Oltiin muiden ehdonalaisessa olevien kundien kanssa kruisailemassa pitkin maakuntia jos löytyisi jotakin omaisuutta, jonka omistussuhde voitaisiin siirtää kysymättä objektien nykyiseltä omistajilta mitään. Poliisit kutsuvat muuten tällaista toimintaa anastus- tai varkausrikollisuudeksi. Kruisattiin Forssan liepeillä ja oltiin saatu saaliiksi polkupyöriä, mopoja, veneitä ja vesiskoottereita. Tällaisen määrän ollessa kyseessä oltiin luonnollisesti liikkeellä kolmella täysperävaunurekalla (liisattu ja liisarimaksut pystyssä). Jossain sanotuilla kulmilla silmiin pisti lyhyenläntä mies, joka hiippaili tienvarteen asetettujen marjalaatikoiden liepeillä ja meidät nähdessään piiloutui niiden taakse ja kuikuili sieltä. Mies oli huomiota herättävä siksi, että tihkusateesta huolimatta hänellä oli erittäin suurikokoiset ja halvat aurinkolasit päässään, joiden linssit olivat täynnä sormenjälkiä. Vyön alta pilkisti hernepyssyn perä ja kaulassa roikkui erittäin pitkällä objektiivilla varustettu vanha järjestelmäkamera. Miehen maastohousut olivat ainoa yksittäinen seikka, joka vaikutti sopivan ympäristöön.
Pysähdyttyämme miehen kohdalle tajusin, että Nikitahan se siinä oli. Moikkasimme ja totesin, että pääsit sitten turvallisesti kotiin Frankfurtista Attan perheen tapaamisesta, johon Nikita totesi silmää iskien, että kyllä vaan pääsi ja viime aikoina on tullut pelailtua pleikkarilla lentosimulaattoripeliä, jonka jälkeen olisi tarkoitus matkailla Pakistanin ja Afganistanin väliseen vuoristoon lisäkursseille. Viittasin sen merkiksi, ettei minua kiinnostanut kuulla enempää. Kysyin Nikitalta, että mitäs vittua hän tekee puolukkalaatikoiden liepeillä epämääräisesti liikehtien, ja että onko Nikita ryhtynyt hankkimaan elantoaan marjanpoiminnalla? Nikita kertoi, että hän oli todentotta ryhtynyt hankkimaan elantoaan marjoilla, muttei varsinaisesti niiden poiminnalla. Nikita kertoi seuranneensa Helsinki-Vantaan lentokentältä Bangkokin koneesta ulostautuneita thaimaalaisia marjanpoimijoita jo kolme viikkoa. Seurannan avulla Nikita oli onnistunut löytämään heidän marjanpoimintamestat ja nyt hän anasti thaimaalaisten työllä ja vaivalla tienvarteen metsästä kantamia punaisia pyöreitä happamia marjoja, joita puolukoiksi kutsutaan. Kerroin Nikitalle, että tämä on mielestäni aika alhainen varkausrikos, koska kadonneita puolukoita ei kukaan korvaa thaimaalaisille. Nikita näytti ymmärtävän tämän ja poistui takavasemmalle. Nikita nouti pajupensaikkoon kätkemänsä metallinsinisen Solifer-mopon stongissa roikkuvat suuret puolukoita täynnä olevat muovisangot ja kaatoi marjat takaisin thaimaalaisten marjakoreihin. Nikita kertoi, ettei tämä ollut ensimmäinen vaan toinen kerta kun hän oli marjavarkaissa. Ensimmäisen kerran saaliista hän oli tosin jo ehtinyt keittää kotona sakeat ja makeat marjapuurot. Pyysin Nikitaa jäämään paikalle ja poimimaan ensimmäisen varkautensa verran puolukoita thaimaalaisten koreihin, niin asia voitaisiin katsoa sovituksi, mutta vain mikäli Nikita toimittaisi meille marjapuuroreseptinsä. Nikita lupasi toimia pyytämälläni tavalla.
Kotimatkalla pysähdyimme rekkakolonnamme kanssa Riihimäen ABC:lle kahville. Nauttiessani suurta viineriä ja kahvia ja samalla jutellessani Riksun vankilasta tulossa olevien tapaajien kanssa puhelimeni piippasi sähköpostin saapumisen merkiksi. Nikitahan se siellä täytti lupauksensa ja meilasi marjapuuroreseptin. Täytyy sanoa, että kyllä Nikitan marjapuuroreseptillä tuli aika makoisat marjapuurot kun illalla sitä kokeilin.
Pysähdyttyämme miehen kohdalle tajusin, että Nikitahan se siinä oli. Moikkasimme ja totesin, että pääsit sitten turvallisesti kotiin Frankfurtista Attan perheen tapaamisesta, johon Nikita totesi silmää iskien, että kyllä vaan pääsi ja viime aikoina on tullut pelailtua pleikkarilla lentosimulaattoripeliä, jonka jälkeen olisi tarkoitus matkailla Pakistanin ja Afganistanin väliseen vuoristoon lisäkursseille. Viittasin sen merkiksi, ettei minua kiinnostanut kuulla enempää. Kysyin Nikitalta, että mitäs vittua hän tekee puolukkalaatikoiden liepeillä epämääräisesti liikehtien, ja että onko Nikita ryhtynyt hankkimaan elantoaan marjanpoiminnalla? Nikita kertoi, että hän oli todentotta ryhtynyt hankkimaan elantoaan marjoilla, muttei varsinaisesti niiden poiminnalla. Nikita kertoi seuranneensa Helsinki-Vantaan lentokentältä Bangkokin koneesta ulostautuneita thaimaalaisia marjanpoimijoita jo kolme viikkoa. Seurannan avulla Nikita oli onnistunut löytämään heidän marjanpoimintamestat ja nyt hän anasti thaimaalaisten työllä ja vaivalla tienvarteen metsästä kantamia punaisia pyöreitä happamia marjoja, joita puolukoiksi kutsutaan. Kerroin Nikitalle, että tämä on mielestäni aika alhainen varkausrikos, koska kadonneita puolukoita ei kukaan korvaa thaimaalaisille. Nikita näytti ymmärtävän tämän ja poistui takavasemmalle. Nikita nouti pajupensaikkoon kätkemänsä metallinsinisen Solifer-mopon stongissa roikkuvat suuret puolukoita täynnä olevat muovisangot ja kaatoi marjat takaisin thaimaalaisten marjakoreihin. Nikita kertoi, ettei tämä ollut ensimmäinen vaan toinen kerta kun hän oli marjavarkaissa. Ensimmäisen kerran saaliista hän oli tosin jo ehtinyt keittää kotona sakeat ja makeat marjapuurot. Pyysin Nikitaa jäämään paikalle ja poimimaan ensimmäisen varkautensa verran puolukoita thaimaalaisten koreihin, niin asia voitaisiin katsoa sovituksi, mutta vain mikäli Nikita toimittaisi meille marjapuuroreseptinsä. Nikita lupasi toimia pyytämälläni tavalla.
Kotimatkalla pysähdyimme rekkakolonnamme kanssa Riihimäen ABC:lle kahville. Nauttiessani suurta viineriä ja kahvia ja samalla jutellessani Riksun vankilasta tulossa olevien tapaajien kanssa puhelimeni piippasi sähköpostin saapumisen merkiksi. Nikitahan se siellä täytti lupauksensa ja meilasi marjapuuroreseptin. Täytyy sanoa, että kyllä Nikitan marjapuuroreseptillä tuli aika makoisat marjapuurot kun illalla sitä kokeilin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
:)))