Sohaisen nyt muurahaispesään ottaessani aiheeksi sen mikä tuntuu kovin usein olevan kaikkein raivopäisimmän kiihkon kohde: mielialalääkkeet. (Huom. en puhu nyt mielisairauslääkkeistä, koska en niistä mitään tiedä.)
Siis jotkuthan ovat ehdottomasti sitä mieltä että lääkkeitä ei saa syödä vaikka hautoisi kuinka synkkiä ajatuksia about itsensä ja muiden murhaamisesta. Vähän ihmettelen tätä näkökantaa. Kansa joka vetää viinaa kuin pesusieni ja polttaa keuhkojaan mustaksi paskakasaksi suhtautuu hysteerisesti lääkkeisiin?!
MieliALAlääkkeet eivät ole turrukkeita, jotka sumentavat mielen ja tekevät ihmisestä elävän kuolleen. Toki on tapauksia joissa lääkkeet ovat väsyttäneet, mutta on myös niitä jotka eivät koe niistä mitään ylitsepääsemättömiä tai pysyviä sivuoireita. Tavallisimpia sivuoireita on seksuaalisen kyvykkyyden lasku (impotenssi tai orgasmikyvyttömyys), ja SIKÄLI ymmärrän mainiosti miksi tämän tyypin lääkkeet aiheuttavat intohimoja. Onhan se kamala kokemus jos ei seiso tai orkku irtoa! Mutta silloin voi kokeilla jotakin toista merkkiä. Ja useimmiten kyvykkyyden vaje katoaa käytön myötä.
Omakohtaisten kokemusteni mukaan mielialalääke saattaa panna ikäänkuin kannen sen kuilun päälle, mistä tulevat ne kaikkein synkimmät ajatukset. Seronilia käyttäessäni huomasin etten kyennyt enää ajattelemaan itseni tappamista. Onko tämä huono asia?
En kuitenkaan syönyt ko. lääkettä kuin 2 vk, koska en pitänyt siitä että sydän hakkasi ja kädet vapisivat.
Muutamia vuosia myöhemmin söin puolisen vuotta Cipramilia, ja niistä en havainnut mitään kovin vaikeita sivuoireita. Alussa oli pientä hapuilua liikenteessä (avaruudellinen hahmotuskyky heikkeni), mutta sitten sekin meni ohi. Sain myös lääkkeet lopetettua melko kertaheitolla kun tunsin itseni olevan kunnossa. (Annos oli puolen vuoden aikana enimmäkseen 20 mg.)
Lääkkeissä on se huono puoli, että pysyvää normaalitilaa ne eivät saa aikaiseksi. Nyt 2 v päästä olen jälleen masentunut. Kuolema pyörii koko ajan mielessäni, ja kaikki elämässä on yhdentekevää ja turhaa. Lääkkeitä en ole syönyt, kun yritän kitkuttaa ilman; mutta herää kysymys että minkä pirun vuoksi? Senkö takia että kaikki lääkkeitä sydämestään vihaavat ihmiset saavat tyydytyksen siitä että minä raahaudun elämässä verissäpäin eteenpäin, koska lääkkeettömyydestä saa ilmeisesti jonkinlaisen kärsimyksen kunniakruunun???
- Täällä tämä on vähän turha kirjoitus, koska mitään asiallista keskustelua tuskin tulee aikaiseksi. Lääkkeitä vastustavat alkavat vain huutaa naama punaisena kuinka ne ovat pahinta elämässä, ja ihmisen pitäisi pärjätä syömällä vitamiineja ja hivenaineita. Pitää myös harrastaa liikuntaa ja olla paljon ulkona.
Kaikki tuo em. minulla on kunnossa. Syön sen minkä pystyn vatsahaavan alultani ja liikun ja ulkoilen. Silti minusta olisi hauskinta oikeastaan kuolla pois. Toivottavasti te kaikki lääkkeiden vastustajat olette tyytyväisiä...
Siis jotkuthan ovat ehdottomasti sitä mieltä että lääkkeitä ei saa syödä vaikka hautoisi kuinka synkkiä ajatuksia about itsensä ja muiden murhaamisesta. Vähän ihmettelen tätä näkökantaa. Kansa joka vetää viinaa kuin pesusieni ja polttaa keuhkojaan mustaksi paskakasaksi suhtautuu hysteerisesti lääkkeisiin?!
MieliALAlääkkeet eivät ole turrukkeita, jotka sumentavat mielen ja tekevät ihmisestä elävän kuolleen. Toki on tapauksia joissa lääkkeet ovat väsyttäneet, mutta on myös niitä jotka eivät koe niistä mitään ylitsepääsemättömiä tai pysyviä sivuoireita. Tavallisimpia sivuoireita on seksuaalisen kyvykkyyden lasku (impotenssi tai orgasmikyvyttömyys), ja SIKÄLI ymmärrän mainiosti miksi tämän tyypin lääkkeet aiheuttavat intohimoja. Onhan se kamala kokemus jos ei seiso tai orkku irtoa! Mutta silloin voi kokeilla jotakin toista merkkiä. Ja useimmiten kyvykkyyden vaje katoaa käytön myötä.
Omakohtaisten kokemusteni mukaan mielialalääke saattaa panna ikäänkuin kannen sen kuilun päälle, mistä tulevat ne kaikkein synkimmät ajatukset. Seronilia käyttäessäni huomasin etten kyennyt enää ajattelemaan itseni tappamista. Onko tämä huono asia?
En kuitenkaan syönyt ko. lääkettä kuin 2 vk, koska en pitänyt siitä että sydän hakkasi ja kädet vapisivat.
Muutamia vuosia myöhemmin söin puolisen vuotta Cipramilia, ja niistä en havainnut mitään kovin vaikeita sivuoireita. Alussa oli pientä hapuilua liikenteessä (avaruudellinen hahmotuskyky heikkeni), mutta sitten sekin meni ohi. Sain myös lääkkeet lopetettua melko kertaheitolla kun tunsin itseni olevan kunnossa. (Annos oli puolen vuoden aikana enimmäkseen 20 mg.)
Lääkkeissä on se huono puoli, että pysyvää normaalitilaa ne eivät saa aikaiseksi. Nyt 2 v päästä olen jälleen masentunut. Kuolema pyörii koko ajan mielessäni, ja kaikki elämässä on yhdentekevää ja turhaa. Lääkkeitä en ole syönyt, kun yritän kitkuttaa ilman; mutta herää kysymys että minkä pirun vuoksi? Senkö takia että kaikki lääkkeitä sydämestään vihaavat ihmiset saavat tyydytyksen siitä että minä raahaudun elämässä verissäpäin eteenpäin, koska lääkkeettömyydestä saa ilmeisesti jonkinlaisen kärsimyksen kunniakruunun???
- Täällä tämä on vähän turha kirjoitus, koska mitään asiallista keskustelua tuskin tulee aikaiseksi. Lääkkeitä vastustavat alkavat vain huutaa naama punaisena kuinka ne ovat pahinta elämässä, ja ihmisen pitäisi pärjätä syömällä vitamiineja ja hivenaineita. Pitää myös harrastaa liikuntaa ja olla paljon ulkona.
Kaikki tuo em. minulla on kunnossa. Syön sen minkä pystyn vatsahaavan alultani ja liikun ja ulkoilen. Silti minusta olisi hauskinta oikeastaan kuolla pois. Toivottavasti te kaikki lääkkeiden vastustajat olette tyytyväisiä...
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ps. mistä sinä voit tietää käyttävätkö he itse huumaavia aineita, jotka eivät liputa mielialalääkeiden käytön puolesta. Minun kohdallani eainakin menit siinä pieleen?
Juotko kahvia, teetä, kaakaota tai coca colaa? Kaikissa niissä on mielentilaan vaikuttavia ainesosia. (Piristäviä.)
Minäpä väitän että harvassa ovat sellaiset ihmiset jotka eivät käyttäisi lainkaan mielentilaan vaikuttavia aineita...
Jep, en juo mitään niistä.
Itsekin olen ihmetellyt tätä samaa asiaa... Ihan kuin se olisi jotenkin paha asia, että tahtoo tuntea olonsa paremmaksi ja pidentää omaa elinikäänsä edes hieman.
Lääkkeitä on niin moniin eri sairauksiin, että en ymmärrä miksi mielialalääkkeet ovat sellainen ärsyke. Ei se ole keneltäkään pois, jos joku niitä käyttää. En minäkään käy mahavaivat-keskustelupalstalla huutamassa ihmisille, että miksi he käyttävät närästys tai esimerkiksi vatsahaavalääkkeitä. Ihmisillä on oikeus tuntea itsensä terveeksi. Valitettavasti kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta.
Joku täällä joskus väitti, että tunnistaa ihmisen joka käyttää masennuslääkkeitä... Hmm... Eiköhän tärkeämpää olisi tunnistaa ihminen, joka kärsii vakavasta masennuksesta ja EI ole saanut masennukseensa minkäänlaista apua? Masentuneen ihmisen tekemä itsemurha tulee yleensä omaisille isona yllätyksenä. Sairauden merkit ovat jääneet lähes kokonaan huomaamatta.
Jotenkin tuntuu, että tällä keskustelupalstalla on unohdettu se tärkein, eli oikeasti mielenterveyden ongelmista kärsivät ihmiset. Tänne tullaan näköjään vaan pönkittämään omaa egoaan tai kertomaan, että psykiatriasta ei ole apua. Se ei varmasti lohduta ihmisiä, jotka mielenterveyden ongelmista kärsivät. Vastuu on kirjoittajalla.
Aika monesta tänne jäkättävästä tulee mieleen että perustautina taitaa olla jonkinlainen vainoharha. Kirjoittajasta näkee että apua kaivattaisiin ja äkkiä, mutta hän ei luota kehenkään eikä suostu mihinkään. Lääkkeet ovat myrkkyä ja salaliitot jylläävät.
Kai kuitenkin psykiatreilla yms. on muutakin tekemistä kuin kehitellä salaliittoja ihmisten pään menoksi. Tämänkin seudun mielenterveystoimiston lääkärinajat ovat niin vähässä, että ei heikäläisiä kyllä takuulla kiinnosta pitää potilaita väkisin potilaina...
Voi tietysti olla että Suomi24 on hyvin pitkälti pelkkien pelleilijöiden saitti.
Käykääpä katsomassa seuraavaa linkkiä, niin huomaatte, että ehkäpä mielialalääkkeet eivät olekaan niin hyviä kuin annatte ymmärtää. Ehkä sitten voitte tajuta paremmin miksi ihmiset suhtautuvat skeptisesti ko. lääkkeisiin.
http://www.biovita.fi/suomi/uutiset_tiedotteet/270304_01.html
Näiden lääkkeitten tuoteselosteessa oleva haittavaikutuslista on varsin kattava ja minä luin sen ennen kuin aloin lääkettä syömään... Lääkäri kontrolloi sitä, sopiiko kyseinen lääke ihmiselle vaiko ei. Joten jos jotain ikävämpää haittavaikutusta esiintyy, lääke korvataan mahdollisesti toisella lääkkeellä tai lääkehoito lopetetaan kokonaan.
Ihmistä ei pakoteta syömään lääkettä, josta hänen olonsa mahdollisesti pahenee entisestään. Lääkkeiden sopivuus on hyvin yksilöllinen asia ja minulle kyseinen zoloft sopii hyvin. Ja edelleenkään, siinähän ei pitäisi olla mitään pahaa?
"bupropioni (Zyban), sitalopraami (Cipramil), fluoksetiini (Fluoxetin Biochemie, Fluoxetin Generics, Fluoxetine Stada, Fluxantin, Fontex, Seromex, Seronil), fluvoksamiini (Fevarin, Fluvosol), mirtatsapiini (Remeron), nefatsodoini, parokseetiini (Seroxat), sertraliini (Zoloft), eskitalopraami ja venlafaksiini (Efexor)."
Osa rinnakkaisvalmisteista on ilmoitettu osa ei ja kirjoitus vilisee kirjoitusvirheitä. Tätä tuskin on kirjoittanut kukaan sellainen joka on näistä lääkkeistä oikeasti perillä.
Ei toki ole mitään pahaa siinä, että lääkkeesi sopii sinulle. On todella hienoa, jos olet saanut siitä avun.
Valitettavasti omalla kohdallani (ja muidenkin) on ollut lääkkeitä, jotka ovat olleet aivan vääriä. Pahinta tällaisissa tapauksissa on se, että lääkäri ei suostu edes myöntämään asiaa, vaan uskoo edelleenkin, että saan juuri oikeaa/sopivaa lääkettä, vaikka olisi mitä ongelmia. Sairaalassa on tuntunut siltä, että monet potilaat syövät samaa lääkettä, vaikka heillä on hyvin erilaisia oireita ja elämäntilanne on erilainen. Silloin tulee tunne, että hoitajat eivät huomaa ihmisten yksilöllisyyttä.
En siis missään nimessä väitä, että lääkkeitä ei saisi/pitäisi syödä psyykeongelmiin. Enemmän kritisoin mielenterveystyössä ihmiskäsitystä ja hoitometodeja, joissa yksilöllisyys usein unohtuu. Eli, vaikka monet mielenterveysongelmaiset saavat apunsa lääkkeistä, eivät kuitenkaan kaikki. Minä olen ollut yli 7 v. hoidon piirissä ja tänä aikana ei ole löytynyt sopivaa lääkettä. Sen sijaan luontaislääkkeestä olen saanut tarvitsemani avun ja sitä ennen psykoterapiasta, jota olen parhaillaan lopettelemassa.
Tärkeintä on siis se, että ihminen huomioidaan kokonaisvaltaisesti ja erityisesti mielenterveystyössä ymmärretään ihmisten yksilöllisyys. Uskoakseni moni psykiatri tajuaa tämän, mutta se ei olekaan -ainakaan minun mielestäni- pääasia, vaan se, että aika paljon on tapauksia, joissa syyllistytään hyvin epäeettiseen toimintaan. Toiset saavat hyvää hoitoa, toiset eivät. Tällainen epätasa-arvo on mielestäni asia, johon pitäisi pyrkiä edes jollakin tavalla vaikuttamaan. Niin kauan kun on parantamisen varaa, niin kauan pitäisi olla hyväksyttävää ja oikeutettua puhua asioista ja ongelmista, joihin voi siten vaikuttaa. Jos ongelmista (oli ne sitten mitä hyvänsä) ei puhuta avoimesti, on vaara, että jossain vaiheessa ne räjähtävät käsiin.
Eikö ole hyvä, että puhutaan ja pyritään tekemään asioille jotakin, ennen kuin ne käyvät aivan mahdottomiksi? Tosin en tiedä, kuinka paha/mahdoton tilanna mielenterveystyössä on. Pointti on kuitenkin siinä, että asioita pitäisi pyrkiä parantamaan sen verran kuin mahdollista, jolloin jopa ennaltaehkäisy voisi paremmin onnistua.
lasket kirjoitusvirheitä ja poissaolevia rinnakkaisvalmisteita pyrkimyksenä luoda ko. sivuston sanoman esittäjästä epäluotettava vaikutelma, voisit kertoa mitä mieltä olet itse sivujen sisällöstä.
Keskustelutekniikkasi on yleisessä käytössä, varsinkin poliittisilla keskusteluareenoilla, sitä kutsutaan "kaivon myrkyttämiseksi", kun tiedon tarjoajan luotettavuus asetetaan kyseenalaiseksi, ei tietokaan voi olla validia.
Maksaako joku taho sinulle tästä lääkemainonnasta?
Vaikutelma näiden sivujen luojasta on epäluotettava. Kaikki sivut ovat täynnä kirjoitusvirheitä, tuloksia esitetään poukkoillen ja niitä ei edes pyritä asettamaan järjestykseen sen suhteen, kuinka tärkeästä löydöksestä on kyse. Tekniikasta käytetään myös kansanomaista termiä kusetus. Tyhmä uskoo, tyhmä maksaa.
"Sairaalassa on tuntunut siltä, että monet potilaat syövät samaa lääkettä, vaikka heillä on hyvin erilaisia oireita ja elämäntilanne on erilainen. Silloin tulee tunne, että hoitajat eivät huomaa ihmisten yksilöllisyyttä."
Tällaisia tunteita voi tulla. En ymmärrä miten se voisi liittyä epävarmuuteen oikeasta lääkityksesta. Yleensä oireet ja taustatekijät vaikuttavat hyvin vähän siihen, millainen lääkitys lopulta valitaan.
kaivoon kusemista mutta et vieläkään saa sanottua mitä mieltä olet itse asiasta.
Johan sanoin että sivujen asiallinen anti on olematon, koska siellä tuodaan kritiikittä esiin sekalaista tutkimustietoa. Jopa niin että väliin ympätään jonkun mielipide. Tieto olisi relevantimpaa jos tuotaisiin esiin kuinka hyvin tutkimukset on tehty, mitkä löydökset on toistettu asiallisissa jatkotutkimuksissa ja mistä aiheista on kenties saatu jatkotutkimuksissa täysin päinvastaisia tuloksia. Tälläiset sivut saisi aikaan kuka tahansa reipas koulupoika.
Koska sivuilla mainostetaan estotta omia valmisteita, täyttyy kusetuksen määritelmä.
sinä teet täällä, markkinoit täysin häpeämättömästi lääketeollisuuden tuotteita, et kerro puolueetonta tietoa niiden tehosta, sivuvaikutuksista ja vaaroista vaan tulkitset vääristellen tutkimustietoja.
Yksilöi ihmeessä väitteesi ja tuo vaikkapa se törkein esimerkki kirjoituksistani tässä mielessä esiin.
Tolonen ainakin markkinoi ihan omia tuotteitaan ja niistä kilahtaa ropo hänen pankkitililleen, jota on varmasti mukava seurata isossa talossa Espanjassa. Nykytietämyksen perusteella on törkeää puoskarointia väittää että kalan rasvatuotteet voisivat olla parempia kuin psyykenlääkkeet. Ja eettisesti sitä tuomittavampaa kun kerää niistä itselleen taloudellista hyötyä.
on varmasti hulppeasti lohtua niille jotka ramppaavat vastaanotollasi vuodesta toiseen popsien pillereitä ja maksaen sillä elintasosi.
Ehkä ihmiset sekoittavat mielesairauksiin, kuten skitsofreniaan, käytettävät ja masennukseen käytettävät lääkkeet. Psykoosilääkkeet ovat jo aika tuhtia tavaraa ja niillä ei ole mitään tekemistä mielialalääkkeiden kanssa. Minä kärsin 7 vuotta (13-20-vuotiaana) vaikeasta sosiaalisten tilanteiden pelosta. Se oli pelkkää helvettiä eikä elämässäni ollut paljonkaan mikä olisi tehnyt siitä elämisen arvoista kun kadullakin käveleminen pelotti järjettömästi. Onneksi hain apua. Koulupsykologista ei tosin ollut paljonkaan apua yläasteella. Vasta viime keväänä sain oikeanlaista terapiaa ja mielialalääkkeitä. Nyt pystyn jopa käymään töissä ja minulla on poikaystävä. Mielestäni minulle olisi pitänyt määrätä lääkkeitä jo 13-vuotiaana. Näin ei tehty ja 7 vuotta elämästäni meni hukkaan.
Itse olen kärsinyt masennuksesta monia kausia ja samoin sosiaalisten tilanteiden pelosta. Noin 1 ja puoli vuotta sitten lopetin lääkkeiden syönnin. Olo oli parantunut, mutta syynä oli myös se etten hyväksynyt itselleni mielialalääkkeiden käyttöä enkä melkein terapiaakaan.
Nyt keväällä taas masennuin pikkuhiljaa pahasti ja pakottamalla menin psykiatrille. Aloitin taas zoloftin syönnin ja syksyllä terapian.
Nykyään olen paljon enemmän sinut asian kanssa että olen sairastanut masennusta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja apua näihin saan lääkkeillä ja terapialla. Ennen häpesin asiaa viimeiseen asti. Vaikka kukapa sairauksiaan ei koittaisi peitellä.
Elämä on paljon helpompaa kun hyväksyy avun itselleen. Pitäisi olla onnellinen ettei sairaus ole kuitenkaan välttämättä pysyvä ja todella vaikeasti hoidettava niin kuin esimerkiksi syöpä. Ihmisillä on vielä luulo että mielialalääkkeet vaikuttavat psyykeeseen. Näin se ei ole, lääkkeet vaan tehostavat aivojen serotoniinin? toimintaa eivätkä muuta persoonallisuutta.
Samoin monet eivät voi vielä käsittää että masennus on sairaus, se ei ole vain hetkellisten pikku surujen tukahduttamista lääkkeeseen.
Itselleni tulee vieläkin epäilyksiä hyväksynkö asian itsessäni, mutta sitten taon järkeä päähäni. Samoin se pelottaa miten muut suhtautuisivat jos tietäisivät, mutta toisaalta vain läheisimpien ihmisten tarvitsee tietää omista sairauksista.
Luulen että muutamien vuosien kuluttua mielialalääkkeitä ei enää pidetä niin outona asiana. Ovathan ne nytkin jo käytetyimpiä lääkkeitä särkylääkkeiden lisäksi. Samoin terapiassa käyminen ei enää ole merkki siitä että olisi hullu. Voisi sanoa että viisaimmat ihmiset ovat käyneet terapiassa ja tajunneet uusia asioita itsestään.