Lapsi jo aikuinen

tilanteessa, mutta etusivulta osui tämä juttu silmiini, joten kommentoin sen parikymppisen "lapsen" näkökulmasta. Tärkeintä, mitä olet voinut lapselle antaa, ovat juuri ne henkiset voimavarat ja rakkaus lastasi kohtaan. Erilaiset rahareiät kalliista harrastuksista matkoihin ja materiaan eivät kuitenkaan olisi tuoneet suurta lisäonnea lapsesi elämään, usko pois. Kuulostat äidiltä, joka on tehnyt parhaansa, eikä kukaan voisi enempää sinulta pyytääkään. Siitä kertoo jo tuokin, että mietit asiaa. Voithan toki keskustellakin aikuisen lapsesi kanssa näistä asioista, jos pahasti jokin asia kaivelee. Kestää varmasti aikansa tottua elämään yksikseen, mutta toisaalta nyt sinulla on aikaa enemmän omille jutuille ja kiinnostuksenkohteille. Eikä sekään kiveen hakattua ole, että sinun olisi oltava yksin nyt loppuelämä, mitä tahansa mukavaa ja odottamatonta voi tapahtua :) Vaikka tämä onkin klisee, aloita vaikkapa kauan kaipaamasi harrastus, johon ei ennen ole ollut aikaa ja tutustu uusiin ihmisiin.

Samaa eroahdistusta tunsin minäkin kun vanhimmat lapset lähti maailmalle. Onneksi kuopus jäi ahdistusta lieventämään, Aika kuluu nopeasti. Minulla oli onni saada olla kotiäitinä monta vuotta ja koen, että ne olivat elämäni onnellisimmat ja tärkeimmät vuodet elämässäni.

Nyt 50 ikäisenä elelemme mieheni kanssa kahdestaan, tosin nuorimmainen vielä asuu kotona mutta on harvoin kotona. Aikaa on, koti pysyy siistinä, ei ole rahahuolia jne. Kuitenkin kaipaan kotiäiti vuosiani, jolloin rahaa ei ollut mutta sisältöä elämään yllin kyllin ja oman elämän merkitys oli aivan toista luokkaa kuin nyt. Olen arvostetussa ammatissa ja tavallaan hyvinkin uranainen, Syytä tyytyväisyyteen olisi.