Moi kaikki
En ole aikoihin kirjoittanut palstalle ja nimimerkkinikin on varmaan postettu.Nyt vain tuntuu siltä että tekee mieli kirjoittaa.
Sairastuin masennukseen joskus 2003 ja olen nyt 24 vuotias. Olen tapellut jo niin monta vuotta monenlaisten mielenterveysongelmien kanssa että takki alkaa olla tyhjä. Yritin itsemurhaa viime kesänä lääkevaihdoksen jälkeen. Lääkkeitä vaihdetaan jatkuvasti ja joka kerta se on veitsen terällä kävelyä, koska minusta tulee erittäin itsetuhoinen. Kuitenkin aina vain kokeilee uutta, koska mitä muutakaan tässä voi. Lääkärit suhtautuvat kovin huolettomasti kokemaani hätään.
Vuosi sitten sairaalassa tajusin etten varmaankaan koskaan parane ja se sai minut murtumaan sisältä. Mietin usein miten onnekkaita ne ihmiset ovat, joilla ei ole mielenterveysongelmia. He tulevat usein neuvomaan ja pätemään. Kuitenkin puheista kuultaa täysi tietämättömyys. Itse en osaa edes kuvitella millaista olisi olla tasapainoinen ja toimintakykyinen.
On kamalaa kun jotkut tulevat sanomaan että parantuminen on vain omasta päätöksestä kiinni tai jopa että olen sairas koska haluan sitä. Kuka voisi haluta tällaista elämää? Tämä on kamalaa eristäytynyttä, ahdistuksen ja itsesyytösten täyttämää elämää. Tulevaisuuden suhteen ei ole mitään toiveita tai unelmia.
Olen perustanut koko elämäni suorittamiselle. Se on aina ollut ainut asia joka takaa minulle ihmisarvon. Kävin lukion ja pääsin ammattikorkeassa kolmannelle vuodelle, mutta enää en pysty jatkamaan, koska koko ajan tilanne on ollut niin vääristynyt etten ymmärrä miten olen ikinä selvinnyt tänne asti. Nykyään toimintakykyni on sitä että istun tai kävelen ympäri kämppää. En jaksa keskittyä mihinkään tai syödä. Olen väsynyt ja kiihtynyt samaan aikaan. Keho on täynnä kipuja.
Tunnen suunnatonta inhoa kaikkea kohtaan mitä olen ikinä tehnyt. Tämä tekstikin tuntuu jo nyt kirjoittaessa uudelta epäonnistumiselta. Mikään suorittaminen ei siis ole koskaan antanut minulle mitään. Arvosanojen täytyy olla niitä parhaita, vaikka se ei tuota lainkaan tyydytystä. Suorittamista ajaa epäonnistumisen ja rangaistuksen pelko. Jokainen pienikin pettymys saa itsetuhoisan käytöksen roihahtamaan liekkeihin.
Yritän saada itseäni muuttumaan mutta en tiedä miten. Vääristyneistä ajatuksista on niin vaikea päästä eroon vaikka ne tiedostaa. Olen niin väsynyt tähän ja peloissani.

Vastaukset 2
Vanhimmat
hei...olen itse kokenut samankaltaista tai tiedän mitä masennus on. olen sairastanut masennusta kohta 20 vuotta. Kanssaihmiset alkaa herkästi syyttämääm masentunutta laiskaks ja että vika on itsessä. Totuus on vaan niin että masennus on viheliäinen sairaus josta on vaikea parantua.
Kun joku tulee antaan tollasia neuvoja että parantuminen on oma päätös ja itsepähän haluat olla sairas niin tekis mieli käskee kaikkia tollasien neuvojenantajia painumaan vittuun ja sanoon ettei niiden neuvoja kaipaa. No siinäpähän sitten hankkiutuis kavereistaankin lopullisesti eroon jos menis tolla tavalla sanomaan vaan sen takia että hermot pettää. En nyt ihan totakaan haluis tapahtuvan mut alkaa mennä hermot todella pahasti kaikkeen.