Miksi en riitä?

SUhde toimii, kun vuorovaikutus toimii. Molemmat tuntevat saavansa toisiltaan huomiota/rakkautta/läheisyyttä/lämpöä, huomioivat ja tulevat huomioiduksi. Kuullostaa yksinkertaiselta...

Kyllä useinkin ne liitot kaatuvat, joissa mies ei tee muuta kuin istuu sohvalla ja huo kaljaa. Eivät naiset nyt ihan dorkia ole ;).

En tiedä vastausta siihen, mitä naiset hakee, mutta tiedän miltä tuntuu, kun puoliso sanoo, että en riitä.
Minulla on hyvä itsetunto ja olen sinut puutteideni ja vahvuuksieni kanssa. Kaikkeni annoin suhteelle ja perheelle yli kymmenen vuotta ja siitä huolimatta puolisoni kaipasi jotain muuta. En riittänyt. En ollut kyllin hyvä vaimo.
Yhdessä olemme vielä ja yritämme jatkaa, mutta en vain osaa luottaa tähän suhteeseen enää. Jos kaikkeni antaminen ei riittänyt, niin miten voisin antaa enää enempää?

Ei riitä perfect woman enää miehille viiskymppisenä. Tilalleni mies valitsi kaksikymmentä vuotta nuoremman, ja vielä rehvasteli uuden perheen perustamisellaan.

niin ehkä tänään haetaan suhteelta jotain mikä ei ole edes todellista,on suuria odotuksia ja hienoja haaveita jotka eivät toteudu ja sitten erotaan:(
se on surullista suhteeseen ei olla valmiita panostamaan ja haetaan sitä parempaa eikä arvosteta sitä mikä lähellä on.
Itse olin naimisissa 24 vuotta kunnes miehen juominen vei voimat ja ero oli ainut mahdollisuus paeta sitä valtavaa pahan olon tunnetta ,mikä itsellä jakuvasti oli.

Nyt kaksi vuotta eron jälkeen arvostan miehessä juuri sitä tavallisuutta ja rehtiä suomalaista miestä ,joka tekee perheensä eteen kaiken mahdollisen ja itse tunnen oloni turvalliseksi suhteessa mieheen johon voi luottaa ja jonka kanssa tavallinen arki on mukavaa elämää myös vastoinkäymisineen;)
toisaalta minulla oli onnea kun voin perustaa uuden suhteeni tällaiseen luotettavaan mieheen ja elämä opettaa aina jotain ,osaan myös arvostaa häntä ja hänen panostaan tehdä meidän arjestamme hyvä ja mukava elää:)

Se olisikin niin helppoa, kun olisi joku konkreettinen syy erota: juominen, kolmas osapuoli, tms. Mutta kun ei ole. En vain riitä.

Luojan kiitos, minullakn on hyvä itsetunto - ilman sitä tässä oltaisiin varmasti jo melko syvällä poljettuna. Kun saat kuulla, ettei mikään sinussa enää kiinnosta/herätä tunteita, niin se ottaa melkoisesti sinuun itseesi.

Ja se, että suhteen eteen molempien tarvitsee tehdä töitä. No totta kai! Mutta miten sitä mitataan se määrä jonka suhde työtä vaatii. Eikö "terveen" suhteen pitäisi kantaa omalla painollaan, eikä siten että molemmat vain tekee koko ajan töitä 110% lasissa itsensä väsyttäen. Pitäisihän sitä päästä nauttimaankin välillä...

niin juuri se, kun haetaan koko ajan jotain parempaa eikä riitä se tavallinen puolisko rinnalle ,tottakai se satuttaa,
suurin osa eroista on juuri sitä,ettei toinen arvosta ja hakee seikkailua tai sitten jotain muuta,en tiedä :(
itselle olisi riittänyt se turvallinen ja tavallinen puoliso mutta kun aina ei tiedä miten elämä kuljettaa meitä ;) joten hienoa että itsetunto on kohillaan ja löydät vielä sen oikean koska kaikilla meillä on se sielunkumppani jossaki, joskus menee vain aikaa löytää se;) minulla yli 40 vuotta ;)
että silleen;)

Elämä on nykyään sellaista.
Kyllästyminen tulee suhteeseen ja mikään ei tunnu enää miltään.
Ei ole Perfectman pelkästään sinun ongelmasi, tähän ne liitot yleensä sitten jämähtää.
Itse olen roikkunut jo viimeiset 10 vuotta tällaisessa suhteessa ja ihan vain sen takia, että lapset saa käydä koulunsa turvallisessa ja tutussa ympäristössä ja kun kerran pystymme olemaan miehen kanssa ihan kaveripohjalla.
Ensimmäiset 10 vuotta meni kyllä ihan OK.
Rakkautta riitti ja seksi maistui, mutta sitten alkoi puutuminen ja tänä päivänä ei mikään tunnu miltään..
Kummallakin on omat menonsa ja miehellä voi olla suhteitakin, ei jaksa kiinnostaa. Riitaa ei tule mistään.
Nyt olen alkanut suunnitella elämää ilman miestä toisella paikkakunnalla, kun nuorin lähtee keväällä opiskelemaan muualle.
Onko tämä sitten se parempi vaihtoehto, kuin erota ajoissa, tiedä häntä.
Lapset kuitenkin vaikuttavat tyytyväisiltä elämäänsä.
Ja enhän minäkään mikään ikäloppu tieten ole.

Jos naisen elämä on suhteessa liian helppoa niin nainen lähtee. Siis nämä nykyajan pikkuprinsessat haluavat haasteita suhteeseen. Sohvalla makaava, juopotteleva hakkaava mies tarjoaa naiselle haasteen: naisen rakkaus voi pelastaa tuon miespolon. No oikeastihan ei näin tule käymään mutta naiselle riittää jo tuo tavoite ja unelma siitä.

Yksi tapa laskea avioerohaluja olisi poistaa naisten ja yksinhuoltajien sosiaalietuudet. Jos naiset OIKEASTI joutuisivat tulemaan toimeen omillaan niin avioerot olisi yhtä harvinaisia kuin 40 v. sitten.

ei-niin-prinsessan kaltaisia naisia on varmasti paljon nykyään. Yhdestä sellaisesta olen eroamassa. Eli kyllähän naiset nykyään omillaan toimeen tulee, mikäli työura on päässyt kehittymään. Monestihan se naisen työura on kiinni myös miehestä, miten paljon mies panostaa arkisiin askareihin antaen naiselle aikaa ja mahdollisuuksia panostamiseen työelämssä. No meillä on molemma edenneet sekä tukeneet toisen etenemistä ja lopputulos on silti ero.

Mietin välillä, että ovatko ne suhteet, joissa kituutetaan ja kituutetaan lasten vuoksi yhdessä, juuri niitä joissa nainen (tai miksein nykypäivänä mieskin) on heikommassa asemassa taloudellisesti eikä siitä vain uskalleta/pystytä lähtemään. Sitten valitaan se pienempi paha, eli ollaan yhdessä vaikka kaikki on väliltä kuollut jo aikoja sitten. Onhan talouden pyörittämien kuitenkin huomattavasti helpompaa ja tuottavampaa kahden tuloilla... vaikka ne erisuuruisia olisivatkin.

En sitten tiedä onko tämä maailma mennyt siihen, että koko ajan pitää vain olla jotain upeaa ja mahtavaa ja ylittää rajoja. Seesteistä elämänvaihetta ei siedetä enää ollenkaan vaan sitten tulee eteen se jonkin muun hakeminen ja lopulta ero...

Naisten omillaan tuleminen, jos niillä on lapsia ei olisi mahdollista ilman tulonsiirtoja: lapsilisät, elatusmaksut, päivähoito, äitiyslomat, asumistuet jne.. 40 vuotta sitten näitä ei ollut tai ne oli minimaalisia. Samoin oli avioerojen määrä minimissä.

Kaikki pitemmät suhteet on näitä joissa kituutetaan, lasten takia, tottumuksesta. Televisiosarjat, elokuvat antaa utopistisen kuvan avioliitosta johon naiset haluaa uskoa. Niissähän on aina jotain jännää menossa. Miehelle ja naiselle avioliitto taitaa merkitä eri asioita.

Elämässä pitää olla jotain haastetta, jotain jota odottaa tulevaisuudessa. Miehelle nuo asiat löytyy perheen ulkopuolta, työstä. Naiselle nuo asiat löytyy perheestä, avioliitosta. Vaikka nainen töissä olisikin. Sinun pitäisi antaa vaimollesi jotain puuhaa liitossanne. Hanki vaikka rakastaja. Toinen nainen pitää vaimosi kiireisenä ja epävarmuudessa: olenko menettämässä elämäni miehen kun hän kelpaa toiselle naiselle vaikka on naimisissa.

Nykyaikana on paljon naisia jotka tulee toimeen omillaan ja pärjäisivät jopa ilman noita tulonsiirtoja. Totta. Mutta totta on myös se että tulonsiirot auttavat naisia enemmän kuin miehiä. Nehän on pääasiassa suunnattu lapsille ja tätä kautta lapsen vanhemmille.

En tarkoita että olisi hyvä että naiset joutuisivat olemaan taloudellisesta pakosta epätyydyttävissä ja jopa pelottavan vaarallisissa suhteissa. Vaan aloittajan tapauksia jossa nainen lähtee etsimään jotain muuta vaikka asiat ovat kaikin puolin kunnossa. Minusta ei ole oikein että erotaan vain sen takia että suhde on väljähtänyt jos vielä on kouluikäisiä lapsia. Avioliitot tuskin olivat aikaisemmin sen onnellisimpia kuin nykyisin mutta ennen ihmisillä ei ollut epärealistisia populaarikulttuurin luomia haavekuvia siitä mitä avioliiton pitäisi olla.

Ei-niin-prinsessalle kysymys. Miksi valitsit väkivaltaisen ja alkoholistimiehen ? Vastaukseksi ei kelpaa ettet tiennyt siitä ennen avioliittoa.

Siis mulla ei ole mitään sitä vastaan että nainen pärjää omillaan, päinvastoin. Mutta se että ei tunnusteta sitä että, useimmissa tapauksissa, se on yhteiskunta joka mahdollistaa "omillaan pärjäämisen".

Ja se on myös huuhaata että miehen juominen ja väkivaltaisuus tulisi jonain yllätyksenä naiselle. Suurin osa porukasta seurustelee, asuu yhdessä vuosia ennen avioliittoa joka solmitaan lähes kolmikymppisinä. Kyllä siinä ajassa ne toisen viat selviää.

Miehet tekevät myös osansa tai enemmänkin varsinkin jos puoliso on jollakin tavalla kyvytön hoitamaan asioita itse. Itse teen paljon kotiasioita kuten ruuat ja jopa sisustuksen ja talousasiat koska puolisoni ei niitä hoida, keskittyy vain omiin tarpeisiinsa ja onneksi myös tyttäremme vaatetukseen koska se olisi jo hiukan outoa päättää siitä. Puolisollani lukiongelmia ja muita ongelmia hoitaa yleisiä asioita vaikka töissä pystynyt aina käymään.
Lapsen kautta hän on saanut valtaa kohdella minua huonosti koska huonoista lähtökohdista nousseena en haluaisi romuttaa sitä menestysä jonka olemme saavuttaneet ja lähteä. Myöskään en halua jättää lastani jonka hoidin aina ja johon olen todella kiintynyt, myöskään en halua, että puolisoni menettää sen elämän hallinnan mitä meillä on ollut koska en usko, että hän löytää toisen huolehtijan.
Näin kuitenkin tapahtuu koska en pysty elämään näin, lapseni ja puolisoni joutuu kokemaan todella kovia, itse luultavasti pärjään hyvin yksin koska olen yksin hoitanut aina kaiken.
Tapasimme katkolla 15v sitten joten lähtökohtamme ovat melko heikot ja suhteemme kai perustunut kaikkiin vääriin syihin ja tunnen olleeni kuin joku vanhemman korvike hänelle. Isiksi hän minua on halunnut aina kutsua ja nyt lapsen kanssa sekin tuntui pahalta.
Tuskin oikea foorumi tälle mutta ihmetelkää rauhassa ja kommentoikaa jos jotain tulee mieleen.

'Perfect man' -

Ei selvinnyt tästä tai myöhemmästä viestistäsi, että miksi luottamus on mennyt?

Mitä naisesi kertoo tarkemmin tästä kaveruudesta ja muista syistä, joiden perusteella hän hakee eroa?

Mitä tarkoitat 'jos naiselle antaa vapautta jne' - millä tavalla sinä olet asemassa 'antaa' tällaisia asioita? Hmmm toisaalta, onkohan tämä sellainen jota miehet helposti nykypäivänä ajattelevat - he 'antavat' naiselle "tilaa" odottaen siitä seuraavan automaattisesti arvostusta? Jos kuitenkin mies ei samalla pidä kiinni omista tarpeistaan niin kuka se mies oikein on, jota naisen pitäisi arvostaa? No en tiedä mikä asia sinun kohdallasi on.

Minä harkitsen eroa 'hyvästä miehestä' ja näen yhdeksi syyksi miksi tähän on tultu sen, etten sitoutumisen hetkellä tuntenut itseäni tarpeeksi hyvin / kunnioittanut niitä asioita, joita loppujen lopuksi tarvitsen elämääni voidakseni hyvin. Mies on tuonut turvaa, elämämme on ihan hauskaa, mutta nyt kun itsetuntemukseni on kasvanut, ymmärrän, ettei se riitä. Olen hyvin itsenäinen ja tutkinut kaikki tavat tehdä elämästäni onnellista, mutta kun haluaisin myöskin antaa miehelleni ja parisuhteelleni omalla tavallani eikä sille koskaan tule vastakaikua. Olen tullut siihen lopputulokseen, että olemme liian erilaisia. Tuosta tilan antamisesta tuli myös oivallus - samalla kun itse olen mennyt eteenpäin "annetussa" (?) tilassa mies on kuin jäänyt vain odottelemaan tulevia palkintoja.

No, pohdinnat jatkuu, vaikkakin yhdessä pysyminen tuntuu aika epätodennäköiseltä enää. Vaikka mies tuosta ryhdistäytyisi oman tilansa "ottajaksi", niin merkitysellisen elämän arvomme ovat jo liian kaukana toisistaan. Luulen...

Melko samanlainen tarina minulla, mutta toisin päin eli miehelle ei mikään riittänyt. Aikani surin ja melkein katkeroiduin, kunnes ymmärsin, meillä oli erilaiset elämänarvot. Harmi, vaan että siinä meni yli 20 vuotta, mutta asiat menee niin kuin menee. Enää en etsi syytä itsestäni, vaan tiedän että tuo ihminen ei olisi muuttunut koskaan, vaikka kuinka olisin yrittänyt. Ja sitähän tein, olen liiankin sitkeä.

Nyt olen onnellinen ja tyytyväinen itsekseni. Toki mielelläni kumppanin löytäisin, mutta pärjään hyvin näinkin. Onnellisuus löytyy jokaisesta itsestään ja kun sen löytää niin sitä ei voi kukaan viedä pois.

Miksi täydellinen mies ei riitä? Kas siinä pulma... Noh. Fakta on se, ettei mikään riitä, jos "se jokin" puuttuu. Siinä ei mikään auta, vaikka olisi kroppa/ulkonäkö/talous kunnossa, huolehtisi lapsista, kotitöistä jne. jos henkinen yhteys, lämpö ja läheisyys ei pelaa.

Kiinnitin erityistä huomiota myös sanaasi "vastapuoli", kun tarkoitit vaimoa... Kauanko sinulla on ollut tunne, että vaimo on vastapuoli eikä tasavertainen kumppani?

Kritiikki miestä kohtaan on tietysti ihan odotettuakin näillä palstoilla. Yleensähän se on mies joka pettää ja elää muutenkin siten, että ero on ainoa vaihtoehto. No jos nyt vielä kerran yritän vakuutella, että tässä ei ollekaan kyse siitä. Se että ero tuli, johtuu vaan yksinkertaisesti tuosta yhdeyden katkeamisesta. Toisiamme kunnioitamme edelleenkin, siitä ei ole kyse. Moelmmat olemme olleet aina tasavertaisia kumppaneita toisillemme ja olemme edelleekin tasavertaisia.

Tasavertaisesti otamme vastuun yhteisistä asioistamme (lapset, talous, yms.) - siitä ei kukaan ulkopuolinen voi tulla sen kummemmin minua kuin toista osapuoltakaan syyttämään. Ja tasavertaisesti olemme antaneet myös tilaa toisillemme, ei tässä todellakaan ole kyse siitä - että ylistäisin itseni kun olen antanut naiselleni tilaa elää. Vapauden antamisella tarkoitin nimen omaan sitä, että en ole se perinteinen mies, joka odottaa mustasukkaisena ulko-ovella joka ikisen reissun jälkeen. Homma toimii silloin kun luottmaus on kunnossa ja molemmat teitävät mikä on oikein ja mikä väärin. Ei siinä sen kummemmin tarvitse antaa tai ottaa vapautta, se vaan menee omalla painollaan.

Jossakin viestissä kyseltiin, että miksi luottamus on mennyt? No ei kait syyllä ole enää tässä vaiheessa väliä. Jos se on mennyt niin se on mennyt, eikä sitä näköjään takaisin saa. Seuraukset ovat vain ikävät - tai no kyllähän se pohjatyö on tehty jo siellä aiemmin minkä johdosta on päädytyy tilanteeseen jossa luottamus sitten loppu viimeksi menee.

Nyt vain toivotaan, että tämä ero oli se oikea ratkaisu - että kaikki tämä on sen arvoista. Hirvittää, sen voi myötää - mutta aika näyttää miten tästä selvitään.

"Eli onko karu fakta se, että ainoastaan ne suhteet toimivat oikeasti, joissa nainen on hellan ja nyrkin välissä ja mies määrää tahdin. Jos naiselle antaa vapautta ja valinnan mahodllisuuksia, niin kaatuuko liitto sitten omaan mahdottomuuteensa?"

Naiselle ei saa antaa vapautta. Nainen sitä vaatii ha kovasti haluaa, mutta jos sen antaa, olet tylsimys, lapatossu ja vielä mitä!

Miehen täytyy pitää vaimo kurissa ja olla perheen pää (jota nainen kääntelee).

No jos naisen antaa määräillä niin huonosti siinä käy. Jos eukko haluaa vaikuttaa päätöksiin, tehkööt sen ovelasti naisen keinoja käyttäen.

Suoraa päätösvaltaa sille ei kummpinkaan missään nimessä pidä antaa vaikka se kuinka sitä vaatisi. Tasa-arvo on tässä kohtaa passé.

Yhdessä tekeminen perheen kanssa. Rakkaudesta, ei velvollisuudesta. Kiireet, kaikki pitää saada tässä ja nyt. Rehellisyys, tasainen elämän meno, kaikesta yhdessä nauttiminen. Lapset, koti, aviopuolisot, sukulaiset, tuttavat. kaikki kuuluu kaikkeen.
Väitän, että suhteissa katoaa mielenkiinto sexi-elämään, jos törmätään kaikenlaisiin vastoinkäymisiin, moittien toista ja syyttäen, siitä se alkaa.

Jaahas.

Että yhden naisen perusteella voit päättää, että KAIKKI naiset ovat juuri tuollaisia? Siinäpä nähdään taas maailman fiksuin mies kirjoittamassa omaa provotarinaansa.

Se on ihan sama kumminpäin. Nainen antaa kaikkensa miehelle ja mies silti pettää. Tarkoittaako se siis sitä että KAIKKI MIEHET pettävät vaikka antaisi miehelle ihan kaiken?

Joskus tunteet katoaa, se useimmiten tapahtuu pidemmissä suhteissa jos tunnepuolta ei pidetä yllä.

Teillä ei enää kemiat toimineet, kummassakin oli vikaa. Ehkä jätit tekemättä tai sanomatta jotain, minkä uusi mies sitten sanoi naiselle tai ehkä tämä nainen oli vaan niin mätä sisältä, että otti mielummin uuden sänkyynsä.

Yksi nainen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki naiset ovat tälläisiä.

Souvonistille! Minä en ole vielä tähän ikään tullessa tavannut semmoista miestä joka elättäisi vaimonsa. Tosin minulla ei ole kuin kahdesta kokemusta mutta kummassakin suhteessa mies on vaatinut että kaikki kulut maksetaan puoliksi. Asioiden näin olessa eikö ole ihan sama asuuko miehen kanssa vai lasten kanssa yksikseen? Vaikka mies hankkiikin enemmän niin ei siitä ole mitään hyötyä naiselle. Jos jossain on vielä sellaisia miehiä niin kerro heti.

Vaihda ihmissuhdetta. Mitkään nyrkki,hellasysteemit eivät toimi nykymaailmassa. Katsele muitakin mahdollisuuksia. Kyllä elämässä löytyy rakkauttakin. Hyvää syksyn jatkoa ja lempeätä talvea! ▼ ▲¶

Tuskinpa sinussa on mitään vikaa, kumppanisi vaan ei halunnut sitoutua tarpeeksi.

Onnea uuteen yritykseen, jossain on varmasti joku sinulle oikea.

Ehkä sinulle ei riitä nykyinen vaimosi. Vaimosi sellaisena kuin hän on. Hän on tuollainen.

Naiset haluaa useimmiten vahvan miehen, joka aina ajoittain näyttää kaapin paikan ja kertoo naiselle mitä tehdä. Jotkut naiset on oudon masokistisia ja suorastaan haluavat pahoinpitelevän miehen. En ole mikään psykologi, enkä osaa sanoa syytä tähän, mutta niin se vaan näyttää menevän. Sama on missä tahansa päin maailmaa.

Sille joka vaatii, ei ole koskaan mikään tarpeeksi!
Hyvien miesten vaimot joille ei näytä hyvä riittävän, lähtevät yleensä ennemmin tai myöhemmin.
Ja parhaan etsijä ei parasta koskaan löydä!

Yleensä henkilö, joka vaatii puolisoltaan, on täysin kyvytön itse antamaan mitään.
Näin hänelle käy seuraavassakin suhteessaan.
Mutta eihän se taas ketään lohduta.

Voin hyvin kuvitella, ettei suhde toimi jos toiseen ei voi luottaa. Epäluottamus repii liikaa.

turha puolisostaan on välittää. teet mitä tykkäät ja painat ketä tykkäät, jos ei parille kelpaa ni heitä pellolle.

itse en enää kenestäkään välitä vaikka luulevat että välitän. olen kylmä paskiainen ja en välitä siitä

Jos sä olet muuten vaan mulkku?

Ei sillä sohvallaistumisella mies pahene, jos se muuten on kiva. Sohvallaistumisesta voi valittaa, mutta kuspiä mies laitetaan mäkeen.

Itse pettäisin vain jos mieheltä en saisi, muista syistä mies lähtisi vaihtoon.

Tässä on kyse vain siitä, että toinen osapuoli ei ole löytänyt itseään. Jos ei ole löytänyt itseään niin ei voi löytää ketään muutakaan, ja silloin kaikki suhteet alkavat ennen pitkää kyllästyttää.

Jep. Miehen pitää olla täys *ulkku ja suoraan s*atanan ahterista repäisty, että nainen tykkää ja viihtyy.

*ituttaahan se, mutta aina kun itse laittaa sen m'l*päävaihteen silmään niin johan naiset tykkää.

'ittu mitä pask** sanon minä.

Tunnistan itsekin (miehenä) tämän keskustelun aiheen, eli naiselle ei saa antaa liikaa tilaa tai päätösvaltaa, silloin kaikki menee pieleen parisuhteessa. Tämän minulle on sanonut useampikin nainen (!). Kenties ovat hyviä neuvoja, mene ja tiedä.

Itse arvostan niin paljon tasa-arvoa, etten osaisi olla sellaisessa suhteessa, jossa päättäisin kaiken tai edes suurimman osan asioista. Tuntisin itseni yksinäiseksi. Päätöksiä kun joutuu yksin eläessäänkin (mikä on tilanteeni nyt) pohtimaan sen verran paljon, että niistä on kiinnostavaa käydä keskustelua monista eri näkökulmista käsin.

Niinpä suhtaudun nykyisin parisuhteeseen sitoutumiseen melko varauksella. Minusta tuntuu, että taidan olla ylipäänsä vääränlainen mies nykynaisille. Tällä en tarkoita, että arvostaisin jotakin "vapaata suhdetta" jossa tullaan ja mennään ja ollaan kenen kanssa vain. Parisuhteen pitäisi toimia ensin kommunikaation tasolla vapaasti ja se ei minun mielestä onnistu jos otetaan jokin valmis kaava suhteelle ja odotetaan valmiiden roolien mukaisia tekoja.

Tällaista kaavamaista toimintaa on minusta nykyisin monien suhteiden alussa, kun miehiltä odotetaan aktiivisuutta ja "huumointajua". Tätä viimeksi mainittua en joko omaa lainkaan tai en sitten vain ihan ymmärrä naisten odotuksia siinä suhteessa (ts. miesten kesken minulla on hauskaa).

Seuraava vaihe tuntuu olevan nopeasti syntyvät odotukset kihlautumisesta tai jostakin vastaavasta "tunnustuksesta" suhteelle. Omasta mielestäni tällainen on tarpeetonta. Jos suhde toimii, OK. Jos ei niin kannattaisi yrittää muuttaa jotain tai sitten kantapäät yhteen.

Itse en suunnittele omaan elämään avioliittoa eikä lapsillekaan ole tarvetta, vaikka muuten mukavia ovatkin. Siskon lapsien kanssa olen ollut ihan tarpeeksi tekemisissä, riitti minulle. Yhteiselämä naisen kanssa olisi ihan tavoiteltava asia, vaikka saman katon alla, mutta en ihan heti usko löytäväni sopivaa naista nykynaisten joukosta. Sen verran erilaisia vaikuttavat odotukset olevan itseni ja tämän toisen sukupuolen välillä.

Mutta hyvä niin.

Rakkaus voittaa.

taitaa sulla olla liitto menossa karille,niinkuin juopolla kapteenilla.kyllä miehen tulee tehdä kotityötä,siinä kuin naisenkin.meillä siivoan minä ja vaimoni,pyykkiä pitää osata laittaa molempien,yhteistä aikaa molemmin puolin.jos homma ei toimi liitto kannattaa purkaa,ei se ole liitto jos toinen siitä kärsii jatkuvasti.minä kaataisin sellaise omalla kohdallani.ilmeisesti parisuhde kaverillasi,on jo toinen joka hoitaa aviosuhteen pariutumis rituaalit.laita vihikoira perään kyllä se siitä selviää.turha jatkaa jos ei hommat onnistu.

"Eli onko karu fakta se, että ainoastaan ne suhteet toimivat oikeasti, joissa nainen on hellan ja nyrkin välissä ja mies määrää tahdin. Jos naiselle antaa vapautta ja valinnan mahodllisuuksia, niin kaatuuko liitto sitten omaan mahdottomuuteensa? "

Jos mies miettii tällaista, en sanoisi että hän on missään vaiheessa ollutkaan mikään ihannemies ja nyt kai se valkeni vaimollekin.

Ei. Ihmisillä odotukset vaan on molemmin puolin liian suuret. Jos olet tehnyt kaikki nuo asiat marttyyriudesta etkä omasta halustasi, niin pettymys on sitä suurempi. Kaikkea ei voi hallita ja nykyään etenkin ihmiset unohtavat että rakkaus pidemmällä tähtäimellä on valintoja ja kiintymystä, niitten pienien asioitten arvostusta ja epätäydellisyyden sietämistä ja sitä rataa. Ei romantiikkaa, ei jatkuvaa ihastusta ja ihastelua. Arkea ei enää arvosteta.

Ei vaimosi edusta kaikkia naisia, eikä kaikki muut naiset ole kuin vaimosi. Samalla tavalla ne miehet kyllästyy ja kaikki ne naisten valitukset ovat totta: mies on ensin esittänyt sitä ja tätä ja tota, sitten alkanut pitää suhdetta itsestään selvyytenä, kun ei olekaan ikuista kipinää ja hylännyt puolisonsa tekemättä ratkaisua. Aika monet kyllästyy kun kiintymys ei riitä eikä suhteita osata ylläpitää. Yhtä paljon kun voisimme epäillä että vaimosi on itsekeskeinen, voimme ajatella, että ahaa, sinä olet lyönyt aina tekemisillesi hintalapun...

Ihmisille ei tosiaan mikään aina riitä ja eroja tulee, vaikka miten varmistelisi. Neuvojen jakajia riittää, kerrotaan varmoja kaavoja ja liiton toimisista viisauksia, ja silti vaan eroja tulee. Naiset etenkin lukee oppaita oppaan perään vielä ja nykyään monet menee terapiaankin ja ei, vaan niin ei. Mikä siinä sitten on ? Jaa-a. Miksi sitoumus on niin vaikeaa pitää... Miksi se on?

Ehkäpä ihmiset vaan unohtaa, että elämä on usein tylsää ja inhtohimotonta, jos ei siitä itse osaa muuta tehdä: lähinnä asenteellaan. Tiskaaminenkin voi olla tärkeää, ja jos nyt ei intohimoista, niin tyydyttävää, mutta ei väärällä asenteella. On ilmaisiakin asioita mistä nauttia, elämä on vaikeita tunteita, tavallisia asioita ja epämukavuutta. Miksi ihmiset unohtaa? Koska ovat ihmisiä.

Yhtä typerää on oman pettymyksesi tuottama yleistys:"Eli onko karu fakta se, että ainoastaan ne suhteet toimivat oikeasti, joissa nainen on hellan ja nyrkin välissä ja mies määrää tahdin?"
Ei kysymyksellesi ole mitään perustetta edes, paitsi oma katkera tilityksesi ja pettymyksesi. Mitä toimivaa on alistavassa ja väkivaltaisessa suhteessa? Se ettei uskalleta erota? Mitä toimivaa on pakottamisessa, kidnauppaukset ja ihmiskauppa olisi toimivaa tuon mukaan: kyllä se uhri siinäkin pysyy kun ei uskalla muuta. Ymmärrät kai nyt siis itsekin, että lapsellisuutta tuo on ja typeryyttä: vaimosi ei siis olekaan ainoa joka siihen syyllistyy. No, ne valinnat mitkä hän teki, hän teki, ja sinä uhrasit mitä uhrasit. Ehkä ensi kerralla tajuat että pitää itse valita ja tehdä asioita koska valitsee niin, ei niin että odottaa tulosta ja palkkioita. Itse olen aina ajatellut, että pettymyksiä voi tulla, mutta minä valitsen näin, koska valitsen. Koska minä olen tällainen: en pettäisi vaikka minua petettäisiin, koska en ole pettäjä. Sitoudun, koska minä haluan sitoutua, mutta en voi pakottaa toista tai taata silti mitään. Minä nään vaivaa perheeni eteen, koska se on itsessään sen arvoista. Jos pettymys tulee, niin tulkoot, minä nautin siitä, että olen valinnut näin nyt ja teen nyt perheeni eteen asioita koska nyt minulla on se. Minä en pidä huolta kropastani siksi että toinen haluaa, vaan koska itse haluan. Minä olen hyväkuntoinen, koska minä olen. En pidä mitään näistä asioista uhrauksina. Teen kotityöt, koska kotini on minun, hoidan lapset, koska ne ovat lapsiani, otan huomioon muut eli myös toisen, koska olen sellainen ihminen. En pidä niitä minään plussina enkä kruunun arvoisina, vaan itsestään selvyyksinä. Itseltänikin.

Ehkäpä se sinun ihannemies-yrityksesi on se pohjasyy... Siis pettymyksen suuruuteen. Olet vain mies. Et ihannemies, et täydellinen etkä suurempi aarre kuin kukaan mukaan: kuten meistä ei kukaan ole. Vaimosi oli ja on ihminen, joka tekee sinun ihannemiesominaisuuksistasi riippumattomia ratkaisuja eikä elämä ole hallinnassasi.
Sinä riität silti. Vaimosi ratkaisut johtuvat hänestä, hänen ajatuksistaan, heikkouksistaan, inhimillisyydestään. Sinä riität silti, ja olet mitä olet. Hän on kuka ja mikä on, ja liittonne päättyi... koska päättyi.
Sinä riitit, mutta vaimosi ei kestänyt arkea, hän oli sittenkin liian nuori sitoutumaan, eikä sitoutunut.

Suurin osa ihmisistä jotka valittavat intohimottomuutta ja tylsyyttä, ovat itse intohimottomia ja tylsiä. Vika ei ole heidän kumppaneissaan, liitoissaan eikä elämässään, vaan siinä, etteivät he itse osaa rakentaa omaan elämäänsä asoita, eivät osaa olla tyytyväisiä eivätkä löydä noita asioita arjesta.

Anteeksi, ehkä vaimosi kyllästyi itserakkaaseen olemukseesi? "Olen ihannemies, eli syy on naisessa."

Näin lyhyesti, etsi itsestäsikin vikoja äläkä aina muista.

itse mitä haluavat? Ei siltä vaikuta.

Hyvä parisuhde ei ole valtataistelu, vaan molempien toiveiden toteuttamista. Jos jäät miettimään kenen pitää määrätä, niin olet todella hukassa.

Ei ole merkitystä sillä mitä miehet haluavat tai naiset haluavat. Jokaisella on omat halunsa. Elleivät ihmiset sovi toisilleen, niin siinä ei auta, vaikka olisi miten super- hyper- kyvykäs. Ihmisten pitäisi arvostaa toisiaan ja heillä täytyisi olla yhteinen tavoite edes jossain asiassa. Luultavasti teillä mättää ihan perusasioissa. Nostakaa kissa pöydälle ja puhukaa suoraan. Nythän ei ole enää mitään menetettävääkään. Seuraavaa suhdetta varten on kuitenkin hyvä tietää mikä vanhassa meni pieleen.

.

Eikö vuorovaikutustaidot riitä,kun parisuhde on tiensä päässä?

Ei riippuu tyypistä. Minä en koskaan olisi päivääkään hellan ja nyrkin välissä vaikka olen pullea.

Sanotaan näin että aikoinaan siivosin kaiken kerran viikossa listojen ja pölyjen pyyhkimistä myöten kerran viikkossa. Siivoushulluus loppui avioeroon. Uudessa suhteessa kumpikin teki osuutensa kunnes yht äkkiä kaikki tuntuu jäävän minulle. Olen odotellut pensasaidan leikkausta jo 2 kk ja ilmeisesti joudun joko leikkaamaan sen tai odottelemaan ikuisesti jne. Jos siitä on kiinni että siivoat jätä siivoomatta.

En kyllä ymmärrä, mikä ap. jutussa on sen kummempaa kuin lukemattomissa avioliitoissa?

Kuinkahan moni nainen ihmettelee samaa? Monikohan nainen on tehnyt kaikkensa perheensä ja miehensä eteen huomatakseen vain ettei miehelle kelvannutkaan?

Ihan tässä äkkiseltään tulee mieleen vaikka Anne Sällylän avioero joskus takavuosina. Tuli kuulemma ihan puun takaa.

Onhan noita...

Sulla on väärä nainen. Moni nainen pitäisi susta kynsin ja hampain kiinni. Tsemppiä elämääsi ja toivottavasti löydät joskus arvoisesi naisen. :D

Älä murehdi, kyllä sinä riität! Sinulla on vain väärä nainen! Sinun naisesi ei ymmärrä mitä hänellä on. Hän ei antsaitse sinua. Päästä irti hänestä! Sinua odottaa todellinen rakkaus, joka mullistaa sinun elämäsi.

Minun mieheni oli 15 vuotta narsisti naisen kanssa. Nainen petti ja se oli viimeinen pisara miehelleni. Tutustuin mieheeni netissä. Hän löysi ilmoitukseni. Kun ekan kerran puhuimme puhelimessa, hän ihmetteli, että voiko nainen todella olla sellainen kuin miltä minä vaikutin. KUn hän sai kuvani, niin hän liikuttui kyyneliin.. miten, joku jolla on niin upeat arvot, saattoi olla myös niin kaunis.

Kun tapasimme, me puhuimme 9 tuntia. Rakastuimme syvästi ja palavasti. Minä olin se nainen, jota hän oli kaivannut koko elämänsä. HÄn oli se mies, jota minä olin etsinyt koko elämäni. Suhteemme toimii kaikilla tasoilla niin mahtavasti, ettei sitä voisi uskoa todeksi. Olemme olleet yhdessä yli 4 vuotta. Rakkautemme on syvä ja kaikki hyvä vain lisääntyy ja kasvaa suhteessamme.

Myös minun mieheni oli hyvä mies, joka teki kaiken perheensä vuoksi. Se ei riittänyt, mikään ei riittänyt! Hänellä oli väärä nainen, jolle ei olisi voinut mikään riittää.

Mun mielest oot ihan perseestä!!!!!!!!

onnelliselle ja kaunille, yök mitren omahyväinen ja keskeinen ihminen olet, kaikkea täältä suoli24 lta saakaan lukea. Juuri tuollaisia itseään täynnä olevia ihmisiä. Aloittajalle; ehkä ette vain ole sielunkumppaneita, kyllä se oikea vielä teille kummallekin löytyy...

perfect man

Ei voi yleistää.

Mutta mulle on ainakin käynyt joka kerta mimmien kanssa aika inhottavasti, kun olen antanut niille liikaa siimaa.

Joka ikinen kerta on mimmi alkanut keulia, ja luullut olevan Isäntä talossa silloin. Kun mä olen pitänyt kuin kukkasta kämmenellä.

Ei mulle ainakaan enää sellainen kelpaa.

En mä nyrkkiä tarjoa. Ja ruokaa osaan tehdä itsekkin.

Mutta en mä ainakaan ala mitään ämmää hyysäämään enään.

Nainen kyllä kelpais.

VAI IIN

Jos pikanen ratkasu tehtävä ja sukset ristis ni kyl määrää ukkel. Muute mielell nk. 'tasa-arvo'. Muute ei tuu mittää.

Oliskohan parempi mennä seurakunnan avioliittoneuvontaan tai pariterapiaan hoitamaan keskinäisiä asioita, eikä kysellä suoli24:n aina asiantuntevalta raadilta?

Kiitos perkeleellisen hyvistä nauruista.

"For the husband is the head of the wife" [Ef 5:23]
Ja tämä on sinua rakastavan Jumalan tahto, joka on antanut elämän ohjeet olemaan ihmiselle parhaaksi. turha ihmetellä että menee huonosti, jos ei ole kuunnellut Jumalan sanaa.

Minusta oli vaan hyvä, että jo nykyisin ex-mies löysi uuden naisen, sillä kestin ihan liian kauan väkivaltaa ja en luota miehiin enää.
Kukaan nainen, ei halua tulla huonosti kohdelluksi, se on ihan totta ja jos sille tielle lähtee mies, että lyö, loppu häämöttää siinä parisuhteessa.
Kukaan ei rakasta lyöjää.

Ihan vaan selvennykseksi, että minun suhteessa ei koskaan tule nyrkki heilumaan eikä kukaan olemaan lähelläkään hellan ja nyrkin väliä. Jos en löydä uutta kumppania, joka omasta vapaata halustaan panostaa myös tähän arkeen ja minuun, niin sitten olen vaikka loppuelämäni ilman elämänkumppania. Toki myös minun pitää panostaa siihen. Siinä suhteessa jossa minä olen, vallitsee täysi tasa-arvo ihan luonnollisesti - molempien vain tarvitsee tajuta se ja osata arvostaa sitä.

Ja olen myös tutkaillut itseäni tässä matkan varrella ja tiedostan, että myös minussa on ollut vikaa. Eikös näihin päätöksiin aina tarvita kaksi. Eli vaikka nimimerkki viittaa täydellisyyteen, niin vikoja toki löytyy. Vaikka kaikki perusjutut ovat kunnossa, niin se ei vaan näköjään riitä. Katkeruuttakin on, totta kai! Mielestäni olisi vähintäänkin ihmeellistä, jos olet mielestäsi antanut jollekin todella paljon ja se ei sitten tuotakaan toivottua tulosta - miten muuten siihen voisi reagoida? Mutta katkeruus muuttuu ajan myötä, sen kanssa on vain opittava elämään.

Naisia en yleistä ja todellakin toivon, että se oikea on jossakin olemassa. Mutta juuri nyt ei oikein energiat riitä sen etsimiseen, eikä kyllä näin kaiken tämän härdelin keskellä ole kyllä halujakaan etsiä sitä. Se tulee vastaan jos on tullakseen... Vielä ei ole tarvinnut kuitenkaan alkaa jonotuslappuja jakelemaan :)

voi olla naisessasi.. koska minulla on juuri samanlainen liitto mieheni hoitaa lasta auttaa kotitöissä tekee ruokaakin. (se on totta että sellainen voi käydä tylsäksi) JOS EI toinen halua keksiä yhteistä tekemistä tai vaikka ehdottaisi välitä tehdä mitään puolisonsa kanssa..

me esimerkiksi käydään liikkumassa yhdessä katsellaan elokuvia toisinaan viihteellä jne jne.

itse arvostan miestäni ja kaikkea mitä hän tekee. vaikka liitto aika ajoin olisinkin tylsä on hän minulle rakas ja kunnioitan häntä ja kumminkin aina ohimennen huomioimme toisiamme pienillä taputuksilla pusuilla halauksilla ja olemme myös parhaat ystävät sillä tavalla kun puolisot voi vaan olla:D 6v vähän yli yhteistä eloa jo takana kumminkin:)

ehkä puolisosi ei osaa arvostaa näitä piirteitä sinussa se voi tarvita tietynlaisen luonteen että kestää sen arjenkin JA osaa liitosta huolimatta tehdä MYÖS omia juttuja.. että se liitto ei sitten käy tylsäksi. ja jos kyse nyt uudesta miehestä/ihastuksesta voin sanoa että ei hän sinua parempaa löydä.

koska omasta kokemuksesta voin sanoa että kun muuten vaan juttelen mitä mieheni tekee kuinka hän auttaa kuuluu naisten suusta (ei minun mieheni vaan). että ja nii jos nyt ero tulee toivon että löydät ihmisen rinnallesi joka kunnioittaa noita hyviä asioita sinussa:)

"kaikkien naisten ihannemies" No et kyllä varmana ole! Kaikki ei tykkää kaikesta.
Kauheeta yleistämistä muutenkin koko teksti. Blaah.

ei ap:ssa välttämättä ole mitään vikaa, vaan siinä vaimossasi jonka valitsit. Hän ei vaan ole uskollista sorttia. Ja tylsistyy liian helposti. Älä hae vikoja itsestäsi, kyllä normaali ihminen pysyisi aviolitossa jos on valat vannonut. Olisit ottanut uskovaisen vaimon joka ei voi jättää.
Mutta voisit hieman rauhoittua tuossa itserakkaudessasi myös, itsekehukaan ei ole terve piirre...ehkä hän on kyllästynyt kuuntelemaan itsesi kehumista? Kukaan meistä ei kylläkään ole täydellinen, kaikki me olemme enemmän tai vähemän epätäydellisiä.

Moi. Sanoisin peräti näin naisena, että miehen olisi määrättävä tahti, jotta suhde onnistuis.

Suomi on maa, jossa naiset ovat oppineet kuvan Justiinasta heilumassa kaulimensa kanssa talossa häätämässä miehiä ulos. Se ehkä toimi maatila-aikana, jolloin nainen piti huolta talosta ja lapsista ja mies duunas pellolla.

Nykyään tilanne on kuitenkin eri, jos sekä mies että nainen käyvät töissä ja hoitavat lapsia. Tällöin miehen pitäisi mielestäni olla se pomo. En ole nähnyt onnistuneita suhteita jossa nainen olisi ollut päättävä elin. Biologisesti mies on vahvempi, ja nainen itseasiassa kaipaakin todistetta siitä, että näin on oikeasti asian laita.

Jos nainen on pomo, niin eteen tulee se luonnollinen fakta, että nainen ei oikeasti halua olla se jota kumarretaan vaan se joka laitetaan kumartamaan vahvempaa puoliskoaan.

Naisella on kuitenkin ihan oma vahvuutensa, ja tämä on se, että mies kunnioittaa naista tuskaisen paljon. Vaikka mies tekeekin (tai pitäs tehä) paljon naisen onnellisuuden eteen, ero tulee siinä että kun nainen sanoo jotain mies voi sitä vähätellä mutta jos mies sanoo jotain niin sitä pitäs sit kuunnella.

Tähän mä oon päätynyt, saatan olla ihan täysin väärässäki. Ainakin mulle naisena, niin karulta kun se kuulostaaki, onnellisempi suhde on se jossa mies päättää. Ehkä se oon vaan minä, tai ehkä se on biologinen fakta jonka tasa-arvosuomi on ajanut kumoon. (HUOM. toki puollan naisten tasa-arvoa YHTEISKUNNASSA, esim. palkoissa jne., tottakai, mutta intiimi suhde on eri)

Siinä on se vika että olet sen perheen periustanut liian nuorena ja ihmise trupeavat itsenäistymään vasta 30 kympin paikkeilla ja kun se tulee niin sitten erotaan ja kun sen perheen jos haluaa rupeaa sunnittelmeen vasta 30 kympin jälkeen ja laset 35-40 kymppisenä niin suurimmat menohalut ovat meneet ja on aikaa ja asennetta keskityyä siihen perhe-elämää mutta siinä on yksi juuttu koska kaikki ihmisiä ei ole tarkoitettu perhe-elämään ja siihen arkeen koska he haluvat miuuta elämältään.

Sosiaalietuuksia ei naisilla ole minkäänlaisia sen enempää kuin miehilläkään, jos on työelämässä. Työttömät ovat eri asia, mutta niitähän miehetkin saavat, jos ovat työttömiä. Ei pitäis heittää loskaa naisten niskaan sen enempää kuin miestenkään.
Jos liitto perustuu pelkkään pakkoon, niinkuin kuin se silloin perustuu, kun ollaan taloudellisesti riippuvaisia toisesta, ei se varmasti tyydytä kumpaakaan.. luulisin. Kyllä kemiat piää pelata.
Jos kaveri pettää, hän ei välitä silloin , niin yksinkertaista se on. Kun toinen on rakas, häntä kunnioitetaan, eikä silloin ole tarvetta katsella vieraisiin.
Miehellä pitää olla ohjat, jos hän alkaa juoksupojaksi naiselle, sitähän riittää. Itsekin naisena olen vahva, mutta niin pitää olla miehenkin.
Ehkä naisesi huomaa SINUT vasta kun on menettänyt.

Yleistät: "kaikkien naisten ihannemies", "mitä naiset oikein haluaa? "....

Jokaiseen suhteeseen tulee joskus se arkipäivä, myös sen jonka kanssa vaimosi on sinua pettänyt, alkuhuuman haihduttua. Pettäminen ei ole sinun syytäsi ja sinussa ei välttämättä ole mitään vikaa. Se ei auta että rupeat siaksi.

Millä perusteella olette kumpikin alkaneet olemaan toistenne kanssa ? Jos se ei perustu henkiseen yhteyteen ja rakkauteen, niin suhde ei toimi.

Hellan ja nyrkin välissä ? Haluaisitko sitä itse vai miksi sitä kysyt ? Sanot "Jos naiselle antaa vapautta ja valinnan mahodllisuuksia" Mihin pyrit sillä ? Pitäisikö sinulta ottaa vapaus ja valinnan mahdollisuudet pois?

Jos luottamus on mennyt, niin ei kannata jatkaa.

On naisia, joita vaivaa ns prinsessasyndrooma, eli huomion hakuisuus. Ongelmassa ollaan, kun miesten puolelta on saatu ylimääräistä huomiota, mikä hivelee itsetuntoa. Työpaikoilla on nähty, kuinka miesjohtaja saa konttorineidin pauloihinsa olemattomilla lupauksillaan. Joskus on lupaukset jopa pitäneetkin ja johtaja vaihtanut vaimonsa nuorempaan.
On selviää, että ihmiset, jotka näihin seuraleikkeihin ryhtyvät, eivät elämän arvot ole kohdallaan. Avioliitosta huolimatta, vaimosi ei kyennyt pitämään lupaustaan, mikä on heikkoutta. Omasta puolestani sinä Perfect man voit olla tyytyväinnen - pääsit eroon heikosta siipastasi. Uskon, että aikaa myöten löydät elämääsi uuden ihmisen, jolla on elämän arvot samat, mitä itselläsikin.
Ero ehkä opettaa sinua valitsemaan uuden kumppanisi erilaisilla kriteereillä

Kyllä kunnon seksi on kummallekin osapuolelle se suhteen tärkein asia. Sitten pitää olla rahaa mukavaan elämään. Kotitöillä ei ole mitään väliä.

Ei parisuhde ole yhtä roihua koko ajan. Kun on yhteinen arvomaailma ja molemmat haluaa panostaa suhteeseen, suhde kestää kaiken (toista naista en olisi hyväksynyt). Media antaa ihmisille väärän kuvan siitä millaista elämän pitää olla ja sieltä kait kumpuaa ne niin kolmekymppisten naisten kuin viiskymppisten miesten ideat. Kun ei pysty hyväksymään vanhenemistaan (mies) voi piristykseksi hankkia nuoren naisen. Kyllä ne miehetkin vanhenee nelikymppisestä alkaen, mutta sillä ei ole mitään merkitystä jos oikeasti välittää toisesta ja hyväksyy vanhenemisensa yhtä kuin toisen vanhenemisen.Kuolemastahan se vanheneminen meille muistuttaa ja pakoon juostaan jos ei hyväksytä tosiasiaa. Mulle ainakin merkitsee kaikki se mitä ollaan yhdessä koettu vuosien aikana (30v). Mun mies on mun paras kaveri ja ainoa johon voin luottaa 100%.

minkään sortin moraalia. Ollaan olevinaan katujätkää.
Kuvitellaan saavansa unelmien prinssi, vaikka ulkonäkö tai
luonne ei siihen riitä.

kyllä se ihminen joka valittaa ja hakee on tyytymätön itseensä, eikä niinkään kumppaniinsa jos tilanne on hyvä.
Keskustelu on kuitenkin avaisana jokaisessa liitossa, ei kukaan voi tietää kumppanin ajatuksia jos ei puhuta.
Usein siirrytään rakastavaisista vanhemmiksi ja sitten ihmetellään missä mättää.
Vapaus ja vastuu kulkevat käsikädessä. Jokaisesta ei ole ottamaan vastuuta.
Itse aikanani huomasin aiheuttavani pahaa mieltä kun petin, sen jälkeen olen osannut arvostaa kumppaniani.

Se rakkaus teillä varmaankin loppui. Vaimosi haki kai rakkautta. Voisit sinäkin mennä itseesi ja lakata olemasta noin omahyväinen. "Kaikki faktat kunnossa"..."ihannemies", jos sinä vain luulet olevasi. Ei vaimosi ketään muuta haluaisi jos kaikki olisi kunnossa. Jotain puuttuu. Kipinä ja intohimo?
Ryhdistäydy hyvä mies. Jos sinulla on kuitenkin hankala luonne kun jo nyt katkeroidut. Tee voitavasi ja enempään ei tarvi riittää. Keskustele vaimosi kanssa mikä meni pieleen. Ellei ala tuloksia syntyä, niin elelkää sitten kavereina. Ei sekään hullumpi tapa ole elää yhdessä ja kasvattaa lapsia. Näin on monessa avioliitossa. Usemmin ovat kyllä sitten ne miehet, jotka juoksevat vieraissa.

Voi luoja oikeasti Minulla on aivan ihana mies ja silti kaipaan seksiin muutosta. Mutta olemme tulleet siihen tulokseen että meidän arki on saat kuntoon ennen kuin voimme edes tehdä mitäänsellaista. Mies on minulle täydellinen voisin jopa sanoa se oikea. Mutuloja suhteen eteen pitää tehdä töitä. Jos olet herra täydellinen olet varmaan tosi hyvä mainitsemia asioita tekemään muuttaa pysähdy tkö. Koskaan kysymään mitä. Vaimosi. Oikeastaan haluaa tai halusi? Olitko hänen tukena. Kun tarvits vai annoit olan kohautuksen. Joskus olisi varmaan riittänyt vain se halaus?? Ai niin unohdin herra täydellisen eli narsistin

Olet jälleen yksi uusi esimerkki naisten kaksisuuntaisen mielipuolisuuden aiheuttamasta häiriöstä parisuhteessa =)

Samaan aikaan pitäisi olla pehmoisä (joka hoitaa lapsia ja tekee kotitöitä), mutta myös miehekäs mies, joka pitää parisuhteessa mielenkiinnon yllä ja ottaa naisensa, kun lapset ovat nukkumassa...

Tiedän, että syyllistyt siitä, mutta nyt näytät missä kaapin paikka on! Liityt hirviporukkaan, aloitat autotallissa jonkin pitkäkestoisen rojektin tai jotain muuta vastaavaa MIEHEKÄSTÄ. Tiedän, että tätä naisesi ei hyväksy, mutta silti se on suhteellenne parasta. Myös nainen tulee tämän huomaamaan ennen pitkää, vaikka nyt asiasta saattaakin napista.

En lukenut kaikkia viestijä joten tässä voi olla toistoa. Yksi syy (monista yhtäaikaisista) on lapsuudessa opitut mallit ja vanhemmilta saadut käsitykset. Jos esimerkiksi nainen on lapsuuden kodissaan nähnyt isän ja äidin välillä vaikean suhteen ja vaikeita tunteita, tätä tunnetilaa hän pyrkii jatkamaan myös omassa suhteessaan aikuisena. Jos äiti ei ole ollut isäänsä tyytyväinen ja on ehkä jopa halveksunut häntä, samaa tunnetta nainen aikuisena on taipuvainen antamaan omalle miehelleen, vaikka siihen ei olisi mitään todellisia perusteita.

Esimerkissä puhutiin naisesta, sama pätee tietysti myös miehiin.

Mitä lapsena on nähnyt, se määrittää yllättävän paljon omaa todellisuutta läpi koko elinkaaren!

Tiedostamalla ja tekemällä töitä kyseisien asian suhteen, haitalliset käsitykset voidaan kuitenkin muuttaa.

Riittämättömyys (tässä tapauksessa seksuaalinen), myös tuo tunnetilana on "peritty" jostain aiemmasta joka nyt tässä suhteessa ilmenee. Tämä on myös hodettavissa.

Avioliiton kariutumisen syinä ei voi olla raha, ulkonäkö tai seksinkään puute. Kaikki me tiedetään, miten suuressa maailmassa, mitä rikkaampia ollaan, sitä enemmän egoillaan omassa avioliitossa. Näin ollen on turhaa hakea eroon syytä itsestään, koska täydellinenkään puoliso ei ole välttämättä kelpaa kumppanille, jolla on ylisuuria odotuksia elämältä. Avioliitossa onnistumista voi kutsua arpaonneksi. Itsestämme voimme olla varmoja, mutta toisesta emme koskaan.

30 vuotta olin aviossa ja erosin lopulta, en vaan kestänyt jatkuvaa uskottomuutta ym, onneksi lapset oli jo maailmalla.
En ota enää miestä vaivoikseni, osaa elää ilman miestä ja elämässä on muutakin mukavaa, vanhempana ei noin vaan sopeudu uuteen ihmiseen, ja kun kaupassa kuulen, tänään viimeksi, riitaisia pariskuntia, muistot herää ja nautin elämästäni nyt yksin ollessa.

Kuin omasta erostani....voimia sinulle, vielä ollaan todella pohjalla mutta kait tämä ajankanssa tästä vielä iloksi muuttuu