When all hope is gone

Maailmassa on paljon tuskaa ja kärsimystä. Et ole kuitenkaan ainut heistä, jotka ovat joutuneet kantamaan raskaita taakkoja harteillaan. Joillakin taival on vieläkin vaikeampi. Tuska saa aikaan tyhjyyttä. Tyhjyyden tunne lähtee sisältäpäin. Omien voimien todellinen riittämättömyys, ja samanaikainen tunne siitä, että on yrittänyt kaikkensa, -eikä ole tehnyt mitään väärin, muodostaa paradoksaalisen tilan. Joskus on vaikeaa nähdä tämän tyhjyyden tilan läpi, -elämän valo loistaa kyllä siellä jossain kaukaisuudessa mutta siitä ei voi nähdä pilkahdustakaan. On vain hyväksyttävä, että tyhjyys ei väisty, ennen kuin myöntää itselleen, ettei kannata ajaa takaa jotakin sellaista, mikä on jo lähellä. Elämä ei selitä, miksi se on olemassa. On myöskin ihmisen ymmärryksen ulkopuolella, miksi kärsimykset jakautuvat niin suhteettomasti. Jotkut tuntuvat pääsevän vähällä, mutta oikotietä onneen ei ole. Moni kuvittelee, että on löytänyt onnellisen elämän reseptin, vaikka sisällä vallitsee sama tyhjyyden tunne, -tässäkö on kaikki, eikö voisi olla vielä jotain enemmän?

Kiittämättömyys on maailman palkka. On aina ollut. Harva se, joka osaa olla aidosti kiitollinen, vaikka asiat olisivat kuinka hyvin. Joskus on hyvä pysähtyä miettimään, milloin on viimeksi ollut kiitollinen. Kiitollinen ylipäätänsä mistään. Tyhjyys ja katkeruus katoavat silloin, kun kykenee olemaan täysin kiitollinen siihen, mitä on osakseen saanut. Kiitollinen voi olla myös siitä, että maailmassa on vielä jäljellä hyvyyttä, kauneutta ja viattomuutta, ihmisiä jotka ovat uhrautuneet muiden puolesta tai sellaisia, jotka taistelevat koettelemuksistaan huolimatta. Lapsena varmasti moni on uskonut johonkin sellaiseen, mitä kutsutaan absoluuttiseksi hyväksi. Viatonta ja vilpittömyyden täyttämää uskoa siihen, että on olemassa iättömästi pulppuava hyvyyden lähde, joka saa elämän kukoistamaan tehden siitä kauniin. Lapsella on kyky nähdä maailma sellaisena kuinka se tulisi nähdä. Jännittävänä löytöretkenä, joka on täynnä yllätyksiä. Löytöretkenä, jossa vaaroilta ei vältyttäisi, mutta aina säilytettäisiin optimistinen usko siihen, että kaikki kääntyy lopulta hyväksi, sillä olihan elämän matkalla aina loistamassa tuo hyvyyden valo, jota kohti oli aina niin turvallista katsoa.

Joskus on hyvä kieltää oma viisautensa, ja yrittää tulla lasten kaltaiseksi. Aikuinen on lopulta kuin pieni lapsi. Ero on vain siinä, että aikuinen uskoo vain itseensä, kun lapsi taas on avoin ja uskoo vilpittömästi siihen, mitä näkee ympärillään. Lapsetkin kohtaavat elämässään vaikeuksia ja pettymyksiä, mutta suhtautuvat niihin eri tavalla. Vaikeuksia tulee ja menee, ja ne osataan unohtaa. Lisäksi niitä ei yritetäkkään voittaa itse, vaan turvaudutaan aina ulkopuoliseen apuun.

Toivo ei saa sammua milloinkaan.

Toivoa ei minullakaan ole enkä sitä mihinkään tarvitse, sillä se on mielikuvituksen tuote.

http://armageddonconspiracy.co.uk/


Maailma sellaisena kuin nyt on tulee muuttumaan, joko ilman verenvuodatusta tai verenvuodatuksella, joka tapauksessa tulevaisuus on meidän!

Joo, silloin jos on iha eutanasia mielessä pitää miettiä, johtuuko se itsestä vai ympäristöstä. Onko esim. jossakin yhdistyksessä? Ja sitten miettiä kuuluuko oma keho kokonaan itselle vai jollekin muulle tai jos se on vaikka yhteinen, kuten kaksosilla. Mulla on esim. on yhteinen maailma, sisäisessä maailmassakin olen ollut viime aikoina. Se tarkoittaa, että mulla menee huonosti.
Eutanasiaa joutuu miettimään, jos on jossakin pakotetussa seksuaalityö-ympäristössä tai jos joutuu tekemään seksityötä. Näin mulle on kerrottu, mutta miksi ihmeessä seksityö ei kelpaa? Joutuuko psykiatriselta sitten aina seksityöhön? Silloinhan kanssa ei tarvitse olla sillä tavalla yksin.