Meillä on 12-vuotias Henkka-kissa ja pian ilmeisesti tapahtuu se, mitä olen jo kauan pelännyt.. Maksassa on vajaatoimintaa tai jokin muu vika, tarkalleen ei lääkäri osannut sanoa.
Iho on alkanut kellertää, ruoka ei maistu edes väkisellä, silmät ovat painuneet syvemmälle ja kunto on heikentynyt..
Diabeetestä hänellä ei ole todettu, vaikka ylipainoinen onkin. Tänään lääkärillä punnitessa 7,8kg joten paino on tippunut viime aikoina sellaiset 3 kiloa.
Ennustukset paranemisesta eivät olleet hyvät ja on todennäköistä että Henkka lähtee muutaman päivän sisällä, ehkä tänään tai huomenna.
Eutanasiaan emme päätyneet, koska päätimme että on parempi yrittää kuin antaa heti periksi.
Jos hänen tila tästä vielä huononee, eutanasiaa tuskin ehtii tehdä...
Olen aivan rikki koska Henkka on ainoa oikea ystäväni, ja nyt olen menettämässä hänet.
Tuntuu aivan liian pahalta.
Olemme viimevuosina olleet hyvin läheiset ja olen saavuttanut hänen luottamuksensa, hän on tavallaan "minun kissa".
Mietin, että millainen surutyö on edessä..
Tiedän sen olevan raskas, mutta haluasin kysyä, miten te muut olette selvinneet rakkaan lemmikin poismenon? Kuinka pitkään tämä surutyö on kestänyt, kunnes on voinut olla päivän itkemättä?
Riippuu tietysti omistajan herkkyydestä, joka minulla on suuri ongelma. Olen erittäin herkkä, varsinkin tunneasioissa ja menetyksessä.
En tiedä mistä saisin lohtua.
Uskoon tuleminen tuskin olisi mahdollista, koska tuntuu että Jumala otti hänet minulta pois.
Ei uskonto auta minua, enhän ole edes varma uskonko Jumalaan.
Olen vasta 16-vuotias ja hän on ollut vierelläni koko lapsuuteni ja olemme kasvaneet yhdessä.
Nyt olisi aika päästää irti.
En pysty siihen.
Iho on alkanut kellertää, ruoka ei maistu edes väkisellä, silmät ovat painuneet syvemmälle ja kunto on heikentynyt..
Diabeetestä hänellä ei ole todettu, vaikka ylipainoinen onkin. Tänään lääkärillä punnitessa 7,8kg joten paino on tippunut viime aikoina sellaiset 3 kiloa.
Ennustukset paranemisesta eivät olleet hyvät ja on todennäköistä että Henkka lähtee muutaman päivän sisällä, ehkä tänään tai huomenna.
Eutanasiaan emme päätyneet, koska päätimme että on parempi yrittää kuin antaa heti periksi.
Jos hänen tila tästä vielä huononee, eutanasiaa tuskin ehtii tehdä...
Olen aivan rikki koska Henkka on ainoa oikea ystäväni, ja nyt olen menettämässä hänet.
Tuntuu aivan liian pahalta.
Olemme viimevuosina olleet hyvin läheiset ja olen saavuttanut hänen luottamuksensa, hän on tavallaan "minun kissa".
Mietin, että millainen surutyö on edessä..
Tiedän sen olevan raskas, mutta haluasin kysyä, miten te muut olette selvinneet rakkaan lemmikin poismenon? Kuinka pitkään tämä surutyö on kestänyt, kunnes on voinut olla päivän itkemättä?
Riippuu tietysti omistajan herkkyydestä, joka minulla on suuri ongelma. Olen erittäin herkkä, varsinkin tunneasioissa ja menetyksessä.
En tiedä mistä saisin lohtua.
Uskoon tuleminen tuskin olisi mahdollista, koska tuntuu että Jumala otti hänet minulta pois.
Ei uskonto auta minua, enhän ole edes varma uskonko Jumalaan.
Olen vasta 16-vuotias ja hän on ollut vierelläni koko lapsuuteni ja olemme kasvaneet yhdessä.
Nyt olisi aika päästää irti.
En pysty siihen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
vaikka se olikin vain kolme kuukautta mulla niin olen edelleen välillä saanut kaipaus kohtauksia mä pelastin ysikuus kesällä pienen kissan pennun joka oli emon hylkäämä se eli mun hoidossa monta viikkoa syötin vuohenmaitoa ja kerran luultiin, että se kuolee mutta selvisi kun ulkokissa otti hoiviinsa löysin kuukauden päästä ja sen jälkeen se oli tiiviisti mun kanssa kun piti minua emonaan nukkui yöt sylissä rinnan päällä ja kun olin kuolussa ja tulin kotiin se tuli mua kotimäessä ja oli kuin koiranpentu eli totelli ja sai nimen nalle viies syyskuuta äiti joutui lopettamaan sen kun koira puri siltä selkärangan poiki kun se oli tullut lähelle ja koira oli mustasukkainen kun tulin kotiin ihmettelin kun pentu ei tullut mua vastaan niinkuin yleensä kun vanhemmat tulivat kotiin niin äiti kertoi järkyttävän uutisen ja olin siitä asti koko päivän itkupilli ja vielläkin kärsin siitä nyt vuonna kaksituhatayksi se koira kuoli ja se oli mulle kuin sisko eli sitäkin kaipaan ihan hurjana mulla on sen kuva kehyksissä pienessä pöytätaulussa tuppaan puhumaan sille ja nään siinä sen maanpäällä mulle ilmaisemat ilmeet eli tukemis ilmeen kun itken ja ilku ilmeen kun puhun yhestä pienestä asti tuntemastani henkilöstä ja olen uskovinani, että koirani on päässyt luojan luo se asuu ukkospilvessä kun tykkäsi maan päällä tykkäsi ilotulituksista ja luoja suo sen henken siirtyä siihen kuvaan jotta se voi olla viellä mun kanssa poismenonsa jälkeen
... voisit käyttä pisteitä, isoja kirjaimia ja kappalejakoja. Kirjoittamaasi tekstiä on todella raskas lukea, kun se on kaikki kirjoitettu yhteen putkeen.
Olen kokenut lemmikin kuoleman ja tiedän kuinka raskasta se on.Kiinnymmehän lemmikkeihimme kuten muihinkin perheemme jäseniin.Sinulla on raskas päätös edessä,mutta nyt sinun pitäisi toimia epäitsekkäästi ja ajatella lemmikkisi parasta.Usko minua,on parempi että muistat lemmikkisi iloisena kuin sairauden runtelemana. Anna lemmikillesi rauhallinen ja kivuton kuolema. Oman lemmikkini kuolemasta on kulunut neljä vuotta,enkä ole vieläkään pystynyt ottamaan samanlaista lemmikkiä.Kissasi pysyy muistoissasi lopun elämääsi,ja ajan kuluessa pystyt ajattelemaan sitä lämmöllä muistaen.Ainoa asia joka omaa mieltäni on jäänyt kaivertamaan on se, että en pystynyt luopumaan lemmikistäni ajoissa vaan pitkitin sen lopetusajankohtaa ja lemmikkini joutui turhaan kärsimään,vain siksi että olin niin itsekäs.Toivottavasti sinun ei käy samoin.
...saattaisi olla leukoosi,oireet ainakin kuulostavat turhan tutuilta.Siihen ei valitettavasti ole hoitokeinoa.Muistan oman kissani kohdalla,4:ssä päivässä meni tosi huonoon kuntoon.Ell käytin monta kertaa noiden päivien aikana,mutta kun hoitokeinoa ei ollut,oli päästettävä rakas ystäväni lepoon.Oli raskain/vaikein päätös elämässäni.Tuosta on kulunut jo reilu pari vuotta,mutta yhä edelleen kaipaan vanhaa kissaani,ei siitä varmaan koskaan yli pääse,vaikka on muita kissoja tilalla.
Tällä hetkellä kissani näyttää olevan aika kovissa tuskissa.. huomenna hänelle on varattu aika eläinlääkäriltä, jossa he katsovat mitä olisi tehtävissä.
Toivon vain, että hän selviää lääkärille menoon saakka.
Jos olisimme tienneet, ettei Henkan olo parane tämän illan aikana, olisi eutanasia jo ollut hyvä ratkaisu.
Mutta tuntuu paremmalta, että annoimme hänelle vielä mahdollisuuden parantua, emmekä heti laittaneet piikille.
Olen tässä päivän aikana ajatellut asiaa ja tullut siihen tulokseen, että annan Henkan mennä kivuttomasti lääkärin toimesta enkä kuolla tuskiinsa. Niin se on kaikkien puolesta paras, kissan ja omistajan.
Olen valmis huomenna päästämään hänet menemään.
Se toisi itsellenikin helpotuksen tunteen ja kissa pääsisi vaivoistaan.
Onhan meillä vielä toinen kissa, Toni, 6-vuotias ihana pieni pehmonalle :)
Häntä ajatellen olen saanut lohtua suruuni.
Haluan kiittää teitä auttaneita, oli hyvä kuulla kokemuksianne. Ne auttavat selviämään surun keskellä ja uskomaan huomiseen.
Kiitos.
Pieni Henkka-kissamme siirtyi tuonpuoleiseen tänä aamuna kello 3.00
Ikäväni on rajaton.
Hän ei jaksanut aamuun.
Henkan muistolle - tiedän, miltä Sinusta tuntuu juuri nyt, koska olen läpikäynyt tuon kaiken itsekin. Sanattomaksi tässä menee, kun vaistoaa toisen kirjoittavan sydämellään uskollisesta ystävästään. Henkan on nyt hyvä olla - mutta muistot elävät, ne eivät kuole koskaan. Voimia Sinulle meiltä kaikilta, terveisin: Manu & kissat.
...olevan mikään niin vaikeaa, kuin yrittää jollain tavalla välittää kirjoittamalla osanottoani sinun suruusi.
Henkka on nyt Taivaan Isän hellässä huomassa, eikä Henkalla ole enää vaivoja eikä kipuja.
Toivon sydämestäni voimia sinulle.
Osanottoni.
Hei
Otan osaa suruusi! Ei ole sanoja..jotka kuvailisi mitä kirjoituksesi sai minut tuntemaan..
Olen itse menettänyt kissan ja vaikka mulla on 2 ihanaa nuorta kollia, silti tuo ensimmäinen kisu pysyy myös aina sydämessäni.
Sinulla on ollut koko lapsuus aikaa viettää Henkan kanssa, se on niin hienoa, ja Henkka eli onnellisen elämän Sinun ja perheesi parissa.
Nyt hän juoksentelee tuolla jossain ja hymyilee ja naukuu Sinulle pilvenreunalta, kuin kiitokseksi kaikesta rakkaudesta mitä hänelle annoit.
Voimia ja jaksamista..aika tekee tehtävänsä, usko pois!
Kaikkea hyvää ja kaunista Sinulle. Rutista Toni-kissaasi erityisen paljon..sekin varmasti kaipaa kaveriaan. Ja kyllä sinulle tulee vielä uusia ihania ystäviä, olen aivan varma siitä, sekä karvaisia että pikkusen karvattomampia=)
t.Jansku ja Karvapallerot
p.s. Käy katsomassa..:
http://www.petloss.com/rbfinn.htm
Tiina..tiedän miltä sinusta tuntuu..itse jouduin luopumaan rakkaasta kissastani juuri ennen vappua. Se oli ollut minulla lähes 12v. eli sen ajan, kun olen asunut poissa kotoa. Siihen asti kissani oli ollut terve, mutta yhtäkkiä alkoi sairastamaan vakavasti enkä voinut muuta kuin antaa eläinlääkärin nukuttaa kissani pois:(
Silmiini tulvahti kyyneleet lukiessani kirjoitustasi, koska ikävä on suunnaton. Ensimmäiset pari päivää olivat kaikista pahimpia, olin ihan shokissa ja itkin vain. Pahinta oli tunne, kun en enää koskaan voi ottaa omaa karvamöllykkääni syliin ja paijata sitä. Kelasin ja kelasin tapahtumia ja puhuin paljon ystävieni ja rakkaitteni kanssa, joiden myötätunto lohdutti vähän. Muutamat sanoivat myöhemmin, että otat vaan uuden kissan tilalle, se auttaa, mutta en voinut kuvitellakaan ottavani toista, mikään ei voisi korvata minun rakasta kissaani. Olen itsekin hyvin herkkä ihminen, enkä voinut kuvitellakaan toista kissaa, koska luopuminen oli niin tuskallista.
Nyt kun 1,5kk on kulunut kissani kuolemasta, tulee hetkiä, jolloin en kissaani niin paljon mieti ja olo ei ole niin tuskallinen. Mutta aina välillä valtava ikävän aalto iskee ja tuntuu että tekisin mitä vain, että saisin kissani edes muutamaksi päiväksi takaisin. Onneksi minulla on ihana poikaystävä, jota voin halia.
Mutta se on varmaa, Tiina, että kyllä aika parantaa sillä tavoin, että pystyt myöhemmin muistelemaan myös niitä hyviä hetkiä kissasi kanssa. Nyt se tuntuu vaikealta, mutta minun ja sinun kissallasi on nyt hyvä olla, ei enää kipuja. Tuo "sateenkaarisiltajuttu" kosketti ja lohdutti minua ainakin vähän. Voimia sinulle.
On ihana miten toisilleen tuntemattomat ihmiset pystyvät tällätavoin auttaa toista surun hetkellä.
Olen hyvin liikuttunut teidän kaikkien kauniista sanoista ja myötätunnosta menetystäni kohtaan.
Hyvä tietää, että ihania ihmisiä on olemassa, jos ei lähellä niin edes kaukana.
Pelkkä ajatuskin Henkasta riipaisee sydäntäni hyvin syvältä ja purskahdan itkuun vähän väliä.
En ole koskaan itkenyt näin paljon.
Olen saanut teiltä paljon lohdutusta ja se tuntuu hyvältä.
En koskaan tiennyt, että sydän voi olla kipeä.
Olen sirpaleina.
Olen yksin.