Miten pääsee eroon kuolemanpelosta, tulemalla uskoonko? Aina kun alan ajattelemaan omaa kuolemaani, sydämeni hakkaa tuhatta ja sataa (voi tehdä muutaman ylimääräisenkin lyönnin) ja aiheuttaa hengenahdistusta. Muiden ihmisten kuoleman pystyn käsittelemään ja suremaan, mutta oma kuolemani kauhistuttaa. Pelkkä ajatus siitä että nyt olen täällä ja sitten yht'äkkiä en olekkaan saa minut hysteeriseksi. Mikä avuksi? Voisiko hypnoosista olla apua? Olen vasta kolmikymppinen.
Kuolemanpelko
Janika
162278
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kuolemanpelko on siinä missä muutkin pelot, jos ne muuttuvat tarpeeksi hallitseviksi niin olisi ehkä hyvä apua hakea. Ihan normaalisti psykologin tai psykiatrin kautta. Helpoiten pääsee alkuun ottamalla oman paikkakunnan puhelinluettelon ja katsomalla sieltä psykologipalvelut. Julkiset löytyvät yleensä sieltä mistä muutkin terveydenhuoltoasiat, terveyskeskukset, lääkärit ym.
Sitä kautta helpointa on melkein alkuun lähteä ja psykologi on sellainen "alkuporras" jonka kanssa juttelemalla sitten mietitään tilanteen hankaluus/vakavuus ja sitä olisiko esim. psykiatrilla käyminen paikallaan tai jokin muu hoitomuoto. Sekin vain on ihmisessä että tarpeeksi murehtii asioita niin alkaa fyysinenkin puoli oirehtimaan joskus mitä uskomattomimmilla tavoilla joita moni ei usko ennen kuin itse kokee.
Mutta vähän sama tilanne on itselläni, oikeastaan en niinkään mieti itse kuolemaa vaan vakavempia kohtauksia ja sairastumisia yms.
En nyt niin osaa sanoa onko tilanne itselläni vielä niin syvällä että voisi käyttää sanaa "pelko" tai "fobia" mutta itsekään kun ei ole vielä edes 30 täyttänyt ja aika nuoresta iästä saakka kaikkea pientä ja vähän suurempaakin (fyysistä) sairastellut plus suku ei varsinkaan miesten puolelta ole vanhaksi elänyt, n. 50 pintaan niin että tietyt sukurasitteet tulleet kaikille aika nuorella iälläkin jo, ei tietysti voi olla ajattelematta omaa tilannetta...
Ehkä voi sanoa että omalla kohdalla kuolemankäsittelyyn on auttanut että en tiedä onko hyvä vai huono juttu sitten mutta ihan lähisuvunkin kuolemat ovat olleet "armollisia" äkkilähtöjä ihan arkiaskareissa seisovilta jaloilta ja likipitäen kaikki on itse nähnyt (itse lähtöhetkeä lukuunottamatta) niin että jotenkin on nähnyt lähdön olleen hyvin nopea ja rauhallinen. Antanut itse tilanteesta jotenkin sellaisen valoisan vaikutelman jos näin voi sanoa.
Se vaan sitten että kun itsellä vähän enemmän kuin muilla keskimäärin ja nuorempana kaikkea on ollut tässä on lähinnä sitä pistänyt miettimään että mihin sitä sitten itse kupsahtaa...äkkilähtöhän se kaikista paras itselle on jos sen saa vielä tehdä terveenä.
Olen kyllä itsekin tuota uskoontuloa miettinyt ja jotenkin aina aika-ajoittain se on nostanut päätänsä ihan konkreettisesti, on alkanut katsella raamattua ja sen sellaista. Vähän ajatellut että jos jotenkin niin saisi rauhallisemman olon mutta en tiedä, jotenkin tuntuu itselleni vähän teennäiseltä alkaa "opetella" tuollaiseen. Vähän ajatusmaailma on sellainen että siihen sitten kypsyy jos kypsyy, ei sitä voi väkisin yrittää totuttaa itseään että nyt mä tulen uskoon.
Mutta vähän niin se on että kun elämä alkaa tuntua epätoivoselta niin kaikkea sitä olisi valmis kokeilemaan. Näemmä vaikka hiukkasen erilaiset pelot itselläsi onkin vaikka linjaltaan samat, olet itsekin miettinyt kaikkea jo hypnoosista uskoontuloon. Ihmismieli on vähän sellainen.
Ihan sen verran vielä muuten ihan tähän fyysiseen puoleen lisäten niin jos sinulla jo noin pahoja pelkotiloja on että paniikkihäiriön kaltainen (ellei sitten jo ole sitä) tykytyskohtaus ja pelko iskee kun ajatteletkin kuolemaa plus ikää 30 niin voisi tietty olla paikallaan oikeasti jutella jonkun kanssa asiasta.
Tämä nyt ei pelottelua mutta kohta stressaat niin paljon että sydämeen tms. oikeasti tulee jotain, tai ainakin elämä muuttuu helvetiksi kun jatkuvasti alat kuunnella itseäsi tuohon kuolemanpelon päälle tulevien fyysisten oiretilojen takia.
Vihauskonto aiheuttaa juuri kuolemanpelon!
-Hylkää se saastaisuus!
Hei ihminen! Kun ei oo tietoa kärpäset on jumbojettejä!Sinä olet sittenkin kuolematon henkinen olento ja perusluonteeltasi hyvä! Tuliko selväksi ja menikö perille!Kehot vaihtuu mutta sinä elät aina! Et voi muuta tehdä!Tiedonpuute on pahin vihollisesi!Itse painin asian kanssa yli 20v ennenkuin selvitin sen ja pelkoni!ei muut kun Baanalle ja kumi palamaan! Missä luulet luuraa 95% kyvyistäsi? Haasteella heitin sua!terveisin tapsa
Vinkki:Älä ole paikalla silloin,kun se tulee.
Tuo on totta kait peruspelko jonka kaikki
joutuvat kohtaamaan, tietoisuus omasta kuolemasta
on meillä kaikilla olemassa. Tuossa aiemmin joku
vitsailee asialla,(Woody Allen: en pelkää omaa
kuolemaani, mutta kun se tulee en halua olla paikalla) ja tähän peruskysymykseen liittyy monet elämänkatsomukselliset kysymykset, uskonto yms.
Periaatteessa on kysymys kuitenkin turvallisuuden tunteesta. Jos luottaa elämään ei pelkää kuolla. Minusta kuolemanpelko kuvastaa tätä perusturvattomuutta. Onko turvattomuuden tunne muutoinkin läsnä elämässäsi ja kuinka esim. siedät yksin olemista. Joskus tuo tunne on merkki riippuvuudentunteen korostuneisuúdesta, eli oma itsenäistyminen on jäänyt syystä tai toisesta kesken. joskus taustalla turvaton vanhempi, joka ei ole kyennyt tuomaan riittävää turvallisuutta, mutta syitä on monia. Se on joissain elämänvaiheissa ja esim. menetysten kohdatessa tosi luonnollinen tunne. Jos se vaivaa jatkuvasti niin ottaisin yhteyttä esim. paikkakunnalla toimivaan psykologiin (esim. terveyskeskus, MTT)
ja voisitte yhdessä arvioida mitä kannattaa tehdä.
Olen nuori nainen joka ei pelkää kuolemaa. En silti halua kuolla, en vain osaa pelätä sitä (vielä?)...Arvon psykologi, mitä tarkoitit kun sanoit että "Jos luottaa elämään ei pelkää kuolla." ?
niin kysymys on minusta enemmän siitä kokeeko oman elämänsä turvallisena ja elämisen arvoisena, jos tämä tulee kyseenalaiseksi esim. masennuksen takia niin hakee kuolemasta ratkaisua elämän ongelmiin. Siis luottamus siihen, että elämän ongelmiin löytyy ratkaisuja tuo elämän mahdollisuudet lähemmäksi kuin kuoleman kaikki pois pyyhkivä lohdutus.
Älä muuta sano!
Pystoloki puhuu kauniita ylisanoja eikä itte tiedä asiasta enempää kun muutkaan kuolevaiset!
Miksiköhän tuon alan ihmisillä kuten psykiatrit ja psykolokit, niin nuo itsemurhatilastot on niin korkeella!Että silleen
Ei tietääkseni psykologit kuulu tuon listan
kärkipäähän. olen käynyt läpi kaikki toteutuneet
itsemuhat tietyllä alueella Suomessa kymmenen
vuoden ajalta, yli 500 kuolemaa ja sairaskertomukset ajalta ennen sitä. (psykologeja siellä listalla ei ollut). Kyllähän sieltä jotakin voi päätellä elämästä ja kuolemasta.
Olen hoitanut vuosikymmeniä sellaisia ihmisiä, jotka ovat yrittäneet tai hautoneet itsemurhaa.
enhän minä tästä väitäkään tietäväni enempää, mutta ehkä jonkilainen tuntuma sittenkin on.
Totta on että lääkäreillä on kohonnut riski, mutta niin on monilla muillakin.
Hei Janika! Kertomasi tuntemukset ovat tuttuja myös minulle. Olen 21v. nainen ja pelkään kuolemaa. Ajatuksen liikuu aiheen ympärillä päivittäin, ja etenkin iltaisin (myös päivisin) iskee puistattavia pelkotiloja jolloin näen "liian kirkkaasti" elämän lyhyyden(ja turhuuden). Kuolema pelottaa. Itsensä menettäminen lopullisesti on jotain, mitä ei voi käsittää eikä halua uskoa, liian suuri asia käsitellä. Sydän hakkaa ja kaikki tuntuu lopulliselta.
Hain apua aika vasta lääkäriltä masennukseen, ja sain mielialalääkkeitä. Saa nähdä auttavatko saamani lääkkeet/ päätänkö aloittaa jutustelut psykologin kanssa. Läheiseni kuoli 2v. sitten ja toinen on nyt vakavasti sairas, joten olosuhteetkaan eivät ole "otolliset" paranemiseen vain omin voimin.
Lue, puhu, kirjoita - olen sitä mieltä, ettei kuolema saisi pyöriä liiaksi mielessä. Jokainen meistä kuitenkin joutuu paikkansa joskus luovuttamaan, joten elämä tulisi hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla - eli nauttimalla siitä.
minkälainen kidutus se olisikaan, jos eläisi ikuisesti?? Tuntemasi ihmiset kuolisivat aikaa myöten pois, sitten syntyisivät uudet, hekin kuolevat kymmenien vuosien päästä pois, taas uusi sukupolvi, ja taas.. lopulta koko ihmiskuntaa ei enää olisi, aurinko olisi kasvanut jo punaiseksi jättiläiseksi, ja lopulta korventaa maapallon oranssiksi pätsiksi, joka sitten kuihtuu pois. Ja sinä vaan jatkat elämistä vaikka koitat kaikin keinon tappaa itseäsi, oiskos se sitten kivempi vaihtoehto?
Tuossapa mielestäni oivallinen syy, miksi on hyvä että minustakin sitten aika joskus jättää.. (ikää ei tosin ole kuin 16, joten siihenkin menisi todennäköisesti vielä monta vuosikymmentä.)
minä pelkään kuolemaa olen alle 15 vuotias enkä kehtaa kertoa siitä kellekkään haluan unohtaa asian mutta en saa sitä mielestä
Minäkin pelkään kuolemaa. Se on vähän ristiriitaista, koska välillä mietin tosissani elämäni päättämistä, nytkin kun on pakkasia, tuumin että olisi aika helppo mennä parvekkeelle nukkumaan vähissä vaatteissa enkä sitten ehkä koskaan heräisi.
Mutta saan sellaisia pelkotiloja/paniikkikohtauksia, jolloin pelkään sydämeni pysähtyvän tai että kuolen vaikka kohtusyöpään (en ole koskaan käynyt gynellä, vaikka olen 30), tai jotain vastaavaa. Otan silloin rauhoittavia, mutta ne lievittävät vain oireita...
http://qmies.blogit.fi/hiipiva-hulluus-pitka-kuolema/
Itsellä esiintyy ihan samaa ja olen vasta armeijasta päässyt. Kaksi kertaa oon tuupertunu nurin kun ei oo henki kulkenut. Ja ei viitsi mennä siitä kenellekkään suuremmin keskustelemaan sillä sitten sitä samaa hakkaavaa ajatusta pitää tutkia ja käännellä ja siitähän se riemu repeää.