Kerronpa tarinani minäkin, vaikka tiedän, että se saa aikaan vihamielisiä kommentteja. Olen yli kolmekymppinen, miehen kanssa naimisissa oleva nainen. Solmimme avioliiton hyvin nuorina. Liitto oli alusta saakka enemmän syvää toveruutta kuin eroottista rakkautta. Välillämme vallitsee kunnioitus ja toisen arvostus, mutta seksiä meillä ei ole ollut enää vuosiin, koska en pysty siihen. Olen sanonut puolisolleni ymmärtäväni, mikäli hän ei halua jatkaa avioliittoa. Voisihan hän löytää itselleen kumppanin, joka voisi olla hänelle sitä, mitä minä en kykene olemaan. Mieheni ei halua erota minusta.
Joitakin vuosia sitten aloin ymmärtää, että seksuaalinen kiinnostukseni kohdistuu naisiin eikä miehiin. Asian työstäminen vei aikaa, mutta nykyisin ajattelen olevani lesbo. Kun näen naisparin, mietin mielessäni, että he ovat samanlaisia kuin minä. Ja sitten havahdun: he eivät todellakaan ole kuin minä, ei kukaan ole.
Olen kokenut aidon rakastumisen vain kerran. Suhde ei koskaan mennyt fyysiselle tasolle; olin liian solmussa ja ajattelin, että toisen on parempi aloittaa jonkun sellaisen kanssa, joka on varma identiteetistään. Ja niin hän sitten aloittikin. Mutta edelleen ajattelen, että tämä nainen oli "suuri rakkauteni". Henkisellä tasolla suhde oli intiimeintä, mitä koskaan olen kokenut.
Minulle ei tulisi mieleenikään alkaa etsiä uutta suhdetta. Ehkä sellaista ei koskaan edes tule. Tunnen itseni kummajaiseksi, mutta tämä on minun outo elämäni.
Joitakin vuosia sitten aloin ymmärtää, että seksuaalinen kiinnostukseni kohdistuu naisiin eikä miehiin. Asian työstäminen vei aikaa, mutta nykyisin ajattelen olevani lesbo. Kun näen naisparin, mietin mielessäni, että he ovat samanlaisia kuin minä. Ja sitten havahdun: he eivät todellakaan ole kuin minä, ei kukaan ole.
Olen kokenut aidon rakastumisen vain kerran. Suhde ei koskaan mennyt fyysiselle tasolle; olin liian solmussa ja ajattelin, että toisen on parempi aloittaa jonkun sellaisen kanssa, joka on varma identiteetistään. Ja niin hän sitten aloittikin. Mutta edelleen ajattelen, että tämä nainen oli "suuri rakkauteni". Henkisellä tasolla suhde oli intiimeintä, mitä koskaan olen kokenut.
Minulle ei tulisi mieleenikään alkaa etsiä uutta suhdetta. Ehkä sellaista ei koskaan edes tule. Tunnen itseni kummajaiseksi, mutta tämä on minun outo elämäni.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Itse olin joskus samassa jamassa mut asiahan meni niin että rakastuin ja eropaperit oli pöydässä viikon sisällä. Mies ei ollut kovin tyytyväinen mutta ajattelin ettei se oo oikein ketään kohtaan jos siinä pidetään kulisseja yllä ja minä haikailen naisten perään. No siitä suhteesta sen naisen kanssa ei sit tullut mitään vaik 2 vuotta yritin kaikkeni-tyyppi kun oli pahasti alkoholisoitunut ja mielenterveysongelmia vaikka minkälaisia. Sen jälkeen ollut lyhyempiä suhteita sun muuta säätöä. Sitä oikeaa etsin vieläkin ja tiedän et miehistä se ei todellakaan löydy. Naisetkin osaa olla mitä vittumaisempia seurustelukumppaneita mut eihän ilmankaan pärjää :D Joka tapauksessa olen tyytyväinen et tein ratkaisuni ja olin rehellinen miehelle sekä varsinkin itselleni. Kulissielämä on perseestä!
Itsekin olin samassa tilanteessa, tosin nuorempana enkä ollut naimisissa...
Myöhemmin tajusin, että mieheni oli aivan loistotyyppi, mutta tarkoitettu jollekin toiselle, ei minulle, sillä olin ja olen edelleen kiinnostunut vain naisista. Erosimme ja hän löysi uuden ja minä löysin uuden, naisen siis.
Kaikilla meillä kai on oma outo elämämme, mitäpä sitä tuomitsemaan. Monet meistä ovat joskus olleen tukevasti kaapissa, osa suhteessa tai jopa avioliitossa miehen kanssa. En nyt kuitenkaan aio väittää, että lesboksi heittäytyminen olisi mikään patenttiratkaisu, joka tekisi elämäsi onnelliseksi. Olet iso tyttö ja olet tätä asiaa varmasti monet kerrat miettinyt. Päädyit mihin päädyitkin, se on oma ratkaisusi, eikä kukaan voi sanoa, että olisit ollut onnellisempi, jos olisit toiminut jollain toisella tavalla. Jatkuvasti näillä palstoilla saa lukea kertomuksia siitä, kuinka mies vaihtui naiseen ja elämä ei voisi olla onnellisempaa. Sitten on se toinen puoli, ne, joilla mitään ei sitten ollutkaan odotettavissa. Mitään naista ei ole, mitään suhdetta ei ole, paluu entiseen on mahdotonta. Tajuaa, että valinnan tehdessään käsillä olikin vain mahdollisesti jotain menetettävää mutta ei mitään voitettavaa. Kaapissa on yksinäistä, mutta vielä yksinäisempää onkin kaapin ulkopuolella. Niin käy joillekin, ei toki kaikille. Sanon vain, että itselleen ja muille "rehellisenä oleminen" (mitä ikinä se onkin) ei ole mikään automaattinen tie onneen. On valintoja, joskus ne osuvat nappiin, joskus eivät.
Ei elämänmuutos, ulostulo jne. ole mikään tae siitä, että kaikki menee hyvin, ei tietenkään. Mutta ainakaan ei tarvitse jäädä kaappiin jossittelemaan, mitä jos olisinkin uskaltanut ja miten asiat olisivat ehkä menneet. Mitä iloa on siinäkään, että kusettaa itseään tai vähintäänkin elää kulissielämää ja siinä samalla ehkä pilaa jonkun kivan miehen elämän? Olen mieluummin itsenäinen ja tilanteessa, jonka olen itse valinnut,vaikka yksin, kuin erittäin epätyydyttävässä suhteessa pitäen pystyssä kulisseja ulkopuolisille, joita ei loppupeleissä edes kiinnosta.
Tai oikeastaan näen asian niin, että lesboksi ei heittäydytä. Sitä joko on lesbo tai ei ole. Miksi kieltää yksinkertainen fakta ja jupista kaapissa, että pitäkää tunkkinne. Hyvän naisen löytäminen on vaikeaa mutta mahdollista, ja siihen voi omalla aktiivisuudella, avoimella mielellä jne. vaikuttaa.
AP:lle ystävälliset terveiset, että totta kai voit elää elämäsi niin kuin itse parhaaksi näet, kunhan et tarpeettomasti satuta miestäsi, perhettäsi ja muita läheisiäsi. Muuten olet vastuussa omasta onnellisuudestasi ihan itse. Toivottavasti kaikki valintasi johtavat hyvään lopputulokseen.
Ehkä sä nyt kelaat että teet jalosti ja oikein ja ett sun elämä menee hyvin vaikka se ei ole lähellekkään onnellista, se on ok ja se riittää. Mut kun sä et ymmärrä että kun alkaa vituttamaan kun on tuhlannu tärkeimmät asiat elämässä siihen että ei uskalla ja tyytyy johonki mitä ei oikeesti halua niin mä vannon että sun pää räjähtää. Sä et pääse takaisin tekemään elämästäs parempaa, ja tulee aika kun sä mietit miten tärkeitä on jokainen eletty päivä ja miten vittumaista on ettet elänyt elämääs vaan nysväsit aikasi täällä johonki toissijaiseen.
Et sä saa mitalia siit ett pysyt suhteessa joka on kaukana parisuhteesta, mä en todellakaa usko että sä pysyt siinä mistää muusta syystä kuin siit että se on tuttu ja turvallinen. Sä et halua ottaa riskiä etkä halua koittaa elämääsi omilla jaloilla. Sä olet vähän säälittävä mut et paljoa, iteppä olet tiesi valinnut eikä siinä mitää jos sun mieleen ei tule tavoitella omannäköistäsi elämää. Ei se ole keltään muulta pois ku sulta.
Sun kaltaisia on suurin osa ihmisitä, ne ei uskalla ottaa riskejä en ei uskalla muuta kuin kiertää sitä samaa rataa mihin ovat alkaneet. Kivaa elämää sulle ja koita nyt elää ees siellä päiväunissas jonkinlainen elämä.
Olenpa saanut viisaita kommentteja aloitukseeni, kiitos teille niistä. Jos vielä jatkan pohdintaani, niin haluaisin kysyä millainen on se ihmiseen sisäänrakennettu "onnellisen elämän" kaava? Löytää itselleen kumppani, jonka kanssa on sekä henkisesti että fyysisesti samalla aaltopituudella ja elää tämän kanssa onnellisena elämänsä loppuun asti? Hankkia asuntolainaa, lemmikki (kissa vai koira?), matkustella, käydä kulttuuririennoissa ja harrastaa säännöllistä seksiä, saada ehkä lapsia? Kun kaikki tämä on saavutettu, on päässyt voittajana maaliin eikä yhtään mahdollisuutta jäänyt käyttämättä tässä ainutkertaisessa kilpajuoksussa.
Minä vain en halua sellaista elämää. En myöskään voi kutsua omaa liittoani kulissiksi, sillä kulissi on tarkoitettu näyttämään hyvältä ulkopuolisille. Minun elämäntavalleni löytyy kyllä arvostelijoita nykyiselläänkin.
Tällä hetkellä en koe jääväni mistään paitsi tai tyytyväni toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon. Jotta näin voisi olla, pitäisi tiedossani olla se paras vaihtoehto. Ehkä sellainen vielä joskus ilmaantuu, tulevaisuudesta ei koskaan tiedä.
Samassa tilanteessa kuin ap -lähes samoin keskusteluin. Mutta nykytulevaisuus yhetiskunnassa on niin synkkä, että katsoimme mieheni kanssa viisaina tulevaisuuteen ja pyrimme luomaan lapsillemme mahdollisimman turvalliset olosuhteet.
Kun he ovat jotekin vakaina päässeet omille jaloilleen, on aika sitten katsoa että mitä itse haluaa. Ei tämä oma seksuaalinen vietti niin voimakas ole, että sitä aivan ehdoin tahdoin pitää päästä elämään.
Sinähän ne oman elämäsi tavoitteet määrittelet. Ei ole mitään valmista lesbon sapluunaa. Jos haluat ne lapset, asuntolainan jne. mitä nyt tavalliseen keskiluokkaiseen elämään kuuluu, ne on aivan yhtä mahdollista saavuttaa lesbona. Jos et halua, voit pyrkiä rakentamaan elämääsi ihan niin kuin itse parhaaksi näet. Ulostulo kaapista on vain yksi valinta muiden joukossa.
Jos alkaa myöhemmin ahdistaa, koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä uusia ratkaisuja ja pyrkiä muuttamaan elämän suuntaa.
Mulle tulee aika usein näiden myöhäisherännäisten jutuista sellainen olo, että ne eivät oikein uskalla tehdä oma-aloitteisesti mitään repäisyjä, jos ei tiedossa ole heti uutta ihanaa elämää. Mutta kun eihän siitä ole mitään takeita. Mun oma elämäni alkoi tuntua junnaavan paikallaan viime vuonna, joten pistin monet kuviot uusiksi. Ei se tietysti mikään automaatti onneen ole ollut, mutta ainakin nyt tuntuu hyvältä, että tein edes jotain ja on jotakin mitä odottaa ja minkä vuoksi tehdä nyt kovasti töitä.
Mun mielestä ja kokemuksesta avoin ja ennakkoluuloton asenne elämään kantaa pitkälle ja takaa ainakin jokseenkin onnellisen elämän. Jos kerran koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, niin eikö se juuri haasta ihmisen rikkomaan ahtaan boksinsa pielet ja vapauta hänet tekemään jotain sellaista, mitä ei ole kuuna kullan valkeana kuvitellut tekevänsä. Oman mielen kahleista vapautuminen on tahtokysymys.
Minä taas rakastun renttuihin. Tavikset eivät minua suuremmin kiinnosta. Kun tämä suhde loppuu, elän loppuikäni yksin. Parisuhteet ovat tuoneet vain onnettomuutta minun elämässäni.
Minä taas aion ottaa seuraavan miehen, joka minulle tarjoutuu. Ei siksi, että miehet olisivat alkaneet yhtäkkiä kiinnostaa, vaan siksi, että voin. Ap:n kuvaama toveruussuhde kuulostaa minun korviini mahtavalta. Ja olisin valmis antamaan mitä vain siitä tunteesta, että joku haluaa minua, vaikka se olisikin sitten "vain" mies. Vuosikausien yksinäisyyden jälkeen se olisi taivas. Eli ei ole olemassa yhdenlaista oikeaa ratkaisua. Joillekin jo vähän vähemmän on enemmän :)
Niin mäkin. En tajua mitä helvetin viehättävää mä aina näen kaikenmaailman moniongelmaisissa tyypeissä. Kyl tollanen ilmeisesti muakin jotenkin palvelee kun aina renttuihin jää jumiin. Kai sitä sit on tuntenut itsensä jotenkin tarpeelliseks kun tuollaista jeesailee. Sen verran vaan tota asiaa jo miettinyt ja peiliin kattellut et ei enää nappaa. Kyllä minä uskon edelleen hyviin parisuhteisiin. Eikä se ole edes uskonasia. Vaatii vain 2 täysjärkistä ihmistä jotka todella haluaa sitoutua toisiinsa eikä vaan pelata jotain valtapeliä. Joten älä luovuta Catsy666 :)
Kiitos! Juttu vain on niin, ettei tavallisissa keskitien tallaajissa ole yhtään mitään mielenkiintoista. Minä olen siivonnut asuntoja kahdella mantereella ja voin vakuuttaa, että ne keskiluokkaiset ihmiset, jotka siivouspalveluita tilaavat, ovat harvinaisen tyhjänpäiväisiä ihmisiä ja niiden kodit ovat kaikkaialla samanlaisia. Vain poikkeavilla ja tärähtäneillä on jotain sanottavaa. Miksi lähteä tylsän kanssa kimppaan kun voi lähteä mielenkiintoisen?
Mielenkiintoisten ihmisten vapaa-ajanvietto keskittyy jumalaan tai humalaan, joillakin kumpaankin. (Tässä yhteydessä "Jumala" ei tarkoita osallistumista jomman kumman kansankirkon menoihin. )
Mielenkiintoiset ihmiset ovat aina jollain tavoin yhteisön rankaisemia. Minulla ja kumppanillani esimerkiksi ei ole mitään yhteyksiä omiin sukuihimme. Monet uskonnot puhuvat asketismista. Todellista asketismia on se, ettei ole väleissä sukulaisiinsa. Jumala on lähiomainen.
Eilen olin Gnostilaisen kirkon tilaisuudessa. Sen jälkeen on keskustelu, jossa on aina joku yksi, joka heittää vähän erikoisemman kommentin. Tämä erikoisempi henkilö kiinnostaa minua aina. Tällä kertaa tämä henkilö sanoi, ettei hän tiedä taloustieteistä mitään, mutta hän pystyy ennustamaan pörssikursseja Buddhan sanomisten mukaan.
Lopetin teen juonnin (kahvin juonnin olin lopettanut jo aiemmin), koska blogi "Hiipivä hulluus" kirjoitti kofeiinia vastaan. Nyt on käynyt ilmi, että blogin kirjoittaja "Qmies" on myös piintynyt tötsyttelijä. Lopetin teen juomisen kannabishörhön takia!
Nykyisin onkin niin, että jos joku esittää jotain ihan off-the-wall -ideoita, syynä on useimmiten kannabis tai muut huumeet. Ujo suomalainen tarvitsee vähän rohkaisua ennen kuin saa suunsa auki.
Minä tiedän, kuka minä olen. Minun elämäni on ollut kovaa monessa mielessä ja minä olen itseäni kohtaan armoton. Ainoa mielekäs lohtu minun elämässäni tulee tässä vaiheessa esoteerisestä uskonnosta. Ihan niin kuin minulla olisi peltopalsta laaksossa ja ihmiset patoaisivat sinne vuorilta tulevat purot, niin että palsta kuivuu ja minä olen köyhyydessä. Ainoa tapa psykologisesti selvitä siitä tilanteesta on kääntyä jumalten puoleen, koska ei voi lähteä niitä ihmisiä vastaan sotimaankaan. Ihmiset sotivat kait, että heidän lapsillaan olisi parempi maailma, mutta kun minulla ei ole lapsia.
Politiikka taas ei tule muuttumaan, eli ei voi muuttaa niitä ihmisiä, jotka patoavat sen veden niillä vuorilla. Eurooppa on nyt nyrjähtänyt keskiaikaan ja sellaiset ovat kestäneet aiemmin tuhat vuotta. Sataluvulla eurooppalaiset jo kiillottelevat kiinalaisten pöytähopeita tai imuroivat öljysheikin rukousmattoa abudhabissa. Rukoileminen on taas kovassa kurssissa, kukapa olisi arvannut, että kristillisdemonit tulevat nousemaan hallitukseen. Kapitalistien vastaus kriisiin taas on vapauttaa päihteitä. 1930-luvulla, kun ihmiset kulkivat ryysyissä vapautettiin alkoholi etteivät ihmiset kapinoisi. 1960-luvulla hippikapina tukahdutettiin LSD:llä. Nyt taas kun on talous kriisissä halutaan vapauttaa kannabis. Jumala ja humala, ne on kapitalistin vastaukset ja niihin vastauksiin on pakko tyytyä, sillä yli 99% suomalaisista kannattaa kapitalisteja. Turha kuitenkaan väittää enemmistövaltaa muuksi kuin väkivallaksi.
No mun näkemys ja kokemus on että ihmisellä voi kyllä olla uinuvasta harmaasta keskiluokasta poikkeavaa aivotoimintaa ja omia mielipiteitä vaiikei nisti ja mielisairas oliskaan. Onks sulla vähän turhan pienet kannabis-keskeiset piirit kenties? Kyllä sitä kovaa elämää on täs yhellä ja toisella. Toiset reagoi siihen heittäytymällä nisteiks hyväkskäyttäjiks ja toiset kasvaa ihmisenä ja jatkaa omaa tietään joka ei useimmiten kuitenkaan ole mikään keskiluokkaisuus massaan sulautumisineen ja asuntolainoineen. Toi eri seurakunnissakin juokseminen kertoo lähinnä heikkoudesta ja omien mielipiteiden puutteesta. Itseasias kuulostaa melko tärähtäneeltä,anteeks vaan.
Hyvä homma, jos minä olen tärähtänyt, niin minä pääsen vissiin sitten työhaluttomuuseläkkeelle, niin ettei tarvitse töissä tehdä niin kuin Mark Esterhuysen: http://www.youtube.com/watch?v=eoq65QaIczQ&feature=player_embedded
Minulle ei tule vapaa-ajanongelmaa!