olisko jotain jota ei kiinnosta diabeteksen hoito? kun jotenkin pärjää..
1 diabetes
sukuni
13246
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
No itse olin tuollainen pitkään. Siis hoito ei pahemmin kiinnostanut, kun jotenkin kuitenkin pärjäsin. Ja pärjäämisellä tarkoitan sitä, ettei tullut mitään ensiapukeikkoja sen paremmin hypojen kuin hypereidenkään vuoksi.
Nyt hoito kiinnostaa todella paljon ja olisi kyllä saanut kiinnostaa jo paljon aiemminkin. Nimittäin tuolla "jotenkin pärjäämisellä" (=huonolla tasapainolla) sai itselleni lähes kaikki diabeettiset liitännäissairaudet.
Sanoisin, että sairastamistani 45 vuodesta 35 meni tyylillä "kun jotenkin pärjäsi" ja nyt vasta viimeiset 10 vuotta on mennyt "hyvällä pärjäämiseellä" diabeteksen suhteen. Valitettavasti niitä liitännäissairauksia se ei enää paranna.
PS. mitä sulla oli tän kysymyksesi taustalla? Oli aika lyhyt aloitus noin niinkuin kommentoitavaksi.
Mulla taas tällainen tarina:
Aluksi sairastuttuani hoidin itseäni todella mallikkaasti, punnitsin jokaikisen suupalan kun laskin hiilarit ja pistin kellontarkkaan, mittailin sokereita ehkä kahden tunnin välein, merkkasin jokaikisen lukeman vielä vihkoon (hyvät lukemat vihreällä, matalat punaisella ja korkeat sinisellä;).
Muutamien vuosien päästä tästä, murrosiässä, "paloin loppuun" diabeteksen ylihoitamisen (voiko niin sanoa?!) vuoksi. Sain paniikkihäiriön oireita ja stressasin matalia sokereita, pakkosyömistä ja oikeastaan kaikkea tautiin liittyvää. Toipuminen vei kauan, ja koska sen aikana "hölläsin otetta", totuin tavallaan korkeampaan tasapainoon ja helpompaan elämään. Se jäi sitten jollakin asteella päälle, ja korkeahkolla tasolla on menty todella kauan...Helppoa on olla vähän välinpitämätön ja hoitaa jotenkuten, mutta kovin kauaskantoista tuskin...
Nyt sitten viisastuneena yritän olla edes vähän parempi diabeetikko, mutta kohtuudella. Sokerit vaan luonnostaan heittelee siinä määrin, ettei ole ihan helppoa. Pitäisi vielä jostain saada lisää motivaatiota yrittämiseen, kuitenkin olen lisäsairauksilta melkein välttynyt...
Vaikka olenkin kakkonen, huolehdin silti terveydestäni ja lääkityksestäni hyvin kun äiti on pahana esimerkkinä. Tällä hetkellä hän on aina välillä viikon tai kaksi sairaalassa pahojen säärihaavojen hoidossa kun verenkierto jaloissa on huono. Kun jalat saadaan vähän parempaan kuntoon, kotiutetaan kotisairaanhoitoon. Kohta vuosi sitten ehdotettiin jo amputointia, mutta muori ei ole vielä suostunut pyörätuolipotilaaksi. Kipulääkitys on kyllä järeä joten pää on sekaisin jatkuvasti.
Vaikka tässä olen itsekin jo kansaneläkeiässä, jalat ja silmät ovat vielä niin hyvässä kunnossa että jalkahoitoja ja silmäpohjaseurantaa on harvennettu. Oikea lääkitys on auttanut tähän kun verensokerit on saatu pidettyä normaalina.
Itse olin kovasti kiinnostunut asiastani, mutta terveydenhoito ei. Sai ruinata lähetteitä sokerimittaukseen.
Ensin oli puolenvuden välein, kun itse pyysi. Nyt sanottiin, että kolmenvuden väli vähintään mittauksiin.
Pöh, mitä ruinaamista siinä mittauksessa on? Verensokerimittarin voi ostaa 10-15 eurolla mistä tahansa terveysvälinekaupasta. Mittausliuskat kyllä maksaa sitten myöhemmin melkoisesti jos mittaa usein, mutta niitäkin voi saada netin kautta halvemmalla.
Eikä verensokerimittauksiin yleensä tarvita lähetteitä, oma terveydenhoitaja voi mitata sen pyynnöstä kun käy vastaanotolla. Diabetesyhdistysten toimistoissa ja useissa apteekeissa määräaikoina tehdään mittauksia maksuta jos ei viitsi ostaa omaa mittaria.
Jos verensokerimittausten väli on pidennetty puolesta vuodesta kolmeen vuoteen, se osoittaa ettei ole diabetestä eikä kovin suurta riskiä siihen. Oletko saanut mittaustulokset itsellesi ja mitä ne ovat?
Vain labra mittaa. Kyse asenteesta. Kaksikymentä vuotta vaadittiin, että puolenvuoden välein pitää mitata. Sitten muuttu, että itse marista, ei enää käsketty. Nyt sanotan, että kolmenvuoden päästä. Arvot kohonnut tasaisesti.
On omamittari, muta kallista puuhaa..
Jos terveyskeskuksessa on määritelty mittausväliksi kolme vuotta, lääkäri on todennut ettei sinulla ole diabetestä ja riski sen saamiseksi on pieni. Olen itse kakkostyypin diabeetikko ja käyn seurannassa kerran vuodessa jolloin otetaan verensokerit labrassa. Muulloin mittaan omalla mittarillani ja saan sitä varten veloituksetta mittausliuskoja terveyskeskuksen apuvälinepalvelusta. Mikäli on diagnosoitu diabeetikko, liuskat kuuluu saada terveyskeskuksen kautta maksutta ja diabeteksen asteesta riippuen vaihteleva määrä (lääkäri kirjoittaa sitä varten todistuksen).
Jos sinulla on oma mittari niin missä lukemissa ovat aamumittauksen arvot. Vertailukelpoisimmat lukemat saa yön aikaisen 12 h paaston jälkeen.
Kun paastoarvo oli 5,6-6, niin painotettiin puolenvuoden seurantaa. Nousi yli 6. Ei enää kyselty mitään. Itse kinusin diebeeteshoitajalta kerran vuodessa mittauksen. Antoi hyvin, kun jaksoi jonottaa puhelimessa ja pääsi soittotunnilla joskus läpi.
Nyt oli paastoarvo 6,4. lääkäri totesi, eteti kolmeenvuoteen tarvi mitata. Onko asenne, vai tieto muuttunut. Kuuluisat säästöt? Vai todettu, ettei minulle voi diebeetessia tulla.Se olisi hyvä....
Koska paastoarvosi on alle 7 mmol/l, mutta yli 6 mmol/l, et ole vielä diagnosoitu diabeetikoksi mutta olet seurannassa. Käypähoitosuositukset löytyy linkistä
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnus/hoi50056
Olet siis seurannassa koska diabetes voi tulla myöhemmin jolloin annetaan diagnoosi. Ehkäpä silloin alussa mitattiin useammin kun odotettiin nopeampaa taudin etenemistä. Ilmeisesti nyt on havaittu etenemisen olevan hidasta ja harvempi seuranta riittää.
Oma hoito vaikkapa oikealla ruokavaliolla on nyt paikallaan. Et kertonut onko painosi ihannepainossa. Jos on ylipainoa, senkin laskeminen auttaa jo verensokeriarvojen paranemiseen.
Missään seuranassa. Jos itse mankun, sitten pääsen. Jos en, ei kukaan kysy.
Huvittavaa, että 15v. innolla seurattiin, kun arvot pyöri 5,4-5,8 arvoissa. Nyt 6,4 ei mitään seurantankiinnostusta.
Aikasintaa kolmenvuoden päästä, mutta ei kiirettä...
Näinhän se menee, nyt ei tehdä turhia mittauksia. Sama oli minullakin, sillä erolla ettei mitattu aiemminkaan kuin kerran vuodessa työterveyden vuosikäynneillä. Paastoarvot pyörivät tuolla 6 ja 7 välillä ja lääkäri tuumasi että seuraillaan. Kun sitten myöhemmin alkoi tulla muitakin ongelmia (verenpainetta ja korkeaa kolesterolia) ja aloitettiin hormonikorvaushoito, todettiin että nyt pitää saada sokeriarvotkin korjattua ja aloitettiin lääkitys.
I-tyypin diabetes puhkeaa D-vitamiinin puutteesta ja sitten sitä ei paranna mikään.
Tässä tutkimus jo vuodelta 2001 ja THL EI ole tehnyt mitään, koska lääkkeet ovat kannattavaa bisnestä. Ei siinä kenenkään terveys kiinnosta.
http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(01)06580-1/abstract
Virallinen taho ja lääkärit ovat itse jo vuosikymmeniä syöneet D-vitamiinia purkista paljon ja valehdelleet meille, jotta ruoka riittää vaikka ruuassa ei juurikaan ole D-vitamiinia.
Tässä 3 EI korupptoituneen läääkärin tietoa asiasta:
http://urls.vg/v4Zl729av
http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo99587.pdf
http://www.katsomo.fi/?progId=39716
Vaatikaa se D-vitamiinin pitoisuus verestä.
Itse vaatisin ja 100µg/vrk annoksella vereni D-vitamiinipitoisuus on 100 nmol/l.
Hyvähiilhydraattinen ruokavalio pitää sokerit tasaiasena ja näinollen ei tarvii niin paljon insuliinia.
Eli vaihtaa viljat kasviksiin.
Rasvaa tulisi saada vähintään 1 g painokiloa kohti, jotta välttämättömien rasvahappojen saanti turvattaisiin ja tämä ei mitenkään täyty "kevytmyrkyillä".
http://sundqvist.blogspot.com/2011/04/valtion-ravitsemusneuvottelukunnan.html
Alkuperäiselle kysyjälle pahoittelen, että keskustelu on lähtenyt ihan omille raiteilleen - jälleen kerran.
Sinähän kyselit:
olisko jotain jota ei kiinnosta diabeteksen hoito? kun jotenkin pärjää..
Ja otsikkona oli vielä selvästi 1-diabetes.
Monikohan täällä on tuohon selvään kysymykseesi vastannut...