaruksista.
- Anonyymi00145UUSI
Anonyymi00140 kirjoitti:
On naurettavaa tulla pätemään suolipalstoille kenenkään. No voihan jokainen kirjoittaa vaikka, että maisterin tutkinto on jo loppusuoralla.
Naurettava oli myös martinan ilmoitus, että lähtee opiskelemaan kansainväliseen opinahjoon 😆
- Anonyymi00146UUSI
Anonyymi00141 kirjoitti:
Opiskelen ortopediksi itse asiassa 😎.
Minä opiskelen parhaillaan gynekologiksi ja.
- Anonyymi00147UUSI
Anonyymi00146 kirjoitti:
Minä opiskelen parhaillaan gynekologiksi ja.
Hahaa minä olen pappi ja ollut jo 10 vuotta sitten.
- Anonyymi00150UUSI
Anonyymi00146 kirjoitti:
Minä opiskelen parhaillaan gynekologiksi ja.
Ei se pelkkä käytännön kokemus tuo pätevyyttä 😍🤣
- Anonyymi00151UUSI
Anonyymi00145 kirjoitti:
Naurettava oli myös martinan ilmoitus, että lähtee opiskelemaan kansainväliseen opinahjoon 😆
Ja sisustussuunnittelijaksi, Seiska 30.9.2011. Alkaa opiskelut olemaan jo loppusuoralla?
- Anonyymi00152UUSI
Anonyymi00133 kirjoitti:
On sinunkin opiskelut menneet pe**een ja nyt olet juorupalstoilla pätemässä. Nolaat ainoastaan itsesi ja palsastuu sinun lopullinen tyhmyytesi. Filosofia ajatuksiasi, voisit kirjoitella vaikka oman wc-paperisi koristeeksi.
En oo täällä pätemässä, mutta totta kai olen tyytyväinen siihen, et yliopisto-opinnot on antaneet valmiudet perustella asioita ja ennen kaikkea siihen, ettei tarvitse lähteä tuon tasoiseen kommentointiin mukaan.
- Anonyymi00153UUSI
Anonyymi00147 kirjoitti:
Hahaa minä olen pappi ja ollut jo 10 vuotta sitten.
Hallelujah!
- Anonyymi00155UUSI
Anonyymi00144 kirjoitti:
Se on hyvä kun tietää olevansa parempi ja arvostaa itseään ja sehän on tärkeä, että osaa kunnioittaa itseään. Kuka se kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse. Eräskin julkisuudessa oleva nainen, leikkii et on kuuluisa ja yksi Kardasanien sisaruksista.
Jos omaa arvoa pitää mitata sillä, et on muiden yläpuolella, niin silloin se ei ole vakaalla pohjalla. Terve itsevarmuus ei tarvitse ääneen todistelua eikä muiden alapuolelle asettamista. Ja mitä tuollaisilla kommenteilla saavutetaan? Lähinnä se, et suurin osa ihmisistä kääntyy pois ja kokee tuollaisen ylimielisyytenä, ei itsevarmuutena.
- Anonyymi00156UUSI
Anonyymi00142 kirjoitti:
Jep. Martinan:"jo varhain tiesin olevani parempi kuin muut" on niin karmea lausunto ja ajatus, että on mennyt jotain todella pahasti pieleen kasvuiässä. Jatkaa samaa hehkutusta. Mahtaa olla raskasta elämää.
Todellakin, kaikki kuitenkin huomaavat Martinan paremmuuden heti, kun hän suunsa avaa, uskomatonta tekstiä ilman mitään loogista jäsennystä lauseiden kanssa, erittäin suppea sanavarasto, ...hhmm öööm joo niin kai öööm.
- Anonyymi00157UUSI
Anonyymi00151 kirjoitti:
Ja sisustussuunnittelijaksi, Seiska 30.9.2011. Alkaa opiskelut olemaan jo loppusuoralla?
Tilaisitko jotain sisustussuunnittelija Aitolehdeltä.....😂
- Anonyymi00158UUSI
Anonyymi00142 kirjoitti:
Jep. Martinan:"jo varhain tiesin olevani parempi kuin muut" on niin karmea lausunto ja ajatus, että on mennyt jotain todella pahasti pieleen kasvuiässä. Jatkaa samaa hehkutusta. Mahtaa olla raskasta elämää.
Juuri näin. Sieltähän se alunperin lapsuudesta juontaa, kun joutuu jatkuvasti selittelemään omaa arvoaan muiden yläpuolelle. Kertoo todellakin raskaasta tavasta olla ja elää.
- Anonyymi00159UUSI
Anonyymi00151 kirjoitti:
Ja sisustussuunnittelijaksi, Seiska 30.9.2011. Alkaa opiskelut olemaan jo loppusuoralla?
Sofia Belórf valmistuu meikkitaiteilijaksi, koska kävi Dubaissa 2 tunnin meikkaus kurssin Dubaissa.
- Anonyymi00160UUSI
Anonyymi00155 kirjoitti:
Jos omaa arvoa pitää mitata sillä, et on muiden yläpuolella, niin silloin se ei ole vakaalla pohjalla. Terve itsevarmuus ei tarvitse ääneen todistelua eikä muiden alapuolelle asettamista. Ja mitä tuollaisilla kommenteilla saavutetaan? Lähinnä se, et suurin osa ihmisistä kääntyy pois ja kokee tuollaisen ylimielisyytenä, ei itsevarmuutena.
Miksi elät kokoajan Martinan iholla ja otat kaikki hänen sanomiset noin loukkaavana ja ennen kaikkea itseesi. Annan sinulle neuvon. Lopeta hänen seuraaminen ja hae pakonomaiseen vainoamiseesi apua ja.
- Anonyymi00161UUSI
Anonyymi00140 kirjoitti:
On naurettavaa tulla pätemään suolipalstoille kenenkään. No voihan jokainen kirjoittaa vaikka, että maisterin tutkinto on jo loppusuoralla.
Mitä pätemistä siinä on, että mainitsee opinnot? Opinnot on opintoja, eikä niiden olemassaolo oo mikään kielletty aihe keskustelupalstalla.
Ja ihan tiedoksi, maisteriopinnot on suoritettu jo liki 10 vuotta sitten 😉
Jos pelkän taustan kertominen tulkitaan pätemiseksi, niin opiskelun vapaus kuuluu kaikille, siitä vaan opiskelemaan. Ymmärrän toki, et kaikilla siihen ei ole mahdollisuuksia. - Anonyymi00162UUSI
Anonyymi00159 kirjoitti:
Sofia Belórf valmistuu meikkitaiteilijaksi, koska kävi Dubaissa 2 tunnin meikkaus kurssin Dubaissa.
Eipä hänen kauneudella ja rahoilla sen kummempi tartte ollakkaan
- Anonyymi00163UUSI
Anonyymi00160 kirjoitti:
Miksi elät kokoajan Martinan iholla ja otat kaikki hänen sanomiset noin loukkaavana ja ennen kaikkea itseesi. Annan sinulle neuvon. Lopeta hänen seuraaminen ja hae pakonomaiseen vainoamiseesi apua ja.
Miksi elät jatkuvasti niiden ihmisten kommenteissa, jotka kritisoi Martinaa, ja otat ne noin henkilökohtaisesti? Annan saman neuvon sulle takaisin: lopeta niiden seuraaminen ja mieti, mistä toi pakonomainen tarve puolustaa oikein juontaa. Hoitoon ohjaamiseen ei löydy pätevyyttä, joten sen jätän mainitsematta ☺️
- Anonyymi00164UUSI
Anonyymi00161 kirjoitti:
Mitä pätemistä siinä on, että mainitsee opinnot? Opinnot on opintoja, eikä niiden olemassaolo oo mikään kielletty aihe keskustelupalstalla.
Ja ihan tiedoksi, maisteriopinnot on suoritettu jo liki 10 vuotta sitten 😉
Jos pelkän taustan kertominen tulkitaan pätemiseksi, niin opiskelun vapaus kuuluu kaikille, siitä vaan opiskelemaan. Ymmärrän toki, et kaikilla siihen ei ole mahdollisuuksia.Sinä olet kyllä iäkkäämpi "maisteri" kun tuo tekoälyn hyödyntäminen ei ole ihan hanskassa.😂
Mutta eikös tuo Al- yhteenveto olenkin hyvä työkalu, huomaa, että käytät sitä.😂 - Anonyymi00165UUSI
Anonyymi00157 kirjoitti:
Tilaisitko jotain sisustussuunnittelija Aitolehdeltä.....😂
Marttiinahan sano erikoisjoukoissa siinä suunnistukseen liittyvässä tehtävässä että häntä on aina neuvottu pitämään karttaa oikein päin😂
- Anonyymi00166UUSI
Anonyymi00144 kirjoitti:
Se on hyvä kun tietää olevansa parempi ja arvostaa itseään ja sehän on tärkeä, että osaa kunnioittaa itseään. Kuka se kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse. Eräskin julkisuudessa oleva nainen, leikkii et on kuuluisa ja yksi Kardasanien sisaruksista.
Kerropa 17:15, että millä tavoin on hyvä luulla olevansa parempi kuin muut? Onko mitään näyttöä? Ei. Ja ihan tosiasia, jonka kaikki normaalit ihmiset ymmärtävät on se, että aina löytyy parempi. Onko sun mielestä oikeasti hyvä, jos ihminen ajattelee olevansa parempi kuin muut? Maailmanmestari, maailmanennätyksen tekijä on hetken paras, kunnes tulee parempi. Kun tiedät, että missä se Martina on parempi kuin muut (ollut sitä jo kymmeniä vuosia) niin kerropa missä. Sinänsä kuvaavaa palvojalle, että jopa noin etova vertailu muihin on hyvä asia.
- Anonyymi00167UUSI
Anonyymi00155 kirjoitti:
Jos omaa arvoa pitää mitata sillä, et on muiden yläpuolella, niin silloin se ei ole vakaalla pohjalla. Terve itsevarmuus ei tarvitse ääneen todistelua eikä muiden alapuolelle asettamista. Ja mitä tuollaisilla kommenteilla saavutetaan? Lähinnä se, et suurin osa ihmisistä kääntyy pois ja kokee tuollaisen ylimielisyytenä, ei itsevarmuutena.
Ja kun jokainen ko henkilön elämää seurannut tietää ettei se ole missään parempi
- Anonyymi00168UUSI
Anonyymi00167 kirjoitti:
Ja kun jokainen ko henkilön elämää seurannut tietää ettei se ole missään parempi
Kaiken lisäksi on niin tyhmä ettei edes ymmärrä mitä tommonen överi itsekehu saa aikaan. Olla yleinen naurun aihe palstoilla 🙈
- Anonyymi00170UUSI
Anonyymi00166 kirjoitti:
Kerropa 17:15, että millä tavoin on hyvä luulla olevansa parempi kuin muut? Onko mitään näyttöä? Ei. Ja ihan tosiasia, jonka kaikki normaalit ihmiset ymmärtävät on se, että aina löytyy parempi. Onko sun mielestä oikeasti hyvä, jos ihminen ajattelee olevansa parempi kuin muut? Maailmanmestari, maailmanennätyksen tekijä on hetken paras, kunnes tulee parempi. Kun tiedät, että missä se Martina on parempi kuin muut (ollut sitä jo kymmeniä vuosia) niin kerropa missä. Sinänsä kuvaavaa palvojalle, että jopa noin etova vertailu muihin on hyvä asia.
Mikä ihmeen vouhotus tuo parempi kuin muut nyt on, en ymmärrä?
- Anonyymi00171UUSI
Anonyymi00164 kirjoitti:
Sinä olet kyllä iäkkäämpi "maisteri" kun tuo tekoälyn hyödyntäminen ei ole ihan hanskassa.😂
Mutta eikös tuo Al- yhteenveto olenkin hyvä työkalu, huomaa, että käytät sitä.😂Sun tarvitsee kysyä kaikki tekoälyltä, mutta kaikkien ei tarvitse. Hyvä työkalu, mutta pitää osata käyttää ja olla kriittinen. Tekoäly on ollut käytössä noin puolitoistavuotta. Vaikuttaa siltä, että et edes tiedä mistä puhut. Oikeinkirjoituksessa voisit pyytää siltä apua
- Anonyymi00172UUSI
Anonyymi00160 kirjoitti:
Miksi elät kokoajan Martinan iholla ja otat kaikki hänen sanomiset noin loukkaavana ja ennen kaikkea itseesi. Annan sinulle neuvon. Lopeta hänen seuraaminen ja hae pakonomaiseen vainoamiseesi apua ja.
Kukaan ei loukkaannu siitä, että Martina kehuu itseään. Kritiikki ei johdu siitä. Tiedät kyllä.
- Anonyymi00173UUSI
Anonyymi00167 kirjoitti:
Ja kun jokainen ko henkilön elämää seurannut tietää ettei se ole missään parempi
Voitti sentään Illallinen neljälle.
- Anonyymi00174UUSI
Anonyymi00164 kirjoitti:
Sinä olet kyllä iäkkäämpi "maisteri" kun tuo tekoälyn hyödyntäminen ei ole ihan hanskassa.😂
Mutta eikös tuo Al- yhteenveto olenkin hyvä työkalu, huomaa, että käytät sitä.😂Noinkin sitä voi yrittää viisastella, kun oma ajattelu ei kanna kateutta pidemmälle.
Kirjoittaminen ja perusteleminen on ihan opittavia taitoja , niitä voit harjoitella itsekin, niin ei tarvii ihmetellä muiden osaamista tai selittää kaikkea tekoälyllä. Se on muuten jo loppuun kaluttu ”kuittailun” väline, etkö muuta keksi? - Anonyymi00175UUSI
Anonyymi00159 kirjoitti:
Sofia Belórf valmistuu meikkitaiteilijaksi, koska kävi Dubaissa 2 tunnin meikkaus kurssin Dubaissa.
Nih, entäs sitten? Aloitus koskee Martinan hevoisia.
- Anonyymi00176UUSI
Anonyymi00171 kirjoitti:
Sun tarvitsee kysyä kaikki tekoälyltä, mutta kaikkien ei tarvitse. Hyvä työkalu, mutta pitää osata käyttää ja olla kriittinen. Tekoäly on ollut käytössä noin puolitoistavuotta. Vaikuttaa siltä, että et edes tiedä mistä puhut. Oikeinkirjoituksessa voisit pyytää siltä apua
Sinä 4 vuotta filosofiaa lukeneena kirjoitit kommentin 13.54 joka oli sitä täyttä hevonpaskaa eli ymmärsit sen itsekkin, kun uuden kommentin teit, oli jo järjen hiven. Varsinainen palstamaisteri.
Tutkintoja riittää ja puheet on suuret. 😂😂 - Anonyymi00177UUSI
Anonyymi00167 kirjoitti:
Ja kun jokainen ko henkilön elämää seurannut tietää ettei se ole missään parempi
Riittää et on teitä kaikkia juoruakkoja ja haaskoja parempi 😝.
- Anonyymi00178UUSI
Anonyymi00171 kirjoitti:
Sun tarvitsee kysyä kaikki tekoälyltä, mutta kaikkien ei tarvitse. Hyvä työkalu, mutta pitää osata käyttää ja olla kriittinen. Tekoäly on ollut käytössä noin puolitoistavuotta. Vaikuttaa siltä, että et edes tiedä mistä puhut. Oikeinkirjoituksessa voisit pyytää siltä apua
Onkos maisteri kuullut sitä, että lause loppuu pisteeseen tai muuhun välimerkkiin? 🥸
- Anonyymi00179UUSI
Anonyymi00174 kirjoitti:
Noinkin sitä voi yrittää viisastella, kun oma ajattelu ei kanna kateutta pidemmälle.
Kirjoittaminen ja perusteleminen on ihan opittavia taitoja , niitä voit harjoitella itsekin, niin ei tarvii ihmetellä muiden osaamista tai selittää kaikkea tekoälyllä. Se on muuten jo loppuun kaluttu ”kuittailun” väline, etkö muuta keksi?Onks kivaa pätee suolipalstoilla ja ?
- Anonyymi00180UUSI
Anonyymi00176 kirjoitti:
Sinä 4 vuotta filosofiaa lukeneena kirjoitit kommentin 13.54 joka oli sitä täyttä hevonpaskaa eli ymmärsit sen itsekkin, kun uuden kommentin teit, oli jo järjen hiven. Varsinainen palstamaisteri.
Tutkintoja riittää ja puheet on suuret. 😂😂Siis onko täällä joku joka rehentelee koulutuksilla ja näin väittää olevansa parempi kuin muut? No, ei ainakaan sydämen sivistystä ole koulutuksella hankkinut koska sitä ei millään koulutuksilla saa.
- Anonyymi00181UUSI
Anonyymi00170 kirjoitti:
Mikä ihmeen vouhotus tuo parempi kuin muut nyt on, en ymmärrä?
Martina Aitolehti sanoo mm Taistelija -kirjassaan "jo varhain tiesin olevani parempi kuin muut".
- Anonyymi00182UUSI
Anonyymi00180 kirjoitti:
Siis onko täällä joku joka rehentelee koulutuksilla ja näin väittää olevansa parempi kuin muut? No, ei ainakaan sydämen sivistystä ole koulutuksella hankkinut koska sitä ei millään koulutuksilla saa.
"Minä olen sentään ylioppilas" kirjoitti Tukiainenkin kun halveksui VAIN peruskoulun käyneitä. Eli jos täällä joku kehuskelee koulutuksillaan niin samaa tasoa Tukiaisen kanssa
- Anonyymi00183UUSI
Anonyymi00173 kirjoitti:
Voitti sentään Illallinen neljälle.
Mutta oliko parempi? Ja toteamus taisi olla, että luulee olevansa jotenkin yleisesti parempi. Kehuu muutenkin itseään
- Anonyymi00185UUSI
Anonyymi00178 kirjoitti:
Onkos maisteri kuullut sitä, että lause loppuu pisteeseen tai muuhun välimerkkiin? 🥸
🤣 säälittävää, mutta niin arvattavaa. Et poloinen muuta keksinyt?
- Anonyymi00186UUSI
Anonyymi00181 kirjoitti:
Martina Aitolehti sanoo mm Taistelija -kirjassaan "jo varhain tiesin olevani parempi kuin muut".
Missä lajissa olj parempi kuin muut. Eihän kukaan sano olevansa joka asiassa paras. Onko juttu irrotettu jostain asiayhteydestä?
- Anonyymi00187UUSI
Anonyymi00177 kirjoitti:
Riittää et on teitä kaikkia juoruakkoja ja haaskoja parempi 😝.
Joo. Et, et, et. Mutta samanlainen yleistys mikä ei perustu mihinkään. Edelleen odotan sitä asiaa missä on parempi kuin muut.
- Anonyymi00188UUSI
Anonyymi00176 kirjoitti:
Sinä 4 vuotta filosofiaa lukeneena kirjoitit kommentin 13.54 joka oli sitä täyttä hevonpaskaa eli ymmärsit sen itsekkin, kun uuden kommentin teit, oli jo järjen hiven. Varsinainen palstamaisteri.
Tutkintoja riittää ja puheet on suuret. 😂😂Ei ollut mun kommentti se 13:54. Yleensä ihmiset kirjoittaa kommentin, sinä teet. Teet kommentin samalla sisällöllä mitä teet vessanpönttöön.
- Anonyymi00189UUSI
Anonyymi00180 kirjoitti:
Siis onko täällä joku joka rehentelee koulutuksilla ja näin väittää olevansa parempi kuin muut? No, ei ainakaan sydämen sivistystä ole koulutuksella hankkinut koska sitä ei millään koulutuksilla saa.
Eikös se ole tämä marttan kimpussa raivoova immeinen. Vastasin joskun sen juttuun, että on himmeetä puhetta ja se raivostu tolkuttomasti kun se ajatteli että puolustan marttaa, siellä tuli idioottia ja terapian tarvetta siis on pimee tapaus.
- Anonyymi00190UUSI
Anonyymi00188 kirjoitti:
Ei ollut mun kommentti se 13:54. Yleensä ihmiset kirjoittaa kommentin, sinä teet. Teet kommentin samalla sisällöllä mitä teet vessanpönttöön.
Eipä tietenkään, kuinkas muuten. Eikö sulle ole kukaan koskaan opettanut minkäänlaista itsehillintää. Etkö pysty kontrolloimaan itseäsi, piuhat palaa heti, kun menee sun mukavuusalueen ulkopuolelle. Eikö filosofian opiskelut antaneet eväitä? Tuosta pitää olla huolissaan.
- Anonyymi00191UUSI
Anonyymi00185 kirjoitti:
🤣 säälittävää, mutta niin arvattavaa. Et poloinen muuta keksinyt?
Semmoista vielä, että kyllä se lause aloitetaan isolla alkukirjaimella. Pikkuisen on vielä maisterilla kertauksen tarvetta.🤫
- Anonyymi00193UUSI
Anonyymi00191 kirjoitti:
Semmoista vielä, että kyllä se lause aloitetaan isolla alkukirjaimella. Pikkuisen on vielä maisterilla kertauksen tarvetta.🤫
No pientä se tuo on sun typeryyteen verrattuna. Yritä paremmmin.
- Anonyymi00194UUSI
Anonyymi00190 kirjoitti:
Eipä tietenkään, kuinkas muuten. Eikö sulle ole kukaan koskaan opettanut minkäänlaista itsehillintää. Etkö pysty kontrolloimaan itseäsi, piuhat palaa heti, kun menee sun mukavuusalueen ulkopuolelle. Eikö filosofian opiskelut antaneet eväitä? Tuosta pitää olla huolissaan.
No kun ei se ollut mun kommentti. Onko noin vaikeaa? Enkä ole filosofi. Arvasin jo kuka sä olet. Kontaktin hakija (näköjään ikuinen sellainen). Samat jankutukset aina 😆
- Anonyymi00195UUSI
Anonyymi00189 kirjoitti:
Eikös se ole tämä marttan kimpussa raivoova immeinen. Vastasin joskun sen juttuun, että on himmeetä puhetta ja se raivostu tolkuttomasti kun se ajatteli että puolustan marttaa, siellä tuli idioottia ja terapian tarvetta siis on pimee tapaus.
Joopa joo, varmaan raivostui. Puolusta vaan jotain Marttaa.
- Anonyymi00196UUSI
Anonyymi00193 kirjoitti:
No pientä se tuo on sun typeryyteen verrattuna. Yritä paremmmin.
Kysymys sinulle, oletko koskaan arvostellut ilkkunut tai vähätellyt jonkun kirjoitustaitoa?
- Anonyymi00197UUSI
Anonyymi00196 kirjoitti:
Kysymys sinulle, oletko koskaan arvostellut ilkkunut tai vähätellyt jonkun kirjoitustaitoa?
Tarkoitan tällä palstalla kirjoittavien henkilöiden kirjoitustaitoa...
- Anonyymi00198UUSI
Anonyymi00176 kirjoitti:
Sinä 4 vuotta filosofiaa lukeneena kirjoitit kommentin 13.54 joka oli sitä täyttä hevonpaskaa eli ymmärsit sen itsekkin, kun uuden kommentin teit, oli jo järjen hiven. Varsinainen palstamaisteri.
Tutkintoja riittää ja puheet on suuret. 😂😂Pidät näköjään edelleen ton saman kirjoittamisen tason, kun et muuhun kykene🥱. Katsopas keskustelua vähän pidemmälle ennen kuin alat vetää noita omia johtopäätöksiä, voi olla, et se kokonaisuus aukeaa.
Seison edelleen täysin kommenttini takana. Jos se ei avaudu sulle asiantuntijan avuista, lenkeistä ja kylmistä järvistä huolimatta, niin on turvallisinta pysyä siellä omalla ”hevonpaskaosastolla”jatkossakin. - Anonyymi00199UUSI
Anonyymi00194 kirjoitti:
No kun ei se ollut mun kommentti. Onko noin vaikeaa? Enkä ole filosofi. Arvasin jo kuka sä olet. Kontaktin hakija (näköjään ikuinen sellainen). Samat jankutukset aina 😆
Mitä ihmeen jankutusta, vasta toinen kommentti multa tänään ja sinä jo tunnet minut? Käydäänkö me samassa jumpassa?
- Anonyymi00200UUSI
Anonyymi00188 kirjoitti:
Ei ollut mun kommentti se 13:54. Yleensä ihmiset kirjoittaa kommentin, sinä teet. Teet kommentin samalla sisällöllä mitä teet vessanpönttöön.
Napakymppi🎯😂💪 hyvä hyvä!
- Anonyymi00201UUSI
Anonyymi00194 kirjoitti:
No kun ei se ollut mun kommentti. Onko noin vaikeaa? Enkä ole filosofi. Arvasin jo kuka sä olet. Kontaktin hakija (näköjään ikuinen sellainen). Samat jankutukset aina 😆
Tyyli on samanlainen kuin sillä joka näitä aloituksia tekee tänne. Häärää päällepäsmärinä ja heittelee provokommentteja ihan kaikille.
- Anonyymi00202UUSI
Anonyymi00196 kirjoitti:
Kysymys sinulle, oletko koskaan arvostellut ilkkunut tai vähätellyt jonkun kirjoitustaitoa?
Miksi? Etkö kysy tuolta, joka huomauttelee? Erikoinen asenne. Kysyt siis multa, jonka kirjoitustaidosta toi kommentoija aukoi päätään. Sulla se mikä on ok tai ei ole, riippuu näköjään siitä onko ns martinan palvoja vai kriitikko. Kysymys sinulle, oletko huomannut itsessäsi tuota?
- Anonyymi00203UUSI
Anonyymi00201 kirjoitti:
Tyyli on samanlainen kuin sillä joka näitä aloituksia tekee tänne. Häärää päällepäsmärinä ja heittelee provokommentteja ihan kaikille.
Jep. Olen huomannut saman. Ei osallistu aiheeseen, vaan vaikuttaa olevan kiinnostuneempi toisista kommentoijista.
- Anonyymi00205UUSI
Anonyymi00203 kirjoitti:
Jep. Olen huomannut saman. Ei osallistu aiheeseen, vaan vaikuttaa olevan kiinnostuneempi toisista kommentoijista.
Mä oon myös huomannu saman. Ihme kukkulan kuningas kyttää muitten kommentteja ja ei muuta tee kuin piruilee. Mistään ei ole mitään mieltä mut jatkuvasti sotkee ja viisastelee.
- Anonyymi00206UUSI
Anonyymi00181 kirjoitti:
Martina Aitolehti sanoo mm Taistelija -kirjassaan "jo varhain tiesin olevani parempi kuin muut".
Ja äidilleen kirjoittamassa kirjeessäänkin kehui itseään 🤣🤣🤣
- Anonyymi00210UUSI
Anonyymi00206 kirjoitti:
Ja äidilleen kirjoittamassa kirjeessäänkin kehui itseään 🤣🤣🤣
Jep. Ja lasten menestyessä martina kehuu itseään. Lapset laitettu julkisuudessa kehumaan ja kiittämään äitiään.
- Anonyymi00218UUSI
Anonyymi00210 kirjoitti:
Jep. Ja lasten menestyessä martina kehuu itseään. Lapset laitettu julkisuudessa kehumaan ja kiittämään äitiään.
Kimi Räikkönen ja vaimonsa, ovat kokoajan kehumassa poikaansa hänen harrastustaan. Nyt kirjoittavat, että miten ovat ylpeitä pikku tyttärensä tanssi harrastuksesta ja oli pääsyt 7 tyttären joukkoon tannsskisoissa. Ei ole siis ainoat vanhemmat, ketkä ovat ylpeitä lastensa pärjäämisistä ja.
- Anonyymi00231UUSI
Anonyymi00218 kirjoitti:
Kimi Räikkönen ja vaimonsa, ovat kokoajan kehumassa poikaansa hänen harrastustaan. Nyt kirjoittavat, että miten ovat ylpeitä pikku tyttärensä tanssi harrastuksesta ja oli pääsyt 7 tyttären joukkoon tannsskisoissa. Ei ole siis ainoat vanhemmat, ketkä ovat ylpeitä lastensa pärjäämisistä ja.
Kehuuko Kimi ja vaimonsa itseään samalla? En ole sellaista huomannut. Onko heidän lapset instassa kiittäneet vanhempiaan? Puhut ihan eri asiasta
- Anonyymi00251UUSI
Anonyymi00188 kirjoitti:
Ei ollut mun kommentti se 13:54. Yleensä ihmiset kirjoittaa kommentin, sinä teet. Teet kommentin samalla sisällöllä mitä teet vessanpönttöön.
Martinalla on erittäin huono suullinen / kirjallinen taito , esiintyminen hermostunutta ja pälyilevää, mutta itse uhoaa olevansa parempi kuin muut. Kun katsoo muita julkisuuden henkilöitä, joilla sujuva kielenkäyttö ja varmuutta esiintyä, niin heidän rinnalla Martina on täydellinen surkimus .
- Anonyymi00184UUSI
Martinan ja Stefun tyttären kisamenestys aiheutti raivon ja lyttäämisen tarpeen sekä Seiskan toimituksessa että täälläkin. Mutta elämä on, koirat haukkuu ja karavaani kulkee.
- Anonyymi00192UUSI
No ei todellakaan aiheuttanut. Sun ajatus. Miksi? Anna lapsen harrastaa. Yhtenä muiden joukossa. Eikö sun päähän mahdu se, että lapset ei kuulu palstalle ja keskustelu koskee Martinaa
- Anonyymi00204UUSI
Eihän täällä mitään raivoa näy eikä Seiskassa. Itselläsi on taas kehitetty raivo päästä. Rauhoitu ja mee maate.
- Anonyymi00207UUSI
Ei siellä kuule mitään huisaa kisamenestystä ole ollut. Tänään sijoitus 9.
- Anonyymi00208UUSI
Anonyymi00192 kirjoitti:
No ei todellakaan aiheuttanut. Sun ajatus. Miksi? Anna lapsen harrastaa. Yhtenä muiden joukossa. Eikö sun päähän mahdu se, että lapset ei kuulu palstalle ja keskustelu koskee Martinaa
Saa kertoa lapsen menestyksestä ja onnitella. Koska esimerkiksi seiskalehden uutisissa on kerrottu asiasta ja kirjoittaneet. Vanhemmat saavat olla ylpeitä tyttärestään.
- Anonyymi00209UUSI
Anonyymi00208 kirjoitti:
Saa kertoa lapsen menestyksestä ja onnitella. Koska esimerkiksi seiskalehden uutisissa on kerrottu asiasta ja kirjoittaneet. Vanhemmat saavat olla ylpeitä tyttärestään.
Kunhan ei mene vanhempien kunnianhimo pilaamaan HARRASTUSTA. Eikä sun kirjoitus juorupalstalla ole vanhempien. Seiskan kirjoitusten mukaanko pitäisi mennä.
- Anonyymi00212UUSI
Anonyymi00207 kirjoitti:
Ei siellä kuule mitään huisaa kisamenestystä ole ollut. Tänään sijoitus 9.
Kyttäätsä jonkun vainoamasi julkkiksen lapsen kisatuloksia? Vainoajat ottavat myös uhrinsa lähipiirinkin hampaisiinsa.
- Anonyymi00213UUSI
Anonyymi00212 kirjoitti:
Kyttäätsä jonkun vainoamasi julkkiksen lapsen kisatuloksia? Vainoajat ottavat myös uhrinsa lähipiirinkin hampaisiinsa.
Onko sellainen paikkakunta kuin Kyttälä tai Jankkala? Tuo voisi olla sieltä.
- Anonyymi00214UUSI
Anonyymi00213 kirjoitti:
Onko sellainen paikkakunta kuin Kyttälä tai Jankkala? Tuo voisi olla sieltä.
Siis apua! Ensin kirjoitin ja sitten googlasin ja toden totta, sellainen paikkakunta on kuin Kyttälä. Se on josssain Tampereen lähellä. Sellaista paikkakuntaa kuin Jankkala ei ole koska tuli näkyviin vain Janakkala. Se taas on jossain Hämeenlinnan lähellä.
- Anonyymi00216UUSI
Anonyymi00213 kirjoitti:
Onko sellainen paikkakunta kuin Kyttälä tai Jankkala? Tuo voisi olla sieltä.
Jankkalassa voisi asua ihminen joka jankkaa samaa mantraansa vuosikausia, ellei vuosikymmeniä.
- Anonyymi00256UUSI
Anonyymi00212 kirjoitti:
Kyttäätsä jonkun vainoamasi julkkiksen lapsen kisatuloksia? Vainoajat ottavat myös uhrinsa lähipiirinkin hampaisiinsa.
Eikös kilpailutulokset ole ihan julkisia tietoja, joita kuka tahansa voi seurata?
- Anonyymi00211UUSI
Martti + Escobar, nolot luuuuserit..Hahah!
- Anonyymi00215UUSI
Siis onko aikuisten oikeesti sama henkilö tehnyt aloituksen "Tiinan rinnat" vuonna 2004 ja nyt sitten "Martinan hevoset" vuonna 2026?
- Anonyymi00217UUSI
Klo. 03:02:23. Miten ihmeessä jo tuohon aikaan, on M ja E - ovat nolot luuserit kirjoittanut tää Hahah ? Täytyy ottaa kunnon vartin ilot, että jaksaa valvoa läpi yöt ja ainoastaan M ja E ainoastaan sen mielessä. Kuulunut onko Niko Ranta - Ahon rikos ja Sofia Belórfin huume porukoihin aikaisemmin?
- Anonyymi00219UUSI
Anonyymi00217 kirjoitti:
Klo. 03:02:23. Miten ihmeessä jo tuohon aikaan, on M ja E - ovat nolot luuserit kirjoittanut tää Hahah ? Täytyy ottaa kunnon vartin ilot, että jaksaa valvoa läpi yöt ja ainoastaan M ja E ainoastaan sen mielessä. Kuulunut onko Niko Ranta - Ahon rikos ja Sofia Belórfin huume porukoihin aikaisemmin?
Kyllä tuo vainoaja on siltä ajalta kun Martina ja Esko olivat vielä yhdessä, ja ehkä jomman kumman vainoaja jo sitä ennenkin. Tänne oli nostettu ylös vanha aloitus vuodelta 2004 eli voi hyvinkin olla jo siltä ajalta eli parinkymmenen vuoden takaa.
- Anonyymi00220UUSI
Anonyymi00219 kirjoitti:
Kyllä tuo vainoaja on siltä ajalta kun Martina ja Esko olivat vielä yhdessä, ja ehkä jomman kumman vainoaja jo sitä ennenkin. Tänne oli nostettu ylös vanha aloitus vuodelta 2004 eli voi hyvinkin olla jo siltä ajalta eli parinkymmenen vuoden takaa.
Sama hahattelija oli pari minuuttia ennen aamukolmea nostanut ylös vanhan ketjun "Tiinan rinnat" ja sitten tähän tuli haukkumaan Martinaa ja Eskoa pari minuuttia yli aamukolme.
- Anonyymi00221UUSI
Anonyymi00220 kirjoitti:
Sama hahattelija oli pari minuuttia ennen aamukolmea nostanut ylös vanhan ketjun "Tiinan rinnat" ja sitten tähän tuli haukkumaan Martinaa ja Eskoa pari minuuttia yli aamukolme.
En ymmärrä sun ajatuksenjuoksua ja näiden ketjujen liittymistä toisiinsa. Kuka Tiina? 22 vuotta sitten. Kellotusta jne. Palsta elämän sisältö?
- Anonyymi00222UUSI
Anonyymi00221 kirjoitti:
En ymmärrä sun ajatuksenjuoksua ja näiden ketjujen liittymistä toisiinsa. Kuka Tiina? 22 vuotta sitten. Kellotusta jne. Palsta elämän sisältö?
Sinun ajatuksenjuoksua on kyllä vaikea ymmärtää. Etkö osaa lukea vai etkö ymmärrä lukemaasi. Hahattelija oli käynyt nostamassa aamuyöllä jonkun Tiinan ketjun ylös ja sitten seuraavaksi tullut tähän ketjuun haukkumaan Martinaa ja Eskoa.
Sitä sietää kyllä kysyä että kenestä Tiinasta tuo vuoden 2004 ketju oli tehty joka Martinan ja Eskon haukkujaa kiinnosti. Siinä ketjussa puhutaan Martinan ikäisestä Niina Kuhdasta eli olisiko sitten se. - Anonyymi00223UUSI
Anonyymi00221 kirjoitti:
En ymmärrä sun ajatuksenjuoksua ja näiden ketjujen liittymistä toisiinsa. Kuka Tiina? 22 vuotta sitten. Kellotusta jne. Palsta elämän sisältö?
Tuossa yritetään todistaa että ei tuo vainoajan touhut välttämättä liity mitenkään esim. Sofiaan tai Ranta-ahoon, mikä yksi kirjoittaja kuvittelee. Martinan vainoajat on todella pitkän ajan takaa eli sieltä nuoruudesta ja oikein aktivoituneet vuonna 2004. Eskolla on vihamiehiä ainakin Joensuun ajalta jo.
- Anonyymi00224UUSI
Anonyymi00222 kirjoitti:
Sinun ajatuksenjuoksua on kyllä vaikea ymmärtää. Etkö osaa lukea vai etkö ymmärrä lukemaasi. Hahattelija oli käynyt nostamassa aamuyöllä jonkun Tiinan ketjun ylös ja sitten seuraavaksi tullut tähän ketjuun haukkumaan Martinaa ja Eskoa.
Sitä sietää kyllä kysyä että kenestä Tiinasta tuo vuoden 2004 ketju oli tehty joka Martinan ja Eskon haukkujaa kiinnosti. Siinä ketjussa puhutaan Martinan ikäisestä Niina Kuhdasta eli olisiko sitten se.Martina voitti vuonna 2004 Miss Hawaiian Tropical -kisan ja googlasin kerran että ketkä oli ne kaksi edellisvuoden missiä jotka joutuivat luopumaan kruunusta. Onhan niistä juttua mediassa pilvin pimein.
- Anonyymi00225UUSI
Anonyymi00223 kirjoitti:
Tuossa yritetään todistaa että ei tuo vainoajan touhut välttämättä liity mitenkään esim. Sofiaan tai Ranta-ahoon, mikä yksi kirjoittaja kuvittelee. Martinan vainoajat on todella pitkän ajan takaa eli sieltä nuoruudesta ja oikein aktivoituneet vuonna 2004. Eskolla on vihamiehiä ainakin Joensuun ajalta jo.
Miss Hawaiian Tropical -kisan voitto ja Eremenko. Ne sai jotkut raivon partaalle ja edelleen jatkuu.
- Anonyymi00226UUSI
Mieti sitä tämä päivä. Aikuisten oikeesti.
- Anonyymi00227UUSI
Anonyymi00224 kirjoitti:
Martina voitti vuonna 2004 Miss Hawaiian Tropical -kisan ja googlasin kerran että ketkä oli ne kaksi edellisvuoden missiä jotka joutuivat luopumaan kruunusta. Onhan niistä juttua mediassa pilvin pimein.
Heitä nimitettiin kohumisseiksi ja Martinalta oli voiton jälkeen kysytty asiasta ja Martina oli mennyt sanomaan että hänestä ei tule seuraavaa kohumissiä. Ja sen takia vainoaminen alkoi koska alettiin kissojen ja koirien kanssa tekemään sitä kohumissiä ja tietyt mediat meni vahvasti mukaan, ainakin Katso-lehti ja muutkin.
- Anonyymi00228UUSI
Anonyymi00227 kirjoitti:
Heitä nimitettiin kohumisseiksi ja Martinalta oli voiton jälkeen kysytty asiasta ja Martina oli mennyt sanomaan että hänestä ei tule seuraavaa kohumissiä. Ja sen takia vainoaminen alkoi koska alettiin kissojen ja koirien kanssa tekemään sitä kohumissiä ja tietyt mediat meni vahvasti mukaan, ainakin Katso-lehti ja muutkin.
Nythän tuli podcastissa selville että Martinalle oli joku toimittaja valehdellut että heillä on yhteiskuva Eremenkon kanssa ja saanut Martinan tunnustamaan tapailun. Ei ollut mitään yhteiskuvaa, koskaan ei ole sellaista julkaistu, ei edes se media joka siitä sitten jutun ensimmäisenä teki. Olen googlaamalla saanut selville että mikä media teki ensimmäisenä sen jutun. Mediallahan on tapana, jos toistaa toisten tekemiä juttua, kertoa että mikä media ensimmäisenä julkaisi jutun. Onko se sitten joku meriitti kuka ehtii ensin?
- Anonyymi00229UUSI
Anonyymi00223 kirjoitti:
Tuossa yritetään todistaa että ei tuo vainoajan touhut välttämättä liity mitenkään esim. Sofiaan tai Ranta-ahoon, mikä yksi kirjoittaja kuvittelee. Martinan vainoajat on todella pitkän ajan takaa eli sieltä nuoruudesta ja oikein aktivoituneet vuonna 2004. Eskolla on vihamiehiä ainakin Joensuun ajalta jo.
Vainoajat on toimineet jo pitkään mutta ehkä Sofia ja Ranta-aho on juuri sellaisia ihmisiä joiden kanssa Martinan vainoajat tuntevat hengenheimolaisuutta.
- Anonyymi00230UUSI
Anonyymi00224 kirjoitti:
Martina voitti vuonna 2004 Miss Hawaiian Tropical -kisan ja googlasin kerran että ketkä oli ne kaksi edellisvuoden missiä jotka joutuivat luopumaan kruunusta. Onhan niistä juttua mediassa pilvin pimein.
On kyllä tärkeä asia tuo mitä tapahtui 22 vuotta sitten. Valtakunnallisestikin sai huomiota. Pikaisesti googleyin ja pisti silmään.
- Anonyymi00232UUSI
Anonyymi00222 kirjoitti:
Sinun ajatuksenjuoksua on kyllä vaikea ymmärtää. Etkö osaa lukea vai etkö ymmärrä lukemaasi. Hahattelija oli käynyt nostamassa aamuyöllä jonkun Tiinan ketjun ylös ja sitten seuraavaksi tullut tähän ketjuun haukkumaan Martinaa ja Eskoa.
Sitä sietää kyllä kysyä että kenestä Tiinasta tuo vuoden 2004 ketju oli tehty joka Martinan ja Eskon haukkujaa kiinnosti. Siinä ketjussa puhutaan Martinan ikäisestä Niina Kuhdasta eli olisiko sitten se.En tiedä kuka on nostanut tai kirjoittanut mitäkin. En tee päätelmiä, joihin ei ole muuta kuin omat luulot.
- Anonyymi00233UUSI
Anonyymi00223 kirjoitti:
Tuossa yritetään todistaa että ei tuo vainoajan touhut välttämättä liity mitenkään esim. Sofiaan tai Ranta-ahoon, mikä yksi kirjoittaja kuvittelee. Martinan vainoajat on todella pitkän ajan takaa eli sieltä nuoruudesta ja oikein aktivoituneet vuonna 2004. Eskolla on vihamiehiä ainakin Joensuun ajalta jo.
Miten sä anonyymipalstalla todistat tuollaista? Kaikki todisteet on käytännössä vain omia päätelmiä.
- Anonyymi00234UUSI
Anonyymi00225 kirjoitti:
Miss Hawaiian Tropical -kisan voitto ja Eremenko. Ne sai jotkut raivon partaalle ja edelleen jatkuu.
Ei jösses sentään. Tiedätkö kuka täällä on raivon partaalla? Sinä.
- Anonyymi00235UUSI
Anonyymi00225 kirjoitti:
Miss Hawaiian Tropical -kisan voitto ja Eremenko. Ne sai jotkut raivon partaalle ja edelleen jatkuu.
Antaa menneiden olla, miksi noita jauhaa?
Tuo nettikiusaaminen on tätä päivää ja kuvaa ihmisten pahoinvointia. On tietysti hyvä kun siitä puhutaan enemmän, koska nykyään kiusaamisen kohteena on monenlaiset ihmiset. Poliitikoille se on selvästi herkkä asia. - Anonyymi00236UUSI
Anonyymi00228 kirjoitti:
Nythän tuli podcastissa selville että Martinalle oli joku toimittaja valehdellut että heillä on yhteiskuva Eremenkon kanssa ja saanut Martinan tunnustamaan tapailun. Ei ollut mitään yhteiskuvaa, koskaan ei ole sellaista julkaistu, ei edes se media joka siitä sitten jutun ensimmäisenä teki. Olen googlaamalla saanut selville että mikä media teki ensimmäisenä sen jutun. Mediallahan on tapana, jos toistaa toisten tekemiä juttua, kertoa että mikä media ensimmäisenä julkaisi jutun. Onko se sitten joku meriitti kuka ehtii ensin?
07:16 hoet tota samaa värssyä. Miksi? Etkö vieläkään halua käsittää, että.Martina sai toivomaansa julkisuutta just tolla suhteella Eremenkon kanssa. Salarakas -kiertue, salarakas -levy, lukuisia lehtijuttuja jne. Ja kaikkeen Martina suostui ihan vapaaehtoisesti. Martinalla ei olisi sitä asemaa mikä sillä nykyään on ilman noita. Toivon, että ajattelisit joskus hetken.
- Anonyymi00237UUSI
Anonyymi00233 kirjoitti:
Miten sä anonyymipalstalla todistat tuollaista? Kaikki todisteet on käytännössä vain omia päätelmiä.
Sofiaa ainakin fanittaa joku entinen kerholainen nainen. Vaikuttaa olevan lisäksi persu mutta niinhän Sofiakin fanittaa Trumppia. Tuo se usein esille instassaan.
- Anonyymi00238UUSI
Anonyymi00236 kirjoitti:
07:16 hoet tota samaa värssyä. Miksi? Etkö vieläkään halua käsittää, että.Martina sai toivomaansa julkisuutta just tolla suhteella Eremenkon kanssa. Salarakas -kiertue, salarakas -levy, lukuisia lehtijuttuja jne. Ja kaikkeen Martina suostui ihan vapaaehtoisesti. Martinalla ei olisi sitä asemaa mikä sillä nykyään on ilman noita. Toivon, että ajattelisit joskus hetken.
Sekö suo korpee että Martina sai julkisuutta? No, on se täällä nähty. Martina on muuten sanonut että katuu tuota Salarakas-lauluduoa ja sehän on niin että nuoria naisia vietiin kuin vierasta sikaa siihen aikaan. Martina lopuksi halusi lopetta touhun eikä edes halunnut nousta Fingerroosin kanssa samalle lavalle. Aivan tunnettu muusikkomies, nyt jo edesmennyt, heidät siihen touhuun sai mukaan.
Martina on sanonut ja sehän on todistettavissa että ensin hänestä tehtiin Miss Hawaiian Tropical -kisan voiton johdosta ensimmäinen iso lehtijuttu yksinään, Katso-lehteen. Ja sitten seuraavaksi jo tehtiin juttu jostain väkivaltaisesta parisuhteesta ja sitten saivat tämän Eremenko -jutun ja vielä Martinalle valehdeltu että on yhteiskuva. Ei olisi edes tunnustanut ellei olisi valehdeltu. Ja kaikki tämä siksi koska kaksi edellistä missikisan voittanutta oli kohumissejä ja joutuneet luopumaan kruunusta ja sitten Martinasta yritettiin löytää jotain. No, ei löydetty muuta kuin nuo mainitut jotka muuten on aivan normaalia ihmisen elämää, ei sen kummempaa. Mutta tietyt mediat ja tietyt toimittajat asialla. Katsossa oli muuten siihen aikaan päätoimittajana Sofia Belorfin tukija ja hänestä dokumentteja väsäävä Soila. Ja sitten sinne meni toimittajaksi Hörkkö. - Anonyymi00239UUSI
Anonyymi00238 kirjoitti:
Sekö suo korpee että Martina sai julkisuutta? No, on se täällä nähty. Martina on muuten sanonut että katuu tuota Salarakas-lauluduoa ja sehän on niin että nuoria naisia vietiin kuin vierasta sikaa siihen aikaan. Martina lopuksi halusi lopetta touhun eikä edes halunnut nousta Fingerroosin kanssa samalle lavalle. Aivan tunnettu muusikkomies, nyt jo edesmennyt, heidät siihen touhuun sai mukaan.
Martina on sanonut ja sehän on todistettavissa että ensin hänestä tehtiin Miss Hawaiian Tropical -kisan voiton johdosta ensimmäinen iso lehtijuttu yksinään, Katso-lehteen. Ja sitten seuraavaksi jo tehtiin juttu jostain väkivaltaisesta parisuhteesta ja sitten saivat tämän Eremenko -jutun ja vielä Martinalle valehdeltu että on yhteiskuva. Ei olisi edes tunnustanut ellei olisi valehdeltu. Ja kaikki tämä siksi koska kaksi edellistä missikisan voittanutta oli kohumissejä ja joutuneet luopumaan kruunusta ja sitten Martinasta yritettiin löytää jotain. No, ei löydetty muuta kuin nuo mainitut jotka muuten on aivan normaalia ihmisen elämää, ei sen kummempaa. Mutta tietyt mediat ja tietyt toimittajat asialla. Katsossa oli muuten siihen aikaan päätoimittajana Sofia Belorfin tukija ja hänestä dokumentteja väsäävä Soila. Ja sitten sinne meni toimittajaksi Hörkkö.Immu ja Hörkkö taisi olla kavereita jo tuohon aikaankin? Nyt on oikein bestiksiä olleet jo pitkään.
- Anonyymi00240UUSI
Anonyymi00238 kirjoitti:
Sekö suo korpee että Martina sai julkisuutta? No, on se täällä nähty. Martina on muuten sanonut että katuu tuota Salarakas-lauluduoa ja sehän on niin että nuoria naisia vietiin kuin vierasta sikaa siihen aikaan. Martina lopuksi halusi lopetta touhun eikä edes halunnut nousta Fingerroosin kanssa samalle lavalle. Aivan tunnettu muusikkomies, nyt jo edesmennyt, heidät siihen touhuun sai mukaan.
Martina on sanonut ja sehän on todistettavissa että ensin hänestä tehtiin Miss Hawaiian Tropical -kisan voiton johdosta ensimmäinen iso lehtijuttu yksinään, Katso-lehteen. Ja sitten seuraavaksi jo tehtiin juttu jostain väkivaltaisesta parisuhteesta ja sitten saivat tämän Eremenko -jutun ja vielä Martinalle valehdeltu että on yhteiskuva. Ei olisi edes tunnustanut ellei olisi valehdeltu. Ja kaikki tämä siksi koska kaksi edellistä missikisan voittanutta oli kohumissejä ja joutuneet luopumaan kruunusta ja sitten Martinasta yritettiin löytää jotain. No, ei löydetty muuta kuin nuo mainitut jotka muuten on aivan normaalia ihmisen elämää, ei sen kummempaa. Mutta tietyt mediat ja tietyt toimittajat asialla. Katsossa oli muuten siihen aikaan päätoimittajana Sofia Belorfin tukija ja hänestä dokumentteja väsäävä Soila. Ja sitten sinne meni toimittajaksi Hörkkö.Soila ja Hörkkö siirtyivät sitten jossain vaiheessa Seiskaan ja olivat pitkään työtovereita.
- Anonyymi00241UUSI
Anonyymi00238 kirjoitti:
Sekö suo korpee että Martina sai julkisuutta? No, on se täällä nähty. Martina on muuten sanonut että katuu tuota Salarakas-lauluduoa ja sehän on niin että nuoria naisia vietiin kuin vierasta sikaa siihen aikaan. Martina lopuksi halusi lopetta touhun eikä edes halunnut nousta Fingerroosin kanssa samalle lavalle. Aivan tunnettu muusikkomies, nyt jo edesmennyt, heidät siihen touhuun sai mukaan.
Martina on sanonut ja sehän on todistettavissa että ensin hänestä tehtiin Miss Hawaiian Tropical -kisan voiton johdosta ensimmäinen iso lehtijuttu yksinään, Katso-lehteen. Ja sitten seuraavaksi jo tehtiin juttu jostain väkivaltaisesta parisuhteesta ja sitten saivat tämän Eremenko -jutun ja vielä Martinalle valehdeltu että on yhteiskuva. Ei olisi edes tunnustanut ellei olisi valehdeltu. Ja kaikki tämä siksi koska kaksi edellistä missikisan voittanutta oli kohumissejä ja joutuneet luopumaan kruunusta ja sitten Martinasta yritettiin löytää jotain. No, ei löydetty muuta kuin nuo mainitut jotka muuten on aivan normaalia ihmisen elämää, ei sen kummempaa. Mutta tietyt mediat ja tietyt toimittajat asialla. Katsossa oli muuten siihen aikaan päätoimittajana Sofia Belorfin tukija ja hänestä dokumentteja väsäävä Soila. Ja sitten sinne meni toimittajaksi Hörkkö.En nyt silti normalisoisi sitä että Martina on joutunut kokemaan väkivaltaa nuoruuden suhteessaan, mutta JOKU oli sellaisenkin asian Katso-lehden toimittajille supatellut että saataisiinko siitä jotain juttua Martinan maineen mustamaalaamiseksi, että hänestäkin saataisiin kohumissi.
- Anonyymi00242UUSI
Anonyymi00238 kirjoitti:
Sekö suo korpee että Martina sai julkisuutta? No, on se täällä nähty. Martina on muuten sanonut että katuu tuota Salarakas-lauluduoa ja sehän on niin että nuoria naisia vietiin kuin vierasta sikaa siihen aikaan. Martina lopuksi halusi lopetta touhun eikä edes halunnut nousta Fingerroosin kanssa samalle lavalle. Aivan tunnettu muusikkomies, nyt jo edesmennyt, heidät siihen touhuun sai mukaan.
Martina on sanonut ja sehän on todistettavissa että ensin hänestä tehtiin Miss Hawaiian Tropical -kisan voiton johdosta ensimmäinen iso lehtijuttu yksinään, Katso-lehteen. Ja sitten seuraavaksi jo tehtiin juttu jostain väkivaltaisesta parisuhteesta ja sitten saivat tämän Eremenko -jutun ja vielä Martinalle valehdeltu että on yhteiskuva. Ei olisi edes tunnustanut ellei olisi valehdeltu. Ja kaikki tämä siksi koska kaksi edellistä missikisan voittanutta oli kohumissejä ja joutuneet luopumaan kruunusta ja sitten Martinasta yritettiin löytää jotain. No, ei löydetty muuta kuin nuo mainitut jotka muuten on aivan normaalia ihmisen elämää, ei sen kummempaa. Mutta tietyt mediat ja tietyt toimittajat asialla. Katsossa oli muuten siihen aikaan päätoimittajana Sofia Belorfin tukija ja hänestä dokumentteja väsäävä Soila. Ja sitten sinne meni toimittajaksi Hörkkö.No ei väkivaltainen suhde mitään normaalia ole.
- Anonyymi00243UUSI
Anonyymi00242 kirjoitti:
No ei väkivaltainen suhde mitään normaalia ole.
Mieshän siinä on ollut väkivaltainen jutun perusteella niin miksi se käännetään Martinaan niin että se olisi sitten joku asia jolla voidaan naista lyödä? Mutta kuten näemme niin Martinan vainoaminen on aloitettu vuonna 2004 medissa ja nimenomaan miesten takia ja sama jatkuu edelleen. Seiskassa on ahkerimmin ollut asialla Hörkkö, mitä on seurannut keväästä 2020 lähtien. Sitten siirtyi Ylimutkalle (aussi) ja nyt Miikka jatkaa Hörkön työtä. Petäistö jonka kanssa Martina kilpailee Hyroxissa otettin viime vuoden syyskuussa Seiskan hampaisiin syystä että - syystä että kilpailee ja joskus treenaa yhdessä Martinan kanssa. Ei siihen muuta tarvita. Ja nyt sitten taas Stefu kun perskules meni julkaisemaan yhteisestä lapsesta kuvan. Tai Martinaahaan Miikka tuossa halusi haukkua Stefun viime syksyn sanomisten kautta.
- Anonyymi00244UUSI
Anonyymi00243 kirjoitti:

Tuo suhde oli kyllä jo tuohon aikaan loppunutkin eli ai että mitä touhua nimenomaan toimittajien taholta. Ja sitten valehdellaan että yhteiskuva Eremenkon kanssa vaikka ei ollut. Martina ei halunnut noita kumpaakaan asiaa julkisuuteen, se on varma se!
- Anonyymi00245UUSI
Anonyymi00242 kirjoitti:
No ei väkivaltainen suhde mitään normaalia ole.
Ei ole ei. Onko jo tuolta ajalta sanonta "vetää pataan"?
- Anonyymi00246UUSI
Anonyymi00244 kirjoitti:
Tuo suhde oli kyllä jo tuohon aikaan loppunutkin eli ai että mitä touhua nimenomaan toimittajien taholta. Ja sitten valehdellaan että yhteiskuva Eremenkon kanssa vaikka ei ollut. Martina ei halunnut noita kumpaakaan asiaa julkisuuteen, se on varma se!
Mutta kirjaansa Taistelija hän sisällytti Eremenkon. Kukaan ei mieti sitä haluaisiko itse Eremenko jo päästä tuosta Martina-sigmasta. Onhan se ihan helkatin väärin, että jos on Martinan kanssa pyöriskellyt, siitä kirjoitetaan tappiin asti.
- Anonyymi00248UUSI
Anonyymi00238 kirjoitti:
Sekö suo korpee että Martina sai julkisuutta? No, on se täällä nähty. Martina on muuten sanonut että katuu tuota Salarakas-lauluduoa ja sehän on niin että nuoria naisia vietiin kuin vierasta sikaa siihen aikaan. Martina lopuksi halusi lopetta touhun eikä edes halunnut nousta Fingerroosin kanssa samalle lavalle. Aivan tunnettu muusikkomies, nyt jo edesmennyt, heidät siihen touhuun sai mukaan.
Martina on sanonut ja sehän on todistettavissa että ensin hänestä tehtiin Miss Hawaiian Tropical -kisan voiton johdosta ensimmäinen iso lehtijuttu yksinään, Katso-lehteen. Ja sitten seuraavaksi jo tehtiin juttu jostain väkivaltaisesta parisuhteesta ja sitten saivat tämän Eremenko -jutun ja vielä Martinalle valehdeltu että on yhteiskuva. Ei olisi edes tunnustanut ellei olisi valehdeltu. Ja kaikki tämä siksi koska kaksi edellistä missikisan voittanutta oli kohumissejä ja joutuneet luopumaan kruunusta ja sitten Martinasta yritettiin löytää jotain. No, ei löydetty muuta kuin nuo mainitut jotka muuten on aivan normaalia ihmisen elämää, ei sen kummempaa. Mutta tietyt mediat ja tietyt toimittajat asialla. Katsossa oli muuten siihen aikaan päätoimittajana Sofia Belorfin tukija ja hänestä dokumentteja väsäävä Soila. Ja sitten sinne meni toimittajaksi Hörkkö.Korpee taas vauhdissa. Et kestä faktoja niin lähdet tuolle tielle. Martinan sanomiset on 100 % totta? Kandiopinnot, kovin kunto ikinä jne. Jokainen tietää, että Martina kertoo värikynin itselleen edullisesti. Mestarileipuri...öö voita ja punaista maitoa jne.
- Anonyymi00249UUSI
Anonyymi00238 kirjoitti:
Sekö suo korpee että Martina sai julkisuutta? No, on se täällä nähty. Martina on muuten sanonut että katuu tuota Salarakas-lauluduoa ja sehän on niin että nuoria naisia vietiin kuin vierasta sikaa siihen aikaan. Martina lopuksi halusi lopetta touhun eikä edes halunnut nousta Fingerroosin kanssa samalle lavalle. Aivan tunnettu muusikkomies, nyt jo edesmennyt, heidät siihen touhuun sai mukaan.
Martina on sanonut ja sehän on todistettavissa että ensin hänestä tehtiin Miss Hawaiian Tropical -kisan voiton johdosta ensimmäinen iso lehtijuttu yksinään, Katso-lehteen. Ja sitten seuraavaksi jo tehtiin juttu jostain väkivaltaisesta parisuhteesta ja sitten saivat tämän Eremenko -jutun ja vielä Martinalle valehdeltu että on yhteiskuva. Ei olisi edes tunnustanut ellei olisi valehdeltu. Ja kaikki tämä siksi koska kaksi edellistä missikisan voittanutta oli kohumissejä ja joutuneet luopumaan kruunusta ja sitten Martinasta yritettiin löytää jotain. No, ei löydetty muuta kuin nuo mainitut jotka muuten on aivan normaalia ihmisen elämää, ei sen kummempaa. Mutta tietyt mediat ja tietyt toimittajat asialla. Katsossa oli muuten siihen aikaan päätoimittajana Sofia Belorfin tukija ja hänestä dokumentteja väsäävä Soila. Ja sitten sinne meni toimittajaksi Hörkkö.08:19 just 🤣 eli myönnät sen mitä kirjoitin. Martina halusi julkisuutta, tiesi, että kohut on ainoa tie siihen. Mitä yrität vääntää asiaa taas toiseen suuntaan? Martinan kaltaista julkisuutta tuskin kukaan muu kuin sometyrkky haluaa.
- Anonyymi00250UUSI
Anonyymi00246 kirjoitti:
Mutta kirjaansa Taistelija hän sisällytti Eremenkon. Kukaan ei mieti sitä haluaisiko itse Eremenko jo päästä tuosta Martina-sigmasta. Onhan se ihan helkatin väärin, että jos on Martinan kanssa pyöriskellyt, siitä kirjoitetaan tappiin asti.
Eremenko-parka. Muutama hotelliyö ja saa kuulla niistä loppuikänsä.
- Anonyymi00252UUSI
Anonyymi00248 kirjoitti:
Korpee taas vauhdissa. Et kestä faktoja niin lähdet tuolle tielle. Martinan sanomiset on 100 % totta? Kandiopinnot, kovin kunto ikinä jne. Jokainen tietää, että Martina kertoo värikynin itselleen edullisesti. Mestarileipuri...öö voita ja punaista maitoa jne.
Ihan parasta pullaa voilla ja punaisella maidolla nam❤️
- Anonyymi00253UUSI
Anonyymi00252 kirjoitti:
Ihan parasta pullaa voilla ja punaisella maidolla nam❤️
Ja ihan marttiina on sen keksinyt🤭
- Anonyymi00262UUSI
Anonyymi00253 kirjoitti:
Ja ihan marttiina on sen keksinyt🤭
Joo ja korvapuusti on bravuuri. Kysyttäessä reseptiä, niin öööö voita ja punaista maitoa.
- Anonyymi00247UUSI
Mitä ihmettä te vellotte noissa asioissa. Martinasta nuorena tehtiin kohumissiä varmasti osaksi tyhmyyttään ja tietämättömyyttään ja leima tahtoo jäädä.
Sofian julkisuuskuvaa on yritetty pönkittää fitness uralla, mutta tosiasia on se, että hänet toi julkisuuteen Ranta-aho ja katiska. Todella harva suomalainen tietää tästä MM-tittelistä tai jostain Seiskan bikinikuvista kuten ei Martinan jostain ihme missimittelöistäkään, mutta noita samoja asioita jaksatte kirjoittaa päivittäin? Onko järkeä?- Anonyymi00254UUSI
Ihmettelet asioita, ja samalla teet itse ihan samaa🤔
- Anonyymi00255UUSI
Martina halusi sen kohun. Martina halusi julkkikseksi.
- Anonyymi00257UUSI
Nyt se podissa paasaa ettei vois hyväksyä jos miesystävällä olis vatsamakkaroita.
Pitäiskö sen ensin itse hankkiutua niistä ratsastajan yläreisiläskeistä eroon ennen kun tollasta kommentoi ja vaatii muilta🙄- Anonyymi00258UUSI
Tietenkin saa sanoa millaisista miehistä ei tykkää eikä ottaisi miesystäväkseen. Ja ei niiden miesten, jotka ei tykkää "ratsastajan yläreisiläskeistä" ole kukaan pakottanut olemaan Martinan kanssa, tai alkamaan suhteeseen hänen kanssaan.
- Anonyymi00259UUSI
Martina on itse niin liikunnallinen henkilö, että ymmärrän tuollaisen ajatuksen.
- Anonyymi00260UUSI
Niihin reisiin ei auta kuin rasvaimu. Ne on ollu Martinalla aina.
- Anonyymi00261UUSI
Anonyymi00259 kirjoitti:
Martina on itse niin liikunnallinen henkilö, että ymmärrän tuollaisen ajatuksen.
Tai pinnallinen. Näkyy kaikessa sen touhuissa
- Anonyymi00263UUSI
Anonyymi00258 kirjoitti:
Tietenkin saa sanoa millaisista miehistä ei tykkää eikä ottaisi miesystäväkseen. Ja ei niiden miesten, jotka ei tykkää "ratsastajan yläreisiläskeistä" ole kukaan pakottanut olemaan Martinan kanssa, tai alkamaan suhteeseen hänen kanssaan.
Martina haluaa miehen joka on raitis ja liikunnallinen koska itsekin on sitä. Raitis ei tarkoita sitä ettei joskus nauttisi viiniä tai sampanjaa mutta todella harvoin. Martina on myöskin sanonut että inhoaa jos mies käyttää nuuskaa ja tietenkin myös ei halua miestä joka tupakoi. On myös sanonut että toivoo että oltaisiin taloudellisesti suurinpiirtein samalla viivalla.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2022784Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1622490Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061162- 64951
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait255899Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies104881Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20879Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka306869Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22748Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93739