Jäätelöauto

Menee jäätelöstäkin maku, kun kuulee tuo auton kilkatuksen.
Kammottavaa melusaastetta.
15512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Jossain kaupungissa (en muista mikä se oli) joskus tehtiin määräys, että auto saa soittaa tunnuksen vain kerran pysähdyspaikalla ollessaan. Kuopiossa se pimputus raikaa pitkän matkaa, kun auto ajaa pitkin katua...

Loppujen lopuksi silti aika pienempi murhe. Enemmän minua häiritsee öisin rymyävä naapuri kerrostalossa tai räksyttäviä koiriaan pihalla pitävä omakotitalonaapuri, kuin päiväsaikaan ajava jäätelöauto. Ääniähän tähän maailmaan mahtuu, osa sallittuja ja osa ei.

Äänestä

Tänne auto kaasuttelee vähän ennen ilta-yhdeksää. Kunnolliset lapset ovat tuohon aikaan jo nukkumassa, mutta kamala rämpytys herättää kuolleetkin haudoistaan. Pari kertaa olen lähettänyt palautetta, mutta eipä ole auttanut. Jalkaprotesti auttaa. Miksi kukaan ylipäänsään tahtoo ostaa valtavasti ylihinnoiteltuja tuotteita autosta?

Äänestä
  • Puhumattakaan siitä, mitkä ympäristövaikutukset sillä on, että kuskataan jotain jäätelöä jäähdytetyssä autossa ympäriinsä...

    Äänestä

en oo koskaan itse ymmärtänyt, minkä takia kannattaa maksaa nelinkertaista hintaa jostain tavarasta, mitä voi ostaa käytännössä ihan samanlaisena ihan mistä tahansa marketista.

jossain syrjäkylillä tuo vois olla ihan ymmärrettävää, mutta keskellä kaupunkia tuota on jo vähän vaikea ymmärtää.

Äänestä

TEHDÄÄN KAIKKI YHDESSÄ VALITUS. VALITETAAN SYDÄMEMME KYLLYYDESTÄ!

Äänestä

Jäätelö on kiellettävä terveydelle vaarallisena turhakkeena! Onneksi makeisvero nyt nousee ja vähentää jäätelön kulutusta!

Ihmiset syövät makeaa liikaa muutenkin ja lihoavat muodottomiksi. Ylipaino on suuri kansantauti johon on puututtava kovalla kädellä ja turhakkeet kieltämällä!

Äänestä
  • Nimimerkki "terve ihminen" on varmaankin tarkoitettu ironiseksi..?

    Terve ihminen ei kirjoittelisi tuollaista soopaa!

    Tällä terveellä ihmisellä ei ilmeisesti ole omaa elämää ja mitään nautintoja?

    Äänestä

  • Yhtenä iltana tuli Teemalta vanhoja kotimaisia dokumentteja. Jäätelön valmistuksessa kertovassa pätkässä kertoja väitti, että jäätelö on hyvää ravintoa, ja sitä tulisi suomalaisten syödä joka päivä. :D

    Äänestä

Ainakin täällä Julkulassa jäätelöauton ääni häiritsee digiboksin signaalia. Kuva pätkii ja ruudulla lukee esim. hönöhönö.

Äänestä
  • Ja Julkulan kuminahenkilö taas nostaa päätään... Saimmekin olla jo hetken rauhassa.

    Äänestä

Ei käy kateeksi sitä kuskia, joka joutuu tuota kuunnella koko päivän.

Äänestä
  • Vihdoinkin jäätelöauton inhottava rilluutus loppuu!!!

    Äänestä

Lehtipuhaltimet on se vittumaisin melusaaste kaupungissamme. Jäätelöauton pimputtelu ei kiinnosta.

Äänestä

minä näen ainakin painajaisia jäätelöauton takia =(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


melusaastetta kirjoitti:

Menee jäätelöstäkin maku, kun kuulee tuo auton kilkatuksen.
Kammottavaa melusaastetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu