Työkyvyttömyseläkkeellä etelään!

Provomessage part 1.

Moikka vaan kaikille. Olen peliriippuvainen Antti Helsingistä. Tein hanttihommia muutaman vuoden pelaten kuitenkin aina palkan. Luottotiedot meni ja muija jätti..
Eli han peruskauraa pelihimoselle.
Lopetin työt pari kk sitten ja sain myös häädön asunnostani. Nyt olen budjannut kaverin luona ja saanut toimeentulotukea.

Menen ensiviikolla lääkärin pakeille esittämään masentunutta, mielialahäiriöistä kärsivää potilasta. Tarinaa tukee myös peliriippuvuus. Aion tuoda esille että mitä järkeä on edes yrittää nousta aamulla töihin kun tietää että liksapäivän tullen pelaan kaiken. Tietenkin ilmoitan myös että sängystä nouseminen on ylipäätänsä vaikeata nyt ja yöunet kestävät 15 tunnin keskiarvolla.
Uskon lääkärin kysyvän että mistä luulen masennuksen olevan peräisin; Peliriippuvainen olen ollut 13 vuotiaasta lähtien mutta vasta noin 6kk masentunut ja viimeisen kolmen kuukauden aikana pahempaan päin. Uskon että oma pelihimoni on ruokkinut masentumista ja myös toisin päin masentuneena haen iloa elämään pelien kautta, koska viimeiset puolivuotta pelaaminen lähtenyt täysin lapasesta.
Näillä eväillä yritän saada kelan lautakunnasta hyväksytyn päätöksen vuoden työkyvyttömyseläkkeelle. Tarkoituksena on muuttaa parin kaverin kanssa asumaan. Haen yleistä asumistukea jos en eläkkeensaajan tukea saa. Kun hyväksytty eläkepäätös kelasta tulee, muutan indonesiaan noin vuodeksi.
Meidän neljäs työssä käyvä kaveri muuttaa minun tilalleni.

Saan eläkettä 680 euroa ja asumistukea 296 euroa, yht 976 euroa.
Saan siis valtiolta lähes tonnin kuussa, asun pimeästi yhdessä maailman köyhimmässä maassa ja nautin elämästä ja unohdan pelit.
Saan joulukuussa reilu pari tonnia veronpalautusta. Niillä rahoilla olisi tarkoitus kustantaa lennot (max700e) ja parin- kolmen kuukauden elämiset ja saada asiat siellä päässä järjestykseen mm asunto-netti.
Ollaan yhteyksissä kaverien kanssa feississä ja lupasivat ilmoitella minua koskevia asioita.

Indonesiassa loikoilen rannalla, käyn kahviloissa ja tutustun paikallisiin. Sukeltaminen olisi kanssa kivaa.

Mitä mietteitä tämä herättää sinussa minun matkani maksava kasistneljään duunari??
8249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Liikaa ei-niin-loogisia juttuja tässä oli. Miten esim. kuvittelet saavasi ne parin tonnin veronpalautukset käyttöösi, jos sulla on maksuhäiriömerkintöjä? Jos sulla on häikkää, niin erittäin todennäköisesti myös juttuja ulosotossa. Ulosotto ne palautukset vie.

Taitaa tosiaan olla pelkkä provomessage kyseessä.

Äänestä

Viime maaliskuussa vaarini maksoi kaikki velkani.En sitä kyllä halunnut mutta niin vain tapahtui.

Äänestä

Paitsi että voit täysin unohtaa eläkkeen......

Katsos ensin ollaan sairauslomalla 300 pv, sen jälkeen voidaan hakea kuntoutustukea, jonka KELA _mahdollisesti_hyväksyy tai on hyväksymättä, n. 25% hakemuksista hylätään..

Ja hylyn jälkeen voi toki valittaa, vaan jos tilanteesi olisi tosi, niin kohdallasi varmastikaan valituksesta ei olisi mitään hyötyä. Joutuisit sitten vajaakuntoiseksi työnhakijaksi työvoimatoimistoon.

Heh, noilla stooreilla lääkäri ei kirjoita sinulle sairauslomaa päivääkään......


Vaan provohan juttusi olikin.

(Itse olen toistaiseksi eläkkeellä depression ja parin kroonisen somaattisen sairauden takia. Olin tuon 300 pv:n jälkeen kuntoutustuella liki 4,5 vuotta kunnes sain toistaiseksi eläkkeen...)

Äänestä

Olen tehnyt työkseni työkykyarvioita mtt:ssä ja eihän tuo muuta kuin naurata. Onnea matkaa.

Äänestä

Provoilua juu.

Et pääse eläkkeelle. Ainakin joudut roikkumaan vuosikausia kuntoutustuella Suomessa.

Jos luottotiedot yms. menny ja ulosottopäällä, et kyllä saa veronpalautustasi.

MItä tyydytystä saat tällaisesta provoilusta? Oletko masokisti? kusipää ainakin.

Äänestä

provoilua, eläkkelle ei KELA päästä ennenkuin olet ollut 2-4 vuotta masennuksen takia hoidossa , syöt lääkkeitä ja olet anonut eläkettä 4- 10 kertaa.

Äänestä
  • kyllä masiksen takia pääsee eläkkeelle, minä kävin kaikki kuntoutukset ja kallonkutistus kurssit ja ei apua, lääkärini kirjoitti eläkehakemukseni ja ekalla läpi, täytyy olla oikeasti sairas, ei vilppi masikset auta, kyllä tohtori näkee onko oikeasti vintti masentunu vai ei! jaksamisia oikeasti sairaille! se tässä vaan on pirullista kun nämä sairaudet ei aina päälle päin näy ja siitä tulee väärin käsityksiä naapureille ja tuttaville!

    Äänestä

taitaa olla nuppis muuta kuin masentunu ja mielikuvitus laukkaa kuin mustalaisen heppa ilta raveissa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


anttiloinen kirjoitti:

Provomessage part 1.

Moikka vaan kaikille. Olen peliriippuvainen Antti Helsingistä. Tein hanttihommia muutaman vuoden pelaten kuitenkin aina palkan. Luottotiedot meni ja muija jätti..
Eli han peruskauraa pelihimoselle.
Lopetin työt pari kk sitten ja sain myös häädön asunnostani. Nyt olen budjannut kaverin luona ja saanut toimeentulotukea.

Menen ensiviikolla lääkärin pakeille esittämään masentunutta, mielialahäiriöistä kärsivää potilasta. Tarinaa tukee myös peliriippuvuus. Aion tuoda esille että mitä järkeä on edes yrittää nousta aamulla töihin kun tietää että liksapäivän tullen pelaan kaiken. Tietenkin ilmoitan myös että sängystä nouseminen on ylipäätänsä vaikeata nyt ja yöunet kestävät 15 tunnin keskiarvolla.
Uskon lääkärin kysyvän että mistä luulen masennuksen olevan peräisin; Peliriippuvainen olen ollut 13 vuotiaasta lähtien mutta vasta noin 6kk masentunut ja viimeisen kolmen kuukauden aikana pahempaan päin. Uskon että oma pelihimoni on ruokkinut masentumista ja myös toisin päin masentuneena haen iloa elämään pelien kautta, koska viimeiset puolivuotta pelaaminen lähtenyt täysin lapasesta.
Näillä eväillä yritän saada kelan lautakunnasta hyväksytyn päätöksen vuoden työkyvyttömyseläkkeelle. Tarkoituksena on muuttaa parin kaverin kanssa asumaan. Haen yleistä asumistukea jos en eläkkeensaajan tukea saa. Kun hyväksytty eläkepäätös kelasta tulee, muutan indonesiaan noin vuodeksi.
Meidän neljäs työssä käyvä kaveri muuttaa minun tilalleni.

Saan eläkettä 680 euroa ja asumistukea 296 euroa, yht 976 euroa.
Saan siis valtiolta lähes tonnin kuussa, asun pimeästi yhdessä maailman köyhimmässä maassa ja nautin elämästä ja unohdan pelit.
Saan joulukuussa reilu pari tonnia veronpalautusta. Niillä rahoilla olisi tarkoitus kustantaa lennot (max700e) ja parin- kolmen kuukauden elämiset ja saada asiat siellä päässä järjestykseen mm asunto-netti.
Ollaan yhteyksissä kaverien kanssa feississä ja lupasivat ilmoitella minua koskevia asioita.

Indonesiassa loikoilen rannalla, käyn kahviloissa ja tutustun paikallisiin. Sukeltaminen olisi kanssa kivaa.

Mitä mietteitä tämä herättää sinussa minun matkani maksava kasistneljään duunari??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu