Mun synnytys oli helppo siinä mielessä että en tuntenut kovin suurta kipua. Olin ihmeissäni ja vähän närkästynyt synnytyksen jälkeen että se kävikin niin kivuttomasti, kun olin kauhulla lukenut ikäviä kokemuksia netistä.
Sanoin pari tuntia synnytyksen jälkeen isälleni puhelimessa että olikin ihan helppo homma, joten todistusaineistoa on ettei tämä helppouden tunne ole tullut vasta unohduksen myötä. Ensimmäiset ajatukset vauvan pullahtaessa ulos, oli "Jes! tein sen ja ei se niin kamalaa ollutkaan, mutta onhan se helpotus että on ohi vihdoinkin että vauva saatiin ulos toivottavasti ehjänä".
Myöhemmin on tullut sellainen olo että se synnytys oli elämäni parhaimpia hetkiä. Puhun siitä mielellään ja vähättelen kipua tai siis olis sitä kipua voinut olla enemmänkin. Harmitti vähän että otin epiduraalin, koska sen jälkeen en tuntenut oikein mitään. Olis ollu enää muutama sentti avautumista jäljellä.
Synnytykseni muistutti kovaa salitreeniä. Olen kärsinyt aikoinaan kovista kuukautis- ja migreenikivuista sekä laivalla matkapahoinvoinnista. Synnytys oli kipuvoimakkuudeltaan vähäisempää kuin nämä. Synnytyksen alku oli kuin siedettävä kuukautiskipu ja en olisi uskonut että sillä kipuasteikolla voi vauvan ulos punnertaa. Odotin koko ajan jotain kovempaa kipua.
Olen kyllä aina ollut hiukan masokistinen. Kun kuulen hyvän, dynaamisen, voimakkaan biisin niin se muistuttaa minua synnytyksestä. Voimiahan se synnytys vaatii paljon. Synnytys oli niin hauska tapahtuma. Muistan kun lapsivesi poksahti ja tukala olo helpotti. Se oli hieno tapahtuma kerrassaan. Sain sättiä miestäkin ihan luvan kanssa. :)
Kylmään veteen pulahtaminenkin on paljon hirveämpää kuin synnytys.
Onko kohtalontovereita?
Sanoin pari tuntia synnytyksen jälkeen isälleni puhelimessa että olikin ihan helppo homma, joten todistusaineistoa on ettei tämä helppouden tunne ole tullut vasta unohduksen myötä. Ensimmäiset ajatukset vauvan pullahtaessa ulos, oli "Jes! tein sen ja ei se niin kamalaa ollutkaan, mutta onhan se helpotus että on ohi vihdoinkin että vauva saatiin ulos toivottavasti ehjänä".
Myöhemmin on tullut sellainen olo että se synnytys oli elämäni parhaimpia hetkiä. Puhun siitä mielellään ja vähättelen kipua tai siis olis sitä kipua voinut olla enemmänkin. Harmitti vähän että otin epiduraalin, koska sen jälkeen en tuntenut oikein mitään. Olis ollu enää muutama sentti avautumista jäljellä.
Synnytykseni muistutti kovaa salitreeniä. Olen kärsinyt aikoinaan kovista kuukautis- ja migreenikivuista sekä laivalla matkapahoinvoinnista. Synnytys oli kipuvoimakkuudeltaan vähäisempää kuin nämä. Synnytyksen alku oli kuin siedettävä kuukautiskipu ja en olisi uskonut että sillä kipuasteikolla voi vauvan ulos punnertaa. Odotin koko ajan jotain kovempaa kipua.
Olen kyllä aina ollut hiukan masokistinen. Kun kuulen hyvän, dynaamisen, voimakkaan biisin niin se muistuttaa minua synnytyksestä. Voimiahan se synnytys vaatii paljon. Synnytys oli niin hauska tapahtuma. Muistan kun lapsivesi poksahti ja tukala olo helpotti. Se oli hieno tapahtuma kerrassaan. Sain sättiä miestäkin ihan luvan kanssa. :)
Kylmään veteen pulahtaminenkin on paljon hirveämpää kuin synnytys.
Onko kohtalontovereita?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Vautsi! Kestit sen kuin mies!
Mä luulen, että jonkun toisen mielestä mun synnytys olis voinut olla kamala. Koitosta kesti 29 tuntia ja kyllä se sattukin niin, että synnytyksen aikana olin varma, etten enää halua lapsia. Kuitenkin heti kun vauva oli ulkona olinkin sitä mieltä, ettei se nyt niin kamalaa ollutkaan. Koko raskaus meni kuitenkin ilman ongelmia ja loppujen lopuksi synnytyskin kesti "vain" 29 tuntia. Se on kuitenkin pieni kärsimys siihen nähden, että saa oman vauvansa syliin. Jotenkin ajattelisin, että huonosti sujuva raskausaika on tuskaisempi kuin muutaman tunnin kestävä kivulias synnytys. Toki huomautan, että en revennyt synnytyksessä yhtään, joten toipuminenkin kävi nopeasti.
Ensimmäinen synnytys 6 tuntia alusta loppuun, alkoi lapsiveden menolla.
Kipu oli kova, olin peloissani vaikka mies oli mukana. Kuitenkaan siitä ei jäänyt mitään pahoja muistoja.
Seuraava synnytys 3 tuntia 15 min. Synnytin yksin, siis ilman miestä. Tämä kerta oli tavallaan helpompi; tiesin mitä odottaa ja kivut oli erilaiset. Nyt ne keskittyi lähinnä selkään, teki tosi kipeää! Kuitenkin ruumiini osasi rentoutua täysin supistusten aikana, se oli erikoinen kokemus. Kroppa otti tavallaan komennon ja tiesi mitä tehdä! Tämäkin kerta alkoi lapsiveden menolla ja todella kovilla supistuksilla heti alkuun. Luulin jo etten ehdi sairaalaan vaan lapsi syntyy taksiin. Onneksi ei sentään! Heti synnytyksen jälkeen kävelin omin jaloin suihkuun ja puhelimeen soittamaan miehelle; onneksi olkoon maailman kauneimman tytön isälle! Hän oli aamulla lähtenyt töihin aavistamatta että kolmen tunnin päästä olisi isä! Synnytys alkoi kohta kun hän oli lähtenyt.
Molemmat kokemukset oli hyviä ja myönteisiä. Olin maailman onnellisin, suorastaan euforinen kummallakin kertaa!
Voin suositella!
Mulla laskettuun aikaan enää viikko ja yks päivä. Olen ensisynnyttäjä ja ehtinyt jo kuulla ja lukea kaikki kauhukertomukset. Onneksi on myös näitä positiivisia kokemuksia, koska ne antavat kannustusta siihen omaan tulevaan hetkeen. Kiitos. :)
Mulla synnytys oli kans positiivinen kokemus, vaikka siinä käytettiinkin imukuppia ym. :) Kipuja oli vähemmän kuin odotin (sain kuitenkin epiduraalin). Minulle vaikeinta oli ponnistusvaihe, koska vauva jumittui virheasennon vuoksi ja lopulta päädyttiin käyttämään imukuppia. :)
Ehkä se on sitä, että kun odottaa jotain "kauheaa ja kamalaa" niin sitten se ei ehkä tunnukkaan niin kamalalle.. :D Asennoitumiskysymys siis. :)
Synnytys voi olla tosi mahtava ja voimaannuttava tapahtuma! Itsellä näitä upeita synnytyksiä on takana jo 3, kerta kerralta upeampia. Kun tieto ja luottamus oman kehon toimintaan ovat lisääntyneet, on synnytyksistä voinut nauttia yhä enemmän.
En ole tarvinnut lääkkeitä kun kehon omaa hormonitoimintaa on tuettu, tosi voimia vaativaa ja intensiivistä synnyttäminen on ollut mutta ei toellakaan kamalaa tai edes erityisen kipeää.
Myös sektio voi olla aivan mahtava kokemus. Mulla ainakin se oli sellainen, ei kipuja, leikkaussalissa aivan huippu fiilis ja nopea toipuminen.. Olen tuntenut siitä lähtien mieletöntä voimaantumista. Varsinkin sektiosta kuulee turhan usein kauhukertomuksia, mutta ainakin mulla se oli superhyper-hieno kokemus.
No teidänhän on sitten jokaisen parasta synnyttää edes kymmenen lasta, kun on ollut niin kovin euforista. Jos nyt puoliakaan teidän jutuistanne uskoo, niin yli menee sekin.
No mikäs siinä nyt on niin ihmeellistä jos jollekin jää positiivinen fiilis synnytyksestä? Epiduraalithan oli ollu melkeen kaikilla kirjottaneilla. Mikäs siinä on lastaan maailmaan pusertaessa kun ei edes kunnolla tunne kipua? Vai täälläkö saa kertoa vaan negatiivisia kokemuksia synnytyksestä, että varmasti saadaan kaikki pelkäämään sitä?
Mikä ihme on tosiaan ettei saa positiivisia juttuja kertoa? Miksi ne saavat negaa? Kateus?
Naisen keho on kuitenkin luotu synnyttämään ja iso osa komplikaatioista johtuu vain nykyaikaisesta synnytyksen medikalisoitumisesta. Toki lääketiedettä välillä synnytyksissäkin tarvitaan, mutta jo se että synnytyksiin liittyvä pelottelukulttuuri muuttuisi naisiin uskovaksi ja naisen voimavaroja tukevaksi mahdollistaisi suurelle osalle hienon ja voimaannuttavan synnytyskokemuksen. Synnytyksessä on suuri merkitys hormonitoiminnalla, ja se taas häiriintyy pelosta, vieraasta ympäristöstä ja ihmisistä ja toimenpiteistä. Onko se vaikeaa uskoa että synnytys voi olla jopa euforinen kokemus silloin kun kehon omat endorfiinit ja oksitosiini pääsevät toimimaan tarkoituksenmukaisesti ilman häiriöitä?
Mun mielestä tällä palstalla on ollut ihan tasapuolisesti sekä positiivisia että negatiivisia synnytyskokemuksia. Molemmat ovat varmasti ihan yhtä tosia ja minusta kumpiakin täällä saa olla. Osalle synnytys on luonnostaan helppo ja aika kivutonkin, jolloin erityisiä lääkkeellisiä kivunlievityksiä eikä muitakaan toimenpiteitä ei tarvita. Suurimmalle osalle synnytys on elämän vaikein kipukokemus, jota tuo edellinen "luonnostaan helpot" eivät ehkä pysty ymmärtämään. Kivuliaat synnyttäjät tarvitsevat kunnollista ja hyvää kivunlievitystä. Osalle taas tulee synnytyksessä tilanteita ettei se naisen oma kroppa toimikaan niin, että voitaisiin ilman toimenpiteitä päästä hyvään lopputulokseen. Ei siinä ole mitään pelottelukulttuuria minusta sen kummemmin. Asioista pitää vain puhua reilusti ja monelta kantilta.
Jos kaikilla ne oman kehon endofiinit ja okitosiinit toimisivat, ei olisi koskaan syntynyt mitään kivunlievityskulttuuria synnytyksissä. Kuitenkin sellaista on ollut ainakin vuosituhansia. On käytetty vaikka mitä litkuja, erityisen suosittua on ollut juottaa synnyttäjä hurjaan humalaan esim.
Eli ei ole tässäkään asiassa yhtä ainoaa totuutta. Mutta se on kyllä aika tavalla mutkien suorimista, jos väittää, että iso osa komplikaatioista johtuu vain nykyaikaiseta synnytyksen medikalioitumisesta.
Tämä mua kyllä nyppii. Että kolmen synnytyksen ja aikamoisen asiaan perehtymisen jälkeen joku tulee mulle sanomaan että en tiedä synnyttämisestä mitään, että hyvähän se on "luonnostaan helppona" huudella.
Kyllä monella uudelleensynnyttäjällä on se kokemus, että ensimmäisen hirveän synnytyksen jälkeen saakin täysin erilaisen kokemuksen kun siihen valmistautuu paremmin. En väitiä että kuka tahansa milloin tahansa voi pelkällä valmistautumisella saada hyvän kokemusksen tarvitsematta puudutuksia, mutta monelle se on mahdollista.
Kyllä minäkin tiedän miten hirvittävän kipeä sitä voi olla kun outo kätilö oudossa tilanteessa ja paikassa makuuttaa käyrillä, ei tue rentoutumista eikä päästä liikkumaan. Ja miten erilaisia ne supistukset sitten ovat kun ympäristö ja ihmiset ovat tuttuja ja turvallisia, ja itse on tilanteen tasalla, eikä väsynyt, jännittynyt tai peloissaan. Ei synnytyskipu minulle enää ole yhtään pelottavaa, se on tarkoituksenmukaista, tarkoitettu ohjaamaan synnyttäjää liikkeelle ja oikeisiin asentoihin jotta synnytys edistyy ja vauva laskeutuu, ja tarkoitettu ohjaamaan synnyttäjää turvalliseen ja rauhalliseen paikkaan.
Vierastahan tällainen ajattelu tietenkin on, nykyään kun on vallalalla ihmeellinen pelottelu. Minusta vaan on kummallista että yksi nisäkäslaji olisi jotenkin kykenemätön synnyttämään poikasensa :/
Miten niiiiiiin tämä on väärä paikka väitellä? Tämähän on julkinen keskustelupalsta, jossa saapi kyllä kait omia mielipiteitään julkituoda?
"Kyllä minäkin tiedän miten hirvittävän kipeä sitä voi olla kun outo kätilö oudossa tilanteessa ja paikassa makuuttaa käyrillä, ei tue rentoutumista eikä päästä liikkumaan. " Eikö tämä ole yhtälailla sitä pelottelukulttuuria? Etkös pelottelekin normaalilla sairaalasynnytyksellä? Paitsi, että sulla on ollut vähän huono tuuri, kun olet joutunut vanhanaikaisella tekniikan kanssa niille käyrille. Nykyäänhän jo monessa paikassa on tuohonkin langattomat vempeleet, joten mitään makaamista ei niille käyrille tarvita.
Nuokin kertomasi kivunlievityskeinot ovat todellakin jo vuosituhansia vanhoja ja varmastikin joillekin ne tuovat avun. Mitään muuta keinoja ei olisi kehitetty (ja niitä keinoja totisesti synnytyshistoriassa piisaa), jos ne olisivat tuoneet helpotuksen synnytyskipuun suurelle joukolle.
En ymmärrä, miten ihmeessä päädyit tälläiseen toteamukseen: "Että kolmen synnytyksen ja aikamoisen asiaan perehtymisen jälkeen joku tulee mulle sanomaan että en tiedä synnyttämisestä mitään". Missä sellaista on väitetty?
Vielä voisi huomauttaa, että on ihan oikeasti aika paljon naisia, jotka olisivat kuolleet vanhana hyvänä saunasynnytysaikana esimerkiksi lantion ahtauden / hallitsemattoman verenvuodon vuoksi. Eli hyviä tai mahdollisimman vähälääketieteellisiä kokemuksia ei voi myöskään yleistää (aivan kuin ei tosi huonojakaan). Riittävän lääketieteellisen avun vastaanottaminen on myös äidin velvollisuus, että äiti olisi paikalla huolehtimassa lapsestaan tämän synnyttyä.
Olen todella pahoillani että minun synnytykseni ovat olleet todella positiivisia ja hyviä kokemuksia!
En väitä, ettei se tee kipeää, kyllä tekee, mutta se kipu on p o s i t i i v i s t a kipua. Siinä synnytetään uutta elämää, se on pieni ihme jo sinänsä!
Minulla ei ole kummallakaan kertaa ollut minkäänlaista kivunlievitystä, koska en sitä halunnut. Olen sillä tavalla "omituinen" että minulla on kova lääkekammo, en edes särkylääkettä ota ennenkuin viimeiseen hätään. Ja kuten sanoin, koin synnytyskivun positiivisena, vaikka ensimmäisellä kertaa pelottikin. Se kai on luonnollista, on se niin voimakas ja mullistava kokemus!
Teille jotka vasta olette ensimmäistä lastanne menossa synnyttämään haluan sanoa; älkää kuunnelko noita negatiivisia pirullisia eukkoja, he ovat jostain syystä katkeroituneita ja syytävät myrkkyään niihin joiden kokevat olevan onnellisempia ja tyytyväisempiä elämäänsä kuin he, omassa katkerassa sapessaan!
Synnytystä ei tarvitse pelätä pahana kokemuksena, totta kai varmasti jännittää mutta antakaa luonnon tehdä tehtävänsä. Kroppa tietää mitä tehdä, se osaa! Ja kivunlievitys on olemassa sitä varten, että sitä käytetään jos tarve vaatii!
Ja komppaan 100% yllä olevaa kommenttia! (synnytyshörhö)
Olen itsekkin samaa mieltä ettei synnytys kamalaa ole. Muistan että supistukset loppu vaiheessa ovat kivuliaita mutta kun lapsen saa syliin ovat ne sen arvoisia. Ei minullakaan mitään pahaa sanottavaa asiasta ole.
Menin sairaalaan klo 14, katsottiin käyrät klo15 pääsin synnytys saliin ja klo 17 laitettiin spinaali (se ei sattunut/tuntunut yhtään kun keskityin vain siihen juuri meneillään olevaan supistukseen) ennen tätä otin hetken ilokaasua.
19 tuli kätilö ja sanoi et nyt voi alkaa kokeilemaan ponnistaa ja 19,38 tyttö syntyi. Ponnistus ajaksi oli laitettu 33 minuuttia ja minusta se kesti 5:tlä minuutilta. Kipuja ei ollut pyysin vain kätilöltä liukastetta kun vauvan pää tuntui kuivalta puskea ulos :D jälkikäteen kätilösanoi että 8 tikkiä laitettin enkä huomannut repeytyneeni. Paranin tosi nopeasti ja kipulääkkeitä synnytyksen jälkeen en tarvinnut.
Elämäni yksi parhaimmista suorituksista ja kokemuksista.
Nyt viikkoja 20 takana ja saas nähdä onko tää yhtä helppo. Toivottavasti.
Mun hyvä synnytyskokemus syntyi hyvästä epiduraalipuudutuksesta, miehen tuesta ja loistavan empaattisista ja samalla hyvin ammattinsa osaavista kätilöistä. Joku purnasi tuolla käyrillä makuuttamista, mutta minusta juuri se oli sitä turvallisuutta tuova asia (joka sai minut rentoutumaan), että tiesin vauvalla olevan kaikki hyvin.
Ensi synnytys, ei epiduraalia, imukupilla avustettiin ja se ei ollut kamalaa! Miehen tuella selvisin pitkälle. Ei tarvinnut edes huutaa. ;) Tästä vasta 3kk ja olisin valmis siihen uudestaan. :) Ihana kokemus vaikka ei ehkä niin kovin kaunis. :D
Ja kyllä tämä juttu on tosi, eikä yhtään liioiteltu.
No kait se menee helpolla kun puskee epiduraalin puuduttavan vaikutuksen alaisena, kun itse vauvan puskeminen ei ollut mitään luomunakaan! Toista olikin sitten ne supistukset joiden vuoksi itkin ja paruin kuin hullu. Paikat avautui niin nopeasti ja siksi supistukset olivat niin rajuja. En ehtinyt saada epiduraalia, enkä olisi kyllä edes tarvinnut.
Mä sain epiduraalin ja ei tarvinnut itkeä ja parkua kuin hullu. Ihanaa, että nykyään on käytössä tehokkaita kipulääkkeitä. Näin synnytys on varsin mielyttävä kokemus.
Synnytykseni oli pitkä (26,5h virallisesti 12h joita ei virallisesti lasketa, kun supistusväli heitteli liikaa, 7-40min). Epiduraalia odotin viisi tuntia, joista kaksi viimeistä (ensiavuksi saamani pcb-puudutuksen lakattua) oli todella tuskasia. Ponnistusvaihe kesti 55min, eppari leikattiin ja repesin kohdunsuulta sekä emättimestä. Menetin reilusti verta. Mutkiakin oli vähän matkassa kun istukka ei meinannut syntyä ja kohtu supistua. En päässyt synnytyksen jälkeen suihkuun vaan kätilö pesi minut sängyssä. Minut vietiin pyörätuolilla synnyttäneiden osastolle ja yöllä (vauva syntyi illalla) minun piti ottaa hoitaja saatille vessaan mennessäni, siltä varalta jos pyörtyisin.
Silti minun synnytykseni oli HYVÄ synnytys. Se oli voimakas kokemus, josta selvisin omien voimieni, miehen kannustuksen ja ihanien kätilöiden avulla. Palkinto oli maailman paras! Toipuminen ei ollut maailman nopeinta, mutta tapahtui kuitenkin. Muistelen synnytystä usein ja puhun siitä mielelläni. Olen jo pitkään ikävöinyt sitä (tyttö on nyt 8kk) ja olen jo suunnitellut seuraavaa, vaikka uusintakierrokselle ei olla ihan vielä alkamassa.
Voiskos olla, että kun on vaan löysät paikat, ei synnyttäminenkään tunnu sillai kovasti?
Olin ensisynnyttäjä ja pelkopolin asiakas.. Synnytys tuntui ihan mahdottomalta ajatukselta. Pekopolilla suunniteltiin kivunlievitys ja takkaporttina sektio. Ja niin koitti synnytys joka jouduttiin käynnistelemään. Salissa kellonympärys ja ponnistus tunnin. Epiduraali. ilokaasu. Auttoivat tosi hyvin ja synnytys liki kivuton. Ei repeämiä. Hyvä mieli jäi.
Lueskelin tätä ketjua ennen omaa synnytystäni(olin jo kerran synnyttänyt aikaisemmin) ja ajattelin, että sekasin on se joka sanoo että synnytys voi olla ihana kokemus. Esikoisen synnytys oli nimittäin mitä hirvein. Noh, tuli aika synnyttää tämä toinen ja en ollut uskoa, että voiko se oikeasti olla noinkin "helppoa" ja voiko siitä selvitä niin vähällä kivulla. Itselle jäi todella positiivinen kokemus toisesta synnytyksestä. En joutunut kärsimään supistuksista kuin muutaman tunnin, pahimmista vain vajaa puoli tuntia(alkuun kun supistukset eivät tulleet säännöllisesti eivätkä olleet kovinkaan kipeitä), kunnes sain epiduraalin. Sitten olinkin taivaissa seuraavat 8tuntia ja nukuin, välillä portatiivillä kävin. Ponnistusvaihe alkoi ja siinä oli kipua kyllä kerrakseen, mutta se kipu oli ohi 15minuutissa. Jäi siis hyvä mieli synnytyksestä kyllä, vaikka en todellakaan uskonut että semmonen on edes mahdollista, juuri tuon ensimmäisen synnytyksen ja muiden kauhukertomusten perusteella.