Kuinka mies voi olla yhtä aikaa sekä humaani, että diktaattori? Tulee mieleen jonkinlainen lempeästi hymyilevä Isä Aurinkoinen lapsi sylissään. Omat havaintoni menevät vahvasti diktaattoriosastolle.
Naamallaan eivät kuntapoliitikot näemmä uskalla antaa oikeaa todistusta. Moni oli kuitenkin kiinnittänyt huomion investointitahtiin. Ylimitoitetuilla investoinneilla vain velkaannutetaan kunta toimintakyvyttömäksi. Investoinnit kuuluvat lähinnä elinkeinoelämälle, eivät julkisyhteisölle. Jälkimmäisen rooli on antaa investoinneille mahdollisuus.
Pisteet vihreille, heillä oli eniten rohkeutta. Ja Lasse Kankaalle, joka kertoi totuuden Korpilahti -liitoksesta. Korpilahtelaiset marginaaliryhmänä eivät kaupungin johtoa kiinnosta, rantatontit kyllä. Toivokaamme, ettei Andersson jatka enää ainakaan seitsemää vuotta.
Naamallaan eivät kuntapoliitikot näemmä uskalla antaa oikeaa todistusta. Moni oli kuitenkin kiinnittänyt huomion investointitahtiin. Ylimitoitetuilla investoinneilla vain velkaannutetaan kunta toimintakyvyttömäksi. Investoinnit kuuluvat lähinnä elinkeinoelämälle, eivät julkisyhteisölle. Jälkimmäisen rooli on antaa investoinneille mahdollisuus.
Pisteet vihreille, heillä oli eniten rohkeutta. Ja Lasse Kankaalle, joka kertoi totuuden Korpilahti -liitoksesta. Korpilahtelaiset marginaaliryhmänä eivät kaupungin johtoa kiinnosta, rantatontit kyllä. Toivokaamme, ettei Andersson jatka enää ainakaan seitsemää vuotta.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Kuinka ihmeessä tuo anderson pärjää ku yhteiskunta maksaa hänelle n. 14 000€ /kk palkkaa. aivan liikaa . jyvä'skyläkin on keksitty ja rakennettu jo ennen markun ja mauri pekkarisen syntymää. ei heput mitään neroja ole. eikä todellakaan penaalin terävempiä kyniä. mutta ahneita äitin pikkupalleroita kyllä.
Minun mielestäni 14 000 eur/kk on nippanappa riittävä korvaus kaupunginjohtajan virasta, ei tuollaista sontaa viitsi niskaansa ottaa yhtään pienemmällä palkalla, ko. henkilö on mielestäni huippuhyvä kaupunginjohtaja josta voimme ola ylpeitä, parempaa ei löydy, ei parane vaihtamalla, jos ei mitään rakennettaisi niin kyllä silloinkin naristaisiin, ehkä enemmänkin..kyllä nykyaikana on rakennettava jotta kaupunki kehittyy.
Eikös Anderssonin palkka ole Helsingin jälkeen toiseksi korkein kaupunginjohtan palkka Suomessa? Onkohan tällä mitään yhteyttä siihen, että Jyväskylässä on Suomen toiseksi kalleimmat asunnot Helsingin jälkeen. Eikä sillekään ole mitään hyväksyttävää perustetta.
älä markku viitsi
Näinhän se on. On se rankkaa hommaa johtaa tällaista urpo-kylää, jossa ei tähän mediaan kirjoittajat näe tätä hetkeä pitemmälle. Investoinnit ovat sellaisia asioita, joita tänne kirjoittajat eivät yleensä ymmärrä. Ymmärtämiseen vaaditaan korkeampaa koulutusta ja hieman enemmän inkkareita kanoottiin kuin mitä täällä tavallisesti on.
Puhuinkin ylimitoitetuista investoinneista. Investointien ja ylimitoitettujen investointien eroa on ehkä vaikea ymmärtää. Mutta se vaatiikin sitä kykyä nähdä kauemmas kuin seitsemän vuoden päähän. Demokraattisessa maassa emme tarvitse diktaattoria. Se kuuluu demokratian luonteeseen. Myös kuntademokratian.
Tärkeintä on se että kettu poika kettusen taulu vietävä heti aamusta mustankorkeen kaatopaikalle. siellä on muittenkin rattijuoppojen kamat ja paskat.
Joo sen palkka on isompi kun NEW YORKIN vastaavalla,aika huvittavaa.Jos vielä meinaa olla 7 vuotta niin silloin onkin jkl jo palautettu kivikauteen hänen toimestaan.
Mitä erinomaista jkl:ssä on viimeisten 7 vuoden kuluessa saatu aikaan tuon megapalkan vastineeksi? Ei tule heti mieleen... 85 000 markkaa kuukaudessa kumminkin...
Saatu aikaan? Mitä olisi uusi kunta, jossa keinotekoinen Maalaiskunta yhdistettiin Jyväskylään. Se on jo aika erinomaista.
Nyt on keinotekoinen suurkaupunki, jonka keskusta mahtuu puolen neliökilometrin alalle.
Ei taida olla kuntaliitos ihan Anderssonin keksintöä. Kyllä sitä puuhasivat jo Jaakko Lovén ainakin 1980-luvulta lähtien ja hänen jälkeensä Pekka Kettunen. Pohjatyö oli siis jo tehty, mutta kyllähän kunnia Andersonille kelpaa.
Ehkä Keskisuomalaisen kommentointi lopetettiin hyvästä syystä?
Niin puuhasivat mutta ei siitä mitään tullut.
Kateellisten höpinöitä nuo narinat liian isosta palkasta, entäpäs jos olisitte itse samassa tilanteessa?? varmaankin kelpaisi tuollainen palkka..hyvä kun edes joku voi nauttia suuresta palkasta, itse olen köyhä mutta tyytyväinen, alle tonnin kuukausitulot mutta vapaa-aikaakin runsaasti..nam.
Höpinöitä joo. Ei kukaan tommosta palkkaa ottais.
Markku on ehdottomasti Jkl vetovoimaisin kaupunginjohtaja kautta aikojen. Kunnon esimieheltä vaaditaan myös kovuutta asioiden läpivienissä tarvittaessa.Markku itse sanoi haastattelussa palkka on hyvä työmäärä valtava myös.
Vetovoimaisin? En tunne mitään vetoa. Vai tarkoitatko, että vetää kaikista ovista?
On säälittävää seurata kuinka lammasmaiset valtuutetut sietävät jo toista pikkukeisaria peräkkäin kaupungin johdossa. He ja kaupungin veronmaksajat
ovat Andersoninkin palkanmaksajia ja työnantajia ja voivat, ja heidän tuleekin, tehdä myös johtopäätöksiä henkilön tarpeellisuudesta.
Kyllä on tullut monta kertaa Jaakon aikoja ikävä.
Asetelma on kieltämättä erikoinen. Työnantaja pelkää työntekijää ja jälkimmäinen saa mesoa suunnilleen niin kuin haluaa.
Palkkahan tulee näille tottelemisesta. Herrat määrää, johtaja tottelee ja nauraa kun palkkaa tulee vaikkei millään ole mitään väliä eikä mitään osaakaan.
Paljonkohan mahtoi olla kaupungin velka/asukas kun Jaakko Loven jätti johtajan viran. Entäs kun Pekka Kettunen erosi mitä se silloin mahtoikaan olla. Entäs Markku Anderssonin aikaansaannosten tässä vaiheessa? Voi että, että on hienoa kehitystä "jossain" asiassa.
http://www.youtube.com/watch?v=Kgu8OdVH2ak
Niin, miten on kaupungin velkaantumisaste kehittynyt viimeisten parinkymmenen vuoden aikana?
No mitä se Andersson nyt sitten on saanut aikaan palkkansa eteen? 14.000 euroa kuukaudessa seitsemän vuoden ajalta tekee pitkästi toista miljoonaa euroa, sivukuluineen lähemmäs kaksi.
Onko tienannut itse palkkansa, vai onko tämäkin summa otettu kaupungille velkaa?
Velkarahalla on elätetty kallista miestä. Lapset maksaa sitten joskus velat, jos kaupungissa enää mitään töitä silloin on. Jämpsäläiset on saanut ajettua Pirkanmaalle. Sairaalassa kohta tyhjiä homeisia huoneita. Kaupungintalon kellariin itselleen rakennetti monen miljoonan baarin.
Kirstu on tyhjä. Pelkäänpä että joku keksii myydä "hyville veljille" Jyväskylän energian uusinen voimalaitoksineen. Sillä rahalla sit rakennetaan uusi sairaala. Se vois sijoittaa Keljon voimalan viereen. Jos potilaita kuitenkin sattuisi vaikka menetymään resurssivajeen tähde, olis tuhkauspalvelu lähistöllä. Selvää säästöä sekin.
Eikös Keljon voimala ole tehty Anderssonin aikana? Kustannusarvio tuplautui, vai miten se meni? Kattilassa piti voida polttaa kotimaista polttoainetta, mutta ei voi. Montako sataa miljoonaa tähän paloikaan? Ja jotkut nauhat on kuulemma kadoksissa, idean isää ei saada selville. Tämän täytyy olla urbaani legenda.
Millä perusteella Jyväskylän kaupunginjohtajalle maksetaan enemmän kuin valtakunnan pääministerille? Kummanko virka on vaativampi, ja vastuullisempi?
Pääministerin palkkio on 11 675 euroa kuussa, Andersson panee reilut pari tonnia paremmaksi.
Kaupunginjohtajien keskipalkka on n. 8000 €/kk. Andersson saa melkein tuplat, eikä mies saa muuta aikaan kuin kuoppaa kaivaa rapakkoon. Missä ne työpaikat on Andersson? Kaupungissa Oulun jälkeen pahin nuorisotyöttömyys ja Andersson maksaa mieluummin 5 milj sakkoja kaupungin pussista, kuin koittaisi järjestää töitä syrjäytymisvaarassa oleville. Onko sitten ihme, että värivalojen loisteessa leppä lentää!
Yksityisessä firmassa äijä olisi noilla näytöillä laitettu työnhakuun ilman mitään kädenpuristuksia.
Näin se menee, kun liksat sovitaan kaverien kesken. On todella "kilpailukykyinen" palkka miehellä.
Oi markku markku, stikkaa meille eldis
Enpä ole tiennytkään, että kaupungin johtajan vastuulla on kaupungin työllisyys... Tämän logiikan perusteella kaupunginjohtajan pitää palkata kaupungin jokainen työtön kaupungin palkkalistoille.
Sellaiset asiat kuin kaupungin teollisuuden rakenne, suhdanteet, teollinen kehitys Euroopassa ja Suomessa ovat toissijaisia asioita. Nyt olemme kaupunginjohtajan työnkuvan ytimessä
Kaupunginjohtajan tehtävänä on huolehtia, että kaupunki on hyvä ja kilpailukykyinen toimintaympäristö yrityksille ja elinkeinoelämälle. Kaupunginjohtajan tehtävä on hankkia kaupunkiin yritystoimintaa, työpaikkoja ja veronmaksajia, joten myös työllisyys kuuluu kaupunginjohtajan vastuupiiriin.
Johtuu tyhmistä ja asiantuntemattomista, veronmaksajien valitsemista valtuutetuista.
Onko niin, että Jyväskylä ei ole nyt hyvä ja kilpailukykyinen tällä alalla. Ja nyt ei viitsitä puhua mistään raskaan metalli- ja puu/paperiteollisuuden tilasta, joka häipyy koko Suomesta.
mitä varten olette niin juntteja?
Saataisko markku meille soossun asiakkaile piikki sinne kaupungintalon uuteen baariin? Vähentäis byrokratiaa ja fyrkka pyörisi kaupungin sisällä kun ei olis keskimaa vetämässä välistä.
Pitkän tähtäimen ajanjaksolla investoinnit kuuluvat myös julkisyhteisölle, ja miksei myös lyhyemmän ajanjaksonkin. Ja tämä näkökanta riippuu myös hieman maailmankatsomuksestakin. Tässä on kyse siitä, että annetaanko valta kunnalliselle päätöksenteolle vai markkinavoimille. Tässä lähinnä ajettelin Kankaan paperitehtaan tilannetta.
Jos se kaikki raha, mitä Anderssonin aikana on laitettu kerskarakentamiseen, tappiollisiin investointeihin ja erityisesti haudattu maahan lutakossa, yhteensä n. 500 milj euroa olisi käytetty työpaikkojen luomiseen kaupunkiin, pienyritysten tukemiseen kasvussa sekä uusien luomiseen edullisten toimitilojen tarjoamiseen kaupungin talous olisi ihan toisella mallilla.
Nyt meillä on 500 milj edestä velkaa ja seiniä, jotka eivät tuota mitään tai hyvin heikosti. Ei halpahalleja ja marketteja rakentamalla sekä tunnelita kaivamalla kaupunki mihinkään kehity. Resurssit tulevalta kaupunginjohtajaltakin kaupungin kehittämisen on syöty.
Kun palvelutkin on kohta ajettu alas ja tieto tästä leviää kukaan ei halua muuttaa Jyväkylään. Naapurikunnat tietävät tämän eivätkä nekään halua liitoksia.
Äkkiä pois tämä tuhlari, jolla ei ole suhteet kunnossa yritysmaailmaan.
Rakentaako kaupunki halpahalleja ja marketteja? Olin siinä luulossa, että kaupungin kalleimmat rakennushankkeet ovat entisen maalaiskunnan koulut ja Kyllö sekä kaupungintalo. Mitä marketteja kaupunki rakentaa? Eikös kaupunki jollain tapaa tukenut Momentasin laajennusta Keljoon?
Naulan kantaan! Äkkiä pois tämä tuhlari.
Niin siis rakentaako kaupunki halpahalleja ja marketteja vai peruskorjaako kaupunki kouluja? Niin ja siinä samalla tukee työpaikkoja luovaa teollisuutta.
Teuvo Hakkarainen Jyväskylän pormestariksi. Toteutuu samalla se " kaupungin baari" :n toivekin. Kuokkala tyhjenee ja sokkarin kulma, puuteollisuus palaa kaupunkiin, kouluissa lauletaan perinteisiä lauluja ja Pekkarinen saa puujalat , ettei nenä ole koko ajan tissien tasolla.
Andersson kuittasi viimevuonna 188 898 €:n edestä palkkaa Jyväskylän veronmaksajien rahojen tuhlaamisesta. Tällä hetkellä herra nautiskelee Japanissa veronmaksajien rahoista.
Osallistuu varmaankin sumopainiturnaukseen. Toivottavasti hänellä oli vain menolippu, joten paluu kävellen Venäjän halki veisi niin paljon aikaa että ehdittäisiin valita uusi henkilö tilalle. Ekstriimilaji, kokkari kävellen Venäjän halki, KSML yksinoikeudella sponsaamaan, kuten muutenkin.
Toivottavasti ei syö huonosti valmistettua fogua, ettei tule masu kipeäksi. Joutuisi vielä homeiseen keskussairaalaan.