Molemmat lapset huutaa, lähes taukoamatta. Toinen uhmaansa, toinen koliikkiaan. Molemmat olleet koliikkivauvoja.
On taas tunne, että tekisi mieleni vaan lähteä, tuohon ulos rappusille istumaan niin pitkäksi aikaa että hiljenee. Kun mikään ei auta. Vauva valvottaa vanhempaa, sillä kiitos Luojan, sen lisäksi että saatiin huutavat vauvat, saatiin myös ne kaikista kovaäänisimmät!
Ei pidä käsittää väärin, tälläkin hetkellä olen todella kiitollinen siitä, että ovat meille siunaantuneet (takana 8v.lapsettomuus) ja rakastan lapsiani ihan yli kaiken. Mutta välillä tuo jatkuva huuto vaan syövyttää aivot ja pään ja tuntuu että halkean ellei se lopu. Miehellä ei kestokykyä oikeataan yhtään ja on oikeastaan töissäkin koko ajan. Ymmärtää silti kyllä. Isovanhemmilta ei viitsi apua pyytää kun saa vaan syyttelyitä: "ei minua koskaan väsyttänyt, miten ne teillä kotona aina niin huutaa?" Huutavat kyllä siellä mummullakin, siellä vaan on enemmän ihmisiä "vuoroja" jakamassa. "Et leiki tarpeeksi, syöt väärin" jne, jne... Hitto, hyvä kun uskallan enää syödä mitään! Ihan tavallista kotiruokaa, joskaan en uskalla enää käyttää edes mausteita! Joskus vaan olisi niin mukavaa kun joku ymmärtäisi: ei tarvitse olla allergiaa, tmv. jotkut lapset vaan huutaa. Vaikka kukaan ei tekisi missään väärin..... Onneksi sentään meillä ihana neuvolan täti.
Haluaisimme kovasti vielä yhden lapsen, molemmat meistä. Mutta suoraansanoen tää vauva-aika molemmilla lapsilla ollut elävä helvetti niin ei varmaan enää uskalla. Tai jaksa. Parisuhde varmasti vielä kestäisi kun on kestänyt jo nämäkin, mutta... Kun pystyisi jättämään tän ensimmäisen vuoden väliin, ton uhmankin vielä jaksaa! Tällä hetkellä kun tilanne on tosiaan se, että jos vauva on hiljaa, säikähdän että se on kuollut!
Eikä pahalla, mutta en kaipaa "ratkaisuja". Maitoallergiat, ym, ym. ideat on kuultu ihan jokaisen suusta. On jo aikaa sitten todettu, ett tää nyt vaan sit on näin. Kunhan otin hetkeni ja purkauduin tänne, sain kaiken ulos sisältäni, jotta voin taas mennä hyssyttämään ilman painolastia. :) Koska kaikesta huolimatta: Rakkaus lapsiin voittaa aina.
On taas tunne, että tekisi mieleni vaan lähteä, tuohon ulos rappusille istumaan niin pitkäksi aikaa että hiljenee. Kun mikään ei auta. Vauva valvottaa vanhempaa, sillä kiitos Luojan, sen lisäksi että saatiin huutavat vauvat, saatiin myös ne kaikista kovaäänisimmät!
Ei pidä käsittää väärin, tälläkin hetkellä olen todella kiitollinen siitä, että ovat meille siunaantuneet (takana 8v.lapsettomuus) ja rakastan lapsiani ihan yli kaiken. Mutta välillä tuo jatkuva huuto vaan syövyttää aivot ja pään ja tuntuu että halkean ellei se lopu. Miehellä ei kestokykyä oikeataan yhtään ja on oikeastaan töissäkin koko ajan. Ymmärtää silti kyllä. Isovanhemmilta ei viitsi apua pyytää kun saa vaan syyttelyitä: "ei minua koskaan väsyttänyt, miten ne teillä kotona aina niin huutaa?" Huutavat kyllä siellä mummullakin, siellä vaan on enemmän ihmisiä "vuoroja" jakamassa. "Et leiki tarpeeksi, syöt väärin" jne, jne... Hitto, hyvä kun uskallan enää syödä mitään! Ihan tavallista kotiruokaa, joskaan en uskalla enää käyttää edes mausteita! Joskus vaan olisi niin mukavaa kun joku ymmärtäisi: ei tarvitse olla allergiaa, tmv. jotkut lapset vaan huutaa. Vaikka kukaan ei tekisi missään väärin..... Onneksi sentään meillä ihana neuvolan täti.
Haluaisimme kovasti vielä yhden lapsen, molemmat meistä. Mutta suoraansanoen tää vauva-aika molemmilla lapsilla ollut elävä helvetti niin ei varmaan enää uskalla. Tai jaksa. Parisuhde varmasti vielä kestäisi kun on kestänyt jo nämäkin, mutta... Kun pystyisi jättämään tän ensimmäisen vuoden väliin, ton uhmankin vielä jaksaa! Tällä hetkellä kun tilanne on tosiaan se, että jos vauva on hiljaa, säikähdän että se on kuollut!
Eikä pahalla, mutta en kaipaa "ratkaisuja". Maitoallergiat, ym, ym. ideat on kuultu ihan jokaisen suusta. On jo aikaa sitten todettu, ett tää nyt vaan sit on näin. Kunhan otin hetkeni ja purkauduin tänne, sain kaiken ulos sisältäni, jotta voin taas mennä hyssyttämään ilman painolastia. :) Koska kaikesta huolimatta: Rakkaus lapsiin voittaa aina.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Pointti? Sehän on ilman todisteitaki selvää että omia lapsia rakastaa eniten ja itse myös miestäni(hänen ansiosta lapset tullu)ja mieheni on kaiken rakkauden arvoinen. :) ei vauva/pikkulapsiaika ole helppoa,jaksaminen koetuksella ja itku herkässä väsymyksen takia,mutta se aika on lyhyt ku lapset ovat pieniä.jos voimat menee totaalisesti ni apua on aina haettava koko perheen takia.ei pidä yliarvioida omia kykyjä ettei käy huonosti.
pointti oli purkautua :)
saako kysyä poltatko tupakkaa?
Käy toki villentämässä ulkona, ei ne muksut siihen huutonsa kuole vaikka oletkin viisi minuuttia pois. Hengittele syysilmaa ja hae muutama sykysinenoksa sisälle. Tai laita korvatulpat. Minä voisin jopa laittaa sen uhmaikäisen hetkeksi pihalle huutelemaan. Ja ehdottomasti lapsia vaan hoitoon mummolaan, siinäpähän ihmettelevät.
Yleensä niillä isovanhemmilla on "ratkaisut" kaikkeen, eli väkisinkin tuntee tekevänsä kaiken väärin... Mutta muista, että se on teidän perhe ja teidän elämä ja teidän tavat hoitaa asioita! Vie ihmeessä lapsia hoitoon, vaikka sinne isovanhemmillekin, niin saat hetken aikaa levätä ja kasata ajatuksia.
Ei pidä ajatella, että pitäisikään pärjätä yksin! Kannattaa pyytää apua ENNEN kuin on ihan hukassa! Voimia sinulle! Älä tunne syyllisyyttä siitä että tarvitset aikaa myös itsellesi, onnelliset vanhemmat=onnelliset lapset!!!
Ymmärrän sinua. Voimia ja jaksamista! :)
Nyt tuli omien lasten vauva-aika mieleen. Ymmärrän sinua täysin. Meillä kolme lasta, jotka kaikki huusivat pienenä - jokaisella oli omat syynsä ja tuntuivathan nuo huutavan ilman syytäkin.
Vanhempien kestokykyä ja sietokykyä koeteltiin kovalla kädellä. Ja mikäs konsti se on helppoa. iloista, tyytyväistä lasta rakastaa. Mutta on jaksettava ja osattava rakastaa myös haasteellista ja vaivalloista lasta.
Asat kuitenkin muuttuivat kun aikaa kului. Jos vauva-aika ja pikkulapsivaihe olivatkin työläitä ja raskaita murrosikä menikin helposti kaikilla kolmella. Nyt tuskailivat ne äidit, joita kadehdin kun lapset olivat pieniä. Heillä oli silloin helppohoitoisia murusia ja meillä huutavia änkyröitä. Murrosiässä meillä oli viksuja ja rauhallisia nuoria, joiden ei tarvinnut paljoa äksyillä.
Oma teoriani onkin, että huutamisen määrä on vakio. Ja vanhempien hermoja koetellaan se sama määrä - toisilla se tapahtuu vauva-aikana toisilla myöhemmin.
Koita jaksaa. Ota edes pienen pieniä hetkiä itsellesi. Ja se että lapsi huutaa ei todellakaan merkitse sitä, että jotakin on tehty väärin. (tosin kyllä sekin on mahdollista - meidän nuorimmalla oli kivulias nivustyrä ja meni monta kuukautta ennekuin huomasimme sen).
Lapset tarvitsevat sinua juuri nyt. Nyt voit antaa heille tarpeellisia eväitä ja vaikuttaa heidän elämäänsä.
-näin sanoo äiti, jonka lapset ovat nyt nuoria aikuisia
Voi kuinka hyvin ymmärrän sinua! Itsellä kaksi lasta 1,5 vuoden ikäerolla (nyt 11kk ja 2,5-vuotiaat) ja molemmat ovat olleet huonosti nukkuvia lapsia, en ole siis lähes 3 vuoteen nukkunut kokonaista yötä muutamaa hassua yötä lukuunottamatta. Jos olisin tiennyt etukäteen, kuinka pitkään esikoinen valvottaa, en olisi ryhtynyt näin pieneen ikäeroon! Vasta 2-vuotiaana esikoinen rupesi nukkumaan paremmin! Kun kuopus syntyi, esikoinen heräili 5 kertaa yössä vielä seuraavat puoli vuotta ja kuopus heräsi syömään yöllä 2-3h välein :-(. En olisi nukkunut varmaan yhtään 6kk jos mieheni ei olisi ruvennut hoitamaan lopulta esikoista öisin ja nukuimmekin monta kuukautta niin, että mies nukkui esikoisen kanssa lastenhuoneessa ja minä vauvan kanssa meidän makuuhuoneessa. Hienoa, että teillä parisuhde ei ole pahemmin kärsinyt, ole siitä onnellinen! Meillä on ollut tosi paljon riitoja ja parisuhde on kärsinyt tästä tilanteesta eniten, koska olemme olleet molemmat puolikuolleita! Kolmatta lasta emme enää halua, koska en usko, että parisuhteemme enää kestäisi, samoin, olen saanut jo valvomisesta tarpeekseni! Onneksi kuopus ei enää syö yöllä, mutta edelleen herättää 2-4 krt/yö kun saa laittaa tuttia suuhun, mutta kyllä se oma väsymys on pikkuhiljaa helpottanut! Pyytäkää rohkeasti lastenhoitoapua kummeilta ja isovanhemmilta! Meillä oma äitini auttaa nyt kerran viikossa katsomalla lapsia 2h, jotta pääsen jumppaan ja se on ollut minulle lottovoitto!
Kiitos kaikille vastanneille tuesta!
Ei, en polta, lopetin kun sain tietää odottavani.
Lapset menivät yöhoitoon ja sain nukkua. Muutenkin taas helpompi kausi alkanut. Tilanne elää siis koko ajan..
Jaksuja muille samassa tilanteessa oleville: lohdutti huomata että vertaistukea löytyy. :)